maanantai 22. lokakuuta 2012

Tietotyöntekijän aivot surkastuvat

Aivoista puhutaan yhä hämmentävän epämääräisellä tavalla.

Tästä on jokunen vuosi, kun lähdin oikein innon puna poskilla Helsingin yliopiston järjestämään seminaarin. Tilaisuudessa pidettiin esitelmä aiheesta "Aivot ja oppiminen".


Voitte arvata. Kun luento oli ohi, oli pettynyt. Pahinta oli, että en ollut oppinut yhtikäs mitään, en aivoista, saati oppimisesta.

Paikalle oli kyllä saatu houkuteltua arvostettu professori, jonka piti olla aivotutkimuksen osaaja.

Silti, esityksessä jaettu tietous oli samaa luokkaa, jonka voi löytää mistä tahansa lukion psykologian syventävän kurssin oppikirjasta nimeltä ”neuropsykologia”.

Muutostahti on ennustamaton

Aivopuhe kiinnostaa minua. Luulen, että osasyy omaan ihmettelyyni on nykyinen työhyvinvointikeskustelu.

Kuinka ollakaan, sitäkin leimaa jonkinlainen epämääräisyys: mistä ihmeestä johtuvat työpaikkojen kasvavat sairauspoissaolot? Miksi niin monet voivat huonosti?

”Jos tämä vielä jatkuu tällaisena, en ole varma, miten pitkään vielä jaksan.” parahti tuttavani Lauri, tyypillinen tietotyöntekijä.


Luulen, että yksi suurimpia yksittäisiä työelämäahdistuksen selittäjiä on juuri kaikkialta tulviva hälykakofonia, hyvin lajittelemattomalta vaikuttava informaatio.

Ero vaikkapa kahden vuosikymmenen takaiseen aikaan, on huikea. Edes informaatiotutkijat eivät enää koeta veikata, mikä on muutoksen nopeus jatkossa.

”Sorry, emme voi tilanteelle mitään. Ihmisen aivoihin vain kerta kaikkiaan virtaa informaatiota enemmän kuin koskaan ennen ihmiskunnan historiassa.”

Alituista ylikuormitusta

Pointtini on se, että aivot ovat yhä useammalla meistä alituisessa ylikuormituksen tilassa. Tästä seuraa hyvinvoinnin heikkenemistä, pahoinvointia. Jatkossa enemmän kuin tähän saakka.

Kun aivojen jatkuva ylikuormitus yhdistyy hupeneviin mahdollisuuksiimme palautua, edessä on uupumiskierteen alkupää.


Ja vielä vakavampaa on luvassa: mikäli aivojen ylikuormituskierrettä ei kyetä katkaisemaan, lopputuloksena voi olla jopa elämänhallinnan menettäminen.

Opettajana haluan varoittaa siitäkin, että aivojen ylikuormituksesta seuraavan stressin tiedetään olevan myös monien oppimisen ongelmien, kuten vaikkapa tarkkaavaisuushäiriöiden taustalla.

Erityishuoli lapsista

Otan tämän esille sen takia, että erityisesti monet lapset ja nuoret viettävät suuren osan vuorokaudestaan tietokoneen äärellä. He viettävät tietokoneen äärellä aivan liian pitkiä aikoja.

Melko vastikään on julkaistu tutkimuksia (mm. Ruotsissa), joissa on todettu, että esimerkiksi jatkuvasti netissä notkuvan ihmisen aivot herkistyvät liian yksipuolisille vaikutuksille.

Aika moni aikuinenkin on törmännyt tähän yksipuolisuuteen, vaikkapa työssään. Koska ”kaikki” löytyy netistä, meidän ei enää tarvitse painaa asioita muistiimme.

Jos aivot tekevät alituiseen tiettyä toimintoa, tätä toimintoa edistävät neurologiset yhteydet vahvistuvat. Siitä puolestaan on seurauksia aivojen fysiologiaan.



Tutkijat ovat väittäneet, että aivojen pintakerros voi ajan oloon surkastua jopa viidenneksen. Ilmiö on kuulemma samankaltainen kuin se, mitä alkoholi- ja huumeriippuvaisten kohdalla tapahtuu.

Hoh, aika negatiivinen postaus. Eikö mitään hyvää?

Toki, toki.

Totean, kuten Nokian viimeviikkoisen tulosjulkistuksen yhteydessä (jossa siis todettiin yhtiön tappioiden pienentyneen 300 miljoonalla eurolla), että aivotutkijat eivät toistaiseksi osaa sanoa, miten pysyviä aivoissa tapahtuneet runsaan netin käytön aiheuttaneet muutokset ovat.

2 kommenttia:

  1. Tärkeää asiaa jälleen. äitinä sitä mietiskelee monesti lasten tietokoneaikajuttuja, ja koittaa järkeviä ja kohtuullisia "sääntöjä " jaella.
    olen monesti miettinyt nykyistä koulumaailmaa, jossa tehtäviä tehdään paljon verkossa jo aika varhaisilla luokilla, ja vähän sitä kritisoinutkin. Mielstäni vaikkapa lukiolaiselle on aika haaste tehdä työlästä verkkotehtäväänsä keskittyen siihen , kun fb:t ja muut palvelut ilmoittelevat taustalla viesteistä ja muista tapahtumista. vaatii aikamoista itsekuria, ei onnistu monelta aikuiseltakaan, saati nuorelta.
    puhelimet ovatkin oma murheensa...ne kun ovat varsinaisia monitoimilaitteita, ja ihan iholla koko ajan monella nuorella.

    monenlaisia ajatuksia, kiitos tästä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos hyvistä huomioista! Varmaan moni muukin vanhempi on seurannut kehitystä epävarmuutta tuntien: kun ei tiedä, mihin pitäisi suhtautua varauksella, ja mihin ei. Sen tiedän, että jos esimerkiksi tietokoneen äärellä istuminen on pelkästään lapsen tai nuoren itsensä asettamien rajojen varassa, niitä rajoja ei tahdo löytyä. Juuri tässä kohdassa tarvitaan jämerää aikuista: Kuule kullannuppunen, se tunti (tai puolitoista) meni nyt. Nyt tehdään jotakin muuta.

    VastaaPoista