Työnhaun Suomen mestarit

Tänä keväänä on jälleen puhuttu pitkälle koulutettujen työttömyysluvuista. Viimeisten kuuden vuoden aikana esimerkiksi akateemisten työttömyys on kasvanut yli 30 prosentilla.

Syitä tähän on etsitty. Muuan väite on, että korkeakouluista valmistuvat ovat vaikeassa tilanteessa, koska suurimman työllistäjän, julkisen sektorin, työpaikat vähenevät kaiken aikaa.

Väite on ymmärrettävä, sillä erityisesti kunnissa ja valtiolla on jouduttu ”tehostamaan” ja ”norjistamaan” organisaatioiden vartaloita oikein toden teolla.

Onhan tämä meille tuttua. Kun uuttera osastopäällikkömme Orvokki Tähtisilmä jäi eläkkeelle, hänen tilalleen ei yllättäen palkattukaan ketään: ”Eh, katsokaas… Tämä toimi oli tavallaan turha.”

Kuluneen talven tilastoista saatiin lukea sekin kummallisuus, että meillä Suomessa on vajaat 600 työtöntä tohtoria. Ajatelkaa, mikä inhimillinen resurssi – vapaana, hyödyntämättä!

”Ehkä sitten ensi kerralla”

Minulla oli kerran gradua vaille valmis opiskelija (jolla oli myös insinöörin tutkinto), joka oli postitellut ympäri kotomaataan melkein 600 työhakemusta!

Tämän kuultuani olin jokseenkin pöllämystynyt. Pyysin luvan vinkata moisesta hakemusmäärästä medialle. Sain luvan. Ei aikaakaan, kun muuan toimittaja oli jo tehnyt jutun ”työnhaun Suomen mestarista”.

Jutussa kerrottiin (nimettömänä) tämän melkein maisterin karu tilanne. Samalla käsiteltiin myös näitä ”testien” nimellä kulkevia nöyryytyksiä, joihin työnhakijat usein valintatilanteissa alistetaan.

”…lukuisat päivän mittaiset pällitestit, kuntotestaukset, kielitestit, terveystarkastukset, huumetestaukset läpikäyneenä kukaan testaaja ei koskaan löytänyt mitään hakemaani työtehtävän kannalta poissulkevan negatiivista.

Pääsin hakemuksineni vajaan kymmenkunta kertaa toiselle ja kolmannelle sijalle, muutamista paikoista jopa luvattiin töitä, joita ei sitten koskaan ilmaantunut.”

Kuka jaksaa koota aina vain itsensä?!

Osoittaakseni tämän kaiken olevan yhä todellisuutta, lainaan vielä opiskelijaa, joka valmistui alaltaan maisteriksi jokunen vuosi sitten. Tämän jälkeen – ts. huomattuaan, ettei oman alan töitä tule – tämä maisteri opiskeli vielä toisen asteen tutkinnon.

”Valmistuin vihdoin ammattiinkin tässä, viime vuoden elokuussa. Olen siis höpötieteiden maisterin lisäksi kunniallisesti Matkailuvirkailija. Perustutkinto.”

Saamani viesti oli pitkä, mutta poimin siitä alle joitakin pätkiä. Jo noista pätkistä huomaatte, että tämän lahjakkaan ihmisen usko loistavaan tulevaisuuteen ei ole enää aivan järkähtämätön:

”Kevättalvella 2008 pääsin takaisin (-)toimistoon ensin työllistettynä ja sen jälkeen taas palkollisena. Nyt on kuudes pätkä pötkössä ja kaksi uutta burnoutia takana.

Tämänhetkinen työsuhde on kirjoitettu vuoden loppuun ja tällä kertaa määräaikaisuuteni syy on tietääkseni "(-)toimen ulkoistamisprosessi kesken".

Kyllä opiskelijalla pitää olla paljon motivaatiota saada tutkinto tehtyä ja ohjaajilla voimaa piiskata heitä, kun näkee miten mieletöntä se oikeastaan on… Ja kaikkialla aikaa tuhlataan älyttömiin asioihin, kuten tuohon kehittämisen kehittämiseen.

…Hyvinvointivaltio oli mahdoton unelma, johon ei enää ole varaa, kun kaikki ulkoistettiin muualle, sellutehtaat, kännykät ja likapyykit.”

Kyllä se vielä tärppää, uskotaan yhdessä

Tietysti nyt joku meistä paremmalla oksalla olevista neropateista voisi sanoa, että katsokaa peiliin, siellä se vika luuraa.

Mutta ei se niin mene. Olen käynyt tätä keskustelua kymmenien todella lahjakkaiksi tuntemieni nuorten akateemisten kanssa.

He ovat todella tehneet hartiavoimin työtä saadakseen työtä, edes jotakin työtä, voidakseen rakentaa tulevaisuuttaan.

Voin vain koettaa ymmärtää, miten raskasta on jokaisen ”valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun” –kirjeen jälkeen koota itsensä (ja cv:nsä hymyilevine kuvineen!) ja toivoa uudelleen.

Ja saadessaan jatkuvasti kuulla kysymyksiä kuten "onko hankeosaamista?", "onko kokemusta  eu-hankehallinnoinnista?", "mikä on substanssiosaamisesi?", "onko kokemusta projektihallinnoinnista?" ”mites nää kielet ja tää office?...”

Jotenkin tuntee itsensä neuvottomaksi tämän asian äärellä. Miten voi olla kokemusta, kun ei sitä kokemusta pääse kartuttamaan?!

Pelkoa en haluaisi lietsoa, mutta joskus nämä tämmöiset ”työttömyys nousussa” -uutiset laittavat mietteliääksi.

Silti: toivokaamme tänä alkavan kesän hetkenä kaikille ammattiin valmistuneille kaikkea hyvää! Erityisesti niille toivotaan voimia, jotka ovat yrittäneet jo hieman pidempään – sitä työtä.

Jaksetaan toivoa, kyllä se vielä tärppää. Kerran.

Pro gradu sadassa tunnissa

Kolme kuukautta sitten, helmikuun 8. päivänä A.D. sain sähköpostiviestin: ”Mulla on ongelma nimeltä gradu…. Pitäisi tehdä gradu, aivan sama minkälainen. Voitko auttaa asiassa?”

Kirjoittaja tiesi, että en enää ole Maisterihautomon puikoissa, ja minäkin sen muistin. Totesin kuitenkin, että vanhasta muistista rakkaaseen asiaan voisimme kokeilla. ”Sinä teet, minä uhkailen.”

Tavoitteeksi otettiin jalkalistataso. Todettiin, että huono gradu on parempi kuin ei gradua ollenkaan, paljonkin parempi.

Ja siitä se lähti liikkeelle. Aihetta sorvailtiin viikko, pari. Kun aiheesta oli päästy ymmärrykseen, alkoi varsinaisen työn aika. Sain graduraakileita sähköpostiini pienin väliajoin läpi kevättalven.

Tekijän puolustukseksi on sanottava, että aihe kiinnosti häntä ja niin muodoin myös into oli kova. Ilokseni totesin, että tekstin tuottaminen ei tyrehtynyt missään vaiheessa.

Vajaan kolmen kuukauden rutistuksen jälkeen (2.5.) sain viestin: ”Tuli jo (tarkastajalta) palaute. Pieni tiivistelmä pitää lisätä lukujen alkuun luvun sisällöstä. Siinä kaikki...”

Olihan hulppea suoritus!

Minua asiassa ei lopulta paljokaan tarvittu. Niinpä ihan kiinnostuksesta kysäisin arviota moisen gradun vaatineesta kokonaistyömäärästä. Sain tällaisen vastauksen:

”Käytetty aika on suhteellisen helppo arvioida, koska suurin osa kirjoittamisesta tapahtui iltaisin välillä 21 - 24 eli keskimäärin 3h per kerta. (Palautettu) versio oli jokin nro 30 tienoilla, eli tunteja on siis kertynyt 90 - 100.”

Huh. Yliopistojen opinto-oppaissa tuo kokonaisuus on noin 35 - 40 opintopistettä, eli 980 – 1120h, joskin useimmat gradun tekijät käyttävät siihen paljon enemmän aikaa. On tässä melkoinen ero.

Jo yksistään tuo pro gradun ohjeellinen työmäärä tahtoo hirvittää. Sitä tuijottaessaan moni opiskelijaparka hyytyy lähtötelineisiinsä: eihän tuollaisesta urakasta voi mitenkään selvitä!

Vuosikymmeneksi oli seisahtunut tämäkin kyseinen projekti – joskin elämässä oli ollut paljon muuta päivänkohtaista. Laiskuudesta ei ollut missään nimessä kyse.

Tämmöisessä tilanteessa tulee näin opettajan ominaisuudessa miettineeksi, että yksi tärkeimmistä gradun tekemisen tavoitteista on saada se tehtyä, edes jotenkin.

Siksi ajattelin lisätä tänne ohjeen ”huonon gradun kirjoittamiseen”. Olkoon se ohje hätätapauksia varten.

Kuinka teen huonon gradun

Valitse gradullesi tavanomainen aihe ja siihen liittyen kaksi kunnon tutkimustehtävää, ei enempää.

Varo harvinaisia ja läpi koluttuja aiheita. Liian harvinainen aihe johtaa tutkimuskirjallisuuden vähyyteen ja läpi kolutusta aiheesta et saa mitään uutta irti. Se on kuin siirtelisi luita haudasta toiseen.

Aihevalintaa voit kopaista Googlella. Jos näyttää edelleen hyvältä, tee kirjallisuushaku parilla, kolmella asiasanalla oman alasi tutkimuskirjallisuudesta. Rajaa haku 2000 –luvulla painettuun kirjallisuuteen. Iäkkäästä kirjallisuudesta tahtoo aina tulla vain rutinaa.

Rakenna gradusi riittävän ”suurten kertomusten” (= alalla suosittujen teorioiden) varaan… Myös tutkimusmenetelmissä kannattaa suosia tavanomaisia ratkaisuja. Älä irrottele, älä keksi itse!

  

Etsi esimerkkigradu, eli tutkielma joka on tehty joko hyvin samantyyppisestä aiheesta tai samanlaisella menetelmällä. Rakenna työsi sen pohjalta, eli johdantoon 3 s, teoria 23 s, tutkimustehtävä 2 s, jne. Tähtää noin 60 sivuun tekstiä.

Lue helpohkoja suomenkielisiä tekstejä. Vältä vieraskielisiä tekstejä (koska ne hidastavat). Kirjoita tarina nopeasti ”löyhäksi” kokonaisuudeksi muutaman ”ydinlähteen” varassa.

Kolme sivua päivässä

Älä tee gradua kaiken aikaa. Gradu on ympärivuorokautisena työnä niin kaameaa puuhaa, ettei sitä kestä kukaan. Mutta, varo pitämästä liian pitkiä taukoja - homma nimittäin unohtuu.

Varaa viikostasi 2-3 muutaman tunnin jaksoa gradulle. Valloita työllesi fyysinen tila (huone), jossa romppeesi voivat lojua valtoimenaan. Pidä kalenteriin varatuista tunneista kynsin hampain kiinni!

Kirjoita paljon ja huonosti! Ajattele, että sinun olisi kirjoitettava jollekin tietylle henkilölle, esimerkiksi kaverillesi tai työsi todennäköiselle tarkastajalle. Mitä hän haluaisi lukea ensin? Mitä sitten?

Koeta mahduttaa koko hökötys siihen sovittuun 60 sivuun (Huom. kuten huomasit, kolmenkymmenen "ilta-annoksen työnä" se ei ole kuin 2 sivua kertaa kohden).

Anna tiskivuorten kasvaa, käytä samoja kahvikuppeja. Ikkunat voi pestä joka toinen vuosi. Kun elämässäsi on gradu, sano ”ei” muille hankkeille. Eivät ne ole niin välttämättömiä.

Vaikka kuulet, luulet tai näet, että uutta ”kiinnostavaa” tietoa on tutkimusalaltasi tullut, älä lotkauta korvaasi. Luota, että gradusi valmistuu näilläkin eväillä! Muista taso. Senhän piti olla matala.

Kun työsi alkaa olla kuosissaan, lue se pariin kolmeen kertaan alusta loppuun ja tarkista, että tulit vastanneeksi tutkimustehtäviin.

Hoida raportoinnin muotosäännöt ”viimeisen päälle” kuntoon ja vie työsi ohjaajasi pöydälle vakuuttaen, että olet ”jokseenkin kyllästynyt puuhaan.”

Harjoittele oikeaa ilmettä peilin edessä (väsynyt, mutta päättäväinen). Pyydä nopeaa tarkastusta.

PS. Koskikuvat ovat eilisiä jostakin Karstulan ja Multian väliltä.
PPS. Toisenlaisiakin graduntekoon liittyviä näkemyksiä on - perusteltavia nekin!

Unelmien työpaikan puolesta

Esitin tässä päivänä muutamana itselleni vakavan kysymyksen: millainen mahtaa olla hyvä työpaikka?

Kokeilehan sinäkin. Minulle tuli ensimmäisenä mieleen fiilis. Hyvän työpaikan tuntee siitä, että sinne on kiva tulla aamulla.

Entäpä itse työ? On sanottu, että hyvällä työpaikalla on tarjota työntekijöilleen selvästi rajatut tehtävät ja tavoitteet. "Tuossa on ottava Fiskarsin lapio, tuosta kulkee linja. Kaiva siitä."

Sitten tulevat tietysti rahkeet ja resurssit...Niistä tärkein lienee aika. Hyvässä työpaikassa ei ole kiire, ei ainakaan usein. Eikä unohtaa pidä myöskään taloutta, resursseja, kuten hienosti sanotaan.

On nimittäin ankeaa olla töissä paikassa, jossa jokainen post it –lehtiö on kärttämisen takana. Tai, jossa palkkapäivä on erityisen jännittämisen päivä: tuleekohan se palkka nyt tällä kertaa ajallaan?

Jonkinmoinen hyvän työpaikan merkki on sekin, että työntekijät eivät vaihda päntiönään taloa. Työn laatukin on tämmöisessä paikassa kohdallaan ja uudet ideat sikiävät. Ei kierretä aina samaa rataa...On tekemisen meininki.

Tekijä, tukija, näkijä

Unelmien työpaikassa on hyvä pomo, eli työn johtaminen toimii. Hyvä johtaminen ei tietenkään ole kopissa istuskelua, ei sähköpostijohtamista, eikä myöskään takaa huutelua. Hyvä johtaja johtaa joukkojaan reilusti keskellä, jopa keulilla astellen.

Hyvä johtaminen ei synny kerran vuodessa käytävistä kehityskeskusteluista. Ei, se on arjessa kohtaamista, pysähtymistä ja kuuntelemista - myös kuulemista.

Hyvä johtaja on, paitsi näkijä ja tekijä, myös tukija.

Ehkä tuli mietittyä johtamista aivan erityisesti nyt, kun niin monet työyhteisöt ovat jatkuvan sopeuttamisen, tehostamisen ja norjistamisen kohteina.

Ajatelkaa nyt vaikkapa näitä YT-neuvotteluja. Ne ovat jo kriisejä sinällään. Ellei näitä tilanteita hoideta taitavasti, on niistä seurauksena turvattomuutta, kaupan päälle muitakin kielteisiä tunteita — ei vähiten pelkoa omasta ja läheisten tulevaisuudesta.

Entä työ: mitä pomo ajattelee siitä? Toki johtaja arvostaa työtään, mutta hyvä johtaja uskaltaa myöntää myös sen, että elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin työ.

Pitäisi aina muistaa: työ on ihmistä varten, ei ihminen työtä varten.

Hyvä johtaja myöntää rajallisuutensa

Hyvässä työyhteisössä johtajakin jaksaa sietää paremmin ristiriitoja. Hyvässä työyhteisössä johtaja on hyvässä keskusteluyhteydessä kaikkien alaistensa kanssa.

Sanoin tarkoituksella kaikkien, sillä äärimmäisen tärkeää on tasapuolisuus, tiedon kulkeminen ja johdonmukaisuus. Kun työyhteisö on hyvässä hapessa, nämä asiat ovat kunnossa.

Kyräilevä asenne on työyhteisössä aina hälytysmerkki jostakin. Tämmöisen asenteen kitkentä ei tahdo onnistua, jos on vahva tunne epäreiluudesta, eli siitä, että jota kuta suositaan toisten kustannuksella.

Sitten pitää vielä muistaa palaute. Tuntuu kuin meillä Suomessa positiivinen palaute olisi liian harvinaista herkkua. Hyvä johtaja ei siis unohda kiitosta, kun sen aika on. Kun ammattitaitoa syntyy, sitä on arvostettava, avoimesti.

Hyvä johtaja uskaltaa myöntää rajallisuutensa. Hän on armollinen, paitsi alaisiaan, myös itseään kohtaan ja uskaltaa — tarvittaessa — pyytää reilusti apua.

Työhyvinvointia yhdessä tekemällä

Tässä on muuan ristiriita, joka minua on vaivannut. Fyysisestä hyvinvoinnista meillä puhutaan paljon ja sitä ehkä osataankin hoitaa. Sen sijaan henkinen hyvinvointi laahaa perässä.

Kiire, erityisesti jatkuva kiire synnyttää stressiä, ajan oloon jatkuvan stressin. Tämä kaikki heijastuu ensin työn hallinnan tunteeseen ja vähitellen jaksamiseen. Pian se näkyy uupumuksena ja voipa se pahentua loppuun palamiseksikin.

Hyvä johtaminen on tärkein työhyvinvoinnin lähde. Huono johtaminen puolestaan aiheuttaa psyykkistä kuormittumista, mikä karkottaa – ennemmin tai myöhemmin — myös viihtyvyyteen ja työilon.

Lopuksi on vielä erikseen sanottava: monien suomalaisten (?) työpaikkojen ongelma on kateus. Kun kateus pääsee vallalle, alkaa takana pelaaminen ja vähäisenkin tiedon panttaaminen. Voipa vallan saada myös ilmiselvä kiusaaminen.

Taisin päätyä kiertokautta luottamukseen. Ei hassummin. Luottamus on tärkeimpiä hyvän työpaikan ominaisuuksia. 

Sanokaa te, mitä tästä jäi vielä puuttumaan?