keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Kohti elastista ajattelua


Psychology Today -lehdessä oli huhtikuun alkupuolella fyysikko Leonard Mlodinowin juttu, jossa käsiteltiin elastista ajattelua.

Mlodinow on kirjoittanut aiheesta jopa kokonaisen kirjan nimikkeellä Elastic. Flexible Thinking in a Time ofChange (2018).

Lehtijuttu on melkoisen pitkä. Sen tausta on jatkuvasti monimutkaistuvassa modernissa elämässämme.

             Dariusz Sankowski

Otetaan vaikka ulkomaille matkustaminen. Muistatteko, miten se ennen muinoin menikään: meillä oli mielessä matkakohde, johon olimme törmänneet jossakin (joku ystävistämme oli käynyt siellä, lehdessä oli ollut juttu siitä, tms.).

Meillekin syntyi päätös haluta samaan paikkaan

Entä sitten? Aivan, päätimme mennä käymään paikallisessa matkatoimistossa. Keskustelimme hetken ja esitimme aikomuksemme.

Koska toive oli edelleen pitkälti kuulopuheiden varassa, saimme matkaesitteen selailtavaksi. Tutustuimme siihen rauhassa kotona, tulimme uudelleen matkatoimistoon käymään ja niin meille varattiin matka yöpymisineen.

             Jacob Owens

Miten homma hoituu nykyisin? Joidenkin tutkimusten mukaan ihmiset käyttävät pelkästään kotimaahan suuntautuvan kesälomansa suunnitteluun keskimäärin 26 erilaista sivustoa.

Jos matka suuntautuu ulkomaille – eikä kyse ole pakettimatkasta –, on käytävä läpi sivustoja, jotka skannaavat salamannopeasti erilaisia lentomahdollisuuksia (välilaskuineen).

Mihin se lento katosi tästä?!

Tilanteiden nopeasti muuttuva luonne paljastuu esimerkiksi sen tosiasian äärellä, että matkan hinta voi ehtiä hyvinkin muuttua jopa sen puolen tunnin aikana, jona istumme koneen ääressä.

Mihin muuten katosi se lento, joka vielä minuutti sitten oli tässä?! Näin aivan varmasti sen!

             Ben White

Jopa pelkän yhden yön varaaminen jostakin lähikaupungista on nykyään hyvin erilainen juttu.

Erilaisten palvelun tarjoajien mukaan vapaita huoneita on samassakin hotellissa eri määrä, ne voivat olla eri hintaisia ja varsinkin, jos satut omaamaan sen ja sen etukortin tai jäsenyyden.

Huomasitko muuten, sisältyikö varaamasi yöpymisen hintaan aamiainen vai ei? Ellet huomannut, se ei todennäköisesti sisältynyt.

Tällaista

Nämä olivat tietysti vain esimerkkejä yhdeltä elämänalueelta.

Mlodinowin mukaan tarvitsemme tämän kaiken hallintaan aivan uuden tyyppistä, joustavaa ajattelua. Hän itse kutsuu sitä elastiseksi ajatteluksi.

Aivoihimme kuulemma piiloutuu elastisen ajattelun loistavat edellytykset, tietynlainen itu. Tämä kyky leimaa vain ihmistä. Se puuttuu eläimiltä ja se puuttuu vaikkapa tietokoneelta. Näin pohtii Mlodinow.

             Roman Romashov

Hän puhuu ajattelusta, joka pyristelee irti ennakko-oletuksista ja paradigmoista. Yksi arvostettava ja ehkä jopa arvoaan kasvattava ominaisuus on kyky mukautua epäselviin ja ristiriitaisiin tilanteisiin.

Hän puhuu kyvystä luottaa mielikuvitukseen yhtä paljon kuin logiikkaan, mutta hän puhuu myös kyvystä kokeilla ja luoda yhdistellen (integroiden) monenlaisista ​​ideoista uusia, yllättäviä ja odottamattomia.

Tätä kaikkea on elastinen ajattelu

Parhaimmillaan se on Mlodinowin mukaan kyky, joka tarjoaa meille mahdollisuuden ratkaista uudella tavalla aivan uudentyyppisiä ongelmia.

No, juttu on aika laaja ja kirja (jota en ole lukenut) tietysti on vielä paljon laajempi. Psychology Today -lehden artikkelin lopuksi Mlodinow tyytyy kysymään, miksi tällainen kyky olisi tärkeää?

             Rawpixel.com

Ehkä juuri siksi, että meillä ei oikeastaan ole muita mahdollisuuksia.

Moderni yhteiskunta on menossa ennakoimattomaan suuntaan ja se tavallaan palkitsee niitä, jotka kykenevät ajatteluaan kehittämällä hallitsemaan muutosta. Elastiset ajattelijat voittavat.

Aivan samalla tavalla kehitys myös rankaisee niitä, jotka eivät kykene muuttamaan ajatteluaan. Hänen ennustuksensa on, että turvalliseen vakauteen uskominen ei kannata.

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Mitähän me kasvattajat vielä keksimmekään?


Joskus sitä ihmettelee, miten pienet asiat saattavat saada aikaan melkoisia mullistuksia.

Joskus 90-luvun alussa ranskalaistutkija nimeltä Alfred A. Tomatis piti klassisesta musiikista.

Niinpä hänellä oli tapanaan soitella valikoimaa klassisen musiikin ikivihreitä sävellyksiä myös työskentelynsä taustana.

             Ian Dooley

Kaiken keskellä hän oli huomaavinaan, että erityisesti Mozartin musiikki vaikutti positiivisesti hänen työhönsä.

Kokemukset johtivat muutamiin tutkimuksellisiin kokeiluihin ja kuinka ollakaan, vuonna 1993 julkaistiin tiedelehti Naturessa artikkeli Mozartin musiikin ja tilallisen hahmottamisen positiivisesta yhteydestä.

Mozart -efekti syntyy

Kyseistä artikkelia tulkittiin jokseenkin väljästi sillä seurauksella, että Mozartin musiikilla oletettiin olevan positiivista yhteyttä yleisen älykkyyden kehittymiseen.

Alettiin jopa puhua erityisestä ”Mozart-efektistä”.

Kului jälleen muutama vuosi. Vuonna 1997 Don Campbell -niminen kaveri kirjoitti aiheesta kirjan.

             Adrian Korte

Campbell toi teoksessaan julki oletuksen, että Mozartin musiikin kuuntelu voisi kasvattaa älykkyysosamäärää ja vaikuttaa muutoinkin positiivisesti henkiseen kapasiteettiimme.

Teoksen liitteenä oli myös lista suositeltavista sävellyksistä, joita lapsille tietyissä ikävaiheissa olisi suositeltavaa soittaa.

Rahastus alkaa

Kirja tietysti kirvoitti monenlaisia kaupallisia projekteja, muun muassa CD-levyjä ja erityisiä lastenhoito-oppaita, jotka perustuivat ”tutkijoiden näkemyksiin” tietynlaisen musiikin hyödyllisyydestä.

Yksi tämän ”tutkimuslinjan” huipentumista oli se, että vuonna 1998 Georgian kuvernööri Zell Miller pyysi, osavaltion budjettiin määrärahaa, jonka turvin jokaiselle vastasyntyneelle lähetettäisiin CD-levy tarkasti valikoitua klassista musiikkia.

             Marcus Gjengaar

Otin asian esille esimerkkinä siitä, mitä kaikkea tuon jälkeen on kehitelty – epävarmojen kasvattajien pään menoksi.

Händeliä, Vivaldia, Albinonia ja muita klassisen musiikin hehkeitä helmiä soitetaan sikiölle, koska ajatellaan, että ”soljuva largo” sopii parhaiten juuri raskausviikoille 13-19.

Andante auttaa

Tai, että andante vaikuttaa juuri tällä ensi viikolla positiivisesti aivojen vireystilaan.

Kun lapsi sitten viimein päättää putkahtaa kylmään ja outoon maailmaan, hänen päässään on jo valmiina monenlaista rytmikaaviota ja kolmisointua. Ja jatkoa piisaa.

             Liane Metzler

Hormonihuuruissaan leijuvat vanhemmat pyörivät (nukkuvan) piltin ympärillä kuin väkkärät viritellen juuri oikean värisiä hymynaama-mobileita ja vedettäviä ankkoja sängyn yläpuolelle.

Nettiä ja mobiileja käsioppaita selataan kuumeisesti sen selvittämiseksi, voisiko tätä ja tuota jo tehdä vauvan kanssa.

Ja voidaanhan sitä. Kaikkea voidaan.

Totuus on, että nykyään löytyy paljon vanhempia, jotka pelkäävät syyllistyvänsä lastensa ikävystyttämiseen ja kuka ties vastuuttomaan vanhemmuuteen.

             Bobbo Sintes

He tuntuvat ajattelevan, että lasten tylsyyden poteminen on selvä osoitus heidän kyvyttömyydestään vanhempina.

Ellet usko, naputa kokeeksi Googleen sanat ”how to stimulate baby in the womb”.

Tätä postausta kirjoittaessani sain 346 000 osumaa.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Lähdekritiikki, uusi kansalaistaito?


Viestintätoimisto N2 Commsin toimitusjohtaja, melkein täysi nimikaimani Jukka Hakala kirjoitti Markkinointi & Mainonta -lehteen jutun lähdekritiikistä.

Tulkoon tähän väliin sanottua, että emme ole J. Hakalan kanssa sukua - emme edes tunne toisiamme.

             Eric Carim Cornelius

No, tämä mainio Hakala siis kirjoitti siitä kuinka tarpeellinen, suorastaan välttämätön kansalaistaito lähdekritiikki nykyään olisi.

Hän toi jutussaan esille muutamia esimerkkejä siitä, millä tavoin ihmisiä saadaan vaikkapa pöyristymään ja kauhistumaan asioille, joita ei oikeasti tarvitsisi millään tavoin pelätä.

Mediahölmöys uhkaa

Hakala puhui ”mediahölmöydestä”, josta on uhannut tulla suorastaan ehtymätön kansallisomaisuus (vaiko: -ominaisuus?).

Iltalehti kertoi hiljattain naisesta, joka oli tatuoinut käteensä Suomi24-keskustelupalstalta löytämänsä espanjankieliseksi väitetyn ja hölynpölyksi osoittautuneen ”mietelauseen”.

             Mika Laaksonen

Lopputulos oli vielä jokseenkin harmiton, mutta vakavaksi asia muuttuu, kun kritiikottömyyden seurauksena tehdään isoja hölmöyksiä ja vaarannetaan muita. 

Rokotevastaisuus on tästä hyvä esimerkki.

Me aikuiset olemme perinteisesti olleet huolissamme lasten medialukutaidosta. Aikuisten lukutaidottomuus ja lähdekritiikin puute on vähintään yhtä karmivaa.

Sosiaalinen media mukaan talkoisiin?

Ongelma on se, että monet meistä uskovat mihin vain, mitä on painettu vaikkapa lehteen. 

Ja kun tähän yhdistyy kiire ja taustojen puutteellinen tarkastaminen, myös ilmiselviä vitsejä kulkeutuu maailmalta meidän katseltaviksemme. Ikään kuin ne hyvinkin olisivat totta.

             Saulo Mohana

YLE julkaisi taannoin Johanna Vehkoon jutun, jonka ydin oli ajatuksessa: valheet leviävät edelleen nopeammin ja laajemmalle (esim. sosiaalisessa mediassa) kuin tarkistetut faktat.

Esimerkiksi Facebook on tuon artikkelin mukaan ryhtymässä ”viimeinkin” toimenpiteisiin valeuutisten ja myös valeprofiilien suhteen. 

Osa uskoo kaiken, osa ei mitään

Lähdekriittisyys tuntuu polarisoituneen, väittää omassa jutussaan "lähes kaimani" ja olen kyllä samoilla linjoilla.

Osa meistä uskoo kaiken, mitä meidän halutaan uskovan, osa taas suhtautuu kaikkeen epäillen. Ei sekään hyvä ole, että kaikkea lähtökohtaisesti epäillään.

Jotenkin tuntuu raskaalta ajatella sellaista elämää.

             G. Crescoli

Hakala nostaa esille Julkisen sanan neuvoston juuri alkaneen Vastuullisen journalismin kampanjan.

Tämä on hyvä asia ja sanoisinkin, että vaikkapa koulujen ja oppilaitosten olisi ilman muuta tärkeää olla asiassa mukana, kuten myös opettajankoulutuksen, jota itse edustan.

Paraskaan kampanja ei kuitenkaan vieritä vastuuta meiltä kaikilta.

Asioista pitää myös keskustella ja valmentaa itse kutakin kohtaamaan oikealla kypsyydellä viestinnän sisällä leviävät ei-toivotut ilmiöt - puhumattakaan suoranaisista valheista.