maanantai 2. toukokuuta 2011

Opinnäytetyö – kovempi juttu

On kevät, kohta jo kesä. Kuluneen talven aikana tulin vierailleeksi useammassakin yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa opinnäytetöiden merkeissä. Jälleen kävi ilmi, että tutkielman tekeminen on kohtuullisen tukalaa hommaa – olipa kyse ammmattikorkeakoulun opinnäytetyöstä, kandin työstä, pro gradusta, tai väitöskirjasta. Moni ei uskoisi, mutta niin se vain on: samat ovat tutkijoiden pulmat, mittakaavat vain vaihtelevat.

http://www.ramk.fi/fi/RAMK/Uutiset


Toisaalta, ei opinäytetyön tekemisestä sovi taikuutta tehdä. Vaikka kyse on kovasta puuhasta, ei sentään sen kovemmasta puuhasta kuin mistä tahansa rehellisestä työstä, halonhakkuusta tai retiisien kitkemisestä.  Hihojen käärimisellä ja hommaan kiinni käymisellä siitä selvitään.

Itse asiassa tässä onkin syy siihen, miksi tutkielmaa on suorastaan hyödykästä välillä kutsua opinnäytetyöksi. Nähkääs, silloin tulee ikään kuin varkain lausuneeksi tärkeän sanan ”työ”.


Vaikkapa pro gradusta puhuttaessa työstä on hyvä puhua, koska työllä on aina tekijä – tässä tapauksessa se olet ehkäpä sinä. Opinnäytetyön tekijä ei siis voi ostaa tai poimia työtään esimerkiksi internetistä. Se ei vain nykysäännöillä käy.

Ainutkertainen, yllätyksellinen

Paljon näissä yhteyksissä lainattu italialaisprofessori Umberto Eco puhui jo vuosikymmeniä sitten tutkielmasta taisteluna. Näin minäkin ajattelen. Jokainen yksittäinen opinnäytetyö on tekijänsä henkilökohtainen taistelu: jonkinlainen maratonkoetus, hidasta kiipeilyä ja rimpuilua tieteen tornien lipevissä sakaroissa.

Toisaalta, vaikkapa juuri pro gradua ei saa erehtyä ajattelemaan liian kunnianhimoisena sisutteluna. Jos niin tekee, alkaa pelätä, eikä työhön tohdi tarttua. Pikemminkin gradu on tutkimustyön harjoitus, melko rajallinen tutkielma, jonka jokainen maisterin tutkintoon tähyävä opiskelija laatii opintojensa päätteeksi. Useimmilla tieteenaloilla gradujen pituudet sattuvat 60–90 sivun välimaastoon. Poikkeuksia toki on - selvitä oman alasi vaatimukset näin ilmaistuna.


Pitkä tai tiiviimpi, silti jokaisessa gradussa on aina jotain haastavaa, jotain yllätyksellistä. Gradu on tekijälleen ainutkertainen. Se on koetus, jollaista et todennäköisesti ole koskaan aiemmin tehnyt.


Tutkielman tekijän uskollinen ystävä on realismi. Älä aliarvioi työtäsi, mutta älä myöskään paisuttele sitä mielessäsi. Itse asiassa kyse onkin juuri oikeanlaisen taistelijan asenteen synnyttämisestä. Ilman apinan raivoa hommasta ei tahdo tulla mitään. Mutta on se niinkin, että jos meuhkaat liiaksi, sekoat raajoihisi, eikä hommasta tule silloinkaan mitään.

Oikea asenne tarvitaan

Opinnäytetyöhön voi koettaa asennoitua vaikkapa pidemmän puoleisena kirjoitusurakkana – onhan suuri osa urakasta juuri kirjoittamista. Toisaalta, tämä ei yksin riitä. Lisäksi tarvitaan lukemista ja lukemista, muistiinpanojen tekemistä, tarvitaan tutkimusmenetelmiä, jokin järkevänpuoleinen tutkimusaineisto, monenlaisia pikkunäppäriä taitoja, eikä vähiten ongelmanratkaisukykyä.

Vaikka tutkielma haasteena eroaa muista opintosuorituksista, sen kanssa kyllä pärjätään – noin periaatteessa - aivan samoilla raaka-aineilla. Uuttera ja epäilevä mieli, kirkas katse, tottelevaiset raajat, joltinenkin selkäranka sekä parahultainen tietokone nettiyhteyksineen ovat tärkeimmät avut myös opinnäytetyön päihittämisessä.


Tukalimmassakin tilanteessa olisi aina muistettava, että opinnäytteen tekijän oma ajattelu, hänen säkenöivä mielensä on aina tärkein työväline, se, jonka varassa tutkielma lopulta syntyy. Ajattelu on itse asiassa tärkempi asia kuin parhaimmatkaan kirjat yhdessä. Loppu onkin enemmän itsepäisyyttä sekä pöydälle ja muistitikkuun kertyneen silppukasan siirtelyä.

Enemmän sisua kuin älykkyyttä

Opinnäytetyöskentelyyn liittyy paljon huhuja. Se, joka luulee, että vaikkapa gradun laatiminen vaatii tekijältään korkean älykkyysosamäärän, on väärässä. Ei, ei. Kyse on paljon enemmän sisusta kuin älykkyydestä. Sisuttelun alkeet jokainen meistä on imenyt äidinmaidossaan. Loput harjoittelusta on tehty alakoulun hiihtokilpailussa. Oikotietä ei siis ole. On vain pitkähkö, kivinen ajattelun tie.

Tulinkin jo maininneeksi selkärangan. Olen joskus sanonutkin opiskelijoille: ellei selkärankaisuus ole näkyvin tavaramerkkisi, tee opinnäytetyön kohdalla poikkeus. Älä vain jätä työtäsi kesken, äläkä sorru sijaistoimintoihin!

Nimittäin, sen sijaan, että tarttuisi vankasti toimiin, aivan liian moni tutkielman tekijä on syyllistynyt mitä merkillisimpiin sijaistoimintoihin. Tämän olen niin monesti nähnyt. Toisaalta tämäkin on ymmärrettävä, onhan opinäytteen tekijän ympärillä Elämä valtoimenaan, kuten kenen tahansa ympärillä.

Ei sijaistoimintoja!

On ehkä yllättävää, että juuri Elämä on yleisin syy siihen, että joku on jäänyt ikiteekkariksi tai viittä vailla maisteriksi. ”Kas Elämä astui peliin”, on minulle moni sanonut: ”se tarjosi minulle niin paljon ihania vaihtoehtoja. Sellaisia olivat milloin matonhapsujen varmistussolmujen solmiminen, milloin taas lieden kuuraaminen.”


Kaikki tämä harmittaa, sillä vaikkapa lieden kuuraaminen vie helposti neljäkin tuntia. Ajatelkaa, miten paljon tutkielmaa ehtii kelkkoa eteenpäin neljässä pitkässä tunnissa! Siinä ehtii kirjoittaa ainakin kaksi sivua kohtuullista tekstiä, tai kolme, jopa neljä sivua kehnohkoa tekstiä.

Opinnäytetyön tekemisen yhteydessä puhunkin mieluusti ajasta, sillä työllä kuin työllä on taipumus venyä käytettävissä olevan ajan mittaiseksi. Liian runsas aika on myrkkyä yhtä lailla tutkielmalle kuin mille tahansa muullekin työlle. Älä siis laadi itsellesi liian löysää aikataulua!

Näitä, ja paljon muitakin käytännöllisiä kikkoja olen koonnut kirjoihini Uusi graduopas (2008), sekä Opinnäyteopas ammattikorkeakouluille (2004). Muuten, Graduopas löytyy myös ruotsin kielellä nimellä Snart magister! Ammattikorkeakouluille kirjoittamistani opinnäyteoppaista löytyy englannin kielellä kirja nimeltä Creative thesis writing.


Jos törmäät ylitsepääsemättömään ongelmaan, ota yhteys!


http://www.oulu.fi/hermes

3 kommenttia:

  1. Opinnäytetyö tosiaan. Miten tulisi toimia silloin, kun opinnäytetyötä on työstänyt viisi vuotta vailla kunnon ohjausta, tutkien aihetta,joka on niin uutta maaperää,ettei ohjaajien ammattitaitokaan tunnu olevan riittävä analyysejä tehtäessä?
    Kun työ on palautettu eilen ilman, että kumpikaan ohjaaja olisi suostunut lukemaan työn pohdinta ja tulososiota, koska ei kiireiltään jouda. Antaen samalla ymmärtää, että työ on surkea, joten toivo hyvästä arvosanasta on menetetty, koska hän ei sitä todennäköisesti puolusta asianmukaisella tavalla.

    Mistä opiskelija löytää itselleen oikeusturvaa sen jälkeen, kun on tunnollisena tehnyt viisi vuotta oikeasti todella töitä, vailla kunnollista tukea ja erinomaisen arvosanan sijaan voi odottaa ohjaajan puheiden mukaan vain surkeaa tulosta työstä, jonka eteen on tehnyt töitä juhlapyhinäkin, jotta kukinnot saadaan laskettua päivittäin..? Mitä ilmeisimmin yliopistoa ei ehdi enää tässä vaiheessa vaihtaa edes nimellisesti, jos haluaa tänä keväänä valmistua (?). Ja oman yliopiston sisältä tämän alueen asiantuntijoita ei ole muita, mikä on todettu jo työn alkumetreillä, joten ohjaajia ei pysty enää oman yliopiston sisällä vaihtamaan.

    Entä missä on yhteneväiset arvioinnin periaatteet, kun tiedealasta riippuen vaatimukset hyvälle arvosanalle tuntuvat olevan aivan eritasoiset? Miksi biologian osaamista mitataan hienoilla tilastollisilla analyyseillä, ja kuinka niitä osaa tulkita, kun se kuvaa jotain aivan muunlaista osaamista kuin opinnoilla on tähdätty..? Siskona toivoisi tietysti, että työ saisi oikeudenmukaisen arvioinnin, mutta tässä yliopistossa tämän laitoksen osalta toivo on jo menetetty.

    Kuten luennolla sanoit: aihevalinta ja oma tavoitetila määrittää työtä huomattavasti, mutta ohjaajan merkitys etenkin työn loppuvaiheessa korostuu myös, ja ilman ohjausta opiskelija on kovin yksin vaativan työn kanssa.

    Näin loppuvaiheessa aihetta ei voi enää vaihtaa ja aiheenvalinnan kanssa päänsä seinään hakkaaminenkaan ei ole muuta kuin jälkiviisastelua, joka kuormittaa vain lisää. Onko ohjaamiselle lakisääteisiä määritteitä, ja kuinka niistä reklamoida, kun se ei niitä täytä?

    VastaaPoista
  2. Hannan esittämä ongelma on siinä määrin tähdellinen, että olen koettanut pohtia sitä 16.5. päivätyssä blogitekstissäni. Toki, esimerkiksi arvioinnin yhdenmukaisuus jää tekstissä vaille huomiota. Se olisi aihe sinällään, sekin.

    VastaaPoista
  3. Hyviä ajatuksia ja vinkkejä käytettäviksi avun ja inspiraation tarpeessa oleville!

    Jälkeenpäin, jo koulustani valmistuneena, on monta kertaa tullut mieleen aiheita, joista olisi voinut lopputyönsä tehdä. Melkein harmittaa se, ettei nykyään ole syytä tehdä vastaavanlaista tutkielmaa itseä askarruttavista aiheista. Tietoa tulee toki haettua ja näkökulmia pohdittua, mutta suurempimuotoinen työ dokumentointeineen jää tekemättä näennäistä tarpeettomuuttaan.

    Jospa silloin oman opinnäytetyönsä aikana olisikin nähnyt rajoitukset, säännöt ja odotukset enemmänkin vain eräänlaisina työkaluina ja raameina sille kiehtovalle mahdollisuudelle selvittää syvemmin asiaa joka itseä kiinnostaa!

    VastaaPoista