Miten eriarvoisuus näkyy?

Huhtikuun puolivälissä sattui silmiini uutinen, jossa kerrottiin, kuinka hienoimmat älylaskimet asettavat pitkän matematiikan ylioppilastutkintoa puurtavat abit eriarvoiseen asemaan.

Jutun pointti oli siis se, että tietynlaisella laskimella pystyi ratkaisemaan kevään 2013 pitkän matematiikan yo-kokeesta kaikkiaan yhdeksän tehtävää. Totta se on. Lohjan lukion opettajat olivat kuulemma kokeilleet.

  

Syy kirjoitteluuni on se, että tällaiseen laskimeen kaikilla oppilailla ei ole varaa, eikä kaikissa kouluissa myöskään ole opastettu tällaisen laskimen käyttöä.

Kysymys on siis siitä, että kaikki maamme lapset ja nuoret eivät ole tasavertaisessa asemassa. Tällä kertaa se näkyi koulussa ja nimenomaan tällä tavoin.

Sosiaalinen media ja eriarvoisuus

Aiemmin talvella ”sähköpostihaastattelin” kymmentä sosiaalisen median ammattilaista. Kysyin heiltä muun muassa sitä, millaisista asioista he ovat huolissaan sosiaalista mediaa koskevassa kehityksessä.

Tuloksena oli pitkälti samanlainen huomio. Suurin osa heistä mainitsi huolekseen eriarvoisuuden lisääntymisen.

Näin he selittivät asiaa: jos ja kun kouluissa aletaan - tähän suuntaan kehitys siis menee - opiskella yhä enemmän kannettavien laitteiden ja älypuhelimien avulla, tulee olemaan suuri ero siinä, millaisesta kodista lapsi tulee kouluun.

Totuus on, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kotien lapsilla ei ole mahdollisuutta tuoda kouluun edes sitä kaikkein halvinta simpukkapuhelinta.

Vastaavasti, samalta luokalta löytyy oppilaita, joilla on käytössään aina se kaikkein ajanmukaisin IPad tai Nokian Lumia tai mikä nyt onkaan.

Tämä on asia, mikä panee mietteliääksi, pohtivat some-ammattilaiset.

Lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt

Pari viikkoa sitten olin eräässä kirkon järjestämässä koulutustilaisuudessa, jossa kuuntelin myös sosiologi, professori Kimmo Jokisen puheenvuoroa. Jokinen sivusi omassa luennossaan samaa teemaa, eriarvoisuutta ja sen lisääntymistä.

”Lapsiköyhyys ja perheiden eriarvoistuminen ovat nousseet haasteiksi, joskaan eivät vielä ongelmiksi,” kiteytti Jokinen. Kaikkein pahinta eriarvoistumista tapahtuu tällä hetkellä varallisuuden eriarvoisen jakaantumisen alueella.

Puhuttiin siis köyhyydestä. Köyhyys on tätä nykyä kaikkein pahin lasten ja nuorten hyvinvoinnin este koko Euroopan Unionin alueella – ja ehkä pian myös Suomessa.

Tiesittekö, että lapsiperheiden suhteellinen köyhtyminen on yleistynyt Suomessa 1990-luvun lamasta lähtien?

Totta se on. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan köyhissä suomalaisissa lapsiperheissä eli vuonna 1995 kaikkiaan 52 000 lasta, nykyään jo noin 150 000.

Ei niukkuus tapa, mutta…

Eihän puute sinällään tapa, tiedämme me monet. Ei niin, mutta kun tutkimuksin on todettu monia muita niukkuuden seurauksia. Tutkijat puhuvat tässä yhteydessä korrelaatiosta, riippuvuudesta.

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että taloudellisesti niukasta lapsuudesta on todettu olevan suuremmalla varmuudella seurauksena muun muassa mielenterveysongelmia ja vaikkapa huostaanottoja.

Samoin, lapsena koettua niukkuutta näyttävät seuraavan myös niin sanotut ”kulttuurisairaudet”, kuten epämääräinen päänsärky, selittämättömät vatsakivut, hermostuneisuus, unettomuus ja jännittyneisyys.

Eikä lista lopu tähänkään. Niukkuuteen yhdistyvät usein myös ystävien vähyys, kuten myös joutuminen muita helpommin kiusaamisen kohteeksi, alhaiset koulutusvalinnat ja aikuisena koetut ihmissuhdeongelmat – käytännössä perheiden rikkoutuminen ja myös isommat työttömyys- ja köyhyysriskit.

Olipas synkähkö postaus. Mutta, kuten sanoi aikanaan paikallisen maakuntalehden päätoimittaja Jaakkolan Lassi (kun valittelin, miksi lehdet ovat niin synkkiä uutisineen): ”Ei todellisuudelta sovi silmiäkään ummistaa.”

Viikon vinkki: parasta, mitä jokainen vanhempi voi lapselleen tarjota, on läsnäolo ja rakkaus, Tarjotaan niitä! Ne eivät kysy rahaa.