torstai 26. huhtikuuta 2012

Kun koulutus ei kolahda

Sain sähköpostia: ”Ehkä siitäkin vois kirjottaa, että mikä logiikka on siinä, kun nuoriso kouluttautuu aina vain uusille aloille – suorittamatta mitään loppuun.”

Kirjoittaja oli itsekin nuori aikuinen. Hän kertoi keskustelleensa ystävänsä kanssa aiheesta vastikään. Lähipiirissä oli paljon erilaisia kouluttautumiskokemuksia. Oli myös useita kokemuksia siitä, että uusi ammatti ei sittenkään – vuoden, parin opintojen jälkeen — ”kolahtanut”.


Ystävän veli oli kuulemma muuttanut pääkaupunkiseudulle aloittaakseen jälleen uuden opinahjon, tällä kertaa koulutusohjelman, joka toisi aikanaan laboratorionhoitajan tutkinnon. Kyse olisi nuoren miehen kolmannesta korkeakoulupaikasta.

Nuorukaisen ensimmäinen opiskelupaikka oli tähdännyt lastentarhanopettajan ammattiin. Homma oli jäänyt kesken. Sitten oli oleiltu hetki ulkomailla. Koto-Suomeen paluun jälkeen olivat vuorossa olleet insinööriopinnot. Sekään ei ollut napannut. Ja nyt siis oli vuorossa kolmas kokeilu.

Ystävä itse (eli nuoren miehen sisar, jos pysyitte kärryillä) oli itsekin ehtinyt paljon. Hän oli opiskellut yliopistossa musiikkitiedettä, luovaa kirjoittamista, kansatiedettä, naistutkimusta ja kasvatustiedettä. Ainakin.

Nyt hänkin oli tilanteessa, ettei tiennyt, mikä olisi hänen juttunsa. Mikä olisi ala, jota jaksaisi opiskella maisterin tutkintoon saakka?! Juuri nyt oli pohdinnassa kirjastonhoitajan ammatti ja sen vaatima koulutus.

Hyvät lukijat, onko tämä tämmöinen Teille tuttua? Mikä tässä on takana?

Ammatti ei vastaa arvomaailmaa

Ennen kuin vastaatte, jatkan vielä. Tarinan kahden päähenkilöin kohdalla ”epätietoisuus” oli ehtinyt muodostua jo jonkinmoiseksi ongelmaksi. Elämään oli tunkenut unettomuutta ja väsymistä jopa siinä määrin, että välillä oli turvauduttu ammattiapuunkin.


Ei mitään jatkuvaa, mutta kuten sanottu: psykologin juttusilla oli käyty avautumassa.

Kertomuksen nuori mies oli kokenut varhaiskasvattajana olemisen yksinkertaisesti liian Isoksi Asiaksi. Se oli jotenkin niin Vastuullista. Lopulta tulevaa uraa kohtaan oli kasvanut suoranainen rimakauhu.


Insinööriys ei puolestaan ollut vastannut miehen arvomaailmaa. Jonkinmoisena yllärinä oli tullut, että koko insinöörikurssi oli päätettykin kouluttaa ydinvoima-asiantuntijoiksi. Se ei sopinut miehen pirtaan. Nähkääs, hän olisi itse tahtonut keskittyä ”vihreään energiaan” ja erityisesti tuulivoimaan!

Mutta nyt kuulemma paistoi päivä. Tuleva laboratorionhoitajan homma tuntui vihdoin työltä, josta nuori mies odotti saavansa sen, mitä oli hakemassa. Työ ei hänen oletuksensa mukaan vaatisi ”liikaa” ja kuitenkin hän voisi olla hyödyksi.

Samaa pohti sisar: hän kaipasi kirjaston rauhaan. Hän halusi auttaa ihmisiä mieluisten lukukokemusten äärelle.

Sanokaa, mistä tämä kertoo? Onko kyseessä jokin uusi nykyilmiö? Siis, että nuoret lähtevät intoa puhkuen etsimään tulevaisuuttaan, tavoittelemaan Suurta Uraa, tai, ehkäpä tutustumaan Tieteen Salaisuuksiin.

Ja sitten kävelläänkin päin kahitiilistä muuria. Seinää, jossa lukee: ”Hoi, sinä kulkija! Ulkomaailman vaatimukset ovat niin suuret, ettet voi niistä millään selvitä. Muut ehkä selviävät, mutta sinä et!”

(Monelle) liian vaikea valinta
Varmaan ilmiöön on olemassa muitakin mahdollisia selityksiä. Esimerkiksi Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Kiti Müller kritisoi tässä taannoin armaan kotomaamme koulutusjärjestelmää. Järjestelmä kuulemma pakottaa nuoren tekemään liian suuria valintoja liian varhain.
Nuoren itseymmärrys ei kerta kaikkiaan voi vielä venyä näin vakavan asian pohdintaan, väitti Müller. 
Vaikka nuoren – sanotaan 20-vuotiaan — älyllinen suorituskyky saattaakin olla aikuisen tasolla, se ei vielä riitä. Tunne siitä, mitä nuori haluaa elämässään tehdä, ei ole tuohon elämänvaiheeseen mennessä riittävästi kypsynyt.

Samassa yhteydessä Müller viittasi suomalaiskoulun oppiainetarjontaan, jota itsekin olen toisinaan hohhoillut. Oppiainepaletti on turhankin suuri.
Vaikkapa 16-vuotiaan lukiolaisnuoren on kertakaikkisen vaikea tietää, tarvitseeko hän todella kaikki ne tarjolla olevat psykologian syventävät kurssit, tai olisiko pitkästä matikasta ratkaiseva hyöty.
Liian monet vaihtoehdot pyörryttävät ja uuvuttavat. Rasitustiloja ja hämmennystä syntyy erityisesti silloin, kun on liian vähän aikaa pohtia valintojaan.
Tämä ei liene aivan tuulesta temmattua, sillä jopa 25–30 prosenttia ammattiin opiskelevista kärsii ainakin ajoittain ahdistuksesta tai masentuneesta mielialasta. Tämän tietävät opintopsykologit.
Kaipuu erilaiseen elämään

Mutta, mutta. Ei liiallinen nuoruus ja kypsymättömyys kaikkea selitä. Tuskin edes sinnin puute.


Siksi palaankin vielä asioihin, joita nuoret arvostavat. Kun nuorilta on vastikään tehdyissä arvotutkimuksissa kyselty, mitä he omalta elämältään toivovat, sieltä on tullut yllättäviä vastauksia. ”Minulle tärkeitä ovat hyvät ystävät ja rauhallinen yhdessä olo läheisten kanssa.”

Huomatkaa: eivät nuoremme halua rahaa, uraa ja valtaa. He eivät haluakaan asioita, joihin me aikuiset (heidän vanhempansa!) olemme kaivautuneet kaulaamme myöten. Eivät he halua paljon alaisia, eivätkä ”ovipielivaloja” (tiedättehän, ne liikennevalot toimiston ovessa) joita meidän sukupolvemme on tottunut salaisesti ihailemaan.

Moni nuori – Huom. myös korkeakoulutettu (!) — haluaa hoitaa hommansa 8-16, ajattelematta liian suuria. Ja jäljelle jäävä Oma Aika on sitten sitäkin antoisampaa. Näin he ajattelevat.

Onko tämä niin väärin? Minusta ei, kunhan nuori onnistuu mielensä terveyden säilyttäen suunnistamaan tälle kohtuuden tielle tehden osuutensa ”kansakunnan parhaaksi”.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti