lauantai 28. syyskuuta 2013

Miksi olemme pönöttäjiä

Me ihmiset olemme enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Tarkoitan, että esimerkiksi me täällä länsimaissa olemme samanlaisempia kuin uskommekaan.

Ehei, ei se johdu mainiosta perimästämme, vaan olosuhteista, ympäristöstä. Olemme, nähkääs, viettäneet elämämme hyvin samanlaisissa toimintaympäristöissä, kotikasvatuksineen, koulutuksineen kaikkineen.


Samankaltaistuminen on alkanut jo hamasta lapsuudessamme, vähintään esikoulusta. Kotikasvatuksemmekin on loppujen lopuksi hyvin samanlaista luonteeltaan.

Samoin koulu. Koska koulut toimivat hyvin samanlaisten periaatteiden varassa (oppiaineet, opetussuunnitelma, työtavat jne.), koulukasvatus vääjäämättä samankaltaistaa ajatteluamme ja asenteitamme.

15 000 tuntia ruutuaikaa

Entä vapaa-aika? Otetaan esimerkiksi media ja viihde. Arvatkaapa, kuinka paljon suomalaisteini on viettänyt ruutuaikaa vaikkapa 15 ikävuoteen mennessä?

Vähintään 15 000 tuntia. Tämä luku on noin kolmasosan enemmän kuin tuohon ikävaiheeseen mennessä koulussa vietetty aika!

Tuollainen tuntimäärä kertyy reilusta kolmen tunnin samankaltaistavasta päiväannoksesta viikon kaikkina päivinä sieltä lähes konttausikäisestä lähtien.


Ajatukseni kulkee siihen suuntaan, että tämä kaikki (pelit, televisio, videot jne.) ei voi olla vaikuttamatta tajuntaamme ja ajatustemme samankaltaisuuteen.

Sama koskee tietysti myös internetin tarjontaa, sosiaalista mediaa jne. Sekin samankaltaistaa.

Huomatkaa, puhun nyt samankaltaistamisesta, en siitä, mikä on missäkin tilanteessa oikein tai väärin, mikä meille tai lapsillemme ylipäätään on hyväksi tai pahaksi.

”Eihän nyt noin sovi ajatella!”

Jatketaanpa vielä. Olemme myös suuren osan muusta valveillaoloajastamme hyvin samansuuntaisten vaikuttamisyritysten kohteina, — oikeastaan elämämme kaikkinensa, vuorokausirytmeineen, rutiineineen, puheenaiheineen päivällispöydissä jne. on muotoutunut hyvin samansisältöiseksi.

Tästä kaikesta johtuu, että esimerkiksi me eurooppalaiset olemme lähtökohtaisesti valmiita hyväksymään tai hylkäämään hyvin samanlaisia ajatuksia, aatteita ja ideoita.

Oletteko huomanneet, todella erilaiseen ajatteluun törmää melkoisen harvoin.


Entäpä sitten, jos ja kun joku onistuu ponnistamaan ilmoille uuden, jopa villin luovan, huiman idean, sellaisen, joka poikkeaa valtavirrasta hyyyyvin paljon?

Koska se näyttää jotenkin liian poikkeavalta, liian erilaiselta, äänestämme sen varmuuden vuoksi nurin ennen kuin se irtoaa lähtötelineistään. "Ei. Eihän nyt noin voi kukaan järkevä ihminen ajatella!"

Meissä on siis joukkovoimaa, myös negatiivisessa merkityksessä.

Tunnemme olomme suorastaan leppoisan turvalliseksi, kun vierellä on kaveri, joka hohotellen nyökyttelee päänsä irti: "Olet täysin oikeassa. Niin ei tietenkään voi ajatella. Ei ole koskaan voinut."

Tietokin latistaa, joskus

Ei siinä kaikki. Jotenkin tuntuu kuin putkinäköisyyttämme tukisi myös tieto.

Ai, mitä tarkoitan? Mitä enemmän tietoa omaamme, mitä suurempia asiantuntijoita tunnemme olevamme, sitä rajoittuneemmiksi ajattelijoiksi muutumme. Aina näin ei ole, mutta valitettavan usein siltä tuntuu.


Koska aistejamme ruokkiva reaalimaailma on tietyllä tavalla muotoutunut, myös tietoisuutemme alkaa vähin erin muovautua samoihin äärellisiin, varsin sovinnaisiin mittoihin.

Ehkäpä tässä on muuan selitys siihen, miksi nimenomaan lapsia sanotaan luoviksi, ennakkoluuloista vapaiksi. Hehän ovat olleet täällä niin vähän aikaa...

Kyse on tavallaan siis ajasta, ajan aikaansaamasta kangistumasta ihmismielessä. Iän karttuessa psykologiset silmälappumme vahvistuvat.


Kunnes meistäkin on tullut osa sitä joukkoa, joka esiintyy ”viisaan pidättyväisesti”. Toimimme, kuten alalla on ollut tapana ja kuten muutkin ”järkevät ihmiset” näkyvät toimivan.

”Kalle. Tuo oli hyvä ehdotus, mutta eiköhän tämä näin mene vielä jonkin aikaa. Kirjataan mielenkiintoinen ehdotuksesi kuitenkin muistiin!”

Tämän takia olemme pönottäjiä.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Miesarvoituksia

Kuuntelin keväällä YLE Puheesta Jari Sarasvuon monologia. Ehkä joku muistaa parikymmenosaisen ohjelmasarjan, jonka YLE oli tilannut Sarasvuolta.

Ohjelmien idea oli se, että annetaan miehen yksinpuhua ilman tiukkaa käsikirjoitusta tietystä teemasta. Teemoja olivat: johtaminen, koulutus, terveys, jne., mutta myös sellaiset kuin kateus, armo ja rakkaus.


Eräässä monologissa olivat aiheena riippuvuudet, esimerkiksi suomalaisten ongelmallinen suhde alkoholiin. Sarasvuo puhui omasta suhteestaan alkoholiin. Hän tunnusti suhteen ongelmalliseksi. Pidin sitä rohkeana tekona.

Kyse on myös kansallisesta ongelmasta. Suomalaiset kuluttavat vajaan ämpärillisen 100 % alkoholia vuodessa asukasta kohti. Toisin ilmaistuna määrä on 52 pulloa Koskenkorvaa vuodessa per lärvi.

Se on hirmuinen määrä, ottaen huomioon, että on paljon suomalaisia, jotka eivät käytä lainkaan alkoholia. Joku juo tosi paljon.

Mikä tässä on takana?

No, tarkoitus ei nyt ollut puhua suomalaisten suhteesta alkoholiin, vaan kaikesta siitä, mikä tilanteen taustalla on.

Rajaan vielä lisää: haluaisin pohtia erityisesti meidän miesten suhdetta elämän mukanaan tuomiin haasteisiin, sen rosoihin ja ylämäkiin.

On tätä "miehen epätoivoa" tullut toki mietiskeltyä ohimennen aiemminkin. Sanokaapa esimerkiksi, miksi kaikki kouluampujat, joukkosurmaajat jne. ovat kautta linjan olleet miehiä?


Miksi vaikkapa täällä Suomessa mies pyrkii ratkaisemaan omat ongelmansa niinkin usein itsemurhalla? Nimittäin, itsemurhaan päätyy vuosittain meillä 600–900 miestä.

Kolme neljästä itsemurhasta on miesten tekemiä. Itsemurha on myös yleisin nuorten miesten (20 - 34 vuotta) kuolinsyy. Suurin riski itsemurhaan on kuulemma 41–45-vuotiailla miehillä.

Suurin osa miesten itsemurhista tapahtuu syrjäseuduilla. Pahin itsemurhapiikki koetaan joka vuosi toukokuussa. Tässä yhteydessä puhutaan usein (jälkikäteen) miehen yksinäisyydestä.

Miehen elämänkaari

Miehen elämänkaari kaikkinensa näyttää - ellei nyt rumalta — jotenkin vinksahtaneelta. Tarkoitan esimerkiksi sitä, että suomalaismiesten odotettavissa oleva elinikä on lyhyempi kuin missään muussa Pohjoismaassa, vain 75,6 vuotta.

Samaan aikaan naisemme elävät seitsemän vuotta pidempään, eli 82 ja risat!

Miesten tappajista itsemurhien ja sepelvaltimotaudin suuri osuus on nimenomaan suomalainen ilmiö. Alkoholi on syynä joka kolmanteen työikäisen suomalaismiehen kuolemaan.


Tämä kaikki on pieni ihme, sillä suomalaiset vauvat ja lapset ovat maailman terveimpiä, jopa terveempiä kuin muissa Pohjoismaissa.

Suomalaiset pojat aloittavat elämän siis vähintään samalta viivalta kuin ruotsalaispojat, mutta jostain syystä he nuupahtavat kesken elonmatkan.

Koska pahoinvoiva mies on nimenomaan suomalainen, syytä on etsittävä pikemminkin suomalaisuudesta, ei niinkään miehuudesta, sanovat jotkut asiantuntijat.

Välinpitämätön vellihousu?

Lääkäreiden mukaan suomalaisen miehen välinpitämättömyys omasta terveydestään näkyy vastaanotolla kahdella tavalla.

Ensinnäkin, miehet eivät tule lääkäriin. Toiseksi, kun he vihdoin tulevat lääkärin pakeille, he ovat jo niin heikossa hapessa, etteivät elä enää pitkään ilman rajuja elämäntapamuutoksia.


Kun lääkäri sitten kertoo, mistä kaikesta miehen pitäisi luopua, mies kokee sen rangaistuksena, eikä enää tule uudestaan. Seuraava matka tehdäänkin sitten jo ambulanssilla teho-osastolle.

Tämä olisi kiehtova ja laaja, mutta kieltämättä myös surullinen tutkimuskohde: mitä merkillistä tapahtuu suomalaiselle miehelle hänen putkahdettuaan maailmaan?

Osaatteko auttaa?

maanantai 9. syyskuuta 2013

Ei Alfauros, vaan Alfa-sukupolvi

Alfauroksen taitavat tietää kaikki, mutta onko kukaan vielä kuullut Alfa-sukupolvesta?

Otin asian puheeksi siksi, että tätä nuorinta, vielä taaperoikäistä sukupolvea kutsutaan kuulemma Alfa-sukupolveksi.

Kysymys on siis 2010-luvulla syntyneistä pilteistä, joista vähintään joka toinen tulee saavuttamaan sadan vuoden kunniakkaan iän.


Käytännössä tämä "joka toinen" tarkoittaa siis tyttöjä, koska poikien keski-ikä tullee jatkossakin jäämään noin 7 vuotta matalammaksi.

Ero johtuu siis elintavoista. Joitakin hyvin erilaisia asioita tapahtuu naisten ja miesten elämässä sen ensiparkaisun jälkeen.

Mutta, pysytäänpä Alfoissa. He ovat lapsia, jotka aloittavat koulunsa aiemmin kuin mikään sukupolvi ennen heitä. He ovat sukupolvi, joka on koulutetumpi kuin yksikään heitä edeltänyt sukupolvi.

Mistä tulee tämä mystinen "Alfa"? 

Hyvä kysymys. Se tulee tietenkin kreikkalaisista aakkosista.

Nähkääs, tutkijat ovat jo ehtineet kuluttaa länsimaiset aakkosensa loppuun. Ohitettuja ovat siis X-sukupolvi, Y-sukupolvi ja jopa Z.

Tämä aakkoshomma puolestaan liittyy siihen, että elämäntapatutkijat ovat jo pitkään tunteneet suurta viehtymystä kaikenlaisten ”tyyppi-ihmisten” kuvaamiseen.


On puhuttu metsästäjä-keräilijöistä, keski-ajan loppupuolella eläneestä renessanssin ihmisestä jne.

Eli, jos voisin nyt rauhassa puhua tästä Alfasta.

Näyttää siltä, että kämmenien rakot, eivätkä luontaismaatalous ole Alfa-sukupolven juttuja. Ei, heidän elämäänsä sävyttävät - jos mahdollista — kaikenlainen viihdesälä, pelillisyys ja teknologia vieläkin enemmän kuin edeltäjiensä elämää.

Ei näytä hyvältä, ei. Mutta tämähän on vain minun spontaani näkemykseni, joten sivuuttakaa se.

Eettistä ryhtiä (voi) löytyä

Onpa joku ennustanut niinkin, ettei tässä pelkkää takapakkia mennä. Kuulemma tämä sukupolvi (puhun siis edelleen Alfasta) voi nousta hyvinkin näkyvällä tavalla vastaiskuun omien vanhempiensa harjoittamaa elämäntyyliä, erityisesti harjoittamaamme kerskakulutusta vastaan.

Alfa-sukupolven edustaja on ihmistaimi, joka kuulee kiehtovia ja jopa jännittäviä tarinoita ajoista, jolloin mentiin "tehtaalle" töihin.


Asian vahvistukseksi isoäiti kaivaa kirjahyllystä Tissot -merkkisen eläkekellon, jota hän riiputtaa pikkupiltin silmien edessä.

Kaukana takana ovat kymmenvuotisjaksot, joita joku pääsi tekemään muinaisella puhelintehtaalla, jota sanottiin Nokiaksi.

Nokian pääkonttori oli Suomessa, väittää isä. Mutta sitä ei tarvitse uskoa, sillä isällä on tapana liioitella.

"Vaihtelu on mun juttu!

Niin sanoo Alfa. Itse asiassa kaikki pysyvä on hänelle kauhistus.

Hän kouluttautuu uuteen ammattiin ainakin viisi kertaa uudelleen. Pakko on, jos meinaa pysyä yhteiskunnan kehityksen tahdissa mukana.

Hankkimaansa ammattitaitoaan hän harjoittaa erilaisin simultaanitoiminnan mallein siellä ja täällä: datantuohoamista, kodinraivausta, bisnespeliarkkitehtuuria, geeniterapia-asiantuntijuutta ja avatar-konsultointia.


Tätä kaikkea hän ehtii puuhata työuransa aikana vähintään 20 eri työnantajan palveluksessa. ”Oikeastaan vaihtelu onkin mun juttu”, sanoo Alfa-nuori.

Tämä sukupolvi ei tietenkään ole tottunut työhön, joka alkaisi kello 8 aamulla, ja joka päättyisi kello 16 iltapäivällä. Kaikki ne työajat, jotka ovat epätyypillisiä meille, ovat tyypillisiä heille.

Kyllä he pärjäävät — tosin omalla tavallaan

Ehkä on yllättävää, jos sanon: tämä joukko kyllä pärjää. He pärjäävät, ehkä jopa paremmin kuin me itse.

Sen minkä me heidän vanhempinaan ja isovanhempinaan voitamme tinkimättömyydessä ja velvollisuudentunteessa, sen he kurovat umpeen kyvyllä joustaa, hallita muutosta, kyvyllä uida informaatiovirroissa.


Uskokaa tai älkää. Tämä joukko ei ahdistu niiden hyökyjen keskellä, jotka saavat meidät päivittäin haukkomaan henkeämme.


Hekin tekevät asioita hyvin, mutta meidän on hyväksyttävä se, että he tekevät monia asioita toisin – aivan, kuten me teimme toisin kuin omat vanhempamme.