torstai 3. tammikuuta 2013

Mä miten hyödyntäisin yöni?

Tapahtui ennen joulua. Matkustin ruuhkaisessa junassa. Ikkunan takana pöppyröi Suomen talvi.

Edessäni istui nuori mies, joka vieritteli läppärinsä näytöllä iltapäivälehteä. Samalla hän kuunteli ranskan kielikurssia. Asia kävi ilmi hänen näpelöidessään iPhonensa äänenvoimakkuutta.

Välillä kieliopinnot katkesivat puhelimen piipityksiin ja hurjiin tekstarirummutuksiin.


Kadehdin kaveria, niin huimasti hänen sormensa kiisivät näytöllä.

Ensin en noteerannut asiaa. Sitten ajatuksiini työntyi ihmetyksen laajeneva kiila: miten tehokkaita meistä onkaan tullut! Ei tämä nuorukainen maanpiirin ainoa monirynnijä ole.

Hänen kanssaan miljoonat ja miljoonat ihmiset kaikkialla maailmassa koettavat olla kaiken aikaa ja moneen suuntaan niiiin tehokkaita.

Aika on rahaa

Olemme sisäistäneet ”aika on rahaa” –juputuksen jopa niin, että olemme valjastaneet jo unenkin tehokkuuspäähänpinttymämme jatkeeksi.

Se muuten on aivan totta.

On kuulemma ihmisiä, jotka opiskelevat kieliä jopa nukkuessaan. Töpselit korviin ja hiljaisia kohteliaisuusfraaseja toistoharjoituksena!


Olen sen verran iällä, että muistan, kuinka 1980-luvun alussa tietokoneet alkoivat hivuttaa itseään työpöydillemme.

Monet tutkijat varoittelivat tulossa olevasta uudesta uhkaajasta: ylenmääräisestä vapaa-ajasta.

Meitä kehotettiin miettimään jo valmiiksi, mitä tekisimme kaikella sillä vapaalla ajalla, jonka uusi teknologia pian lohkoo käyttöömme.

Oli niitäkin, jotka ihmettelivät, miten ihmispolo rakentaa sitten identiteettiään, kun hänen kaikki aikansa ei enää kulukaan työn äärellä.

Uskomusharha

Hah, mikä vitsi. Kävikin ihan päinvastoin. Osoittautui, että teknologian myötä meistä tuli todellisia hoppuhousuja.

Teknologia lohkoi aikaamme, mutta sen se lohkoi itselleen, ei meille.

Kehitys oli niin huimaa, että juuri nyt, vuoden 2013 lähtökiihdytyksessä, meillä on kiireempi kuin ihmiskunnalla kuunaan on ollut.


Eikä siinä kaikki. Minusta jopa tuntuu, että hyvä joukko ihmiskunnasta on oppinut suorastaan rakastamaan aikapulaansa.

Vähän kertaansa olemme kiihdyttäneet pinnallisen elämämme – sillä syvällistähän se ei ehdi olla — huohottavaan puolihölkkään.

Olo tuntuu tärkeältä, kun on kiire.

Juovuttava humina

Elämäntapamme ja myös –asenteemme on muuttunut.

Tuntuu kuin voisimme elää vasta kuultuamme ympäriltämme surinan, piipityksen ja tuplaydinprosessorien tuulettimien juovuttavan huminan.

Ah, se… se vain on jotenkin niin rauhoittavaa!


Tiedättekö mitä. Sen sijaan, että teknologia olisi vapauttanut meidät antamalla lisää aikaa, se on ehkä sittenkin kahlinnut meitä.

Minusta on tässä iässä tuntunut, että se on alkanut yhtä useammin myös nöyryyttää meitä.

Ettekö usko!

Jokin aika sitten kamerani onnistui tekemään minusta antiikkisen kuvatuksen. Kävi nimittäin niin, että en ymmärtänyt edes laitteen käyttöohjetta, saati rakkinetta itseään.

Siinä me julmistelimme toisillemme. Mitään ei tapahtunut, eikä kumpikaan antanut periksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti