maanantai 21. tammikuuta 2013

Näenkö ongelman?

Oletteko panneet merkille saman, mitä minä: kun homma toimii, siihen ja sen toimivuuteen ei juuri tule kiinnittäneeksi hassumpaa huomiota.

Siis: kun auto pelaa, kun kodin lämmitys toimii, ja kun marketin hyllyltä saa, mitä on etsimässä.

Silloinhan asiat ovat, kuten odotamme niiden olevan, eikä asialla tule päätään vaivanneeksi.


Mutta, annas olla, kun auto ei käynnistykään, tai, kun kylmä tunkee sisään, tai, kaupasta ei saakaan sitä, mitä juuri olin aikonut hankkia viikonvaihteen Borscht -keittoon!

Vasta silloin alamme etsiä ”vikaa”. Vasta silloin silmämme avautuvat ja ikään kuin näemme ongelman. Jossakin on ongelma, mutta missä se luuraa?!

Myös bisnestä, ja jopa teollisuutta sen taustalla on toisinaan syytetty siitä, etteivät ne näe ongelmia ympärillään. Asiat eivät kehity, koska emme löydä kehittämisen kohteita!

Ratkon vain ongelmia, joita saan pomoltani

Olen kuullut joidenkin luovuustutkijoiden väittävän, että siitä juuri on kyse. Kyllä ongelmia ratkoa osattaisiin, jos ongelmia osattaisiin löytää!

Kyllä tämä ymmärrettävältä kuulostaa. Ellei ole ongelmia, ei niihin voida myöskään luovalla kekseliäisyydellä vastata.

Paitsi ongelman löytämisestä ja näkemisestä, luovuustutkijat puhuvat ongelman identifioimisesta, sen konstruoimisesta ja paikantamisesta.


Luin taannoin jostakin, kuinka vuoden tietotekniikkavaikuttajaksi valittu henkilö oli kritisoinut sitä, että esimerkiksi insinöörit meillä Suomessa ratkovat aivan liikaa ”ylhäältä annettuja” ongelmia.

Tuotekehitysihmiset puivat siis ongelmia, joita pomot pudottelevat heidän pöydilleen!

Eikö paljon tärkeämpää olisi kyky löytää ongelmia, sekä tietysti myös markkinoita niiden ratkaisuille?

Joku näkee paremmin — myös tunnetun ongelman

Olen kuullut väitettävän, että iPhone-puhelimellaan Apple ei ole tehnyt oikeastaan mitään, mitä muut eivät olisi jo aiemmin keksineet.

Jutun juju on siinä, että Apple on vain antanut parempia vastauksia samoihin ongelmiin. Applen kohdalla on usein viitattu erityisesti käyttöliittymään.

Apple näki ja tunnisti juuri tuon ongelman muita kirkkaammin.


Muutamat muut puhelinvalmistajat eivät nähneet käyttöliittymäasiassa mitään ongelmaa. Ja se näkyy näiden puhelimien myyntiluvuissa.

On väitetty, että juuri tästä – kyvystä nähdä ongelma – Apple on (myös iPadillaan) saanut seuraajakseen kymmenien perässä soutajien joukon.

Katsele aidan takaa

Ongelman voi avata uusi näkökulma. Mitä, jos tarkastelen tätä ongelmaa ulkopuolelta? Tai, jos vaihdankin persoonaa?

Miltä tämä näyttää mummoni silmin? Entä, nelivuotiaan tyttäreni silmin? Mitä tästä sanoisi se, joka käyttää pyörätuolia?

Kyky nähdä aidan toiselta puolen on merkittävä asia. Törmäsin siihen tutkiessani nobelisteja.


Tiesittekö, että esimerkiksi Nobelin palkinnon saaneiden joukossa on useita tutkijoita, joilla on kemistin peruskoulutus?

Tiesittekö, että taloustieteen nobelistien joukossa on monia psykologeja? Kyse on aidan yli katsomisesta.

Kun näkökulmaa vaihtaa, huomaa yllättäen, että myös uusia tiedonpalasia syntyy. Miksi asia näyttää nyt tältä?

Hyödynnä uusi työntekijä!

Juuri tästä syystä on sanottu, että pomojen kannattaisi jututtaa uutta työntekijää oikein todella sitten, kun tämä on ollut talossa jonkin aikaa, ehkä kolme kuukautta.

Nimittäin, uusi työntekijä omaa taloon tullessaan erilaisen näkökulman. Uuden työntekijän mieleen pujahtaa paljon helpommin kysymyksiä, myös niitä tyhmiä kysymyksiä.


Miksi ihmeessä täällä tehdään nämä asiat noin? Eikö tätä asiaa kannattaisi kehittää siihen suuntaan, että…?

Jos uusi työntekijä on ollut talossa, sanotaan vaikkapa puoli vuotta, hän alkaa tässä mielessä olla menetetty tapaus.

Ei hänestä enää mitään saa irti – tässä mielessä.

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista!

    Tässä haastettuja oppeja voisi käyttää jopa viime aikojen viisaita kiusanneeseen kysymykseen: mistä uusi Nokia.

    Itse olen jo tuolta kohtu seniililtä IT alalta elintarvikealalle tunkeutuneena miestiskellyt, mikä olisi yhtä iso ongelma maailmassa kuin se, mitä Nokia lähti ratkaisemaan.

    JO:han lanseerasi hommiensa alkuvaiheessa mielikuvan siitä, miten iso-isä voi halutessaan jutella lapsensa kanssa Uuteen Seelantiin milloin tahansa ja missä tahansa - aina, kun ikävä polttelee. Siis: connecting people.

    Olen mietiskellyt Suomen elintarvikealalle ehdolle suoraan yhtä suuren luokan inhimillisen ongelman ratkaisuksi: "feeding people".

    No elintarvikealan konkarit tietysti, joko vaikenee tän kuoliaaksi (eihän tää uusi tulokas, nyt ihan noin vaan voi mitään merkittävää sanoa), tai sitten huokailee ajatuksen suohon toivottamana idealismina.

    Olen miettinyt, miten tätä pähkäilyä tulis jatkaa, jotta ajatus lähtisi rikastumaan oikeaan suuntaan? Luultavasti scenaarioita on monia. Agro, Bio ja ICT osaamiset olemme jo alustaamme kytkeneet. Taidanpa kytkeä ihmistieteitä liippaavan professorin riiheen myös...

    VastaaPoista
  2. Kiitos Antti! Juuri näinkin. Tapauksesi lienee myös elävä esimerkki hedelmällisestä aidan yli katselusta. Tuli mieleeni, että mitenkähän paljon esimerkiksi meillä tässä rakennemuutos-Suomessa tämän kalatsita reipasta siirtyilyä" alalta aivan toiselle? Ja mitä SE taas on avannut näiden toimijoiden - tai, voisiko sanoa organisaatioiden - silmissä? Kuka niiden ideoiden määrän ja luonteen selvittäisi? Jatketaan keskustelua.

    VastaaPoista
  3. Itseasiassa noita organisaatioden (ja meidän kaikkien) oppimistä kiihdyttäneitä horisonttaalisia urakehityksiä on varmasti Suomessa nyt jo ainakin nelinumeroinen luku.

    Lisäksi siinä käy niin, että siirtyjä vetää edelleen mukanaan roippeet omasta verkostostaan.

    Vuoden elintarviketoimialalla olleena heitin vinkin entisen maailmani taistelukaverille, joka innostui asiasta, hyppäsi geimeihin ja on nyt yrityksen toiseksi suurin omistaja. Pointtini oli kuitenkin se, että tämä mukaan vetämäni entisen toimialan toinen uusi tulokas huomasi hurjan potentiaalin pääprosessimme sivuvirroissa ja päätti panna kapulaa eteenpäin. Hän tunsi taas omasta taustastaan vapaille markkinoille jääneen huippukemistin, joka tuli hommiin "perunapalkalla". Ja voi sitä innovaatioiden määrää.

    Ja nyt puhun innovaatiosta siinä muodossa kuin pitää eli keksinnöstä, joka tullaan poikkitieteellisen huippuosaamisen myötä myös toteuttamaan ja kaupallistamaan - jopa kahdessa vuodessa "ongelman huomaamisesta". Aiemmin kustannuksia aiheuttanut sivuvirta muuttuu maailmanluokan tuotteeksi.

    Yksi aikamoinen barrieri näille on iipeeärrät, mitä me niille tehään? Kun kaikki nimittäin kajehtii, ettei vaan muut saa tätä tietää. Tämähän se toimii siis päinvastaiseen suuntaan. Silloin ei ole vara huudella, ts pullonkaulan aiheutamme itse, kun emme uskalla laajentaa keskustelupiiriä...

    VastaaPoista
  4. Varmasti on paljon. Mutta aika näyttää onko tässä myös käymässä samoin, kuin kävi 1990-luvun lopulla, jolloin (ja tämä huomattiin vasta jälkikäteen!) meidän yrityskenttä uudistui varsin vauhdikkaasti...Nimittäin 2000-luvun alkuvuosina huomattiin, että laman jälkeisessä suomessa (josta työpaikkoja oli poistunut paljon) perustettiin valtava määrä uusia yrityksiä, mutta jossa myös yrityskuolemia koettiin valtava määrä. Uusia kehityssuuntia haettiin ikään kuin yritystoiminnan kautta. Osa uusista yrityksistä lähti vetämään, mutta osa ei. Jälkikäteen tämä on nähty hedelmälliseksi ajaksi (vaikkapa uusien innovaatioiden näkökulmasta), vaikka tiedettiinkin, että monet yrittäjät saivat sen elämässään tuntea jopa karvaasti, siis muutenkin kuin pelkkänä auvona ja "hedelmällisyytenä".

    VastaaPoista