torstai 18. tammikuuta 2018

Vähän ohuempi gradu?

No nyt näyttää ilmassa olevan jo rippunen epätoivoa. Tämmöinen hytinä kieltämättä tuli, kun tavasin aamun Hesarista suurinta yliopistoamme koskevan uutisen.

Jutun mukaan kunniakas Helsingin yliopisto on valmis laskemaan pro graduihin liittyviä vaatimuksia.

             Joäo Silas

Syynä moiseen tempaisuun on se, että gradukammosta halutaan eroon ja opiskelijat nopeammin ulos putken toisesta päästä

Ja: ei kai se ihme ole, jos tuommoinen päännousema on tullut.

Onhan Helsingin yliopiston kirjoilla kuulemma noin 4 500 opiskelijaa, jotka ovat aloittaneet opintonsa yli 12 vuotta sitten.

Mitä riman lasku sitten tarkoittaa?

Kuulemma sitä, että vähennetään gradua koskevia opintopistemääriä, eli käytännössä työn laajuutta.

Kyse on 25 prosentin norjennuksesta. Aiemmin gradun laajuus oli Helsingissäkin 40 opintopistettä, jatkossa se olisi "vain" 30.

             Alex Block

Taustalla on tietysti raha. Tällä hetkellä yliopistojen valtiolta saamasta rahoituksesta 13 prosenttia tulee maisterin tutkinnoista.

Tulkoon sanottua: rahoitusperusteita rukataan melko tiheään korkeakoulumaailmassa.

Ja on mukana varmasti kunniakin: ei kai minkään yliopiston kuvaa kaunista se, että opiskelijarekisterissä roikkuu jatkuvasti tuhatmäärin melkein maistereita.

Tämä on kovin tuttu ongelma minulle

Aikoinaan kartoitimme Jyväskylän yliopistossa pariinkin otteeseen kaikkien suomalaisyliopistojen graduttomia – siis niitä, joiden tutkinnosta puuttui ”vain gradu”.

Molemmilla kerroilla pääsimme noin 15 000 roikkuvan opiskelijan määrään. Eivät noissa luvuissa kaikki olleet; osittain siksi, etteivät yliopistot aina halunneet luovuttaa tietojaan.

             Green Chameleon

Mutta, pysytäänpä asiassa: tuleeko valmista, jos gradun vaatimuksia lasketaan?

Ehkä tulee, jos yliopiston koko ohjaava henkilökunta (lue: pääasiassa professoreita) on yksituumaisena homman takana ja on todella pohtinut, miten se käytännössä tapahtuu.

Vähennetäänkö sivumäärää, laihennetaanko tutkimusasetelmia vai lasketaanko tasoa, eli lyhennetään lähdeluetteloa, metodisia vaatimuksia tms.?

Ennustan, ettei muutos tapahdu tuosta vain

Suuri laiva kääntyy hitaasti ja sitä Helsingin yliopisto todella on. On aina ollut.

Ennustan myös, että (päättääpä hallinto mitä tahansa) on paljon sellaisia opettajia, jotka pitävät säntillisesti kiinni siitä, miten yliopistossa on tavattu toimia jo ammoin.

Ristiriitaista on sekin, että nimenomaan Helsingin yliopisto on ollut meillä se yliopisto, joka on jatkuvasti profiloitumaan maailmanluokan tutkimushuippuyliopistona.

Ei akateemisia perinteitä heitetä noin vain romukoppaan!

Jo hiukan osviittaa siitä antaisi se, että henkilökunta on suhtautunut muutokseen kuulemma ”tavallaan positiivisesti”. Melko kryptinen ilmaus.

Itsekin olen sitä mieltä, että gradua voitaisiin rakenteellisesti uudistaa enemmän vastaamaan työelämän vaatimuksia, mutta tiedän, ettei sekään tie ongelmaton ole.

             Brandi Redd

Parempi ratkaisu tähänkin graduttomuusongelmaan olisi ollut se, että ohjaamiseen ja ohjaajien koulutukseen satsattaisiin – enkä tarkoita yksinomaan gradujen ohjaamista.

Yksin jääminen opiskeluhuolien kanssa on suurimpia opintojen viivästymisen selittäjiä. Tämän osoitti aikanaan Maisterihautomon kokemukset.

Kun opiskelija aidosti kokee, että hänellä on tukenaan joku, jonka puoleen kääntyä ja johon luottaa, alkaa myös tulosta syntyä.

Se on parhaimmillaan aivan huimaa! Tämän olen huomannut, ohjaustyössä.

tiistai 9. tammikuuta 2018

Tupakointi rassaa, monellakin tapaa

Sattuivat sosiaalisessa mediassa silmät postaukseen, jossa oli viitattu EK:n ylilääkäri Jan Schugkin tupakointia koskevaan puheenvuoroon.

Ylilääkärin mukaan seitsemän (7) savukkeen polttamisesta työaikana kertyy vuodessa useamman tuhannen euron laskennallinen kustannus työajan menetyksenä.

             Sajjad Zabihi

Tuota pohtiessa mieleen muistui edesmennyt isäni, joka teki aikanaan yli 40 vuoden uran kunnallisella sähkölaitoksella.

Muistan myös isän todenneen, että homma ei ole työpaikoilla ihan tasapainossa. 

Nimittäin, heidän (so. tupakoimattomien työntekijöiden) antinsa työantajille oli pitkän päälle aika tavalla suurempi, ainakin työajalla mitattuna.

Tupakoitsijat kun tuntuivat usein ajattelevan, että työhön ikään kuin ilman muuta kuuluu ilmainen tupakkatauko noin tunnin välein.

Palataanpa Schugkin väitteeseen

Sen perustanahan on  ajatus, että tupakkamies- tai nainen käryttelee paperossin tunnin välein. Tämä tarkoitaa, että työpäivän aikana tulee poltettua seitsemän savuketta.

Yhden savukkeesta selviämiseen katsotaan kuluvan 10 minuuttia, eli itse polttamiseen noin viisi minuuttia ja toiset viisi minuuttia edestakaiseen kulkuun tupakointipaikalle.

             Amritanshu Sikdar

Tällä kaavalla tupakointiin siis kuluu noin 70 minuuttia per työpäivä. Tästä seuraa, että vuositasolla tupakointiin saadaan kulumaan 30 kahdeksan tunnin työpäivää!

Nyt otetaan apuun Tilastokeskuksen palkkarakennetilastot. Niiden mukaan tupakoinnista koituu (mediaaniansiotasolla) noin 4028 euron kustannus vuodessa.

Sen maksaa työnantaja. Ei ihme, jos se aiheuttaa nyreksintää.

Muitakin pulmia koituu

Tämähän on tietysti vain osa tupakoinnin aiheuttamista ongelmista.

Me tiedämme jo jokseenkin hyvin, miten tupakointi vaikuttaa koko elimistöön. Se lisää riskiä sairastua lukuisiin hengityselin-, sydän-, verisuoni- ja syöpäsairauksiin.

             Igor Ovsyannykov

Arvioiden mukaan tupakka aiheuttaa Suomessa edelleen joka viidennen kuoleman aikuisiällä eli vuosittain noin 5 000 suomalaista kuolee tupakan aiheuttamiin sairauksiin.

Joka kolmas syöpäkuolema on tupakan aiheuttama, ja joka viides sydän- ja verenkiertoelinten sairaus aiheutuu tupakoinnista. 

Vähän perusteita tupakoida

Toistuvat hengitystieinfektiot ovat tyypillisiä tupakoitsijan sairauksia. Lisäksi tupakointi vaikeuttaa monien sairauksien hoitoa, pidentää hoitoaikoja ja heikentää tuloksia.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos arvioi vuonna 2015 tupakoinnista aiheutuvia kokonaiskustannuksia siten, että välittömiä, lisääntyneestä palvelujen käytöstä johtuvia kustannuksia koituisi 290–294 miljoonaa euroa.

             Daniele Levis Pelusi

Näistä suurin osa syntyy terveydenhuollossa ja lääkekustannuksista.

Suorat terveydenhuollon kustannukset olivat noin 277 miljoonaa euroa vuodessa. Summa vastaa reilun 240 000 asukkaan kaupungin kaikkia erikoissairaanhoidon vuosikustannuksia.

Aika vähän jää perusteita tupakoinnin aloittamiselle, vai mitä sanotte?

perjantai 22. joulukuuta 2017

Lisää resursseja kouluun - nopeasti!

Olen ennenkin sanonut: kun minä menin aikoinani kouluun, en todellakaan osannut lukea. Tuskin osasin nimeäni kirjoittaa. Vilkaskin olin varhaisvuosinani.

Silti: tuonaikainen peruskoulu ei luokitellut minua ”erilaiseksi”. Olin normioppilas ja menin ihan täydestä, muiden joukossa.

             Kelly Sikkema

Toisin olisi käynyt nykykoulussa. Ennen kuin olisin kissaa ehtinyt sanoa, olisin noine valmiuksineni ja taipumuksieni saanut otsaani näkyvän leiman – diagnoosin, kuten hienosti sanotaan.

Se, että minua ei aikanaan leimattu erityiseksi oppijaksi, johtui siitä, että tuonaikaisen koulun ”diagnosointisiivilä” oli paljon harvasilmäisempi.

Erityisoppilaita jopa lähes puolet luokasta

Nyt se on tiheämpi; kehittyneempi, tarkentaisi joku. Samassa koululuokassa voi helposti olla kolmasosa (joskus enemmänkin) niitä, joilla on jokin oppimista vaikeuttava erityisongelma.

Sanon tähän väliin: totta kai on hyvä, että ongelmille (jos niitä havaitaan) löydetään myös nimi. Eihän muuten voida tarjota myöskään juuri oikeanlaista apua.

             Kelli Tungay

Valitettavasti tilanne on kuitenkin se, että suomalaislapsia kyllä diagnosoidaan (samalla: leimataan), mutta he eivät hetikään aina saa tarvitsemaansa tukea.

Ongelma johtuu ensisijaisesti kuntien heikosta taloudellisesta tilanteesta. Ei se tahdosta johdu.

"Kaikki aikani menee testeissä!"

Kun vaikkapa alakoulun luokanopettajat pyytävät erityisopettajilta tukea lapsen havaittuun oppimisvaikeuteen, vastaus voi hyvinkin olla: ”En valitettavasti millään ehdi, kun kaikki aikani menee testeissä.”

Maamme kouluissa on vuodesta 2010 ollut käytössä niin sanottu kolmiportainen tuki: yleinen tuki, tehostettu tuki, erityinen tuki. On jo pidempään puhuttu inklusiivisesta koulusta.

             Element5 Digital

Inklusiivinen koulu arvostaa kaikkea tätä erilaisuutta ja se on hieno asia. Mutta kun.

Miten sen sanoisin. Ehkä näin: ellei koulu saa inklusiivisuuden toteuttamiseen tarvitsemiaan resursseja, koko inkluusion ihanan kaunis ajatus vesittyy.

Pelkkä erilaisen leima ilman tukea on niin väärin

Riittävät resurssit olisivat ensiarvoisen tärkeää sekä lasten kannalta että opettajien kannalta.

Lapsi jonka otsaan lyödään jo 6-vuotiaana vaikkapa ADHD-oppilaan poltinmerkki, kärsii leimastaan koko loppuikänsä – nimittäin, jos ongelma vain todetaan ilman asianmukaista tukea.

             Jeremy Bishop

Entäpä opettajat? On suuri vaara, että opettajat uupuvat näissä ihanan erilaisissa luokissa. Se on jo nähty.

Kuulen jatkuvasti tapauksista, joissa varsinkin lähellä eläkeikää olevan opettajat ovat ”yllättäen” työuupuneet.

Saat kaiken henkisen tukeni!

Tässä oikeastaan onkin syy, miksi aloin kirjoittaa tästä asiasta. Minusta nimittäin on aina vain vahvemmin alkanut tuntua, että kolmiportaisen tuen tilalle on liian monessa kunnassa tullut pelkkä henkinen tuki.

”Kuule, sun luokkaan on tulossa Anselmi-niminen pieni poika. Anselmilla on tämmöinen-ja-tämmöinen-ongelma. Mutta älä huoli, saat kaiken tukeni!”

             Angelina Litvin

Siis, opettaja saa henkisen tuen! Se ei valitettavasti nykykoulussa riitä. Ei oppimisen ongelmia hoideta pelkällä henkisellä tuella.

Koulupuolen säästöt ovat äärimmäisen lyhytnäköistä politiikkaa!

Ellei lasten ja nuorten ongelmia kyetä hoitamaan ennalta ehkäisevästi, nämä lapset ja nuorat ovat paljon mittavampien hoitotoimien kohteina aikuisiässä.

Ja se vasta kallista on – puhumattakaan siitä, kuinka äärimmäisen surullista se on.

Kaikesta huolimatta: levollista joulua!