tiistai 6. helmikuuta 2018

Palkataan pullantuoksuinen mummo

Minulta pyydettiin ajatuksia erään pääkaupunkiseudun yrityksen luovuuden kehittämiseksi. Idealaarissa kuulemma pohja pilkisti.

Tein työtä käskettyä. Vieritin esiin joukon rautaisia kehittämisehdotuksia – sellaisia, mitä odotettiin. Hännän huippuna oli ehdotus, jota ei ollut odotettu. Palkataan firmaan osa-aikainen ”mummo”.

             Stas Ovsky

Mummon tehtävänä olisi ollut tuoda ohimosuoniaan pullistavaan yritykseen lisää leppoisuutta ja kodinomaisuutta.

Muutamalla pellillisellä herkullisia voisilmäpullia hän olisi levittänyt ympärilleen tuoreen pullan suloista tuoksua.

Olin täysin vakavissani

Tiesinhän, mikä merkitys fiiliksellä on siihen, mitä ihminen saa aikaan.

Tällainen aito yhteen hiileen puhaltamisen henki on joskus hyvinkin tavallista vaikkapa vapaa-ajan hankkeissa! Mahdottomasta on tehty mahdollista. Miksi niin ei voisi käydä työssä?

             Rawpixel.com

Ehdotukseeni oli muitakin perusteita. Olen ollut huomaavinani, että esimerkiksi keittiö ja sen sydän, ruokapöytä, ovat paikkoja, jossa käydään usein ne tärkeimmät arjen keskustelut.

Juuri siksi presidentti Niinistö kutsuu Putinin lounaalle. Juuri siksi uusi ja vanha paavi tapasivat lounaalla.

Kyllä sen jokainen on pannut merkille

Hyviä, elinkelpoisia ajatuksia syntyy usein juuri ruokapöydässä.

Entä, miksi niin on? Siksi, että ruoka tai vaikkapa pelkkä kahvi on jo itsessään positiivinen asia. Ne vivahtavat nautinnolle. Ne panevat meidät hymyilemään.

             Erik Lundqvist

Tässä on myös syy siihen, miksi nykyarkkitehdit tuhlaavat niinkin paljon ajatuksia sellaisiin asioihin, kuten ruokapöydän sijainti tai kahvihuone. Ne ovat ”tilan sydämiä”.

Tilan sydän vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ajatelkaapa lounasta siellä työpaikalla. Parhaimmillaan se on arkisen aherruksen yläpuolelle nouseva, kotoilulle vivahtava rituaali.

Ajatukset alkavat sinkoilla

Sen aikana moni kokee voivansa nostaa aivonsa (ainakin ne ikävät asiat) hetkeksi narikkaan.

Ja, kun näin tehdään, alkaa tapahtua muutakin. Rentoudumme. Näytönsäästäjä katoaa silmistämme.

             Estée Janssens

Ajatukset alkavat hersyä, sinkoilla, koukkailla ja kimmahdella. Ne saavat uusia suuntia, ne vaihtuvat.

Arvatkaa, palkattiinko mummoa.

Eipä tietenkään, ei koskaan. Sain vaivan palkaksi bulldogin tuijotuksen dirikalta. Herttinen, nyt se raukka on seonnut lopullisesti!

tiistai 30. tammikuuta 2018

Tekoäly ja ylitettävät aidat

Jos tekoäly on uusi sähkö, kuka takaa, ettei se anna kynsille?

Älykkäät algoritmit ohjaavat nykyisin sitä, mikä ennen oli ihmisten tekemien valintojen piirissä: autoja, mediasisältöjä, rahaliikennettä, laitteistoja, tuotantokoneistoja ja robotteja.

Valtava kiinnostus tekoälyyn on onneksi poikinut keskustelua riskeistä ja eettisistä ongelmista. Silti tekoälyn etiikan pohdinnassa ollaan vasta alkutekijöissä.

             A.L.

Näin kirjoittaa Henrik Rydenfelt blogissaan Tekoäly ja tunteet.

On tämä minuakin ehtinyt pohdituttaa, vaikkapa liittyen robottiautoihin. Jos tämmöinen auto kolaroi, kenen on vastuu missäkin tilanteessa: valmistajan, omistajan, vaiko lähellä kuskin paikkaa istuvan?

Tekoäly rekrytoijana

Pankkiirimaailmassa on tarjolla jo ensimmäisiä sijoitusrahastoja, joissa osakkeiden painoarvoa arvioi tekoäly. Kuulemma tekoälyn kyky seuloa yritysten tilinpäätöstietoja on ylivoimainen verrattuna ihmiseen.

Uusinta hottia on hyödyntää tekoälyä työnhakutilanteissa.

             Carlos Muza

Erilaisissa henkilöstöpalveluyrityksissä on valtavia määriä tietoja aiemmin tapahtuneista rekrytoinneista ja niiden pohjalta isostakin hakijajoukosta voi löytää sopivimpien ehdokkaiden toivottuja piirteitä.

Syntyy algoritmeja, jotka siis laittavat hakijat järjestykseen. Mutta, ei se aivan ongelmatonta ole. Nyt tutkijat ovatkin alkaneet todella huolestua valtavan taustamateriaalin käyttöön liittyvistä riskeistä.

Tekoäly on oikeastaan aika tyhmä

Ongelma on siinä, että tekoälyohjelmat oppivat vain sen, mitä niille opetetaan.

Toisin sanoen esimerkiksi tietynlainen syrjintä saattaa siirtyä – ikään kuin huomaamatta — tekoälyyn, koska algoritmit perustuvat aiemmin tehtyihin henkilövalintoihin ja asenteisiin.

             Natanael Melchor

Tietoviikko -lehdessä oli yksinkertainen esimerkki.

Jos Google Translatella kääntää suomesta englantiin lauseen ”Hän on lentäjä”, käännös kuuluu ”He’s a pilot”. Lauseen ”Hän on hoitaja” Google Translate puolestaan kääntää ”She’s a nurse”.

Kukaan ei käskenyt, mutta niin se teki

Toisin sanoen Google päättelee ihmisen sukupuolen ikään kuin ammattin perusteella. Kukaan ei ole käskenyt Googlea tekemään näin, mutta niin se vain teki!

Jos siis tekoäly on oppinut ennakkoluuloiseksi, ”väärän” rodun, iän tai sukupuolen edustajat saattavat saada ansaitsemaansa heikomman pisteytyksen ja menettää suorastaan mahdollisuutensa työpaikkaan.

             Markus Spiske

Tutkijoiden viesti on tämä: jos alkuperäinen data on epätasapainoista, lopputuloskin vääristyy.

Esimerkiksi parin viime vuoden suomalaisen some-keskustelun syöttäminen tekoälylle loisi niin epäsosiaalisen konehirviön, että se olisi heti romutettava, todetaan Tivi-lehdessä.

Mustan laatikon ongelma

Huhtikuussa 2017 MIT Technology Review julkaisi artikkelin, joka käsitteli kehittyneen tekoälyn toiminnan läpinäkymättömyyttä.

Syvät neuroverkot ja syväoppiminen perustuvat tilastolliseen malliin, joka koodataan hajautetusti neuroniverkkoon. Sisääntuloneuroneille syötetty data siirtyy tietyin ehdoin seuraavan kerroksen neuroneille ja niin edelleen.

             Teddy Kelley

Juttu ei ole ihan helposti esitettävissä, mutta lopputulemana oli, että tekoälyn toimintalogiikasta saattaa tulla (kylläkin johdonmukainen), mutta niin monimutkainen, että kukaan ei osaa päätellä, mihin sen tekemät päätökset perustuvat.

On puhuttu tekoälytutkimuksen mustan laatikon ongelmasta. Siinäpä sitä on, joksikin aikaa purtavaa.

torstai 18. tammikuuta 2018

Vähän ohuempi gradu?

No nyt näyttää ilmassa olevan jo rippunen epätoivoa. Tämmöinen hytinä kieltämättä tuli, kun tavasin aamun Hesarista suurinta yliopistoamme koskevan uutisen.

Jutun mukaan kunniakas Helsingin yliopisto on valmis laskemaan pro graduihin liittyviä vaatimuksia.

             Joäo Silas

Syynä moiseen tempaisuun on se, että gradukammosta halutaan eroon ja opiskelijat nopeammin ulos putken toisesta päästä

Ja: ei kai se ihme ole, jos tuommoinen päännousema on tullut.

Onhan Helsingin yliopiston kirjoilla kuulemma noin 4 500 opiskelijaa, jotka ovat aloittaneet opintonsa yli 12 vuotta sitten.

Mitä riman lasku sitten tarkoittaa?

Kuulemma sitä, että vähennetään gradua koskevia opintopistemääriä, eli käytännössä työn laajuutta.

Kyse on 25 prosentin norjennuksesta. Aiemmin gradun laajuus oli Helsingissäkin 40 opintopistettä, jatkossa se olisi "vain" 30.

             Alex Block

Taustalla on tietysti raha. Tällä hetkellä yliopistojen valtiolta saamasta rahoituksesta 13 prosenttia tulee maisterin tutkinnoista.

Tulkoon sanottua: rahoitusperusteita rukataan melko tiheään korkeakoulumaailmassa.

Ja on mukana varmasti kunniakin: ei kai minkään yliopiston kuvaa kaunista se, että opiskelijarekisterissä roikkuu jatkuvasti tuhatmäärin melkein maistereita.

Tämä on kovin tuttu ongelma minulle

Aikoinaan kartoitimme Jyväskylän yliopistossa pariinkin otteeseen kaikkien suomalaisyliopistojen graduttomia – siis niitä, joiden tutkinnosta puuttui ”vain gradu”.

Molemmilla kerroilla pääsimme noin 15 000 roikkuvan opiskelijan määrään. Eivät noissa luvuissa kaikki olleet; osittain siksi, etteivät yliopistot aina halunneet luovuttaa tietojaan.

             Green Chameleon

Mutta, pysytäänpä asiassa: tuleeko valmista, jos gradun vaatimuksia lasketaan?

Ehkä tulee, jos yliopiston koko ohjaava henkilökunta (lue: pääasiassa professoreita) on yksituumaisena homman takana ja on todella pohtinut, miten se käytännössä tapahtuu.

Vähennetäänkö sivumäärää, laihennetaanko tutkimusasetelmia vai lasketaanko tasoa, eli lyhennetään lähdeluetteloa, metodisia vaatimuksia tms.?

Ennustan, ettei muutos tapahdu tuosta vain

Suuri laiva kääntyy hitaasti ja sitä Helsingin yliopisto todella on. On aina ollut.

Ennustan myös, että (päättääpä hallinto mitä tahansa) on paljon sellaisia opettajia, jotka pitävät säntillisesti kiinni siitä, miten yliopistossa on tavattu toimia jo ammoin.

Ristiriitaista on sekin, että nimenomaan Helsingin yliopisto on ollut meillä se yliopisto, joka on jatkuvasti profiloitumaan maailmanluokan tutkimushuippuyliopistona.

Ei akateemisia perinteitä heitetä noin vain romukoppaan!

Jo hiukan osviittaa siitä antaisi se, että henkilökunta on suhtautunut muutokseen kuulemma ”tavallaan positiivisesti”. Melko kryptinen ilmaus.

Itsekin olen sitä mieltä, että gradua voitaisiin rakenteellisesti uudistaa enemmän vastaamaan työelämän vaatimuksia, mutta tiedän, ettei sekään tie ongelmaton ole.

             Brandi Redd

Parempi ratkaisu tähänkin graduttomuusongelmaan olisi ollut se, että ohjaamiseen ja ohjaajien koulutukseen satsattaisiin – enkä tarkoita yksinomaan gradujen ohjaamista.

Yksin jääminen opiskeluhuolien kanssa on suurimpia opintojen viivästymisen selittäjiä. Tämän osoitti aikanaan Maisterihautomon kokemukset.

Kun opiskelija aidosti kokee, että hänellä on tukenaan joku, jonka puoleen kääntyä ja johon luottaa, alkaa myös tulosta syntyä.

Se on parhaimmillaan aivan huimaa! Tämän olen huomannut, ohjaustyössä.