perjantai 15. syyskuuta 2017

Terapiaa teak –kalusteiden parissa

Ihan kurillani etsin netistä ”tiikkisten” (siis teakista valmistettujen) puutarhakalusteiden hoitokokemuksia. Sieltäpä sattui silmiini mm. tämä:

”Viime kesänä ostimme uudet teak-kalusteet ja päätin hoitaa niitä hyvin.  Öljysin kalliilla tarkoitukseen olevalla öljyllä käyttäen apuna superohutta teräsvillaa, kuten asiantuntijat neuvovat. 

Tuli tosi hienoa jälkeä (käsittelyn vielä toistinkin). Loppukesästä kalusteet näyttivät surkeilta, mustankirjavilta, enpä tiedä mitä nyt pitäisi tehdä!! Ehkä siis olisi parempi ollut antaa vaan harmaantua...”


Kuinka tuttua. Meidän perhe hankki teakista valmistetut puutarhakalusteet, ehkä 15, liekö jo 20 vuotta sitten. Tiesin kyllä, että ne tulisivat olemaan työläitä hoitaa.

Niinpä, joka ainoa kesä olen niitä öljynnyt ehkä pariinkin kertaan ja myös kevyesti hionut. Kulunut kesä oli poikkeus. Jotenkin vain homma jäi tekemättä.

Loppukesästä näky terassilla oli sama (ks. kuva yllä), mitä ylle lainasin. Tosi säälittävän näköinen kalusto!

Arvostettu, mutta vaativa teak

Koska teak on rasvainen puu (ja tästä johtuen suosittu myös purjeveneiden kansirakennelmiin), sen hoidoksi suositellaan myös ”hoitamattomuutta” – nimittäin, jos harmaa sävy miellyttää.

Siinäpä se onkin. Kun patinoituneen teak-kalusteen näkee, harva pitää sitä kauniina. Niin surkeaksi ne olivat muuttuneet, että mekin aloimme leikitellä kalusteiden vaihto –ajatuksilla.


Kalustekauppiaat sanovat mieluusti ostotilanteessa, että ”teak-öljyllä saa säilytettyä teakin ruskeanpunaisen sävyn”.

Tämä on kyllä kevyehkö heitto. Se ei nimittäin onnistu, ellet sitten ole öljyämässä kalusteitasi jatkuvasti ja kiikuttamassa joka välissä sateelta suojaan.

No, koska asia vaivasi, ja koska tykkään kaikenlaisesta käsillä tekemisestä, päätin käydä kalusteet yksi kerrallaan läpi ennen niiden asettamista talvivarastoon. Aikaa oli.

Ensin kävin kiinni pöytään

Se olikin selvästi helpoin tapaus, koska suoraa pintaa on paljon. Oli selvää, että koska kalusteet olivat harmaantuneet kauttaaltaan, pinta piti saada puhtaalle puulle.

Pöydän kohdalla (kuten aiemminkin) ratkaisu oli nauhasantaaja, jossa käytin karkeudeltaan noin ”satasen” hiomapaperia.

Koska pintaa oli öljytty usein, oli jonkinlainen ongelma paperin tukkeutuminen öljystä.


Parin tunnin touhuilun jälkeen seurasivat tuolit, yksi kerrallaan. Tuolien puhdistamiseen santaaja ei enää käynytkään, eikä edes pienempiin koloihin ulottuva epäkeskohiontakone.

Hanki maalikaavin!

Ehdottomasti paras ratkaisu on hyvällä terällä varustettu maalikaavin. Sellaisen kävin minäkin hakemassa rautakaupasta ja samalla myös varaterän.

Kaavin on tosi tehokas, mutta sen ongelma on terän nopea tylsyminen. Vaikka varaterä olisikin, väittäisin, et selviä ilman teroittamista.

Itsekin huomasin, että jos ja kun näkee vaivan teroittaa kaapimen terää vaikkapa varttitunnin työskentelyn jälkeen, työ joutuu ja hyvää jälkeä syntyy suhteellisen vaivattomasti.


Parhaimmillaan jopa yhdellä vedolla pinnasta kuoriutuu vanha öljykerros ja alta paljastuu puhdas, kaunis puu.

Käytä vain teak-öljyä

Kaavinnan jälkeen kävin tuolit vielä lävitse epäkeskohiomokoneella, harjasin pölyt pois ja öljysin kalusteet kahteen kertaan.

Tähän väliin on muistutettava: teak-puiset kalusteet on ehdottomasti öljyttävä teak-öljyllä. Mikä tahansa ”kovapuisiin” kalusteisiin tarkoitettu öljy ei käy. Kokeiltu nimittäin on. Poishan se piti kaapia.

Entäpä lopputulos? Mitäs sano? Katso tuo viimeinen kuva.

Aikaa kului arviolta ehkä 30 tuntia (koko kalustossa yhteensä!) ja hommaa sai tehdä useana iltana puolukan poiminnan lomassa. 

Urakasta jäi silti mukavia sisäisiä palkkioita – ihan, kuten marjastuksesta tai mistä tahansa käsityöstä.

Viimeisteltyä tuolia hivellessä tulee mieleen: olen tämän ihan itse saanut aikaan ja se näyttää hyvältä. Ja taas muuten säästyi yksi terapiaistunto!

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Keilaatko mieluiten yksin?

Totta, otsikon kysymys on retorinen. Se liittyy Harvardin yliopiston professorin Robert D. Putnamiin ja sanapariin ”sosiaalinen pääoma”.

1970–luvulla herra Putnam tonki tutkimusryhmineen Italiassa toteutettua hallintouudistusta.

Monien muiden asioiden kera hän pani merkille, että uudistuksen tulokset olivat hyvin erilaisia eri alueilla: paikallishallinto toimi selvästi paremmin Pohjois- kuin Etelä-Italiassa – siis jo tuolloin.

           Mikito Tateisi

Kun asiaan paneuduttiin Huomattiin, että Pohjois-Italiassa ihmiset olivat jo maailman sivu toimineet paljon aktiivisemmin erilaisissa järjestöissä, kerhoissa ja yhdistyksissä.

He myös lukivat lehtiä ja ainakin koettivat noudattaa lakia. Ero Italian eteläosiin oli suuri.

Lyhyesti sanottuna: kun erilaisia ihmisten välisiä verkostoja ja aktiivisuutta oli paljon, oli myös paljon ”sosiaalista pääomaa”.


Oli luotu toki jo aiemmin. Siihen liittyy muun muassa se, että ihmiset luottavat toisiinsa, mutta (kumma kyllä) he luottavat myös vaikkapa hallintoon.

Nyt moni jo huomaakin. Meillä Suomessa (ja ylipäätään Pohjoismaissa) sanotaan olevan paljon sosiaalista pääomaa. Olemmehan mm. yhdistysten luvattu maa.

           Craig Whitehead

Meillä Suomessa hallintoon luottaminen näkyy luottamuksena poliisiin, mutta myös siihen, ettei virkamieskuntamme ole lahjottavissa. Ja jos on, sitä oikaistaan.

Italia-keikan jälkeen Robert Putnam vaihtoi tutkimuskohteekseen Yhdysvallat ja siellä tapahtuneet yhteiskunnalliset muutokset.

2000-luvun alussa raportoiduissa tutkimuksissaan hän käy läpi koko joukon esimerkkejä, jotka hänen mukaansa viittaavat mm. luottamuksen, yhteisöllisyyden ja yhteiskunnallisen kiinnostuksen vähenemiseen.

Huomioita Yhdysvalloista 

Näihin tutkimuksiin liittyy vuonna 2000 julkaistu alan klassikkoteos Bowling Alone. Putnamin päähuomio tuossa kirjassa on, että sosiaalinen pääoma oli heikentynyt Yhdysvalloissa jo 1960-luvulta alkaen.

Kirjan nimi tulee huvittavan oloisesta havainnosta, jonka mukaan amerikkalaisten keilailijoiden lukumäärä oli kasvanut tiettynä seurantajaksona 10 prosenttia.

           Matthew Henry

Samana aikana keilaklubien jäsenmäärä oli vähentynyt 40 prosenttia. Yhä useammat amerikkalaiset olivat siis alkaneet keilata kuulumatta mihinkään yhteisöön tai seuraan.

Kun ottaa huomioon amerikkalaisten keilaajien valtaisan määrän eli noin 80 miljoonaa, kyse on ison kokoluokan muutoksesta.

Huomio oli hyvin samanlainen kuin se, jonka oli hieman toisin esittänyt 1800-luvun alkupuolella Alexis de Tocqueville.

Jo hän oli kirjoittanut siitä mahdollisuudesta, että ihmiset alkavat käpertyä yhä enemmän koteihinsa ja pieniin lähiyhteisöihinsä unohtaen yhteistyön ja erilaisten yhteisöjen merkityksen.

Huomaatteko?

Ei tämä niin kaukana ole meistäkään. Kun minä olin pieni, saatettiin meidänkin perheessä lähteä jopa keskellä viikkoa kylään? Niin ei enää tehdä.

Nykylapset eivät tahdo edes tietää, mitä "kylässä käyminen" on. Sehän on sitä, että pukeudutaan vähän paremmin ja ajetaan jonkun toisen perheen vieraaksi seurustelemaan kahvin, mehun ja leetapullan seurassa.

           Constanta Kleo

Putnamin mukaan myös raha ja uralla eteneminen näyttivät tulleen keskeisiksi arvoiksi ihmisten elämässä.

Laajalle levittäytyneet esikaupunkialueet pakottivat ihmiset kuluttamaan työmatkoihin ja muuhun asioimiseen niin paljon aikaa, ettei vapaa-aikaa kerta kaikkiaan jäänyt.

Kun tähän lisäsi sen, etteivät ihmiset enää edes olleet samalla tavoin kiinnostuneita kansalais- ja yhdistystoiminnasta kuin aiemmat sukupolvet, oli paketti valmis.

Yhä useampi meistä – todellakin — "keilaa" yksin.

tiistai 29. elokuuta 2017

Nuorissa on tulevaisuus – Nuorisobarometri 2016

Tiesittekö, että meillä tehdään vuosittain ns. nuorisobarometri. Näitä mittauksia on tehty jo vuodesta 1994 lähtien ja ne ovat aina kohdistuneet 15–29-vuotiaiden Suomessa asuvien nuorten arvoihin ja asenteisiin.

Joka vuosi valitaan myös jokin erillisaihe. Vuoden 2016 teemana oli tulevaisuus. Vastaajina tämänkertaisessa barometrissa oli noin 1900 nuorta. Heitä haastateltiin puhelimitse.


Jo totutusti selvitettiin myös nuorten omaan elämään liittyviä tavoitteita. Toivelistan kärkipäässä olivat ”hyvät ihmissuhteet” ja ”työ”. Tästä on merkkejä myös aiemmilta vuosilta.

Laskussa ovat sen sijaan sellaiset toiveet, kuten omistusasunto, auto, oma perhe ja lapset sekä pysyvä työsuhde. Huomatkaa: työtä toivotaan, mutta enää sen ei tarvitse olla pysyvä työ.

Ehkä nuoret ovat realisteja

Kuka oikeasti uskoo enää pysyvään työhön? Tai, ehkä sitä ei edes haluta.

Maamme tulevaisuudennäkymiin liittyen nuoret toivoivat erityisesti turvallisuutta ja yhdenvertaisuutta, mutta myös ympäristön tilan parantumista ja hyvinvointivaltion säilymistä.


Sen sijaan luottamus juuri näihin tulevaisuudennäkymiin oli selvästi heikommalla tasolla.

Kiintoisaa oli se, että nuoret eivät toivo teknologian roolin vahvistuvan ihmisten elämässä, vaikka he pitävätkin tämän suuntaista kehitystä varsin todennäköisenä.

Pieni ristiriita

Nimittäin, nuoret suhtautuvat jopa vastahankaisesti siihen lähes vääjäämättömään teknologiseen kehitykseen, jonka haltuunotossa he itse ovat jatkuvasti eturintamassa.

Suhtautuminen maahanmuuttajiin on nuorten keskuudessa aiempaa myönteisempää, ja entistä useammalla nuorella tuntuu olevan myös maahanmuuttajataustaisia ystäviä.

Ilahduttavaa on, että suorastaan rasistiset ajatukset ovat nuorten keskuudessa harvinaisia. Pieni ristiriita on tämä: samaan aikaan entistä harvempi nuori haluaisi Suomeen nykyistä enemmän ulkomaalaisia!


Yksi tuoreimman nuorisobarometrin keskeisistä havainnoista liittyi nuorten kyynisyyden ja epäluottamuksen nopeaan lisääntymiseen.

Nuorten luottamus niin Suomeen kuin toisiin ihmisiinkin on rapistunut vauhdilla ja aivan erityisen jyrkkää pudotus on ollut tutkimukseen vastanneiden poikien kohdalla.

Lähellä olevaan suhtaudutaan luottavaisesti

Suunta on myös tämä: mitä kauemmaksi itsestä mennään, sitä epävarmemmaksi tulevaisuus koetaan.

Eli, omaan tulevaisuuteensa suhtautuu optimistisesti 83 prosenttia nuorista, mutta Suomen tulevaisuuden näkee valoisana vain 55 prosenttia ja maailman tulevaisuuden 25 prosenttia. Mitä siitä sanotte?


Suuri osa nuorista suhtautuu varsin epäilevästi jatkuvan talouskasvun ajatukseen. Selvä enemmistö nuorista on sitä mieltä, että jatkuva kasvu on suorastaan mahdotonta maapallon rajallisuuden vuoksi.

Positiivista on, että nuorissa on silti myös toiveikkuutta.  Noin puolet nuorista uskoo ympäristöongelmiin löytyvän maailmanlaajuisesti kestäviä ratkaisuja.

Tämmöistä siis kertoi Nuorisobarometri 2016. Panee mietteliääksi. Osa tämänkertaisista tuloksista oli odotettuja, mutta ei kaikki. Aina sitä jotakin oppii.