torstai 10. toukokuuta 2012

Voiko lahjakkuuden löytää?


Kirjoittaessani tieteen nobelisteista kertovaa kirjaa Luova prosessi tieteessä, tulin törmänneeksi merkilliseen mieheen. Kaverin nimi oli Srinivasa Ramanujan. Luitte oikein, tuollainen se oli.

Tämä miekkonen oli viettänyt elämänsä 25 ensi vuotta Madrasin maakunnassa Intiassa. Elettiin 1900-luvun alkupuolta. Hän oli rutiköyhä satamakonttorin työntekijä, mutta – kuten pian ilmeni — jonkinlainen synnynnäinen nero, mitä tulee matematiikkaan ja erityisesti lukuteoriaan.

Kukaan ei ollut tiennyt tämän matemaattisen ihmeen olemassaolosta ennen muuatta tammikuista päivää vuonna 1913. Nimittäin, tuolloin Cambridgen yliopiston matematiikan professori Godfrey Harold Hardy (1877–1947), yksi tuon ajan johtavista matemaatikoista, sai työpöydälleen merkillisen kirjeen.


Kirjettä oli kohdeltu kaltoin. Sen tahrainen postileima oli kutakuinkin lukukelvoton. Kelpo professorin ravisteltua kuoren sisällön eteensä, pöydälle levisi kymmenkunta oudoin harakanvarpain, tarkasti reunoja myöten täytettyä paperiarkkia.

Arkit läpi lehteiltyään professori Hardylle selvisi vähin erin, että kyse oli noin sadasta matemaattisesta todistuksesta hyvin epäsovinnaisella, jopa käsittämättömällä tavalla kirjoitettuna.

Hardyn epätietoisuutta lisäsi, että kirje osoitti lähettäjän olevan – kuten Hardy asian myöhemmin ilmaisi — matemaattisesti täysin lukutaidoton. Allekirjoittajana oli Srinivasa Ramanujan.

Että kaverilla on otsaa!

Kirjeen sisältämät matemaattiset teoreemat olivat pääosiltaan hurjia ja mielikuvituksellisia, mutta muutaman niistä Hardykin toki ennestään tunsi.

Uskomattominta kuitenkin oli se, että tällä Ramanujan-nimisellä kaverilla oli ollut otsaa esittää joka ainoa päätelmä omana keksintönään. Ikään kuin hän olisi voinut tehdä sen ilman kenenkään apua!

Jokainen itseään kunnioittava matemaatikko olisi pitänyt kirjettä kaistapään tuotteena. Aluksi myös Hardy oli vakaasti sillä kannalla. Jälleen yksi sekopää!


Jokin kirjeessä kuitenkin kaihersi. Oli ehkä sittenkin olemassa häviävän pieni mahdollisuus, että kirjeen olisi laatinut vilpitön, äärimmäisen lahjakas, mutta täysin olemattoman sivistyksen omaava kirjoittaja.

Hmm…olisiko sellainen mitenkään mahdollista? Tämän mahdollisuuden eliminoidakseen Hardy levitti arkit kollegansa, professori John Edensor Littlewoodin (1985 – 1977) työpöydälle.

Ja niin herrat seuraavien tuntien ajan tulkitsivat näitä kryptisiä merkintöjä yhdessä. Joukossa oli muutamia sellaisiakin viritelmiä, joiden kohdalla professorit joutuivat nostamaan olematonta hattuaan. Niiden oikeellisuudesta ei voinut ilman seikkaperäistä tutkimusta sanoa yhtikäs mitään.

Nero keskeltä ei mitään

Perinpohjaisen puntaroinnin tuloksena tiedemiehet päätyivät tulokseen, että kirjeen väittämien täytyy olla tosia. Kenelläkään ei kerta kaikkiaan voinut olla niin hyvä mielikuvitus, että olisi voinut ravistella niitä hihastaan!

Johtopäätös oli uskomattomalta kuulostava: he olivat tulleet ”löytäneeksi” matemaattisen neron keskeltä ”ei mitään”

Tästä eteenpäin asiat saivat uuden käänteen. Ramanujan piti saada nopeasti Englantiin!


Yksi Hardyn kollegoista ottikin tehtäväkseen matkustaa Intiaan ja etsiä käsiinsä tämän merkillisen nuoren miehen. Mutkallisten vaiheiden jälkeen näin kävikin ja Ramanujanista tuli Hardyn oppilas.

Ramanujanin saavuttua Cambridgeen Hardy ei lakannut hämmästelemästä miehen kyvykkyyttä, se hämmästytti harva se päivä. Hardyn hämmennys johtui pääosin siitä, että Ramanujan teki löydöksensä pääosin ilman matemaatikon koulutusta.

Matematiikan historioissa Ramanujanin tapaa työskennellä on kuvattu ”eriskummalliseksi ja intuitiiviseksi”. Jotkut ovat luonnehtineet hänen työskentelyään ”mystiseksi ja spiritualistiseksi” – mihin näillä luonnehdinnoilla sitten viitataankaan.

Lahjakkuus piileksii

Kerroin Ramanujanista leikitelläkseni lahjakkuuden ­ilmiöllä. Lahjakkuus on kiinnostavaa, paitsi koulukasvatuksen, myös kotikasvatuksen näkökulmasta. Missä ja milloin lahjakkuus voidaan löytää?

Mitä, jos Ramanujan ei olisi koskaan osoittanut kirjettään Hardylle? Mitä jos Hardy olisi tehnyt pöydälleen ilmestyneelle kirjeelle samoin kuin pari hänen kollegaansa aiemmin – siivonnut sen muitta mutkitta roskakoriin?

Ramanujanin esimerkki johtaa kysymään: kuinka monta Isaac Newtonia, Albert Einsteinia tai Grogor Mendeliä on sittenkin jäänyt löytymättä?


Eikö ole merkillistä. Ihmiskunnan suurimmat lahjakkuudet eivät todennäköisesti ole Nokian, Googlen tai Toyotan palkkalistoilla. He eivät kävele Wall Streetillä, eivät yliopistojenkaan käytävillä.

Sen sijaan he voivat piilotella Tasmanian viidakossa, Lontoon slummeissa, mutta mikä kummallisista: he voivat keikkua tuoleineen Rytökyttylänperän alakoulun 3. luokan takapenkissä (se haaveksiva kaveri, joka tuntuu olevan kuin kaivukone, ulkona kaikesta).

Tai, ehkä se lahjakkuus piilottelee vaakatasossa oman olohuoneemme sohvalla. Tässä on kasvattajalle haastetta kerrakseen.

Nähdäpä lahjakkuus ympärillään - sitä nimittäin on!

3 kommenttia:

  1. Kiitos etukäteen, että kirjoituksesi saanee nimissäsi lukea koulun päivänavaustekstinä,on ajattelemisen aihetta niin oppilaille kuin opettajillekin!

    VastaaPoista
  2. Kaikin mokomin. Ja päivällispöydässä :), jossa usein käydään niitä parhaita kasvatuskeskusteluja.

    VastaaPoista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista