Aivoista on tullut osa trendikästä, virtaviivaista bisnespuhetta. ”Tule kuulemaan. Olemme saaneet huippuseminaariimme valtavaa julkisuutta saaneen BCC:n (Brain Coaching Center) kiitetyn braindirector Ursula Liecin! Hän saa Teidät liekkeihin!”
Tämmöistä tarkoitan. Ultramoderneihin johtamisvalmennusoppeihin on solutettu aivoperäisiä lupauksia tyyliin: ”Kehitä
älyäsi, nosta tuottavuutesi uusiin sfääreihin”.
On alettu puhua aivocoachaamisesta, erityisistä personal brainereista, aivobiceistä…: ”Kunhan
opit tuntemaan aivosi, opit tuntemaan myös alaisesi.”
Eikä siinä
kaikki. Kun viivähtää kirjakaupassa tai luo silmäyksen nettikirjakauppojen
tarjontaan, huomaa, että ne suorastaan tulvivat kaikenlaisia aivohömp…hupsista,
”aivotutkimukseen” tukeutuvia itsehoitomanuaaleja.
Meissä on niitäkin, jotka ovat valmiita sijoittamaan suorastaan onnellisuuden olemuksen
aivotutkimuksen keskiöön. Aivoissa on langanpää, sieltä kaikki aukeaa!
Tuntuu kuin
aivoista olisi tullut jonkinlainen Pohjoisen jäämeren syvyyksissä makaava Titanic,
uusi geeni, joka kätkee poimuihinsa kryptisen pätkän vaikeasti tulkittavaa
DNA:ta.
Surkoon hevonen. Sillä on iso pää
Kuten jo ehkä huomasitte, minua tämä kaikki
on hämmentänyt. Se haiskahtaa – anteeksi vain — amerikkalaiselle
psykologismille. Minusta tuntuu, että koskaan ennen mitään ihmisruumiin osaa ei
ole hiissattu yhtä korkealle jalustalle kuin mitä nyt on tehty aivoille.
Aivojen
äärellä on jotenkin tunkenut esille myös ihmisen loputon mystiikan kaipuu. Sitä osoittaa,
että meitä on alkanut kiinnostaa esimerkiksi historiallisten ”nerojen” aivot.
”Kas, tässä näette kaksi kalloa. Toinen niistä on Charles
Darwinin, toinen Albert Eineisteinin. Tutkijat ovat kyenneet modernin
fotoscopian keinoin jälkikäteen rekonstruoimaan näiden kahden merkittävän
ajattelijan aivot. Valaisen nyt infrapunapisteellä Darwinin väliaivojen sitä
osaa, jossa hypotalamus sijaitsee…”
Hoh, mitä
soopaa. SE on yhtä kuin esittelisimme arvovaltaiselle yleisölle suomalaisen työhevosen pään. Sitä tillittäessä voisimme yhdessä huomata: hevosella on kuin onkin iso pää. Siellä olisi lääniä
sellaisille ja sellaisille aivoille!
Kaikki
olisikin kovin helppoa, jos tuonkaltaisiin kysymyksiin löydettäisiin tuonkaltaisia
vastauksia. Pian voisimme sanoa, millaisia aivoja yritysten tai, vaikkapa
kuntien olisi vastaisuudessa viisasta rekrytoida.
Mieli ei taivu kuvattavaksi
Kylmä totuus
on, että aivot ovat edelleen, vielä 2010-luvullakin, hämmästyttävän vähän
tunnettu elin. Se koskee myös aivojen fysiologiaa - näin minulle vakuutti myös muuan psykiatrian professori jokin aika sitten.
Esimerkiksi moderneilla kuvantamismenetelmillä ei saada paljoakaan uutta irti ihmismielen hermostollisesta perustasta. Tätä perustaa leimaa äärimmäinen hienoviritteisyys.
Aivoissa on paljon sopukoita – tai, pitäisikö sanoa: toimintoja — jonne kamera ei
yllä.
Tärkeää on
myös huomata, että aivot eivät suinkaan ole ainoa näkökulma ja portti ihmismielen
hallintaan.
Esimerkiksi
se, mitä perinteisessä psykologiassa on löydetty, tarjoaa edelleen yllättävän tukevaa
tietoa mielen liikkeiden tarkasteluun. Tässä tarkastelussa vaikkapa ihmisten
vuorovaikutukseen keskittyvä sosiaalipsykologia ei ole aivan mitättömässä roolissa.
Mutta, kuten
sanottu: eiväthän modernit bisnesleijona tätä usko. Kun läväytät valkokankaalle viipalekuvatut
Marc Zuckerbergin aivot, siirryt välittömästi ”uskottavien luennoitsijoiden”
kastiin.
Kukaan ei maksa hymistelystä
Miksi sitten
tähän hömppään uskotaan? Ehkä siksi, että ”perinteinen psykologia” edustaa
liiallista varovaisuutta. Kun tutkija, kertoo aivoista, hän on viisaan pidättyväinen.
Myöntäessään, kuinka vähän tietää, hän samalla myöntää olevansa perin juurin akateeminen ja tylsä.
Sen sijaan,
kun uuden aallon braincoachaaja (ok, myönnän: hänellä kyllä voi olla takanaan 15 opintopisteen etäopinnot)
kertoo yleisölleen aivojen selkeästä yhteydestä johtamisen, hän kertoo sen, mitä häneltä
on tilattu. Hän kertoo sen, mitä kuulijat ovat tulleet kuulemaan.
Kaikki ovat
tyytyväisiä, sillä kukapa nykymaailmassa maksaisi hymistelystä.
Tässä on
myös syy siihen, miksi testosteronille tuoksahtavien machojohtajan on helpompi
hyväksyä vuorovaikutuksen ja jopa (naisten korostamien) tunteiden merkitys. Kun
asiat kiepsautetaan esille uuden, järeän ”aivotutkimuksen” kautta, se on
jotenkin...niin, jotenkin uskottavampaa.
Perustotuutta
ei silti kaatane mikään. Työelämän puikoissa pärjäävät edelleen ne esimiehet, jotka
ovat luontaisesti hyviä ihmistuntijoita. Ihmistuntemus on taito, jonka juuret
ovat salaperäisen etäällä, varhaislapsuudessa.
Toki se on taito, jossa voi kehittyä. Siinä taidossa lienee vain taivas rajana - meillä kaikilla.
Kuvat: kotipihalta ja lähilaitumilta
Kuvat: kotipihalta ja lähilaitumilta