keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Mitä maksaisit menestyksestä?

Elokuussa 2017 julkistettiin tutkimus, jonka mukaan yli kolmasosa vuoden 2011 Daegun MM-kisojen urheilijoista oli käyttänyt jossakin uransa vaiheessa kiellettyjä aineita.

Tutkimukseen haastateltiin 2 167 urheilijaa, jotka vastasivat kyselyyn nimettöminä. 


Kuitenkin: Vain 0,5 prosenttia kaikista Daegussa tehdyistä dopingtesteistä oli positiivisia.

Eikä siinä kaikki. Kaikkiaan toista sataa Pekingin 2008 ja Lontoon 2012 olympialaisissa kisannutta urheilijaa on jäänyt kiinni kielletyistä aineista.

Mistä tämä kertoo?

Ainakin siitä, että ihminen näyttää – toden totta - janoavan menestystä. Joskus olen itsekin mietiskellyt tätä joidenkin ihmisten hinkua päästä kuuluisaksi, hinnalla millä hyvänsä.

Enkä toki vain minä. Niin sanottu Goldmanin dilemma on ongelma, jonka lääkäri Robert Goldman esitti 1980-luvulla huippu-urheilijoille.


Se kuului näin: kuvitellaan, että sinulla olisi käytössäsi niin maaginen aine, että jos otat sitä kerran, voittaisit joka ainoan kisan aina olympiatasolle saakka seuraavien viiden vuoden ajan.

Aineella olisi tosin yksi pieni haitta: kaiken tämän menestyksen jälkeen se tappaisi sinut tasan viiden vuoden kuluttua sen nauttimisesta. Kysymys kuuluu: ottaisitko silti tuota ainetta?

Ja nyt yllätykseen

Tutkimuksen mukaan yli puolet huippu-urheilijoista vastasi myöntävästi. Vaikka he tietäisivät varmasti kuolevansa viiden vuoden kuluttua, he silti ottaisivat käyttöönsä noin mahtavan aineen.


Toinen yllätys: kun muille ihmisille esitettiin sama kysymys, vain kaksi 250:sta vastasi myöntävästi.

Tiedän, sittemmin on tehty vastaavia tutkimuksia, joissa on saatu alhaisempia lukumääriä kuin Goldmanin alkuperäisessä tutkimuksessa.

Kuitenkin

Goldmanin dilemman mukaan on varovaisesti päätelty, että maailman huipulla olevat urheilijat eivät ole aivan ketä tahansa, kuten vaikkapa sinä tai minä.


Ehkä heillä on jo saavutetun menestyksen kautta ikään kuin päähänpinttymäisempi halu saavuttaa mainetta hinnalla millä hyvänsä.

Itse uskon, että on tätä tämmöistä halua toki muillakin elämänaloilla.

Eihän tarvitse kuin hetken silmäillä Guinnessin ennätyksen kirjaa, niin siitä kyllä vakuuttuu.


keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Netissä Brianiakin ymmärtää joku

Toisinaan sitä tulee pohtineeksi, mitä kaikkea internet on tehnyt meille? Aivan. Kysymys on valtava, mutta rajataan sitä koskemaan vaikkapa vain samoista aiheista kiinnostuneiden ihmisten verkostoja.

Otetaan kouluun ja oppimiseen liittyvä kuvitteellinen esimerkki.


Meillä on Jesse (13 v), joka on kiinnostunut hyvin, hyvin kapea-alaisesta aiheesta. Tällaisiahan opettajatkin joskus luokissaan tapaavat (”Se seiskaluokan Jesse tietää älyttömästi pöllöistä!”).

Okei, ”pöllöt” kiinnostuksen kohteena ei ole vielä kovin harvinainen kiinnostuksen kohde, mutta kavennetaan vielä. Otetaan aiheeksi ”musta surma”.

Netin hyödyt

Kas, nyt voimme olla kohtuullisen varmoja, että Jesse ei olisi löytänyt vaikkapa vuonna 1992 kotikaupungistaan (ei ehkä edes Suomesta) ketään muuta, jota juuri noin rajattu aihe olisi kiinnostanut.

Mutta nyt, vuonna 2017 hän löytää muitakin kiinnostuneita, takuusti. Ellei hän löydä sellaista friikkiä omasta kotimaastaan, hän löytää sellaisen verkkojen verkosta, internetistä.

Tässä on yksi internetin ehdottomista hyödyistä.


Ei liene sellaista aihetta, ettetkö voisi bongata jostakin päin maailmaa ainakin muutamia, joiden kanssa voisi vaihtaa ajatuksia joutumatta lähtemään liikkeelle ihan aakkosista.

Toisaalta, tämä on myös pelottavaa, koska kiinnostuksen kohteet ja ”jämpit” eivät ole aina toivottavia. Mutta ei oteta sitä mahdollisuutta käsittelyyn tässä postauksessa. Eihän.

Brian avautuu

Miksi aloin miettiä moista? Kas, muistuipa mieleeni aika, jolloin kirjoittelin kirjaani Luova prosessi tieteessä (2012). Teoksesta muuten on olemassa myös suppeampi englanninkielinen e-kirja (2013).

No, tätä kirjaa varten keräsin aineistoa tieteen nobelisteilta. Elettiin 1990-luvun puoliväliä, eli aikaa, jolloin osalla meistä oli netti (ja sähköposti) aktiivisessa käytössä, osalla ei vielä ollut.

Yksi minulle kirjoittaneista tutkijoista oli vuoden 1973 fysiikan nobelisti Brian D. Josephson.


Josephson oli jo tuolloin oma tieteenalansa nörtti, äärimmäisen kapea-alaisesti suuntautunut tutkija ja ehkä myös nero. Hän nimittäin oli onnistunut tekemään merkittäviä löydöksiä jo parikymppisenä.

Josephsonin tilityksestä sain sen käsityksen, että mies oli myös äärimmäisen yksinäinen - yhteisiä kiinnostuksen aiheita lähipiirin kesken ei näet juuri ollut.

Aina on joku, joka ymmärtää

Kotimaassakaan juuri kukaan ei ymmärtänyt höykäsen pöläystä siitä, mitä alituiseen poissaolevalta vaikuttanut Brian puuhaili.

Mutta, sitten tuli siis internet ja sen tarjoamat rajattomat mahdollisuudet. Vuonna 1995 Brian oli jo sähköisesti ”verkostoitunut”. Näin hän kirjoitti:

”Vuorovaikutukseni tapahtuu pääasiassa sähköpostin välityksellä sellaisten ihmisten kanssa, joilla on samantapaisia ajatuksia. Eikä sellaisia ole maailmassa muutamaa enempää.”


Tätä mahdollisuutta tarkoitin mustaan surmaan hurahtaneen Jessen kohdalla. Kuten tietysti kenen tahansa sellaisen kohdalla, jota ”kukaan ei oikein ymmärrä”.

Homma toimii ihanteellisimmillaan näin. Verkottuneet ihmiset on helppo tavoittaa, mutta… entäpä ne, joita verkko ei koskaan tavoita? Heitäkin on.

Käsitellään sitä toisella kertaa.

tiistai 26. syyskuuta 2017

Huonohko, mutta hyväksytty gradu?

Gradujen ohjaajana olen joutunut toisinaan käymään sisäistä jaakobin painia siitä, voinko tarjota ohjeita ”huonon” gradun tekemiseen.

Eikö kaikkien ohjaajien pidä aina ja kaikissa tilanteissa tarjota neuvoja mahdollisimman hyvän opinnäytetyön tekemiseen?


Jos vuosia sitten tulin siihen tulokseen, että ei pidä. Ei aina. Joskus elämässä on tilanteita, että hiukan kehnompikin viritys on todella järkevä ja jopa kypsä ratkaisu.

Näitakin olen käsitellyt Tulevan maisterin graduoppaassa (2017)

Olen koettanut tuoda esille, että ”kakkosen” (tai joskus peräti ykkösen) gradu voi olla paljon toivotumpi lopputulos kuin kunnianhimoisesti aloitettu gradu, jossa puhti loppuu kesken ja joka ei sitten valmistu kenties ikinä.

Liian monen gradun on tappanut kunnianhimo. Nimittäin, Elämä isolla E:llä on alkanut velkoa tekijää liian roimalla kädellä. On tullut muita Asioita, aikapula, on tullut ehkä uupumus ja joskus jopa terveys (oma tai läheisen) on ollut uhattuna.


Tässä siis ohjeita hieman vaatimattomamman gradun tekoon

Voit käyttää vapaasti soveltaen niitä, eli JOS tuntuu, että tästä tai tuosta neuvosta voisit hieman kunnianhimoisemminkin selvitä, niin kernaasti – maailma on avoinna!

Valitse tavanomainen aihe

Aiheen valinta on gradun teon A ja O. Älä valitse liian harvinaista aihetta, sillä voit joutua yllättäviin ongelmiin tutkimuskirjallisuuden puutteen vuoksi.

Suhteellisen tutkittu aihe on hyvä myös siksi, että löydät netistä melko helposti ”esimerkkigradun”. Etsi yksi sellainen (ei enempää!) ja sovella sitä omaan työhösi.


Sitä sanotaan mallin katsomiseksi :). Ethän tietenkään tee samanlaista: voit esimerkiksi rajata omaa graduasi hiukan toisin.

Jos aivan tuoreet gradut juuri tuosta aiheesta puuttuvat, niin aina parempi. Siitä saat jo mainion perusteen tehdä uuden, mutta tuoreemman tutkimusaineiston ja tuoreemman kirjallisuuden varassa.

Kun olet päättänyt aiheen, tee kirjallisuushaku

Aloita haku ihan vaan googlaamalla parilla asiasanalla, mutta siirry pian Google Scholariin. Sieltä löytyy suuremmalla todennäköisyydellä tutkijoille kelpaavaa materiaalia.

Käytännön syistä, rajaa hakutuloksia esimerkiksi 10 vuoden aikajänteelle. Eli laita Google Scholarin hakukenttään takarajaksi vuosi 2007.


Graduntekijöitä vaivaa usein salamyhkäinen sana ”teoria”. Millaisen teoreettisen viitekehyksen varaan tutkielma kannattaisi rakentaa?

Jos voit käyttää jotakin suhteellisen paljon käytettyä, jopa klassista teoriaa (jokin motivaatioteoria, stigmateoria, peliteoria tms.), käytä sitä.

Et nimittäin voi pudota korkealta, koska ohjaavia tutkimuksia, jopa esimerkkigraduja löytyy.

Entä teksti, miten se syntyy?

Se jalostuu muistiinpanoistasi. Saadaksesi nopeasti aikaan riittävän määrän muistiinpanoja (ja päästäksesi ylipäätään kärryille!), lue aluksi helpohkoja tekstejä aiheestasi.

Kun yleiskuva on päässäsi, hahmottele yksinkertainen sisällysluettelo - ei toki valmis, mutta jonkinlainen näkemys asiasta. Se saa elää homman edetessä.


Ellet käytä vieraita kieliä, kuten äidinkieltäsi, vältä muita kuin kotimaisia lähteitä. Ne nimittäin vievät paljon enemmän aikaa kuin omalla äidinkielelläsi kirjoitetut tutkimukset, artikkelit ja kirjat.

Ja sitten: kirjoita nopeasti, huonosti ja paljon! Kun tekstiä on paljon, ala siistiä ja tilkitä. Koeta mahduttaa koho hökötys esimerkiksi 60 sivuun.

Kutakuinkin tällaisia ohjeita noudatti oheisella videolla puhuva Karri.

Ja yllättäen, Karrin lopputulos ei ollutkaan ”huono”, vaan hieno, eli keskitasoinen gradu!