tiistai 14. marraskuuta 2017

Entä, jos robottiauto töppää?

Googlen Waymo-yhtiö aloittaa kuulemma liikennöinnin robottitaksillaan Arizonassa. Yhtiön dirikan mukaan homma käynnistyy ihan näillä näppäimillä.

Ekaksi lähdetään liikkeelle Phoenixin kantakaupungista ja sen jälkeen toimintaa laajennetaan, aluksi isommalle kiekerölle ja sitten muihinkin kaupunkeihin.

            Moss

Ajokkina on Fiat Chryslerin Minivan.

Phoenix valittiin kokeiluun kuulemma siksi, että kaupungissa sataa niin harvoin. Kova sade saattaa tuottaa kuskittomalle autolle ongelmia.

Kovaa kehitystyötä

Myös Arizonan osavaltion lainsäädäntö on ”sopiva” robottiautoilulle.

No, ei tätä kärryä ihan kylmiltään tielle heitetä.

            Boriskin Vladislav

Kehitystyö alkoi jo vuona 2009. Tekoälyä on opetettu paremmaksi kuskiksi simulaattorissa ja teilläkin testikilometrejä on kertynyt jo melkein viisi miljoonaa.

Waymolla on ymmärrettävästi kiire, sillä markkinoille on tulossa kilpailijoita.

Ikävä haitariliikenne poistuu

Yhdysvalloissa Waymon kovin kisaaja on Uber. Perässä tulee myös jättiyhtiö General Motors.

Olen pienessä päässäni toisinaan mietiskellyt tätä robottiautotouhua.

           Charlie Deets 

Robottiautojen uskotaan tekevän liikenteestä entistä turvallisemman. Auto löytää ohjaamatta kauppaan ja kotiin.

Ylinopeuksien sanotaan vähenevän, ja ärsyttävä puskurissa roikkuminen kuulemma loppuu tyystin.

Mutta, kuka tämän kaiken takaa?

Mitä, jos satojen tuhansien eurojen rakkineeseen tulee sittenkin vakavanpuoleinen system error, häiriö?

Miksi robottiin ei voisi tulla, jos tietokoneeseenkin tulee niitä päntiönään, vaikka valmistajan mukaan ”ei kyllä pitänyt tulla”?

Kuka on vastuussa, jos robottiauto kolaroi tai vastoin kaikkia kuvitelmia, tulee vallan hulluksi saaden aikaan todella hirmuista jälkeä?

                                Richard Lee

Onko vastuussa laitteen omistaja vaiko valmistaja? Vai, kenties se, joka (väsyneenä) koodasi tuon onnettoman ohjelmapätkän tämän aivottoman otuksen otsalohkoon?

Jotenkin tuntuu, että tämä ei ollut vielä tässä.

Jossain vaiheessa ollaan myös oikeudessa ratkomassa ensimmäistä liikenneonnettomuutta, jossa on osallisena – yllätys, yllätys — robottiauto.

maanantai 6. marraskuuta 2017

Keskustelua tieteen etiikasta

Muutama viikko sitten sattui korviini juttu, jonka mukaan torjunta-ainejätti Monsanto oli kieltäytynyt EU:n kutsusta tulla kuultavaksi glyfosaatti –nimisen aineen tiimoilta.

Oli paljastunut, että Monsanto oli syyllistynyt vakavaan puolueetonta tiedettä loukkaavaan toimintaan. Se oli kirjoituttanut omilla työntekijöillään artikkeleita erilaisiin julkaisuihin.


Näissä jutuissa Monsanton oma torjunta-aine oli saatettu tarkoituksellisesti positiiviseen valoon.

Ei tässä vielä mitään,

mutta kyseisille jutuille oli ostettu rahalla kirjoittajiksi henkilöitä, jotka olivat tulleet tunnetuksi yliopistojen tutkijoina.


Ilmeistä on, että muutkin torjunta-aineyritykset olivat syyllistyneet samaan, mutta Monsanto oli se, joka tällä kertaa nousi otsikoihin.

Roundup sisältää glysofaattia, jonka Maailman terveysjärjestö WHO luokitteli vuonna 2015 mahdollisesti karsinogeeniseksi eli syövälle altistavaksi aineeksi.

Porttikielto parlamenttiin

No. EU-parlamentin poliittiset ryhmät päättivät nyt siis yhteisesti, että Monsanton lobbareilla ei ole toistaiseksi mitään asiaa parlamenttiin.

Päätös tehtiin sen jälkeen, kun Monsanton johto kieltäytyi kutsusta eikä osallistunut glyfosaattia koskevaan kuulemiseen.


Tämä on merkittävää senkin takia, että juuri Monsanto valmistaa meilläkin Suomessa paljon käytettyä Roundupia – sitähän monet kotipuutarhuritkin ovat suihkautelleet pihakäytävilleen.

Toisaalta, mitkään säännöt eivät kuitenkaan vaadi yhtiöitä osallistumaan kuulemiseen, vaikka parlamentti niitä kutsuisi.

Vai, kenen rehellisyydestä nyt puhutaan?

Kuitenkin yrityksille olisi tärkeää päästä tapaamaan europarlamentaarikkoja ja heidän avustajiaan, kun ne haluavat vaikuttaa vaikkapa EU:n lainsäädäntöön.

No joo, mistä muusta tämä tämmöinen uutinen voi kertoa?


Siitäkö, ehkä, että tutkijat ovat onnettomia köyhimyksiä, jotka ovat valmiita vaimentamaan omantuntonsa äänen melko mitättömästäkin summasta?

Sitäkin sopii pohtia, kenen etiikasta on viime kädessä kysymys: bisneksen etiikasta vaiko tutkijoiden etiikasta? Ilmeisesti molemmista.

tiistai 24. lokakuuta 2017

Ammatillisen koulutuksen sääs… reformi

Minulla on tapana kuunnella työmatkalla hyviä radio-ohjelmia, netistä ladattavia podcasteja.

Tänään kuuntelin Sari Valton ohjelmaa ammatillisen koulutuksen uudistuksesta. Ohjelma oli sen verran puhutteleva, että se kyllä jätti minut joksikin aikaa mietteisiin.

Jäin pohtimaan mm. sitä, mihin kaikkeen säästöt ovat meidät ajaneetkaan. Tulkoon tarkennettua, että juuri ammatillisesta koulutuksesta on säästetty kuluvan vuoden budjetissa 190 miljoonaa. 


Ymmärrän kyllä, että säästää pitää, mutta jos näinkin mittavalle leikkaukselle annetaan vielä nimeksi 'reformi', niin kyllähän se ajatteluttaa.

Ei leikkauksia myöskään voi tehdä perustelluksi vain sillä, että toistetaan tunteettoman koneen lailla ohjelmallista jargonia ”reformin käänteentekevyydestä”, digiloikasta, vaihtoehtoisista opiskelumuodoista, moniammatillisesta yhteistyöstä tms.

Minun älliini mahtuisi paremmin se, että jos toteutetaan reformi, siihen tarjottaisiin porkkanaksi resurssi - ainakin alkuun. Mutta toisaalta, nämä säästöt ovat linjassa muiden koulutusleikkausten kanssa.

Tulkoon sanottua, 

ettei ammatillisen koulutuksen tilanne ole minulle ihan outo. Vuosien varrella minulle on syntynyt tunne, että siellä on ollut jo entuudestaan aikamoinen resurssipula.

Henkilöstöä on jouduttu vähentämään jo usean vuoden ajan. Tämä on jo - valitettavasti - näkynyt opetuksen ja ohjauksen laadussa.


Käytännössä opiskelijat eivät ole aina saaneet riittävästi opettajan ohjaamaa opetusta. Eikä siitä pidä oppilaitoksia syyllistää. Niissä on tehty, mitä niillä rahkeilla on voitu tehdä.

Nyt kuulen napakan välihuomautuksen: "Luuletko sinä Juha T, että opetuksen pitää aina olla lähiopetusta siellä perinteisessä opetustilassa? Onhan nykyisin muitakin vaihtoehtoja!"

En tietenkään

Mutta sanokaapa, miten eläimiä hoidetaan, saumoja hitsataan, sähköjä ja vesijohtoja kytketään, autoja huolletaan ja asiakkaita palvellaan ”vaihtoehtoisesti” – saati digitaalisesti?

Paljonhan (vaikkapa) erilaisilla simulaattoreilla saadaan aikaan ja jopa tehokkaasti, mutta kyllä edelleen on hyvin paljon taitoja, joita opitaan vain todellisessa tilanteessa.

Esimerkiksi meillä Suomessa työelämän investoinnit ovat olleet viime vuosina sitä luokkaa (lue: yllättävän vähäisiä), että perinteisiä toimintamalleja tarvitaan yhä vielä.


Joo'o, automatisaatio ja robotisaatio tulevat kyllä, mutta yhä vieläkin ammatillisen koulutuksen keskeinen osa on varsin praktisten taitojen oppimista.

Näitä voidaan oppia sekä koululla että työelämässä, hyvin ohjattuna.

Eikä siinä kaikki.

Kun myös opiskelijoiden tukipalvelut on viety minimiin, on jossakin kuulemma päästy jopa siihen kummalliseen tilanteeseen, että ammatilliset opettajat ovat päätyneet oman opetustoimiensa ohessa (!) myös opinto-ohjaajiksi, erityisopettajiksi, kuraattoreiksi ja jopa psykologeiksi.

No, tämä ei varmaankaan ole aivan yleinen ongelma. En ainakaan usko.

Silti on muistettava, 

että ammatillisen koulutuksen opetusryhmissä on paljon myös erityistä tukea tarvitsevia opiskelijoita.

Myöskään puhe osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta, yksilöllisistä koulutuspoluista yms. ei vaikuta tässä tilanteessa realismilta, sillä äärimmäisen harvalla ammatilliseen koulutukseen tulevalla nuorella – anteeksi nyt vain - on jotakin ”tunnistettavaa”.


Eikä ole osaamista (kaikista hyvistä ponnisteluista huolimatta) aina tarpeeksi edes koulutuksen päätteeksi,.. mutta kun todistuksiakin olisi annettava.

Jonkinlainen pakkosaumahan tämä on, sillä toimintaa ohjaa kaikilla kouluasteillamme (myös) tutkintojen määrä.

Voi olla, että olen huolestunut suotta. Että laatua syntyy silti ja että opettajat jaksavat yhä edelleen - tämänkin työtaakan alla.

Voimia kaikille siellä ammatilisen koulutuksen kentällä! Teette äärimmäisen tärkeää työtä.