maanantai 4. helmikuuta 2019

Onko tylsyydestä trendiksi?


Alkuvuodesta YLE haastatteli Sitran tulevaisuudentutkija Mikko Dufvaa. Hän ennusti tylsyydestä yhtä nousevaa trendiä.

Sehän sopi minulle, joka olin vain muutama kuukautta aiemmin saanut julkaistua kirjan Tylsyyden ylistys. Ikävystyminen on luovuuden alku.

Kirjani idea oli väitteessä, ettei tylsyys ole sitä, miltä se päällisin puolin näyttää.

             @Matthew_T_Rader

On nimittäin saatu enenevää näyttöä siitä, että tylsyyden kokemuksesta voi toisinaan nousta hyviä asioita.

Myös luovuutta.

Tutkimuksissa tylsyyttä potevat henkilöt ovat esimerkiksi löytäneet keskimäärin enemmän käyttötapoja tyhjille muovipikareille tai pyykkipojille kuin ne, jotka ovat olleet riemuissaan tai rentoja.

Monenlaisia selityksiä

Muun muassa tämmöisten tutkimusten myötä tylsyydestä on tullut kiinnostava asia.

Toisaalta, tylsyydessä on muutakin pohtimisen arvoista. Tylsyys on ollut tunteena ihmisen seuralainen läpi ihmiskunnan historian. Uskonkin vakaasti, ettei tylsyys ole turha tunne.

Kun tarkkailee ympäristöään, huomaa, että tylsyys putkahtelee esille sieltä ja täältä.

             Vincent van Zalinge

Suomalaisten menestystä onnellisuuskisassa selitettiin maan perinpohjaisella ”tylsyydellä”.

Tylsyydestä on nähty yhteys sinnikkyyteen. Jopa suomalaislasten matematiikan taitojen (myös lukutaidon!) heikkenemistä on selitetty sillä, ettei nykylapsilla ja –nuorilla ole enää ”sinniä”.

Eräs psykologiasta kumpuava selitysmalli lähtee sitä oletuksesta, että esimerkiksi lasten ja nuorten lisääntyneet käyttäytymishäiriöt voisivat olla seurausta suorastaan epätoivoisesta tylsyyden kokemuksen pakenemisesta.

Entä jos koettaisimme hiukan ikävystyä

Tämä kaikki on pohtimisen arvoista, joskaan en väitä, että kaikki nämä selitysyritykset olisivat totta.

Pidän kuitenkin mielenkiintoisena kysymystä, mitä tapahtuisi, jos oppisimme ikään kuin uudelleen pitämään tylsyyttä luontaisena osana elämäämme.

             Joshua Newton

Eikä vaan hyväksymään, vaan suorastaan (ajoittain) hakeutumaan siihen. Sijoitan tämän puheen osaksi kohtuullistamispuhetta, joka on ikään kuin laajempi kehys asialle.

Huoleni on siinä, että meistä on tullut selvästi aiempaa lyhytjänteisempiä.

Tuntuu kuin emme sietäisi enää hetkeäkään hiljaisuutta, odottamista, tapahtumattomuutta… Minusta on aika huolestuttavaa, että jo hissiä odottaessamme pitkästymme ja kaivamme puhelimemme taskusta.

Katse puhelimessa

Meillä on yltyvä tarve etsiä jotakin kiinnostavaa ajan kulua.

En ole mikään digitaalisen teknologian vastustaja, mutta tuntuu kuin esimerkiksi puhelimista olisi tullut jonkinlainen mielialalääke; paitsi, että se tarjoaa ensiapua, se latistaa tunnekirjoamme.

             Meredith Hunter

Otamme jopa sähköiskuja vastaan mieluummin kuin ikävystymme.

Se ei välttämättä johdu pelkästään meistä, vaan myös erilaisten digitaalisten palveluiden toimintamekanismeista. Esimerkiksi mainonnassa ja mediassa nähdään valtavasti vaivaa ihmisten huomion kaappaamiseksi.

Älä syyllisty tylsyydestä

Suurilla yrityksillä on nykyään palveluksessaan psykologeja, joiden tehtävänä on pohtia sitä, millaisilla toimilla ihmiset saadaan viettämään aikaa juuri meidän yrityksemme sivuilla, juuri meidän tuotteiden äärellä jne.

Toisaalta, kasvatustieteilijänä näen tässä myös vanhemmuuteen liittyviä ongelmia. Me vanhemmat emme enää siedä sitä, että lapsemme toteavat olonsa tylsäksi.

Olemme hyvin herkästi tyrkyttämässä heille pädiä tai puhelinta tms., jonka avulla he voivat taittaa niskat tylsyyden kokemukselta.

             anja.

Minun näkemykseni on, että lapsen tylsyyden kokemuksesta ei pitäisi potea syyllisyyttä.

Ei se ole huonon vanhemmuuden merkki, jos lapsi tylsistyy, vaan päinvastoin, toivottu tila, ajoittain.

Meidän pitäisi antaa lapsen itse oppia nujertamaan tylsyyden tunne. Kuka ties he keksivät jotain arvokasta ja kuka ties he oppivat siinä samalla jotain myös itsestään.

perjantai 18. tammikuuta 2019

Lukio vai ammatilliset opinnot?


Juuri näihin aikoihin moni peruskouluaan päättävä pohtii kouluvalintojaan. Mennäkö lukioon, vai valita ammatillinen koulutus?

Eihän se helppoa ole, valinta. Ikää on kovin vähän, mutta jostakin tuo omaa tulevaisuutta koskeva viisaus olisi löydettävä.

Joillekin tuokin valinta ei ole mikään ongelma. Tie on ollut selvänä jo vuosien ajan. Mutta, ei kaikille. Hetikään.

             Jordan McQueen

Mielessä risteilee kysymyksiä: jos nyt valitsen noin, onko se isokin virhe? Voiko virhettä korjata ja tuleeko koulutiestä kenties vain mutkaisempi polku?

Kyllä tämä tuttua on meille vanhemmillekin, jotka olemme seuranneet nuortemme pähkäilyä.

Valitseeko nuori opiskelupaikkansa itse?

Ei läheskään aina, sanovat tutkijat. Kouluvalintaa ohjaavat paitsi perhe, kaverit ja olosuhteet – joskus myös silkka sattuma.

Nuori voi kyllä uskoa tekevänsä jatkokoulutusvalintansa itse, mutta ei se ihan niin ole.

Valintojen päälinja lienee se, että nuori valitsee lukion, mikäli tuntee itsessään ”akateemista kunnianhimoa” ja selviä tavoitteita jatkaa opintojaan vaikkapa yliopistossa.

             Papaioannou Kostas

Toisaalta lukion valitsemalla nuori voi haluta itselleen aikaa, mutta myös aikaa pohtia, mihin ammattiin lopulta haluaisi.

Ammatilliset opinnot valitaan, jos nuorella on selvä tavoite kouluttautua tiettyyn ammattiin.

Jos se on lukio

Lukio on hyvä pohja tarjoten mahdollisuuksia pilvin pimein. Usein numerot putoavat. Mutta notkahduksesta on yleensä myös noustu, vieläpä kunnialla.

Lukio vaatii siis oikeaa asennetta ja nuori, joka ei ole valmis päivittämään asennettaan, saattaa kokea lukiossa enemmänkin ongelmia.

             Julia Komarova

Toisaalta elämään kuuluu rosoja ja ne myös opettavat. Pitää kyetä turvallisesti epäonnistumaan. Jos yksi vuosi koulussa menee alta riman, se voi olla arvokas vuosi.

Sen sanoisin, ettei lukioon kannata lähteä vain kokeilemaan. Harva selviää lukion haasteista ihan tuosta vain. On meissä sellaisiakin syntymälahjakkaita, mutta useimmat eivät ole.

Asenne onkin paljon tärkeämpää kuin lahjakkuus.

Ellei valinta ole selvää

Kannattaa pohtia yhdessä nuoren kanssa, mitkä 2-3 ihanneammattia nuorta kiinnostavat.

             Tim Marshall

Kun ne ovat paperilla, päästään niiden kautta pohtimaan, mikä on se oikea tie.

Joskus nuori voi olettaa vanhempien odotusten olevan muuta kuin mitä ne oikeasti ovat. Siksi on hyvä keskustella ja oikaista nämäkin mahdolliset väärinkäsitykset.

tiistai 8. tammikuuta 2019

Uupumusta sote-alalla - ja muuallakin


Ei näytä, eikä tunnu hyvältä, ei. Tuntuu kuin yhä useampi potisi uupumusta työssään.

Juuri eilen uutisoitiin siitä, kuinka sosiaali- ja terveysalalla ei meinaa enää auttaa mikään. Työntekijät uupuvat kasvavan taakan alle.

Tätä on toki ollut ilmassa pidempään, mutta tuntuu kuin viime aikoina uutisten sävy olisi vielä vakavampi. 

             rawpixel

Potilaita on osastoilla ja ensiavuissa jonoksi asti, eivätkä ruuhkat helpota.

Se kysyy työväkeä, mutta myös voimaa urakoida – tai, kuten uutisissa on kerrottu: siirtyä puolijuoksua paikasta toiseen.

Koetapa siinä sitten hymyillä ja ”kohdata asiakas”.

Samaa puhuvat opettajat. Koulussa on myös ilmiselvä resurssiongelma. 

Niin sanottu kaksoisjärjestelmä (entisine erityisryhmineen) on poistumassa kouluista inklusiivisen ajattelun myötä.

Idea sinällään on hieno kuin mikä ja niin ihmisyyden nimiin kuuluisi ollakin, mutta kun.

             Lily Banse

Mutta, kun koulujen resursointi ei ole valitettavasti seurannut juuri millään tavoin muutoksen mukana.

Nyt opettajilla (vaikkapa siellä alakouluissa) on luokissaan äärimmäisen haastava tilanne. 

Lisäresurssit puuttuvat

Luokissa on hyvin paljon erityistä tukea tarvitsevia lapsia, mutta ilman tarpeellista lisäresurssia.

Ei inklusiivista koulua voida rakentaa ilman erityistä lisäresurssia, eikä hommaa voi hoitaa yksi ainoa luokanopettaja.

             rawpixel

Ja on tässä koulujen tilanteessa muutakin: viime viikolla luin YLE:n uutisen, jossa kerrottiin keskittymiskyvyttömistä lapsista. 

Heitä on opettajien kokemuksen mukaan enemmän kuin aiemmin.

Tilanteesta tekee vakavan se, ettei mikään tunnu muuttuvan.

Tästä kaikesta opettajat ja OAJ ovat koettaneet kertoa jo usean vuoden ajan, mutta ongelma ei näytä korjautuvan. On kuin päätä löisi seinään.

Pelkkä hyvä tahto ei auta

Toisaalta: vaikka hyvää tahtoa ja ymmärrystäkin löytyisi, ei se monessakaan tapauksessa vielä auttaisi.

Yksi taustalla vaikuttava syy on koulujen tilanteessa sama kuin sote-alallakin: kuntien kiihtyvä taloudellinen kurimus.

             Michael Longmire

Mistä rahat otetaan, kun verotulot pienenevät ja huoltosuhde muuttuu yhä vaikeammaksi ongelmaksi?

Tulipas huolen sekainen postaus. Mutta, kai ongelmista toisinaan on syytä puhua niiden omilla nimillään.

Ei maailma hyssyttelemällä korjaannu. Ei aina.