keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Miehestä isänpäivän alla

Kuuntelin ikäistäni terapeuttia. Kaveri puhui ”hiljaisesta sukupolvesta”.

Hän puhui isänsä sukupolvesta todeten, kuinka ”suomalaisia tuppisuuäijiä on kasvattajana väheksytty aivan liian paljon”.

Hänen oma isänsä oli ollut tekojen mies, yrittäjä. Ei isä ollut paljon puhunut, mutta olipahan kuljettanut poikia mukanaan keskeneräisillä työmailla.

             Quinten de Graaf

Pojille oli päässyt syntymään käsitys, että olisivat olleet isälleen kovastikin avuksi. Vasta aikuisiässä heille oli valjennut, että ei heistä apua juurikaan ollut.

Rakennukselle vieminen oli ollut hiljaisen sukupolven edustajan ratkaisu kasvatuksen ongelmaan.

Koska puhuminen todella oli niin vaikeaa, isä oli ikään kuin työn kautta koettanut opettaa, kuinka asioihin tartutaan, kuinka vastuuta kannetaan ja kuinka toiseen ihmiseen suhtaudutaan.

Emme me niin erilaisia ole vieläkään

Yhä vieläkin on isiä, jotka kokevat vahvasti olevansa ”ulkokenttien miehiä”, luontevimmillaan siinä, mitä tapahtuu kodin seinien ulkopuolella.

Varsityössä, toimen äärellä. Suorittamassa ja säätämässä.

Emme me siitä pääse – ajatuksesta, että asioita kannattaa tehdä, jos niissä on järkeä. Tunne on taka-alalla. On toki poikkeushetkiäkin meillä miehillä.

             Aaron Huber

Kun mies ohjautuu tunteidensa vietäväksi, se saattaa tapahtua autokaupassa tai vaikkapa Bilteman katalogin äärellä.

Tuo naulain on saatava, maksoi mitä maksoi.

Nämä piirteet tahtovat siirtyä, erityisesti pojille

Yllättävän moni mies on joutunut vasta aikuisena kohtaamaan suuria inhimillisiä tunteita; sellaisia kuin riittämättömyys ja häpeän sekainen uupumus.

On tullut huomanneeksi, että nämä tämmöiset tunteet riisuvat. Ja kun niin on käynyt, onpa mies voinut kokea senkin, kuinka ymmärtäjiä on lähipiirissä loppujen lopuksi vähän.

Liian vähän.

             Jesse Orrico

Miksi niin on sitten päässyt käymään, kysyy joku? Kas siksi, että meiltä miehiltä puuttuu huolenpurkamisen perinnettä. Heillä on rinkinsä ja ompeluseuransa.

Toisin on naisilla. Heillä niitä on ystäviä, ihan sydänystäviin saakka. Meillä miehillä on vain kavereita.

Palataanpa vielä siihen puheeseen

Ei sen pitäisi toivottomuuteen viedä, tämäkään kykenemättömyytemme puhumiseen.

Miksi? Siksi, että nykykasvatuksessa sanojen melskeen alle on usein peittynyt läsnäolo, kokemus toisen ihmisen lähellä olosta.

Palataanpa alkuun, niihin tuppisuuäijiin. Ihan sattumalta he ymmärsivät, että kasvatus on kohtaamista. Kun kohtaaminen tulee todeksi arjen osallisuudessa, syntyy tunne, että tässähän me nyt olemme.

             Wes Hicks

Minä ja nämä lapseni. Nämä yhdessä olemisen aidot hetket kantavat sittenkin pidemmälle kuin pelkkä puhe, helisevät sanat.

Koska kohtaaminen on enemmän kuin puhe, se on tehnyt kasvatuksesta jotenkin vaikeaa. Vaikka ytimeltään kysymys on äärettömän yksinkertaisesta asiasta.

Erityisesti meille isille on ollut aina vaikea hyväksyä sitä, että kasvatuksessa arjen helmistä, pienistä asioista, tulee lapsen elämään isoja.

Kasvatus on mittakaavaongelma

maanantai 22. lokakuuta 2018

Voi kun fiksuja nuoria!


YLE:n sivulta löytyy toimittaja Harri Palmolahden juttu, jossa ihmetellään nykynuorten uusia elämäntapoja ja -arvoja.

Ne kun ovat monin mittarein siistiytyneet. Jutussa oli haastateltu Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkosta.

             Timothy Choy

Kyllä se hänestäkin siltä näyttää, vakuuttaa Rahkonen.

Myös hän on tullut panneeksi merkille, että nykyopiskelijat ovat perin kunnollista joukkoa – ainakin kunnollisempia kuin hänen omana opiskeluaikanaan.

Tutkimusnäyttöäkin asialle on

Esimerkiksi raportti elintarvikkeiden kulutuksesta Suomessa kertoo, että nuoremmat sukupolvet syövät monin osin terveellisemmin kuin nuoret ennen.

He valitsevat ruokansa myös ympäristöeettisemmin, kannattavat luonnonsuojelua jne.

             Tim Marshall

Muitakin asioita tilastoista näkyy. Parisuhdeuskollisuus on lisääntynyt ja kuinka ollakaan, nuoriso on myös siistinyt alkoholinkäyttöään, kuten myös suhdettaan vaikkapa tupakointiin.

Jutussa oli haastateltu myös psykohistorioitsija Juha Siltalaa.

Nuorisopullistuma?!

Siltala myöntää ensihavainnot oikean suuntaisiksi, joskin toteaa, ettei sukupolvien välinen kuilu ole mikään vakio.

Tiettyä jännitettä vanhemman polven ja vasta siipiään kokeilevan nuorison välillä on ollut aina, mutta kokemuksen kipeyttä säätelee niin sanottu nuorisopullistuma, Siltala sanoo.

             Hajran Pambudi

Nuorisopullistumalla Siltala tarkoittaa sitä, kuinka suuri on nuoren sukupolven koko verrattuna vanhempiinsa. Jos nuorten ikäluokka on suuri, syntyy pullistuma.

Tästä seuraa, että vanhempi sukupolvi seisoo ikään kuin nuorison tiellä. Jos vanhemmat ikäluokat valtaavat työpaikat, nuorilla on niistä pulaa ja myös muista mahdollisuuksista sijoittua elämään.

Sodat poistavat pullistumia

Siltalan mukaan nuorisopullistuma on aina tuonut mukanaan myös levottomia aikoja.

Esimerkiksi ennen ensimmäistä maailmansotaa monissa Euroopan maissa syntyi nuorisopullistuma.

Silloin elettiin repiviä aikoja ja (kaoottisen sodan myötä) nuorisopullistuma myös poistui nopeasti.

             Ryan Tauss

Viimeisin suuri nuorisopullistuma koettiin läntisessä maailmassa 1960-luvulla, kun sotien jälkeiset suuret ikäluokat alkoivat lähestyä aikuisuutta.

Syntyi kapinointia ja kaikenlaista hippiliikehdintää, jonka taustalla oli halu protestoida vanhempien sukupolvien valintoja ja tapaa elää.

Pieni sukupolvi velvoittaa kunnollisuuteen

Nyt sen sijaan nuori sukupolvi on pieni. Se ei tavallaan tarjoa nuorisolle tilaa etsiä itseään, kapinoida ja haahuilla erilaisissa aateryhmissä. Tämä on Siltalan viesti.

Tavallaan myös kunnollisuuden kontrolli on tiukentunut. Nuoret tietävät hyvin, että heitä odottaa aiempaa kovempi työelämä.

             Julia Komarova

Sille kelpaavat vain hyväkuntoiset.

Siksi nykyään on myös syytä elää ja olla niin, ettei jätä sosiaaliseen mediaan jälkiä, jotka kielivät liian rennosta ja villistä elämästä.

torstai 11. lokakuuta 2018

Onko kaikki tieteessäkään sitä, miltä se näyttää?


Mika Waltarin Mikael Hakimissa päähenkilö Mikael (vielä Karvajalka -nimisenä) opiskelee muutaman vuoden Pariisin yliopistossa.

Mikaelin opinhalu on kova ja tieto myös tarttuu häneen. Varsinkin kielet tuntuvat olevan nuorelle miehelle helppoja.

Jossain vaiheessa Mikaelin mieleen hiipii kuitenkin epäilys.

Ehkä tässä kaikella itsensä kiusaamisella ja pänttäämisellä ei kuitenkaan saada aikaan sitä, mitä hän alun pitäen oli hakemassa.

             Patrick Tomasso

Vähitellen hän alkaa menettää uskoaan ”rikkiviisasteluun”, jota yliopistossa hänen mukaansa harrastettiin:

”Olin jo jonkin verran kyllästynyt pohtimaan latinan sanojen taivutusmuotoja ja etsimään vanhoista kirjoista todistuksia, jotka yliopistossa painoivat enemmän kuin ihmisen omien terveiden silmien ja järjen todistukset.

Olin nähnyt jo liian paljon voidakseni epäilemättä ja sokeasti ammentaa oppineen tiedon ummehtuneista kaivoista kuten nuoruuteni päivinä, ja mieleni oli vallannut ilkeä epäilys, että kulutin aikaani hukkaan ja sain väärää rahaa oikean asemasta.”

Vainko Mikael epäilee

Tiedän, että yliopiston edustajana tartun nyt herkkään kohtaan, mutta kieltämättä, tämä ajatus on minullekin joskus, kuin ohi kiitäen, noussut mieleen.

Toisin sanoen: onko kaikki se oppineen näköisillä sanoilla saivartelu ja käsitteellinen kiemurtelu sittenkään osoitus asioiden syvästä ymmärryksestä?

             Aman Bhargava

Onko se viisautta ja johtaako se siihen, mitä me kaikki täällä olevat alun pitäen olemme olleet tavoittelemassa - me opettajina ja meidän opiskelijamme koulutettavina?

No. Itse asiassa se ei ollut vain Mikael Hakim, joka ajatukseni tähän johti.

Oikeammin kimmokkeen tähän postaukseen antoi ”testi”, jonka muutamat tutkijat tulivat tehneeksi ikään kuin koetellakseen ”järjestelmän rationaalisuutta”.

Mitä he siis tekivät

Kas, nämä kolme tutkijaa kirjoittivat kaikkiaan 20 tieteellistä artikkelia, jotka sisälsivät mielenkiintoisia, jopa voimakkaita ajatuksia.

Joka ainoa näistä artikkeleista näytti kyllä tieteeltä, mutta tosiasiassa ne olivat alusta lukien täyttä soopaa.

             Daria Nepriakhina

Jutut kirjoitettuaan tutkijat Helen PluckroseJames A. Lindsay ja Peter Boghossian lähettivät ne tarjolle lähinnä feministiseen tutkimukseen keskittyneisiin tieteellisiin aikakauslehtiin.

Sitten odotettiin ja katsottiin, miten käy.

Periaatteessa yhdenkään artikkeleista ei olisi pitänyt ylittää julkaisukynnystä (tietenkään!), mutta kuinka kävikään.

Upea artikkeli

Hämmentävintä oli se, että kahdestakymmenestä hölynpölyjutusta seitsemän päätyi julkaistavaksi asti, osa jopa julkaisuissa, joita pidetään varsin kovatasoisina alallaan!

Esimerkiksi allaan arvostettu Gender, Place and Culture, nosti ”koirien raiskauskulttuuria” käsittelevän artikkelin yhdeksi 25-vuotisjuhlanumeroidensa pääartikkeleista.

             Davide Cantelli

Vertaisarvioinnin mukaan se oli ”upea artikkeli”. Huh.

Kirjoittajat itse toteavat, että jotakin on ehkä menossa pieleen yliopistoissa – varsinkin joillakin tutkimusaloilla.

Tästä voisimme jatkaa pitkäänkin, mutta totean vain kuten Mikael Hakim: näemmä muutamat muutkin ovat epäilleet saaneensa väärää rahaa oikean asemasta.