perjantai 1. helmikuuta 2013

Mikä käsitöissä koukuttaa?

Käsitöiden tekeminen on juuri nyt suositumpaa kuin aikoihin ja muodikkaampaa kuin koskaan, väittää YLE tuoreessa uutisessaan.

Erityisesti nuoret naiset hakevat yksilöllisyyttä itse tehdyistä, mutta myös tuunatuista asusteista. Käsityöblogeja seurataan tarkasti ja alan kursseille jonotetaan.


Taito ry:n toiminnanjohtaja Marketta Luutonen arvelee taustalla olevan sen, että sadan vuoden takainen pakko (tehdä käsitöitä) on alettu nähty arjen luksuksena, ilon ja jopa hyvinvoinnin lähteenä.

Käsityö on yhä useammalle myös tapa toteuttaa itseään.

Oikeastaan tämä käsityö-teema nousi mukavasti keskusteluun juuri samaan aikaa, jolloin jälleen kerran ruodittiin suomalaisten onnellisuutta.

Siis, olemmeko me onnellisia vai emmekö ole?

Minusta tuntuu, että käsityöt liittyvät kuin liittyvätkin onnellisuuteen. Uskon, että käsityön tekijä on  keskimäärin onnellisempi kuin vaikkapa se, joka viettää päivänsä virastossa tehden työtä, joka on vastenmielistä katsoa, ja joka ei edes tunnu valmistuvan koskaan.

Mutta, mihin käsityön tekijän onnellisuus perustuu? Eikö siihen, että käsillään tekevä voi omin silmin nähdä, mitä ja miten on tullut tehtyä!


Kun taidot karttuvat, huomaa, että se, mitä saa aikaan, on vieläpä kaunista! Miten palkitsevaa.

Työn tutkijat ovat sanoneet, että aikaansaamisen kokemus on yksi tärkeimmistä työn mielekkyyden selittäjistä.

Eikö juuri tuo kokemus olekin sävyttänyt vuosituhansia työtä tekevän ihmisen mieltä? Moni kokee, että juuri tätä kokemusta kaivattaisiin kiivaasti myös nykytyössä.

Kova kaveri pahassa jamassa

Tästä pääsenkin nokkelasti taannoisen lehtiuutisen äärelle. Jutussa kerrottiin britannialaisesta elinkautisvangista, joka oli joutunut oudon harrastuksensa pauloihin aivan sattumalta.

Puolisen vuotta takaperin kyseinen vanki oli ollut pienen palveluksen velkaa silmälasinsa rikkoneelle vankilakaverilleen.

Kakkulansa särkenyt vanki oli pyytänyt elinkautisvankia auttamaan viikkokausia vireillä olleen ompelutyön viimeistelyssä.


Vanki, tämä velallinen, oli hämmentävässä jamassa. Työ, jota häneltä pyydettiin, oli häpeällinen, akkojen juttu. Toisaalta häntä sitoi lupaus. Vankilassa annetut lupaukset on tapana pitää.

Ei siis ollut muuta mahdollisuutta kuin maksaa kiltisti velka. Niinpä velkaantunut vanki odotti, että tulisi edes yö. Ehkä hän voisi muiden nukkuessa välttää häpeän. Ehkä kukaan ei sittenkään näkisi.

Puolen yön jälkeen vanki olikin hivuttanut hänelle toimitetun työn patjansa alta. Aikansa rimpsuliinaa roikoteltuaan hän pääsi kärryille oikeasta tekniikasta. Varoen hän alkoi pistellä.

Kuinka ollakaan, käsityö hotkaisi Ison Pahan Pojan valtoihinsa!

Vasta kun auringon ensi säteet löysivät tiensä kaltereiden taakse, liinaa pistoin koristeleva mies havahtui. Yö oli kulunut, eikä hän ei ollut nukkunut silmäystäkään.

Ei tietoakaan itsemurha-ajatuksista!

Näin jutussa väitettiin, kun vankeja oli haastateltu. Uusi harrastus oli levinnyt kulovalkean tavoin läpi vankilan.

Jutussa kerrottiin, kuinka vankien kirjomia ompelutöitä myydään nykyään vankilan verkkosivuilla.


”Ompelu sai minut rauhoittumaan, pysähtymään ja ajattelemaan. Ommellessa mieleen tulee kaikenlaisia pieniä asioita, jotka voivat yllättää.” totesi muuan vangeista ja jatkoi: Ei edes päivittäisiä kyyneliä!

Toden totta! Vangit olivat löytäneet uudestaan jotain modernin työelämän hukkaamaa.

Kun työelämäkehitystä tarkastelee, ei oikeastaan ihmettele, että kudontapaikkoihin jonotetaan ja miksi kansalaisopistojen käsityökurssit ovat niitä suosituimpia.

Mieti: milloin sinä olet viimeksi saanut ihailla itse aikaansaamaasi, valmista, kaunista työtä?

Heh. Eikö tullut mitään mieleen?

7 kommenttia:

  1. Olipas koukuttava aihe :) postauksellasi. Allekirjoitan kyllä monta asiaa, itse ihan koukuttuneena käsitöihin.Yksi tärkeimmistä asioista liittyen käsitöihin on ollut omalla kohdallani se, että pääsen käsillä tekemään jotain kokreettista ja mahdollisesti kaunista, kun arkinen työ tai kotihommat eivät välttämättä sisällä juuri sen laatuista tekemistä.Vaikkakin, koen että kauniin pullakranssin aikaansaaminen, kaunis kattaus ja ihan arkiset liinavaatekaapin värisuorat ovat itselleni jonkunlaista käsillätekemistä, ja koen niistä lähes samaa iloa kuin harrastusmielessä tapahtuvista käsitöistä. Aikaansaamisen tärkeys on myös itselleni toinen tärkeä seikka...tulee jotain valmista.Varsinkin kotiäitinä tiskin, pyykin ja ruoanlaiton Bermudan kolmio on sitä lajia josta ei oikein kauaa ainakaan näy konkreettista valmista. :)

    Käsitöiden parissa pääsee irti arkihuolista,ajatukset kiertävät vähän toista uomaa kuin normipuuhissa- Eihän se voi olla muuta kuin terveellistä ja virkistävää?Erilaisissa piireissä tapaa toisia hurahtaneita, voi vaihtaa ideoita, ja myös oppia uutta. Sekin, oppiminen, olennainen osa ainakin minun käsityöharrastustani.

    Oma kokemukseni on myös, että kun käsityöfiilis on ns. päällä,jokin mielenkiintoinen työ kesken tai suunnitteilla, mieli on virkeämpi, ajatukset valoisampia ja työ- ja kotitouhutkin sujuvat reippaammin kuin ilman käsityön tuomaa inspiraatiota ja hyvää mieltä.

    Suosittelen. :) Ja kiitos tästä aiheesta. :) Ja muistakin. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon kommentista! Eihän tuohon voi muuta sanoa kuin, että noinhan se varmasti monella meistä menee. Sen suhteen lienee pientä "vaihtelua", että kokeeko joku lieden äärellä samaa käsillä tekemisen iloa (riemua :)) kuin kokee kutimen ääressä tai, onko värikkään, puhtaalta tuoksuvan pyykin lajittelu yhtä terapeuttista kuin kankaanpainanta...Mutta sellaistahan elämä on kuin on ihmisen kokemuskin - harvoin joko, tai. Usein löytyvät arjesta harmaan sävyt, ja toisinaan - onneksi - ne riemun kirkkaatkin. Kokemus on usein selittämätön, mutta vaikka niin on, sitä ei voine kieltää.

    VastaaPoista
  3. Täällä minäkin ihmettelen että miksi tartun käsitöihin ja nautin niistä nykyään vaikka ennen inhosin ja nytkin olen niin vasta-alkaja etten tiiä olenko enemmän ommellut vai purkanut. se ittensä ylittäminen, se valmiin näkeminen. Lapset kehuivat hirveästi silloin kun innostuin käsitöistä ja vasta vähän virkkailin, mieheni sanoi että lapset ovat innoissaan kun näkevät jotain näkyvää, kuten isän töissä näkevät ja pääsevät kehumaan(rakentaminen, korjaaminen...)
    Ja nyt kun ollaan paljon koneella , eihän siinä mitään näkyvää jälkeä ole. siksipä minä esim kirjoitan ihan oikeita kirjeitä.

    VastaaPoista
  4. käsityöt ovat laaja käsite :) ja uskoisin että aika moni asia täyttää nuo koukuttamisen kriteerit aikaansaamisen, kauniin tekemisen ja virkistymisen osalta. Itselleni ruoanlaiton ja leipomisen riemut ovat aika arkipäiväisiä :) ja käsitöistä saa vähän arkisesta poikkeavia elämyksiä. :)

    Olen usein miettinyt käsityöläisen ammattia, että jaksaako siinä iloita tekemisistään ja aikaansaamisistaan samalla tavoin kuin harrastusmielessä tai siis silloin tällöin tapahtuvasta käsityöstä? Hienoa jos se tunne säilyy, ja voi tehdä työkseen semmoista josta saa noita koukuttumisen kokemuksia. :)

    Itselläni on alakouluajoilta kokemuksia joiden perusteella minusta ei ikimaailmassa olisi pitänyt tulla minkäänlaista käsityön harrastajaa. :) Koen samoin kuin edellä kommentoinut Päivi, että näissä käsityöllisissä jutuissa olen ylittänyt itseni, ainakin omat odotukseni. :)

    VastaaPoista
  5. Itsensä ylittämisen kokemus on varmasti myös kokemus, jota ei voi selittää pois, siis kieltää. Viimeksi viime viikolla joku tuttavani (miespuolinen) totesi, ettei ollut kaksinenkaan käsityön tekijä koulussa. Tämä (vahva) usko leimasi häntä aina keski-ikään saakka, kunnes sitten omakotitalon omistajana joutui jotakin pientä nävertämään ihan itse ja totesi saavansa ihan oikeasti aikaa jotakin, joka palkitsi. Tämä se meissä aika monissa on: kun olin koulussa "huono" siinä ja siinä, niin ei minusta ole siihen. Turha edes kokeilla. Mutta, kun sen kokeilun uskaltaa tehdä, yllättyy. Moni on yllättynyt ja vielä päälle ilostunut. :)

    VastaaPoista
  6. Minulle virkkaaminen ja neulominen ovat ihan selkeästi oma tapani "meditoida". Tuntuu kun käsillä tehdessä sydämensyke rauhoittuisi ja lihakset rentoutuisivat, mieli lepää ja sielu kiittää.

    Itse tekeminen on myöskin elämänkatsomuksellista, oma pieni vastalauseeni toiselta puolen maapalloa tuotujen halpis-vaatteiden maailmalle.

    Kiitos tästä kirjoituksestasi, käsitöiden tekemistä oli katsottu pintaa syvemmälle!

    VastaaPoista
  7. Siinäpä vielä yksi peruste käsityöheillä: elämänkatsomuksellinen peruste. Eikä ollenkaan paha! Kun tietää (tai vain epäilee), että onkohan nämä kivipestyt, valmiiksi risaiset farkut valmistettu kenties josssakin Itä-Aasian kaukaisessa valtiossa 10-vuotiaiden tai jopa sitä nuorempien vikkelissä käsissä, niin se jo panee miettimään. Tuo meditoiminen taas ei vie pitkälle siitä yhdestä blogistani (vai, oliko se jossakin kirjassani?! - ehkä Pakattu aika), jossa pohdin verbin "käsittää" olemusta; että kun käsillä tekee, sen käsittää, ymmärtää ja ikään kuin sen kautta pääsee syvemmin kiinni itse asiaan - miksi ei myös omaan sisimpäänsä, itsensä ymmärryksen lähteille.

    VastaaPoista