keskiviikko 8. elokuuta 2012

Voiko murrosikäistä kasvattaa?

Apua! Mitä teen 12-vuotiaan tyttäreni kanssa, kun minulta meinaa mennä herrrmottt?!! Hän on aivan eri ihminen kuin se ihastuttava, pikkuinen tyttöni vielä vuosi sitten. Sano, mikä on normaalia???

Tämmöisiin hämmennystä pursuviin kysymyksiin törmää toisinaan.


Ilmiselvästi epätietoinen vanhempi on tässä kolhaissut päänsä ilmiöön nimeltä murrosikäisen kasvatus. Moni meistä on kokenut, että se, mikä vielä kaksi vuotta sitten tuntui fiksulta ohjeelta, ei tunnu enää ollenkaan yhtä pätevältä.

Mitään ”normaalia” murrosikää ei liene olemassakaan. Murrosikäiset tekevät, kokevat ja ajattelevat eri tavalla ja kehittyvät omaan tahtiinsa – jopa samassa perheessä. Tästä kai on lähdettävä.

Kaiken takana on luottamus

Mutta jokin sentään on pysyvää. Kuten kaikessa kasvatuksessa, myös murrosikäisen kasvatuksessa kaikki saa alkunsa luottamuksesta. Vain luottamuksen varaan voidaan rakentaa hedelmällinen yhteys.

Rosoisimmillaankin nuori odottaa ja toivoo voivansa tulla rakastetuksi sellaisena kuin on.

Vaikka nuori haluaisi karkottaa sinut käytöksellään etäälle, muista, että sinä olet hänelle sittenkin tärkeä. Tuimimmissakin tilanteissa nuorelle olisi vain jaksettava kertoa, että hän on arvokas, ihana, ainutlaatuinen ja aivan erityinen.


Luottamuksellisen suhteen rakentaminen saa alkunsa jo vuosia ennen murrosikää. Itse asiassa ikävuodet 0-4 ovat ihmislapsen tärkeimpiä kehityksen vuosia, myös tulevan vuorovaikutuksen näkökulmasta.

Nuori on herkkä. Niinpä hän aistii senkin, onko vanhemmalla hänelle oikeasti aikaa, onko hän oikeasti kiinnostunut. Jos me toistuvasti kiireisiimme vedoten ylenkatsomme nuoremme, se ei johda hyvään. Luottamus kärsii.

Tämän kirjoitan sen takia, että olen kohdannut monia nuoria aikuisia, jotka ovat puhuneet ”kiireisistä vanhemmistaan, joilla oli kyllä asema ja kunnianhimoisia tavoitteita lapsiaan kohtaan, mutta ei aikaa.”

Mittakaavaongelma

Vaikka murrosikäinen voi olla kaiken kuohuntansa keskellä yliampuva, keskeneräinen ja epävarma, hän tarvitsee (ja odottaa) jykevää turvallisuutta (joskus jopa suojelua), rajoja ja rakkautta.

Siksi ei pitäisi aivan suoralta kädeltä tyrmätä, mitätöidä tai vähätellä nuoren puheita, ei, vaikka hänen ajatuksensa tuntuisivat miten epärealistisilta tai oudoilta.


Tyrmäämisen sijaan voisimme koettaa ymmärtää sitä vierauden kokemusta, josta tuo outous nousee. Oivaltaminen voi edellyttää sen muistamista, että me (hänen vanhempansa) olemme olleet tässä maailmassa paljon pidempään kuin hän.

Sen sijaan nuori: hän on vasta rakentamassa kuvaansa maailmasta, maailmankuvaansa. Siksi hänen (oudotkin) pelkonsa ja ajatuksensa voivat olla äärimäisen todellisia.

Tässä on kysymys eräänlaisesta mittakaavaongelmasta. Koska meidän aikuisten perspektiivi on niin totaalisen erilainen, emme aina näe nuoren elämän ”merkityksellisiä” asioita.

Vanhempi on vanhempi, ei kaveri

Kuulemma mies pelkää avioliitossa eniten tilanteita, joissa vaimo ilmoittaa ”haluavansa keskustella”. Sama pätee nuortenkin kohdalla. Taustalla on pelko jostakin ”suuresta, jo tapahtuneesta katastrofista”.

Siksi olisikin tärkeää, että myös nuori pystyisi purkamaan tunteitaan kotona. Ei tällaista kykyä saada syntymälahjana. Keskustelutaitoa voi harjoitella sujauttamalla ”syvällisempiä” asioita arkeen sinne ja tänne: ruokapöytään ja muihin luonteviin kohtaamisen tilanteisiin (sauna, auto jne.).


Paras tilanne keskustelulle olisi tietysti häiriöistä vapaa, rauhallinen paikka. Ole rehellinen. Jos olet huolissasi, kerro mikä sinua huolestuttaa. Näen, että jokin aiheuttaa sinulle pahaa oloa. Haluaisitko puhua siitä, onko tapahtunut jotakin?

Tiedän, ei se aina suju. Aika usein nuori kieltää ongelmansa. Hän saattaa kiivastua, tai hän saattaa pyrkiä sivuuttamaan asian. Näin saattaa käydä useamminkin perä jälkeen.

Kärsivällisyys kantaa kuitenkin hedelmää. Sitäkään ei pidä kieltää, etteikö elämä välillä tekisi kipeää. On kuitenkin hyvä muistaa, että luita nämä soveliaisuuden rajoja koettelevat tilanteet eivät riko.

Lopuksi muistakaamme: vanhempi on vanhempi, ei kaveri. Sitä nuoremme eivät odota. Kaverit ovat erikseen.

1 kommentti: