tiistai 22. marraskuuta 2011

Tekisinkö väitöskirjan?

Kuinka ollakaan, taaskin on julkisuudessa keskusteltu valelääkäreistä, huijauksella saaduista tutkinnoista ja onpa puhuttu myös tieteellisestä varkaudesta, plagioinnista. Menossa on kortistojen putsaustyö.


En nyt ota kantaa käytyyn keskusteluun, vaan siihen, että tutkinnot ja oppiarvot ylipäätään tuntuvat puhututtavan meitä. Aina joskus minäkin saan viestejä henkilöiltä, jotka pohtivat vaikkapa tohtorin arvon hankkimista, väitöskirjan tekemistä. Sanopa sinä, alkaisinko moiseen hommaan, vai ei?

Kysymyksen taustalla voi olla esimerkiksi hienoinen paine: ”Kun nykyisessä työssänikin ainakin noin periaatteessa vaadittaisiin tohtorin tutkintoa.” Tai, saattaapa olla joskus muitakin motiiveja: ”Olisihan se muutenkin mukavaa kehittää itseään – tai työtään.”

On myös ollut ihmisiä, uutteria ihmisiä, joiden väitöskirja on syystä tai toisesta jäänyt kesken. Urakka on jäänyt kesken ansiotyön kiireiden vuoksi, tai vaikkapa sen vuoksi, että tutkimuksen ohjaaja on kadonnut. Tai, joskus on käynyt niinkin, että ”emme ohjaajani kanssa kerta kaikkiaan ymmärrä toisiamme”.

Ole realisti!

Väitöskirjaa suunnittelevalle näkemyksiäni esittäessäni olen koettanut olla realisti. Olen sanonut, että joka tälle tielle lähtee, ottaa vaativan tien kuljettavakseen. Homma nimittäin kahmaisee aikaa, vääjäämättä. Kenellä aikaa nykyään enää edes on? Onko sellaisia, joilla on liikaa aikaa? Ellei aikaa ole, mistä sitä otetaan väitöskirjan tekemiseen?

Paitsi, että väitöskirjan tekeminen ottaa aikansa, se vaatii työrauhan ja toki myös sitoutumista. Eikä vain tutkijaparan omaa sitoutumista, vaan – valitettavasti — myös lähipiirin sitoutumista.


Yksi väitöskirja saattaa siis haukata jopa vuosikymmenen verran omasta ja perheesi elämästä? En suinkaan väitä, että se olisi huonoa aikaa, mutta muista, että tämä urakointi ei todennäköisesti ole yhtä tärkeää lähipiirillesi kuin mitä se on itsellesi.

Jos tälle tielle lähdet, psyykkinen ja fyysinen poissaolosi tulee näkymään. Takuusti.

Jos taas ajattelit tehdä väitöskirjan ”vain” harrastuksena, siihen en kehota. Tämä on tietysti oma mielipiteeni, mutta on parempiakin, jopa kehittävämpiä harrastuksia. Jos vaikkapa kotikunnassasi toimii pirteä kansalaisopisto ja sieltä löytyy nypläyskurssia, tai espanjan alkeet, tartu mieluummin semmoiseen.

Miksi ei väitöskirjan tekemisestä olisi harrastukseksikin, mutta ei ehkä elämän ruuhkavuosina. Tilanne voi olla toinen, sitten kun elämä muutoin rauhoittuu. Pitäähän opiskelu aivojakin liikkeessä.

Mitä väitöskirja vaatii?

Kuvitellaanpa, että puikkelehdit levittämäni miinakentän lävitse ja päätit sittenkin tehdä väitöskirjan. En halua kohtuuttomasti pelotella tulossa olevilla haasteilla. Minäkin olen aikanani hommasta selvinnyt, joten kyllä sinä siitä selviät. Selviät, kunhan teet suunnittelutyön huolella.

Ensinnäkin, tarvitset oikean asenteen, malttavan mielen, tukevia istumalihaksia ja niin, aikaa. Edelleen sinulta vaaditaan keskittymiskykyä ja keskittymisen mahdollisuuksia – onhan sinulla tilaisuus ja paikka sellaiseen? Onko sinulla oma rauhallinen tutkijan kammio? Ellei ole, ryhdy toimiin hankkiaksesi sellainen.

Väitöskirjan tekijältä vaaditaan myös erinäisiä taitoja, muiden muassa kirjoittamisen taitoa. Joskus olen sanonut suoraan: ellet tunne itseäsi kohtuulliseksi kirjoittajaksi, rakentuu myös tutkijan tiesi ohdakkeiseksi. Niin se valitettavasti on. Näin sanon siksi, että jokainen tutkimus on tarina. Tarina on yleensä pitkä ja siihen pitää rakentaa läpi kertomuksen kulkeva juoni. Juonen on löydyttävä.

Niin sanotulla artikkeliväitöskirjalla tätä ongelmaa voidaan hiukan kiertää, mutta ei kokonaan. Juonen on silloinkin löydyttävä.

Myös kriitikon valmiuksia tarvitaan. Tulet nimittäin muutaman seuraavan lähivuoden aikana käymään lävitse jokseenkin muhkean kasan mitä merkillisintä aineistoa — joko painetussa tai sähköisessä muodossa. Kaikki silmiesi editse virtaava ei suinkaan ole käyttökelpoista. Ei alkuunkaan.


On siis toivottavaa, että matkan varrella sinulle kehittyy lahjomaton, objektiivisuuteen pyrkivä katse. Myös tutkimusmetodista osaamista vaaditaan ja tietoa tieteellisen kirjoittamisen muotovaatimuksista.

Päälähde on korvien välissä

Palaan vielä väitöskirjan vaatimaan aikaan. Älä missään tapauksessa aliarvioi urakkaa. Älä sorru luulemaan – kuten jotkut ovat tehneet —, että väitöskirja kirjoitetaan (muiden töiden ohessa) kolmessa, neljässä vuodessa.

Valitettavasti niin ei tule käymään. Edes sinä et kykene siihen. Tai, jos jostakin oikusta johtuen siihen pystyt, ei lopputulos ole mairiteltava. Syöksysynnytetyllä väitöskirjalla ei ylpeillä.

Mutta, kuten sanottu, sinä kyllä selviät siitä. Selviät, kunhan olet tosissasi. Uuttera, epäilevä mieli, kirkas katse, ryhdikäs selkäranka sekä modernit tekniset vempaimet (softa ja rauta) - ne ovat tärkeimmät avut väitöskirjan alkuun saattamisessa.

Aivan, kuten missä tahansa tutkimuspuuhailussa, joudut nojaamaan ajattelun lahjomattomaan voimaan. Tutkijan ajattelu, hänen säkenöivä mielensä on lopulta se työkalu, jolla tutkimustöitä tehdään.

Jos jotain jää tähteeksi, siitä selvitään tahdon voimalla, supisuomalaisella sisulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti