perjantai 21. lokakuuta 2011

Onko kodissasi liikaa tilaa?

Olen 1960-luvun lapsi. Olen joskus ajatellut, että olen jonkinlainen väliinputoajasukupolven edustaja – ainakin, mitä tulee tavaran hamstraukseen.

Antakaas, kun kerron. Perheellämme, kuten pääosalla samaa sukupolvea edustavista perheistä, on omiin tarpeisiimme hyvin suhteutuva asunto. Ei siis missään nimessä mitään ökyilyä. Olohuonettamme hallitaan helposti yhdellä katseella, kylpyhuoneemme ei ole tenniskentän kokoinen. Jne.


Onkin jotenkin yllättävää, että tästä ”vaatimattomuuden hyveestä” näyttää ajan oloon koituneen meille ja ikätovereillemme ongelma, ainakin tavallaan. Nimittäin, mahdollisuutemme hankkia tavaroita ylittää käytössä olevan tilan asettamat rajat. Nähkääs, meillä on selvästi varallisuutta yli tarpeidemme!

Tämä epäsuhtainen asetelma on vähin erin, vuosien saatossa johtanut siihen, että tila taloissamme ei tahdo millään riittää kaikille niille tavaroille, joita tätä nykyä omistamme.

Tavaraa nurkat pullollaan

Arvoisa lukija. Seuraa kohti käyvä kysymys: onko sinun kodissasi liikaa tilaa? Hah! Arvaan, että ei ole. Ei sitä monellakaan enää ole.

Tilan puutteen ongelma on siis ongelma laajemminkin. Se on ongelma, jonka äärellä modernissa kodissa vaikeroidaan (kotiseinien sisällä!), mutta josta julkisesti vaietaan.


Miksi asiasta vaietaan? On useitakin syitä. Siitä vaietaan ehkä siksi, ettei ongelmaan uskota löytyvän helppoa ratkaisua. Eikä taatusti löydykään.

On toinenkin mahdollinen syy. Se liittyy itsetuntoon. Ainakin oma sukupolveni on hipiältään herkkä sen suhteen, että vain tulisi luokitelluksi uusavuttomien luokkaan. Kaikki tämä jotenkin tuntuisi viittaavan siihen ja se sellainen sentään olisi jo liian paksua.

Minullakaan ei ole ongelmaan helppoa ratkaisua, mutta luulen sentään tietäväni, miksi juuri minun sukupolveni potee tilanahtauden ongelmaa.

Selitysyritys

Selitys menee näin. Meidän lapsuuden kodeissamme (1950 – 70-luvuilla) ei tilanahtautta ollut. Miksi sitä ei ollut? Sitä ei ollut, koska lapsuudenkotimme edustivat jälleenrakennusajan Suomea. Vanhemmillamme ei yksinkertaisesti ollut varaa siihen kerskakulutukseen, johon me – heidän lapsensa - syyllistymme.

Sen sijaan me, tämän päivän kiireiset keski-ikäiset, syydämme valtaisat summat rahaa tavaraan (vaatetta, kotitaloushärveleitä, leluja ja sähköisiä vemputtimia), joille ei oikeasti ole ollut pitkään aikaa sijoituspaikkaa kodeissamme. Saati, että niille oikeasti olisi ollut tarvetta.


Ongelma on siinä, että hankimme housut, paidan jne. hyvissä ajoin ennen kuin entiset housumme tai paitamme ovat puhki kulutettuja. Pointti on se, että juuri näiden ostotoimien tuloksena meille jää ne entiset ja sitten on nämä uudet. Eikä tämä tietenkään tähän jää, vaan kierre on jatkuva.

Uusia ja taas uusia. Ongelma kumuloituu.

Sen sijaan meidän vanhempamme hankkivat tavaraa vain vissiin tarpeeseen. Tärkeää on huomasta, että tälle ehdottoman tarpeelliselle uudelle tavaralle oli aina myös säilytystila. Oli arkivaate, työvaate ja juhlavaate. Niillä selvittiin. Kaikille niille oli oma viiden tuuman naulansa porstuan seinässä.

Täältäpäin katseltuna omat vanhempamme edustavat ekologisen kuluttamisen huippua. He eivät hennoneet hävittää tavaroitaan ennen kuin ne olivat todella loppuun kaluttuja.


Ja nyt tullaan jännittävään piirteeseen. Tämän päähänpinttymäisen säästämisvimman me neli- ja viisikymppiset imimme vanhemmiltamme äidinmaidossa. Oletteko huomanneet! Mekään emme hävitä tavaroitamme ennen kuin ne todella ovat puhki. Ja siitä nimenomaan johtuu, että kaappimme ovat olleet jo aikaa sitten tavaraa täynnä!

Lastemme kodeissa on tilaa

Tarinassa seuraa jälleen yllättävä käänne. Nimittäin omat lapsemme eivät tule kärsimään tästä samasta tilaongelmasta.

Miksi eivät tule? Siksi, että he ajattelevat toisin. Heillä ei ole säästämisvimmaa, koska sellainen vimma ei hyppää sukupolvea ylitse. Sen sijaan aikuisuuteen ehtineet lapsemme syytävät "iankaikkisen" vanhat vetimensä surutta kierrätykseen, Huutonettiin ja tunkiolle. Kaatopaikalle ja kierrätykseen: ”Mitä niillä enää tekee, kun ne on pois muodista. Kuka nyt tollasii pitäs?!”


Näin olen tämän ajatellut, joskaan en ole varma, onko päätelmäni oikea. Jotain itseäni viehättävää tässä ajatusketjussa kuitenkin on. Mitä sinä ajattelet, voisiko se mennä noin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti