perjantai 17. elokuuta 2012

Onneen ei tarvita tavaraa – vai tarvitaanko?

Maailma sen kun pullistelee ristiriitaisuutta. Ajatelkaa nyt tätäkin: suurin osa meistä voi potremmin kuin koskaan, mutta se ei aina näy — vaikkapa hyvinvointilastoista.

Varallisuus kyllä lisääntyy. Elinikäennusteetkin osoittavat koilliseen. Samaan aikaan kuitenkin tuntuu kuin uupuisimme ja jotenkin nahistuisimme keskelle parasta työikäämme.


Entä pään sisäinen maailma, mielemme? Totta, se voi kehnonlaisesti. Moni joutuu valittaen toteamaan, ettei oikein hallitse mielensä liikkeitä. Masennus lisääntyy.

Eikö ole merkillistä: jo kolmikymppisinä monet meistä ovat elon ahdistuksessaan niin syvällä, että hyvä, että jaksavat yhtään elää. Yhä useampi popsii lääkkeitä voidakseen edes hetkeksi unohtaa hivuttavan arkensa murheet.

Näkyy se muullakin tavoin. Muutaman viime vuoden aikana alkoholia on kulutettu enemmän kuin koskaan sodan jälkeisessä Suomessa. Koteja särkyy ja lapsia otetaan huostaan kiihtyvällä tahdilla.

Liioittelin, tahallani

Mutta: tämmöiseltä elämän katselu kieltämättä joskus tuntuu. Eniten tämmöiseltä tuntuu, kun tulee silmäilleeksi viikkolehtien lukijakirjeitä tai netin keskustelupalstoja.

Tuntuu kuin meillä olisi suoranaisia onnellisuuspaineita.

Filosofit ovatkin puhuneet merkitystyhjiöstä, tai jopa tyhjiöistä, monikossa. Näitä tyhjiöitä me näennäisen yltäkylläisyyden äärellä kasvaneet koetamme kuin henkemme uhalla täyttää.


Kun ympärilleen katsoo, huomaa, että kaupallinen kulttuuri ja media eivät suurestikaan auta näissä paineissa: Sinä siellä. Hanki tämä, saat elämääsi sitä ja sitä!

”Ihmiset tahtovat kaikenlaista, vieraita tavaroita vieraista maista. Pian on kaapit täynnä kamaa, elämä kuitenkin yhtä ja samaa. Onneen ei tarvitse tavaraa hankkia, siihen ei tarvita edes pankkia.”

Näin rallattelee Uppo-Nalle Elina Karjalaisen lastenkirjassa.

Onnellisuuden olemus

Eivät filosofit toki ongelmaa ole ratkaisseet. He ovat maailman sivu koettaneet saada edes jonkinlaisen otteen onnen tunteesta, onnellisuudesta.

Viime aikoina onnellisuudesta ovat olleet kiinnostuneita myös talouden ekonomistit. He ovat (yllättäen) panneet merkille, etteivät ihmisten auvon tuntemukset näyttäisi suurestikaan lisääntyvät vaurastumisen myötä.


Niin uskomattomalta kuin se tuntuu, 1930-luvun alun totaalisurkeuden keskellä eli kutakuinkin sama prosenttiosuus onnelliseksi itsensä tuntevia ihmisiä kuin mitä heitä löytyy nykyisen öky-yltäkylläisyyden keskeltä.

Tilastotieteilijätkin nyökyttelevät päitään: samaa todistavat myös heidän kurvinsa. Raha ei näyttäisi tekevän ihmistä onnelliseksi. Epätoivoisiin tekoihin langenneiden joukossa on yllättävän paljon hyvin toimeen tulleita.

Siitä huolimatta, moni uskoo itsepintaisesti, että nimenomaan omistamiseen kätkeytyy onnen tae. Useimmat meistä (joilla varallisuutta ei omien kokemustensa mukaan ole riittävästi) näet ajattelevat, että vasta tavaran äärellä ihminen voi päästä aidon onnen fiiliksiin.

Mark Zuckerbergin patja

Moni tuntee Abraham Maslow'n tarpeiden hierarkian. Aben sanomahan oli tämä: kun ihminen on saanut kuriin nälän, janon ja vilun tunteet, onnen ainekset alkavat koostua yllättävn aineettomista asioista.

Maslow kykeni osoittamaan, että jokainen meistä kaipaa muiden ihmisten läheisyyttä, yhteisön arvonantoa, mielekästä tekemistä ja jopa itsensä toteuttamisen hurmaa.

Tässä on myös selitys siihen, miksi miljoonia voittaneet lottovoittajat eivät ole tulleetkaan pysyvästi onnellisiksi.


Jopa miljardeja (miljardi on tuhat miljoonaa J) tienanneet teknoyrittäjät ovat lähipiirinsä yllätykseksi vetäneet päivästä toiseen päälleen halppisfarkut ja palanneet paiskimaan töitä. He ovat tehneet niin, vaikka heillä olisi mahdollisuus viettää loppuelämänsä etelämeren saarilla palmujen alla!

He huomasivat, ettei raha tuonutkaan onnea.

Paljon enemmän onnen tunnetta heidän elämäänsä toi vaikkapa työtovereiden ja läheisten ihailu ja kunnioitus. Myös onnistuminen kannusti. Se tarjosi yllykkeitä koettaa entistä pontevammin.

Hyvä esimerkki tästä on Facebookin perustaja Mark Zuckerberg. Hänet bongattiin nukkumasta lattialta nukkavierun patjareuhkan päältä vielä senkin jälkeen, kun hänen omaisuutena oli miljardeja dollareita.

Mitä tästä opimme? Lopetetaan se palkkanauhojen tiirailu ja mennään mustikkaan – nyt niitä nimittäin on!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti