torstai 10. marraskuuta 2011

Yksityisyyden henkitore

Maanantaina 7.11. uutisoitiin Keskusrikospoliisin jahtaavan 16 000 suomalaisen henkilötiedot nettiin vuotanutta tekijää. Tekoa tutkittiin törkeänä tietomurtona ja henkilörekisteririkoksena.

Tiistaina 8.11. brittilehti The Register arvioi päätelminään Suomen tietovuodon liittyvän laajempaan Anonymous-ryhmän aktiivisuuteen viime viikonloppuna. The Registerin oletuksen mukaan Suomen tietovuoto olisi yksi kolmesta Anonymous-iskusta.


Suomen ohella Anonymousin on kerrottu iskeneen Israelin armeijan ja tiedustelupalveluiden nettisivuja vastaan. Lisäksi Portugalissa Anonymousiin kytköksissä olevalla LulzSecillä epäillään olleen sormensa pelissä viiden eri nettisivun kaatumisessa.

Tätä väitettä Suomen Keskusrikospoliisi ei aivan niellyt. Ainakaan suoralta kädeltä poliisi ei suostunut vahvistamaan, että henkilötietovuodon takana olisi ollut Anonymous Finland -niminen ryhmä. Asiaa toki tutkitaan.

Mitä sanoikaan Marshall McLuhan

Uutista tavatessani kampeutui vuosikymmenien takaa mieleeni kanadalainen herra, professori Marshall McLuhan. Nimittäin, tämä herra McLuhan ennusti jo vuosikymmeniä (elettiin 1960-lukua) ennen jokamiehen tietokoneiden markkinoille tuloa asioita, joita hänen aikalaisensa eivät olleet onnistuneet sullomaan edes uniinsa.

Paitsi että McLuhan kykeni näkemään sähköisten viestimien kasvavan merkityksen, hän omalla omintakeisella tavallaan aavisti myös nykyisen internetin synnyn. Internetistä, edes sen esi-isistä mitään tietämättä mies väitti, että sähköistyminen on tulevaisuuden kehityssuunta numero yksi. Erityisesti työmme tulee sähköistymään, tähdensi MacLuhan.



Yksi McLuhanin monista (tuolloin) oudoista väitteistä liittyy ihmisten yksityisyyteen, tai paremminkin sen puutteeseen. Yksityisyyttä, sitä ei McLuhanin mukaan tarvitse jatkossa juurikaan pohtia. Vähin erin koko yksityisyysasia menettää puheenaiheena mielekkyytensä, päräytteli McLuhan.

Ja kuinka oikeassa McLuhan olikaan. Tekemisiämme ja tekemättä jättämisiämme valvotaan tänään yhä enemmän kaikkialla, kaikkina aikoina. Niin tehdään paitsi työssä myös vapaa-aikana.

Nopeasti ynnättynä kotiemme kylpyhuoneet alkavat olla ainoita paikkoja, joissa meillä on edes jonkinlainen yksityisyyden suoja. Sen sijaan monia julkisia toiletteja jo valvotaan. Marketteja valvotaan, liikennettä valvotaan, vapaa-ajan harrastuspaikkoja valvotaan.

Googlen auto kuvasi

Muistatteko talven 2010 Google Maps -käräjöinnin eri puolilla maailmaa? Suomessakin Googlen kamera-auton toimista kohistiin. Se osoitti, että kotiemme pihapiireistä oli tullut täysin julkisia tiloja.



Paljon vakavampaakin on luvassa. Paitsi, että voimme menettää henkilöllisyytemme, voi käydä niinkin, että joku jossain nappaa tilitietomme tai jopa koko identiteettimme käyttääkseen niitä häikäilemättä hyväkseen.

Siitähän tuossakin nyt puhutussa tietovuodossa on kyse. Esimerkiksi Yhdysvalloissa 10–15 miljoonaa kansalaista joutuu vuosittain identiteettivarkauden uhriksi. Amerikoissa tällaisista rötöksistä koituu vuosittain taloudellisia vahinkoja kymmenien miljardien dollarien edestä.

Viime aikoina itseäni on mietítyttänyt erityisesti Facebook. Vaikka Facebookin suosion sanotaan hiipuneen, se on yhä edelleen huippusuosittu sosiaalisen median väline. Tällä hetkellä jo yli 800 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa on jo käyttänyt oikeuttaan kirjoitella Facebookiin kaikenlaista mukavaa itsestään.

Vakavimpia Facebookissa sattuneista ongelmista lienevät juuri identiteettivarkaudet.  Jo syksyllä 2007 uutisoitiin ensimmäisistä pankkitileistä, joita oli ryövätty juuri Facebookista ujutettujen tietojen avulla.

Milloin lapsesi syntyi digitaalisesti?

No, ei tässä mitään. Varsinaisesti minut pysähdytti muuan taannoinen uutinen, jossa kerrottiin erään australialaisen tietoturvayrityksen tutkimuksesta, joka paljasti keskimäärin 81 prosentilla alle kaksivuotiaista lapsista omaavan digitaalisen jalanjäljen.

Digitaalinen jalanjälki tarkoittaa sitä, että lapsesta (tai kenestä tahansa) löytyy esimerkiksi googlettamalla nimi ja usein myös netissä oleva kuva. Pienten lasten kohdalla kiitos kuulemma kuuluu äitien innokkuudelle esitellä omaa jälkikasvuaan!

Tämä juttu oli aika huima. Länsimaiset lapset kuulemma "syntyvät digitaalisesti" keskimäärin puolen vuoden ikäisinä. Kolmannes lasten valokuvista ja tiedoista ilmestyy maailmanlaajuiseen sähköiseen verkkoon jo ennen kuin piltti on saavuttanut kuukauden iän.



Eikä siinäkään vielä kaikki. Melkein neljännes verkossa olevista lasten kuvista tai muista lasta kuvaavista tiedoista liittyy syntymättömään lapseen!

Te tiedätte, mitä tässä on tapahtunut. Taustalla siis on se, että moni äiti välittää verkossa olevalle ystäväpiirilleen lapsensa ultraäänikuvia. Seitsemällä prosentilla ryömivistä tai konttaavista taaperoista on sähköpostiosoite, ja viidellä prosentilla on kuulemma profiili jossain sosiaalisessa verkkopalvelussa. Näin väittävät aussitutkijat. Huh, kai heitä on uskottava.

Kun äideiltä on tivattu syytä vauvojensa kuvien julkaisemiseen, he ovat selittäneet sitä halulla jakaa ”ihanaa asiaa” ystävien ja perheen kanssa. Se on niin kertakaikkisen tärkeä ja iloinen asia.

Tämä on kuitenkin vain osatotuus.

Sitä se yksinäisyys teettää

Todellisempi selitys on kuulemma yksinäisyys. Pienten lasten äidit tuntevat olevansa yksin. Arki kotona tuntuu raskaalta, kun tunnista, päivästä ja kuukaudesta toiseen hoitelee pientä rasavilliä. Aika kuluu niin hitaasti.

Pienen lapsen äidin pelastus on lapsen päiväuni. Kun lapsi nukkuu, äiti toimii. On oiva hetki olla yhteydessä virtuaaliseen verkostoon, muihin samassa elämäntilanteessa oleviin äiteihin. ”Hihhei, eilen näpsimme koko joukon kuvia Lisbethistä. Katsokaa kaikki, tässä ne ovat! Katsokaa Lillukkani varpaita. Haluaisin syööödä ne!!!”


Asiaa tutkineiden mukaan yli viidenneksellä äideistä on kuitenkin vielä yksinäisyyttä ja tiedon jakamisen haluakin itsekkäämpi motiivi. He yksinkertaisesti haluavat vain päivittää profiiliaan! Kun on luonut Facebook-tunnuksen, sinne pitäisi saada lisää sisältöä. Mikäpä sen parempi keino kuin seurata muiden äitien esimerkkiä: vauvakuvat jakoon!

Tämä voi taatusti olla hauskaa, mutta kuten nyt tiedämme, siinä on myös vaaransa. Itse asiassa äidit ovat olleet itsekin jo aika tovin huolissaan siitä, miten paljon tietoa heidän kullannupuistaan on jo verkossa ja mihin kaikkeen se voikaan kulkeutua.

Ongelma on siinä, että – ainakin toistaiseksi — internetiin sijoitettu materiaali jää sinne. Se on siellä jossain huolimatta siitä, että haluaisimme niin kovasti tietojemme poistuvan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti