lauantai 7. toukokuuta 2011

Aivoni ristivät jalkansa

Oletteko huomanneet! Työelämässä on nykyisin alettu puhua monisuorittajuudesta. Se on suorastaan hmm...trendikästä.

Enää ei riitäkään, että teette työnne, tai, että keskitytte vain siihen, mikä sattuu olemaan juuri nyt käsillä ja kesken. Ehei. Se ei riitä ollenkaan. Ollaksenne oikein tehokkaita teidän on lisäksi suoriuduttava muutamista muistakin hommista. Ja tietysti, hymyillen.

Tähän monisuorittajuusasiaan heräsin vierailtuani erään kauppaketjun myymälässä ostamassa jotain. Sen piti olla minuutin juttu. Mutta ei se niin mennytkään.


Ei aikaakaan, kun minua käänneltiin asiakastiskillä eri suuntiin. Valoisa asiakaspalvelija heilutteli silmieni edessä somaa Uppo-Nalle avaimenperää. Veisinkö sellaisen tyttärelleni?

Tai, miten olisi, veisittekö naisväelle kotiin tällaisen rannesomisteen?

Maailma alkaa olla radaltaan. Meille on uskoteltu, että mitä useampia töitä onnistumme tekemään aivoillamme, käsillämme, välikäsillämme, suullamme ja silmillämme, sitä hyödyllisempiä olemme. Sitä kannattavampia sijoituksia olemme työnantajillemme..

Monisuorittajuudesta on tullut jopa palkanmaksun peruste, aivan kuten epäilen tuossakin kauppaketjussa käyneen. Jos onnistut myymään kaiken ohessa pienen Uppo-nallen, saat palkkapussiisi pienen bonuksen!


Pelkään, että tämä monisuorittajuusasia saattaa vielä läiskytellä meitä korville.

Olen jo nähnytkin muutaman aivotutkijan kurtistelevan asialle otsaansa. Tästä ei koidu hyvää, he ovat sanoneet. Yksi heistä on ollut työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Kiti Müller. Me emme tule kohta selviämään kaikista työelämän kummallisuuksista. Aivot, varoittelevat he, ne joutuvat notkistelemaan aivan liikaa.

Tottahan se on. Aivojemme rajallisuus tulee vastaan päivittäin. Kun koetamme ajatella liian monia asioita yhtä aikaa, aivomme ristivät jalkansa. Ne mutristelevat huuliaan ja ne alkavat syltätä. Ne kieltäytyvät yhteistyöstä ja ne lakkaavat olemasta tehokkaita.

Ehkä ne eivät ole olleet sitä - siis tehokkaita - pitkiin aikoihin.

Osoittaakseni olevani vakavissani annan teille tehtävän. Hokekaa taukoamatta ääneen helppoa ja kaunista sanaa ”apteekkilaitos” ja ratkaiskaa samaan aikaan helppo yhteenlasku: 37 + 54 =.

Siinä näitte. Todellisuudessa aivomme eivät tee asioita yhtä aikaa. Ne tekevät asioita perä jälkeen. Ajattelemme ensin yhtä asiaa, sitten ajattelemme toista asiaa. Siirtymään asiasta toiseen kuluu aikaa ehkä vain silmänräpäys, mutta tämä on karu totuus.


Työelämän harha on, että se luulee meidän kykenevän ajattelemaan useita asioita yhtä aikaa. Tämä tietysti tarkoittaa, että myös valtaosa pomoistamme luulee niin.

Tähän harhakuvitelmaan heidät on johtanut kiire ja tietysti, lukuisat tekemättömät työt! Luulenpa, että moderni työelämä kaipaisi pari valistunutta sanaa siitä, mihin ihmisaivot kykenevät (jonka muuten jo esivanhempamme tiesivät, joskin välissä on parin sukupolven hiilikuiluakin mustempi pimento!)

Kertokaamme, miten asiat oikeasti ovat! Tehdään se jo huomenna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti