torstai 1. marraskuuta 2012

Sosiaalisen median sosiaalisuus

Meillä Suomessa on parisen miljoona Facebookin käyttäjää. Maailmanlaajuisesti yli miljardi.

Facebook ei toki ole ainoa sosiaalisen median palvelu, mutta jo yksin se on muuttanut melkoisesti vuorovaikutuksemme tapoja.

Verkostomme huikeus on kuitenkin osittain näennäistä. Joku on väittänyt, että jos ennen somea ystäviä oli vähän, nuo suhteet lähipiiriin olivat kuitenkin syviä, tai, usein ainakin syveneviä suhteita.


Nyt toimitaan hiukan toiselta pohjalta. Facebookin ”kaveripiirissä” olevat lukeutuvat kyllä ”kavereihin”, mutta eivät hetikään kaikki ystäviin - siis, tyyliin: ”Mulla on 148 facebook kaverii joista läheskään kaikkia en edes tunne.”

Samassa yhteydessä on puhuttu myös yksinäisyydestä. Yhtäältä on sanottu, että yksinäisyys ajaa Facebookin parin.

Toisaalta, on sanottu, että esimerkiksi nuori saattaa pelätä nimenomaan Facebookin paljastavan hänen yksinäisyytensä.

”Ellen saa kavereita nopeasti kokoon, kaikki pääsevät näkemään säälittävän tilanteeni.”

Pirstaleisuutta ja pinnallisuutta

Ei tämä uutta ole. Postmodernin maailman piirteiksi on sanottu nopeutta, pirstaleisuutta, mutta myös pinnallisuutta. Nopeus pinnallistaa elämäämme. Sen se tekee, vääjäämättä.

Nopeuden taustalta puolestaan piilevät kiire ja jatkuva kiihdytys. Nämä piirteet löytyvät työelämästä, mutta myös yhä useamman vapaa-ajasta: maanantaina vesijumppaa, tiistaina pilatesta…


Pinnallisuus näkyy toki monessa muussakin asiassa, esimerkiksi journalismissa. Eilen puhuttiin radiossa jälleen siitä, kuinka kyseenalainen, huonosti taustoitettu journalismi on huolestuttavasti lisääntynyt.

Kun näet marketin kassalla iltalehden lööpin ja erehdyt ostamaan sen, huomaat, että lööpissä oikeastaan sanottiinkin jo kaikki. Joku julkimo oli pahoinpidellyt vaimonsa marketin vessassa.

Yhdessäolon muutos

Mutta palataansa someen: puhutaan twiittauksista, statuspäivtyksistä ja mesetyksistä. Osittain tästä johtuu, että yli 75-vuotiaiden kansanosa alkaa olla onnellisen tietämätön siitä, missä mennään.

Nuoret ovat itse kertoneet, että jopa yhdessäolo (siis vaikkapa kaverin kämpillä) on nykyään sitä, että jengi räpyttää kuumeisesti iPhoneaan tai Samsungiaan etsien sähköisiä palveluita tai ollakseen yhteydessä niihin kavereihin, jotka ovat juuri nyt jossakin muualla.


Muutakin outoa kehitykseen liittyy. Muistan loppukesältä 2012 (alkujaan) saksalaisuutisen, joka teki somen ulkopuolelle jättäytyneestä epäilyttävän.

Jutussa oli annettu ymmärtää, että Facebook-profiilin omistaminen on nykyisin merkki normaalisti käyttäytyvästä ja tasapainoisesta ihmisestä, jolla on mitä todennäköisimmin sosiaaliset verkostot kunnossa.

Se synnytti epämääräisen tunteen. Minulla nimittäin ei ole fb-profiilia. Onneksi moni muukin meillä Suomessa nousi takajaloilleen.

Outo lintu, jolla ei ole fb-profiilia

Närästä huolimatta suomalaisissakin medioissa alkaa olla ohjeita siitä, miten sosiaalisen median ulkopuolelle jättäytyvään ihmiseen pitäisi suhtautua.

Sama näkyy työpaikkoja täytettäessä: kerrotaan, että organisaatioiden henkilöstöosastoilla ollaan varuillaan niiden nuorten suhteen, jotka pysyttelevät Facebookin ulkopuolella. Profiilin puuttuminen saattaa kuulemma työntää mielikuvituksen liikkeelle.

Ei kai tämä voi olla normaalia: siirtää nyt marginaaliin ihmisiä, joilla ei ole Fb-profiilia!

Toki minäkin olen fb-profiilin luomista pohtinut, mutta kun… kun on vähän pelottanut, että alkaa tulla ajankäytön ongelmia.


Kerroin tämän viime viikolla Markukselle, joka vihjaisi Facebook-sivultaan avautuvista linkeistä. Sain häneltä seuraavan viestin:

Hei Juha!

Kannattaa olla facebookissa. Tyttäreni oli facebookissa päivittämässä tilaansa. Kommentoin yläkerrasta, että tiskikone on tyhjäämättä. Tytär irtisanoi facebook-kaveruuden ; )

Onhan niitäkin, jotka ovat povanneet Facebookin tapaiselle somelle loppua sen takia, että se aiheuttaa syrjintää ja riippuvuutta, kuinka se ennemmin eristää ja estää ”normaalia” sosiaalista kanssakäymistä kuin edistää sitä.

Tiedä häntä. Sanokaa te.

2 kommenttia:

  1. Kylläpäs helpotti, kun joku muukin on samaa mieltä tästä bitti-sosiaalisuudesta. Itse onnistuin väistelemään fb-profiilia siihen saakka, kunnes ansiotyö pakotti siihen tässä pari viikkoa sitten. Vaimoni (satunnainen fb:n käyttäjä) auttoi vieressä, kun minä amalgaamia purren avasin profiilin niin karvalakkimallina kuin se olla voi. Kirjoitin sinne johonkin toisille näkyvään laatikkoon varmuudeksi tekstin: "en ole mielenkiintoinen ihminen, turha yrittää kaveriksi".

    Tässä lihaa ja verta olevassa profiilissani sosiaalisilla suhteilla menee vallan hyvin - kiitos siitä kaikille ympärilläni oleville ihmisille.

    Fb-profiili mahdollistaa luojalleen mahdollisuuden rakentaa itsestään (itselleen) mieluisan persoonan. Sitä on sitten mukava hiirellä uitella toisten bittipersoonien seassa... No eihän se aivan näinkään tietysti ole. Jotenkin vierastan sitä tarvetta olla jotakin muuta mitä on - vaikka vain hiukan siloitellusti.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Arnold! Totta, monen työ suorastaan vaatii fb:n ja toki moneen muuhunkin sosiaalisen median piiriin lukeutuvan mahdollisuuden käyttöä. Älä kuitenkaan koukutu! :) Monet ovat sanoneet ensi viikkojen olevan tässä mielessä jopa riippuvuutta synnyttävää - kunnes ensi-ihastus sitten vähin erin hiipuu ja elämä palaa uomiinsa.

    VastaaPoista