maanantai 11. helmikuuta 2013

On niin kovaa olla mies

Tuijotin jokin aika sitten netissä gradua, joka käsitteli niinkin proosallista aihetta kuin "mies".

Gradun nimi oli vieläkin runollisempi: Murheen laakso, Mies ja kuolema raskaassa rockissa”. Tätä Atte Oksasen kirjoittamaa gradua oli eiliseen mennessä ladattu tietokoneiden näytölle 2562 kertaa.

Tuo luku on suurin piirtein Suomen ennätys. Gradut eivät ole bestsellereitä.

Todellisuudessa tätä vuonna 2002 synnytettyä opinnäytettä oli lueskeltu paljon useamminkin, sillä Tampereen yliopisto alkoi seurata nettitutkielmien latauksia vasta vuonna 2006.


Tämä ei ollut varsinainen asiani, vaan se, että aiheet "mies" ja "murhe" peilaavat jotenkin melankolisen enteellisellä tavalla sitä maailmaa, jossa suomalainen mies elää.

Otetaan vaikka vain yksi osoitus sieltä karuimmasta päästä: vaikkapa itsemurhatilastoissa miesten osuus on noin 75 prosenttia.

Tilastoja voitaisiin kaivaa monella muullakin tavalla, mutta tämä on blogi, ei tutkielma.

Mies, ongelmineen yksin

Miksi sitten juuri miehet tuntevat itsensä niin usein nurkkaan ahdetuiksi, yksinäisiksi ja niin perin juurin ympäristönsä hylkäämiksi, ettei siihen auta kuin humala, lääketokkura tai epätoivoiset teot?

"Miehiltä odotetaan vieläkin liikaa sitä, että pitää olla vahva ja kestää ihan kaikki," pohti muuan mies netin keskustelupalstalla.

Toinen venyi vielä himpun verran syvällisemmäksi: "Suomalaisen miehen mielessä kytee pelko siitä, että hän jää elämässään vaille tehtävää."


Tehtävää? Hmm....ehkä tässä on jotakin. Meillä miehillä on niin paljon mahdollisuuksia kompastella, jäädä vaille "tehtävää".

Kolmas koki näin: "Siinä vaiheessa kun elämä ei mene suunnitelmien mukaan, mies on se, joka ei saa ymmärrystä, eikä apua. Hän kokee olevansa ongelmineen yksin."

Pahimmassa tapauksessa joka suunnasta potkitaan vain lisää ja - kaiken päälle — pitää pyytää anteeksi epäonnistumistaan. Ja "muistaa vielä edelleenkin vastata kaikesta", kuten muuan muistutti.

Ahdas miehisyys

Istuin taannoin kuuntelemassa suomalaista isätutkijaa, tohtori Jouko Huttusta. Huttunen sivusi luennossaan tätä kiintoisaa teemaa, aihetta nimeltä ”mies”.

Huttusen mukaan miehen psyyke ja fysiikka asettavat kyllä miehelle omat ehtonsa, mutta ongelma ei kuulemma ole suinkaan siinä. Ongelma on siinä, etteivät miehet edes yritä.

Täh! Halusiko Huttunen syyllistää miestä?! Miten niin miehet eivät yritä? Ja mitä he eivät yritä?

No, Huttusen mukaan miesten elämää leimaavat aivan liikaa sellaiset asiat kuin suorittaminen, työ ja kiire. Tämä on ollut liian monen suomalaisenkin miehen oma valinta. Ei ollenkaan aina pakko.


Liian moni mies on lähtenyt elämään täysin rinnoin bisnesmaailman ”isoa elämää”. Kun näin on, hänen arkeensa eivät tahdo millään enää mahtua sellaiset mitättömät (akkamaiset) asiat, kuten tunteet, koti, perhe, vaimo ja lapset.

Näin tehdessään mies on siis kieltänyt elämästään kaikkein tärkeimpiä, elämää kantavia asioita: läheisyyden ja rakkauden.

Tämän mies huomaa sitten aikanaan. Hän huomaa viimeistään sitten, kun jokin elämän korttitalossa pettää: perhe hajoaa, organisaatio jättää tai terveys menee.

Jos ja kun näin käy, mukaan tulevat suuret inhimilliset tunteet: riittämättömyyden tunne ja uupumuksen sekainen häpeä. Niitä mies joutuu aikuisen iässä, tottumattomana, opettelemaan.

Tahtoo katumaasturin

Olen ajatellut: ehkä miehen elämää murheen laaksossa painaa myös jonkinlainen alkukantaisen sinisilmäinen kiinnittyminen ”tietynlaiseen miehisyyteen", yleisesti hyväksyttyyn tapaan elää, kuten mies.

Juuri tällä hetkellä näyttäisi olevan vallalla sellainen miehisyys, johon kuuluu fyysinen ja taloudellinen valta, järjen ylivalta ja tunteiden alivalta.

Ja, on tässä muutakin,...Olen sitä joskus koettanut tavoittaa tuijottelemalla ihmisaivojen kuvia.

Olen alkanut epäillä, että meidän miesten aivoissa on ehkä jokin nimeämätön saareke, tumake, jonka toimintaa ei vielä tarkoin tunneta.


Minusta tuntuu, että siellä on jokin näkymätön vipu, jota kääntämällä (kuka sitä kääntelee?!) mies muuttuu uudestaan ikään kuin pikkupojaksi.

Tuota vipua kääntämällä mies taantuu, hän hankkii vielä eläkeiän kynnykselläkin tehokkaan, nopean, kalliin ja ah, niin kiiltävän moottoripyörän, katumaasturin, moottorikelkan...

No, tämä olisi uuden tarinan aihe. Tiesittekö muuten, mitä suomalainen mies pelkää eniten?

Sitä, että vaimo ilmoittaa: "Meidän pitää keskustella". Siihen mies ei tahdo taipua.

6 kommenttia:

  1. Luotettavasta lähteestä saadun tiedon mukaan Taina Myöhäsen gradu Naisten alushousut ja katsomisen kulttuuriset säännöt keräsi aikoinaan 10.000 latausta 2 kuukaudessa. Riku Kaijansinkon Product placement in integrated marketing communications strategy johtaa tilastoja Lappeenrannassa 19458 latauksella, Ritta Ahon Aatteellinen yhdistys määräävässä markkina-asemassa : tapaus Suomen Kennelliitto Lapin yliopistossa 4395 latauksella.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kaisa! Hiukan epäröin kirjoittaa tuon "melkein Suomen ennatyksen", koska epäilin tilanteen muuttuneen. Tilanne oli tuo muutamia vuosi sitten, kun asiaa selvittelin ja kun näitä sähköisessä muodossa olleita opinnäytetöitä ei vielä ollut aivan hirmuisesti saatavilla. Tiesin myös, että esimerkiksi monia ammattikorkeakouluissa tehtyjä opinnäytteitä on ladattu paljon suurempi määriä, kun taas monia väitöskirjoja ladataan yleensä paljon pienempiä määriä - mitä tästäkin pitäisi sitten lukea? Oikeastaan olisi kiinnostavaa, jos joku oikein selvittäisi noiden suosituimpien opinnäytetöiden taustavaikuttumia.

    VastaaPoista
  3. Kiitän, että kirjoitat. Kirjoituksesi herättää ajatuksia, syviäkin. Elämäni miehet ovat kantaneet isiensä mallia miehyydestä repussansa. Ovat kokeneet mallin enemmän "taakaksi" kuin arvoksi. Toisin kuin minä olen saanut kantaa omassa repussani "naiskuvaa ja mallia", jossa on piilenyt montakin pientä viisauden avainta.
    Jos joku ero pitäisi asiasta lausua, se olisi rohkeus.
    Kirjoituksestasi olenkin lukevani että myös sinusta jonkinlainen "rohkeus" miehiltä puuttuu? Eikä sillä tarkoiteta, että miehet olisivat tyhmiä...
    Mutta ihmisen tulisi löytää oma polkunsa, oma tapansa, omat jalkansa ja omat sanansa. Siinä tehtävässä koen, että naiset onnistuvat paremmin. Enkä näe tämän koskevan vain suomalaisia naisia, vaan ylipäätään naisia.
    Miesten repussa on paljon sisäisen äänen tragedaa, joita miehet kantavat hiljaa olkapäillään.
    Siitä traditiosta vapautuminen vie sukupolvia, eikä nykyinen mailmanmeno ainakaan ole asiaa auttava tekijä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain. Rohkeus - se mennee aika lailla lähelle sitä, mitä tarkoitan. Jakamisen kulttuuri lienee asia, jonka naiset ovat imeneet "äidin maidossaan", jos niin voi sanoa. Miehillä ei, syystä tai toisesta, ole sitä samaa, tuskin edes ystäviä. Kyllä miehellä kavereita on, mutta tosi ystävät tahtovat puuttua. Kun yksin piehtaroi ajatustensa vankina, syntyy tragediaa, huonoa jälkeä.

      Poista
  4. "Miehisyyden" ihanteessa vieläkin tänä päivänä yhdistyvät meille miehille kaksi niin vaikeasti yhdistettävää ominaisuutta: luotettavan turvallinen, vahvan "peräseinämäinen" yhdistettynä herkkään, hellään ja pehmeänkarheaan pakettiin - kaikki samassa persoonassa.

    Nuo vahvuus ja väkevyys ovat varmaankin niitä palikoita siellä repussa, jota tulisi kyetä vähentämään. Ainakin niisä tapauksissa, joissa niitä ei luontaisesti kantajaltaan löydy.

    Ongelmia taatusti syntyy, mikäli puuttuu rohkeutta olla aito. Kyllä!! - "oma polkunsa, oma tapansa, omat jalkansa ja omat sanansa."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipa mieleen, onko ajan vaatimus miehen roolin muutoksesta ollut liiankin raju? Tarkoitan sitä, että paljon puhutaan siitä "uudesta miehestä", siitä pehmeiden arvojen nallekarhumiehestä, joka puhuu tunteista, joka osaa myötäelää. Ja sitten käykin niin, että moni mies peilaa kuvaansa tähän uuteen miehiseen julkikuvaan. Kun sitä tuijottaa, ei löydäkään itseään. Ja sitten tulee hämmennys, ahdistus ja kenties jopa masennus. "En täytä niitä mittoja, mitä minulle on asetettu!" Pitäisikö vaan miehelle antaa julkisuudessakin enemmän aikaa muuttua. Se on totta, mitä Tibu edellä kirjoitti: ottaa aikansa muuttua.

      Poista