keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Työt kannattaa tehdä huonommin?

Aamulehden toimittaja Anu Ala-Korpela oli tehnyt eiliseen (tiistai 6.9.2011) lehteen jutun kirjani Pakattu aika (2010, Gummerus) pohjalta. Artikkelissa oli keskitytty kirjani erään loppupuolen teemaan, jossa käsittelin työn laadun ongelmaa.


Kirjassani olin puhunut aikanaan ohjaamistani graduongelmaisista, joista hyvin useaa vaivasi ilmi selvä täydellisyyden tavoittelun ongelma. He olivat lahjakkaita opiskelijoita. Moni ei kuitenkaan uskaltanut tehdä graduaan, koska pelkäsi lopputuloksen jäävän surkeaksi.Niinpä, moni pelkäsi jopa aloittaa, koska uskoi vakaasti alittavansa oman tavoitetasonsa.

Kas, tätä ongelmaa olin joutunut kovasti pohtimaan. Miten saada homma edes alkuun? Aikani pähkylöityäni päättelin, että parempi kai olisi tehdä edes huono gradu kuin jäädä tyystin gradua paitsi. Miksi tavoitella kympin suoritusta, kun kuutosen suorituskin tuottaa hyväksytyn gradun ja maisterin paperit!

Esitin kysymyksen gradupinteeseen jämähtänäille. Aikansa pohdittuaan moni gradun tekijä hyväksyi ajatuksen, useimmat jopa ilomielin. Onko se mahdollista, vastakysyttiin.


Ilman muuta! Eiköhän kääritä hihat!

Ajatus turmarajasta

Tämän kertomuksen oli siis lukenut Anu Ala-Korpela. Hän koki ajatuksen laatutason madaltamisesta suorastaan vapauttavana. Hän soitti minulle, haastatteli ja kirjoitti jutun. Myönnän, jutusta tuli aika raflaava. Herätellä sen kuulemma olikin tarkoitus. Osa jutusta avautuu oheisesta linkistä:


Jutun somisteeksi oli laitettu tupakkiaskin kylkeen piirtämäni kuva ”turmarajasta”. Kuva löytyy myös kirjastani.  Kuvan tarkoitus on konkretisoida sitä ajatusta, että jos kaiken työuransa urakoi töitään sata lasissa, käy lopulta huonosti. Huonosti käy, koska lopulta uupuu. Kenenkään aika ja voimat eivät riitä kaiken ikuiseen viilaamiseen.


Juju on siinä, että tehtäviä pitää arvioida ja yksilöidä. Kaikilla meillä on töitä, joista selviää vähemmälläkin. Niitä kyllä on, kunhan suostuu sen itselleen myöntämään.

Artikkelin ideaa ei ymmärretty

Aamulehden juttu oli otsikoitu: ”6 syytä miksi kannattaa luopua perfektionismista”. Sitten seurasi kuusi ytimekästä syytä – jotka siis olivat toimittajan itsensä muotoilemia.

Kuinka ollakaan, kirjoitus oli onnistunut ravistelemaan hämäläisiä. Saman päivän iltaan mennessä 15 000 verkkolehden lukijaa oli avannut sivun näytölleen ja vajaat 2000 oli käynyt ”tykkäämässä” sitä. Myös keskustelua virisi.

Keskustelu Aamulehden verkkosivulla oli pääosin negatiivissävyistä letkauttelua tyyliin: ”Kiitos ajatuksista professori! Kerronkin tämän pomolle ja alan heti huomenna madaltaa tasoa. Terveisin ydinvoimalan turvallisuusvastaava.”

Oli toki niitäkin, jotka olivat ymmärtäneet tarkoitukseni. Jos jutun luki tarkkaan, käsitti, että en ole kehottanut koskaan ketään tekemään töitä huonosti. Sen sijaan olen sanonut, että työt pitäisi tehdä niin huonosti kuin mahdollista. Siinä on vinha ero.

Tähän – kieltämättä oudon sävyiseen – ajatukseen sisältyy viesti, jonka mukaan kaikki arkiset askaremme eivät suinkaan ole vaatimustasoltaan samanlaisia. Esimerkiksi tavallisen tietotyöläisen päivään sattuu monia töitä, joista selvitään vähemmälläkin. Ei niihin tarvitse koko sydäntään pantata, mutta kieltämättä on niitäkin töitä, joissa turmaraja (eli alin mahdollinen laatu) on todella korkealla.


Tiistaipäivän iltaan mennessä jutun oli napannut verkkolehden sivuilleen myös Iltalehti.


Tykkääjiä oli täälläkin yli 2000, joskaan keskustelua ja sen saamaa sävyä en seurannut. Hieman masensi (mutta ei kovin paljon).

Väsynyt työntekijä on tehoton

Olen edelleen kannassani. Koskapa työmme ovat jatkuvasti lisääntyneet, ei voida ajatella, että otetaan jostakin aika niiden tekemiseen. Ei aika riitä. Ei töitä pidä tehdä ylitöinä, eikä niitä pidä kantaa kuormina kotiin.

Näin voimme menetellä ehkä tilapäisesti, mutta niin emme voi tehdä jatkuvasti.

Jos tälle tielle lähdetään, työn tekijä väsyy (sillä ei ole aikaa palautumiselle, eikä levolle). Väsynyt työntekijä ei myöskään ole hyvä työntekijä, sillä hän on tehoton. Hän saattaa kyllä viettää paljon aikaansa työn äärellä, mutta hänen toimistaan on jo aikaa sitten kadonnut sekä ponsi että kipinä.


Ja sanokaa: millaisia luovia ideoita syntyy lopen nuutuneen työntekijän aivoissa? Ei minkäänlaisia. Hänen ajatustensa keskiössä on alituisesti kasvavana möykkynä tavoite selvitä arjesta. Ei järin hohdokas tavoite.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti