maanantai 27. elokuuta 2012

Loma koettelee parisuhdetta

Äkkäsin tuoreesta Yrittäjäsanomat -lehdestä psykologi ja parisuhdekouluttaja Kari Kiianmaan lyhyen haastattelun.

Toimittaja halusi tietää, miten kesäloma näkyy mielenterveyspalveluiden käyttäjämäärissä. Kiianmaan mukaan lomat, erityisesti kesälomien jälkeinen aika – siis juuri tämä aika (!) — näkyy suorastaan piikkinä hänen työssään. Ruuhkaa kuulemma on.


”Niin on ollut jo viimeiset kymmenen vuotta”, summaa Kiianmaa. ”Itse asiassa yhteydenotot ovat lisääntyneet jo lomien aikanakin.”

Tämä ei ollut aivan uutta. Nimittäin, törmäsin aivan samaan ilmiöön jo kirjoittaessani kirjaani Pakattu aika (Gummerus, 2010).

Työ pitää parit tahoillaan

Kirjani silloisessa aineistossa oli uutinen, jossa kerrottiin avioerojuristien kautta läntisen maailman olevan kiireisimmillään heti kesälomien jälkeen. Tämä nyt esille tullut ei siis ole suomalainen ilmiö, eikä edes aivan tuore.

Entä, miten se selitetään? Näin: aikaa vaativa ansiotyö pitää monet avioparit onnistuneesti erillään suurimman osan vuotta. Kun ei kohdata, ei myöskään riidellä.

Usean viikon kesäloma onkin sitten monille pareille suorastaan ylivertainen koetus.

Yhteinen loma-aika on ladattu kukkuramitallisella toiveita ja suunnitelmia. Lomasta pitäisi tulla huippuviihdyttävä, huippurentouttava ja huippuelvyttävä.


Mutta kuinka käy: lomalla työstressin ja uupumuksen riuduttamien hermoraunioiden toiveet eivät syystä tai toisesta kohtaakaan! Lomasäätäkään ei saatu, vaikka piti.

Kutakuinkin näin asioiden mönkään menemisen esitti myös Kiianmaa.

Jostain siis ilmestyy ratkaiseva väliin tuleva muuttuja, se kuuluisa oljen korsi, joka katkaisee kamelin selän. Niinpä, eräänä loppukesän sateisena sunnuntai-iltana padotut tunteet leimahtavat vielä kerran, ratkaisevan kerran.

Ei siis ihme, että kaikki eivät sydämestään edes odota lomia.

Loman pitäminen on taito

Tulee tässä tahtomatta mieleen se britannialainen kiiretutkimus, joka pani pohtimaan lomailua taitona. Ehkä lomailu - todella! - onkin jonkinlainen kansalaistaito, jonka moderni ihminen on parin viime vuosikymmenen aikana onnistunut unohtamaan?

Tuon selvityksen mukaan näet puolet sumuisen saarivaltion aikuisista tunnusti menettäneensä yhteyden yhteen tai useampaan ystäväänsä aivan liian kiireisten aikataulujen vuoksi.

Eikä näistä aikatauluista luovuta aina edes lomalla!


Onko joku panneet merkille saman? Tuomme aikataulut ja tehtävälistat myös lomalle! Pitäisi olla niiiin tehokas. Pitäisi ehtiä tehdä sitä ja sitä. Ja lopuksi maalata talo. Ja aivan vähän sisäremonttia.

Alkukesällä mainitsinkin siitä Britannian valtion julkaisemasta tilastosta, jonka mukaan sikäläinen työssä käyvä vanhempi käyttää kaksi kertaa enemmän aikaa sähköpostien lukemiseen kuin vaikkapa omien lastensa kanssa oleiluun.

”Mun isä ei ollu ikinä kotona”

Epäilen, että juuri tällaisten uutisten äärellä minussa alkoi vähin erin kehittyä vahva tunne, että jos elämämme on tämmöistä, siinä on jotakin pielessä.

En totisesti halua jakaa tunnettani niiden työelämätutkijoiden eri puolilla maailmaa haastattelemien perheenisien kanssa, jotka tunnustavat viettävänsä enemmän aikaa projektiensa ja työkavereittensa (niin hauskoja veikkoja kuin he ovatkin) kuin perheittensä parissa!


En halua tarjota lapsilleni koulupäivän jälkeistä tyhjää kotia, jossa kukaan ei kuuntele heidän tarinoitaan, ongelmiaan, ilojaan, onnistumisiaan, epäonnistumisiaan tai pelkojaan.

En myöskään halua, että lapseni aikuisiksi vartuttuaan muistelevat: ”Ai, siis mun isä? Se kai oli aika pitkä kaveri...En mä oikeastaan muista isästä muuta kuin, että ei se ollu ikinä kotona.”

Tunnen ihmisiä, jotka muistelevat isäänsä näin. Se ei ole järin mairiteltava kuva.

1 kommentti:

  1. Paikkansa pitäviä aiheita sinulla.
    Olen myös löytänyt kirjojasi.
    Jostain haastattelustasi muistan miten hienosti sanoit että lapsesi on tähdet elämäsi taivaalla( suunnilleen näin sanoin...)

    VastaaPoista