maanantai 3. joulukuuta 2012

Syrjäytymistä ehkäisemään

Jokin aika sitten presidentti Niinistö julkisti "Ihan tavallisia asioita" -vihkosen sekä -verkkosivuston, joihin oli koottu arjen asiantuntijoiden kokoamia keinoja nuorten arjen parantamiseksi.

"Syrjäytyminen ei ole mikään luonnonilmiö, jolle emme mitään mahtaisi. Yksin meistä kukaan ei voi sitä poistaa, yhdessä se on mahdollista”, totesi presidentti kampanjan aloituspuheenvuorossa. 


Presidentti puuttui tärkeään asiaan. Se on myönnettävä. Viimeisen saatavilla olevan tiedon mukaan maassamme oli syrjäytyneiksi tilastoituja 15 - 29 -vuotiaita nuoria noin 51 300.

Luku kattaa 5 prosenttia kaikista tämänikäisistä nuorista. 

Vaikeimmin syrjäytyneitä ovat ne reilut 32 000 nuorta, jotka eivät ole rekisteröityneet edes työttömiksi työnhakijoiksi.

He ovat nuoria, jotka eivät näy tilastoissa. Kukaan ei tarkkaan tiedä keitä he ovat ja mitä he tekevät.

Huonosti voi muutenkin voida

Nuorten syrjäytymisestä puhuttaessa olisi aina muistettava, että kyse on jäävuoren huipusta.

Kun pureudutaan tarkemmin lasten ja -nuorten maailmaan, huomataan, että heidän elämässään tapahtuu paljon muitakin ei-toivottuja asioita.

Väitettä tukevat ne selvitykset, joiden mukaan jopa kolmasosa lapsista ja nuorista voi huonosti. Oletan, että tällöin ”huonovointisuus” ei ole jatkuvaa, eivätkä ”huonosti voivat” nuoret ole eri tutkimuskerroilla samoja.


Silti, kyse on aidosta kokemuksesta, jota ei sovi kieltää.

Näissä selvityksissä lapset ja nuoret ovat itse puhuneet vanhempiensa työpaineista, perheiden yhteisen ajan vähyydestä, lähipiiriin kuuluvien mielenterveys- ja päihdeongelmista, mutta myös alituisista riidoista (perheessä) ja muista perhekriiseistä.

”Himmailu ei edistä uraa”

Olen vaikuttunut lasten ja nuorten tarkkanäköisyydestä. He ovat huomanneet kiireen lisääntyneen. He ovat panneet merkille kehityksen yleisen suunnan.

Tuntuu kuin heidän vanhempansa joutuisivat yhä enemmän keskittymään työhön.
  
Aivan, työ vaatii meiltä paljon, mutta on vikaa meissä itsessämmekin. Perhekeskeisyys, himmailu ei ole kovin trendikästä — saati, että sillä voisi edistää uraa.

Moni tuntuu ajattelevan, ettei ehdi millään tarpeeksi, ellei ole alituisessa liikkeessä.


Toisaalta, olen huomannut monien vanhempien myös havahtuneen. Miksi ihmeessä kiirehtiä, kun kaikkea ei ehdi kuitenkaan!

Olisi hienoa, jos yhä useampi lapsiperhe heräisi pohtimaan ajankäyttöään. Ovatko kaikki tyytyväisiä yhdessäolon määrään? Mitä sanovat perheen pienimmät? Entä nuoret?

Viimeistään näitä aikataulu- ja kiireasioita kannattaa – ja täytyy — tarkastella erilaisissa kriisitilanteissa: miten näin pääsi käymään? Mikä tämän ikävän tapahtuman taustalla on?

Koti, kannattava sijoituskohde

Vaikka syrjäytyminen on suorastaan surullinen asia, pitää muistaa, että valtaosa suomalaislapsista ja -nuorista voi edelleen aivan hyvin.

Heille siis järjestyy peruskoulun jälkeinen opiskelupaikka, heillä itsellään on intoa ja toiveikkuutta jatkaa ponnistelua kohti ammattia, työelämää ja aktiivista yhteiskunnan jäsenyyttä.


Myös valtaosa suomalaisnuorten ensisijaisista kasvupaikoista, kodeista, voi hyvin. Sekin on hieno asia, joka on hyvä muistaa.

Minä uskon näin: kun perhe voi paksusti, voi lapsikin hyvin - ainakin pääsääntöisesti. Juuri tästä syystä lapsiperheet ovat yhteiskunnan kannattavimpia sijoituskohteita!

2 kommenttia:

  1. Olet ajan hermolla! Löysin pari päivää sitten blogisi ja "syrjäytymistä ehkäisemään" postaus inspiroi omaan "the good teacher" tekstiin opintoblogissani. Kiitos - Tulen varmasti uudestaan lukemaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Aihe todella on ajankohtainen, ehkä ajankohtaisempi kuin pitkään aikaan. Juuri tänä aamuna uutisoitiin (YLE) siitä, kuinka esimerkiksi toimeentulotukea saavien nuorten osuus on alkanut taantuman myötä kasvaa. Toimeentulotuki on tietysti vain yksi syrjäytymisen osoitin, mutta kyllä sekin vie ajatuksia sinne synkälle puolelle.

    VastaaPoista