Siis: kun auto pelaa, kun kodin
lämmitys toimii, ja kun marketin hyllyltä saa, mitä on etsimässä.
Silloinhan asiat ovat, kuten odotamme
niiden olevan, eikä asialla tule päätään vaivanneeksi.
Mutta, annas olla, kun auto ei käynnistykään,
tai, kun kylmä tunkee sisään, tai, kaupasta ei saakaan sitä, mitä juuri olin
aikonut hankkia viikonvaihteen Borscht -keittoon!
Vasta silloin alamme etsiä ”vikaa”. Vasta
silloin silmämme avautuvat ja ikään kuin näemme ongelman. Jossakin on ongelma,
mutta missä se luuraa?!
Myös bisnestä, ja jopa teollisuutta sen
taustalla on toisinaan syytetty siitä, etteivät ne näe ongelmia ympärillään.
Asiat eivät kehity, koska emme löydä kehittämisen kohteita!
Ratkon
vain ongelmia, joita saan pomoltani
Olen kuullut joidenkin
luovuustutkijoiden väittävän, että siitä juuri on kyse. Kyllä ongelmia ratkoa
osattaisiin, jos ongelmia osattaisiin löytää!
Kyllä tämä ymmärrettävältä kuulostaa. Ellei
ole ongelmia, ei niihin voida myöskään luovalla kekseliäisyydellä vastata.
Paitsi ongelman löytämisestä ja
näkemisestä, luovuustutkijat puhuvat ongelman identifioimisesta, sen konstruoimisesta
ja paikantamisesta.
Luin taannoin jostakin, kuinka vuoden
tietotekniikkavaikuttajaksi valittu henkilö oli kritisoinut sitä, että
esimerkiksi insinöörit meillä Suomessa ratkovat aivan liikaa ”ylhäältä
annettuja” ongelmia.
Tuotekehitysihmiset puivat siis ongelmia,
joita pomot pudottelevat heidän pöydilleen!
Eikö paljon tärkeämpää olisi kyky
löytää ongelmia, sekä tietysti myös markkinoita niiden ratkaisuille?
Joku
näkee paremmin — myös tunnetun ongelman
Olen kuullut väitettävän, että
iPhone-puhelimellaan Apple ei ole tehnyt oikeastaan mitään, mitä muut eivät
olisi jo aiemmin keksineet.
Jutun juju on siinä, että Apple on vain
antanut parempia vastauksia samoihin ongelmiin. Applen kohdalla on usein viitattu
erityisesti käyttöliittymään.
Apple näki ja tunnisti juuri tuon
ongelman muita kirkkaammin.
Muutamat muut puhelinvalmistajat eivät
nähneet käyttöliittymäasiassa mitään ongelmaa. Ja se näkyy näiden puhelimien
myyntiluvuissa.
On väitetty, että juuri tästä – kyvystä
nähdä ongelma – Apple on (myös iPadillaan) saanut seuraajakseen kymmenien
perässä soutajien joukon.
Katsele aidan takaa
Ongelman voi avata uusi
näkökulma. Mitä, jos tarkastelen tätä ongelmaa ulkopuolelta? Tai, jos vaihdankin
persoonaa?
Miltä tämä näyttää mummoni
silmin? Entä, nelivuotiaan tyttäreni silmin? Mitä tästä sanoisi se, joka
käyttää pyörätuolia?
Kyky nähdä aidan toiselta
puolen on merkittävä asia. Törmäsin siihen tutkiessani nobelisteja.
Tiesittekö, että
esimerkiksi Nobelin palkinnon saaneiden joukossa on useita tutkijoita, joilla
on kemistin peruskoulutus?
Tiesittekö, että
taloustieteen nobelistien joukossa on monia psykologeja? Kyse on aidan yli
katsomisesta.
Kun näkökulmaa vaihtaa,
huomaa yllättäen, että myös uusia tiedonpalasia syntyy. Miksi asia näyttää nyt
tältä?
Hyödynnä uusi työntekijä!
Juuri tästä syystä on
sanottu, että pomojen kannattaisi jututtaa uutta työntekijää oikein todella
sitten, kun tämä on ollut talossa jonkin aikaa, ehkä kolme kuukautta.
Nimittäin, uusi
työntekijä omaa taloon tullessaan erilaisen näkökulman. Uuden työntekijän
mieleen pujahtaa paljon helpommin kysymyksiä, myös niitä tyhmiä kysymyksiä.
Miksi ihmeessä täällä
tehdään nämä asiat noin? Eikö tätä asiaa kannattaisi kehittää siihen suuntaan,
että…?
Jos uusi työntekijä on
ollut talossa, sanotaan vaikkapa puoli vuotta, hän alkaa tässä mielessä olla
menetetty tapaus.
Ei hänestä enää mitään
saa irti – tässä mielessä.