tiistai 2. huhtikuuta 2013

Tuiavii Euroopassa, eli onko aika rahaa

Olin työmatkalla. Junaa odotellessa vietin vielä viimeisen puolituntisen kirjakaupassa, josko jotakin sattuisi tarttumaan matkalukemiseksi. Sattuihan sitä. Löysin kirjasen nimeltä ”Papalakit”.

Se olikin kiintoisa tilitys. Muuan kyläpäällikkö, Tuiavii nimeltään, oli matkustanut Eurooppaan, valkoisen miehen maailmaan – tämä lienee tapahtunut 1900-luvun alkuvuosikymmeninä.
  

Papalagien, eurooppalaisten elämä ei miestä miellyttänyt ja niinpä hän saneli kokemuksensa muistiin kansalleen varoitukseksi.

Monet Tuiaviin huomioista koskivat aikaa: ”Vain harvoilla eurooppalaisilla on todella aikaa. Useimmat heistä syöksyvät läpi elämän kuin ilmaan viskattu kivi. Melkein kaikki katsovat maahan juostessaan ja huitovat käsiään päästäkseen muiden edelle.”

Rupesi naurattamaan, kun luin. Tuiavii oli tehnyt osuvan herkkiä huomioita. Sehän oli kuin helsinkiläisissä liikennevaloissa.

Huidomme ja juoksemme

Länsimaisen yhteiskunnan kaikkialle ulottuvassa kiihkeydessä on todellakin jotakin, mikä pakottaa meidät huitomaan, ellei sananmukaisesti, ainakin vertauskuvallisesti.

Työpaikalla tämä ”juokseminen” on tuttua, mutta yhä useammat meistä tekevät sitä jopa vapaa-aikanaan. Niin perusteellisesti aikataulutettua sekin jo monella meistä on.


Papalakit-kirjanen laittoi pohtimaan myös erilaisten kulttuurien erilaista käsitystä ajasta. Ei tämä nimittäin samanlaista kiitolaukkaa aivan kaikkialla ole, vielä.

On sanottu, että länsimaisen kulttuurin aikakäsitys on yksiaikainen. Se mittaa ja painottaa yhtä aikaa. Samoin, aikakäsityksemme on vahvasti tulevaisuuteen painottuva.

Siksi kaikinpuolinen suunnittelu, strategiointi ja kalentereiden selaaminen ovat niin oleellinen osa juuri meidän työnkuvaamme.

Aikaa tuhlataan ja säästetään

Sen sijaan Aasian ja Afrikan maiden kulttuurit painottavat enemmän moniaikaisuutta, perinnettä ja menneisyyttä. Esimerkiksi arabeilla on vain teko, joka on loppuun suoritettu teko ja teko, joka on kesken.

Oma aikakäsityksemme korostaa mitattavuutta ja tulosta. Mielestämme aikaa voi säästää, tuhlata ja hukata. Voimme määrätä ositetulle ajalle hinnan ja jopa myydä sitä.

Aika on, paitsi rahaa, myös vallan, statuksen ja vastuun symboli.

Tällaista ajan kulutustavaraominaisuutta esimerkiksi afrikkalainen ei voi ymmärtää. Perinteisen afrikkalaisen näkemyksen mukaan aikaa täytyy luoda tai tuottaa.


Afrikassa ihminen ei saa alistua ajan orjaksi, vaan aikaa tulee tehdä niin paljon kuin kulloinkin tarvitaan. Kun afrikkalainen istuu puun alla joutilaan näköisenä, hän ei suinkaan ”tuhlaa aikaansa”, vaan ”odottaa” sitä.

”Pyörähtelevässä” aikakäsityksessä aika ei lopu kesken, vaan sitä tulee koko ajan lisää. ”Emme tarvitse enempää aikaa,” vakuutti myös samoalaispäällikkö Tuiavii.

Syklisessä aikakäsityksessä tulevaisuutta ei oikeastaan nähdä muuna kuin menneisyyden toistona.

Eräs länsimaisen arkikokemuksen synnyttämiä intuitioita onkin, että aika suorastaan virtaa. Tämä käy ilmi puhetavoistamme. Meillä ”ei ole aikaa”, ”aikamme lentää” tai: ”rientää”.

Tähän opitaan jo lapsena

On tutkijoita, jotka ovat alkaneet korostaa sitä, että ajan virta on tietoisuutemme ylläpitämä subjektiivinen harha, jonka jokainen meistä omaksuu jo lapsuudessa.

Amerikkalaisen kulttuurin tutkija Edward T. Hallin mukaan tällainen aikakäsitys on tulosta historiallisesta prosessista, jossa länsimainen ihminen on irtautunut luonnosta ja yliluonnollisesta päätyen teollistuneeseen yhteiskuntaan.

Lineaarisen ajan syntyyn vaikutti aikanaan kello. Oikeastaan koko nykyinen läntinen elämänmeno, tuotanto, liikenne ja jopa tieto ovat tämän mekanisoituneen aikakäsityksen tuotteita.


Hall varoittaa: tällainen laskelmoiva aikasidonnaisuus tarjoaa vain vähän sijaa inhimillisyydelle tai yksilölliselle vaihtelulle.

Tuloksena on kylmiä luokittelusysteemeitä, joissa työ, rentoutuminen ja jopa yksilöllisen levon tarve on sovitettava meitä ohjaavan yhteiskunnan rytmiin.

Itse asiassa tämän kaltainen kehitys on vain voimistumassa, sillä moderni teknologia vahvistaa jatkuvasti kellon otetta arjestamme.

Yksi suurimmista ongelmista lienee se, että olemme tottuneet pitämään aikakäsitystämme ainoana luonnollisena ja hyväksyttävänä.

PS. Kuvat ovat viime viikon hihtomatkaltani Poroluodonkarille, eli Krunniin. Krunnissa on vanha kalastajakylä kämppineen. Todellinen elämysmatka. 

1 kommentti:

  1. voi Krunni! siellä en ole käynyt liian pitkään aikaan. :)

    papalakit kuulosti myös kiinnostavalta. aika on kumma käsite. vähän arvo- ja arvostuskysymyskin.

    hyviä pohdintoja, taasen.

    VastaaPoista