Miksi olemme pönöttäjiä

Me ihmiset olemme enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Tarkoitan, että esimerkiksi me täällä länsimaissa olemme samanlaisempia kuin uskommekaan.

Ehei, ei se johdu mainiosta perimästämme, vaan olosuhteista, ympäristöstä. Olemme, nähkääs, viettäneet elämämme hyvin samanlaisissa toimintaympäristöissä, kotikasvatuksineen, koulutuksineen kaikkineen.

Samankaltaistuminen on alkanut jo hamasta lapsuudessamme, vähintään esikoulusta. Kotikasvatuksemmekin on loppujen lopuksi hyvin samanlaista luonteeltaan.

Samoin koulu. Koska koulut toimivat hyvin samanlaisten periaatteiden varassa (oppiaineet, opetussuunnitelma, työtavat jne.), koulukasvatus vääjäämättä samankaltaistaa ajatteluamme ja asenteitamme.

15 000 tuntia ruutuaikaa

Entä vapaa-aika? Otetaan esimerkiksi media ja viihde. Arvatkaapa, kuinka paljon suomalaisteini on viettänyt ruutuaikaa vaikkapa 15 ikävuoteen mennessä?

Vähintään 15 000 tuntia. Tämä luku on noin kolmasosan enemmän kuin tuohon ikävaiheeseen mennessä koulussa vietetty aika!

Tuollainen tuntimäärä kertyy reilusta kolmen tunnin samankaltaistavasta päiväannoksesta viikon kaikkina päivinä sieltä lähes konttausikäisestä lähtien.

Ajatukseni kulkee siihen suuntaan, että tämä kaikki (pelit, televisio, videot jne.) ei voi olla vaikuttamatta tajuntaamme ja ajatustemme samankaltaisuuteen.

Sama koskee tietysti myös internetin tarjontaa, sosiaalista mediaa jne. Sekin samankaltaistaa.

Huomatkaa, puhun nyt samankaltaistamisesta, en siitä, mikä on missäkin tilanteessa oikein tai väärin, mikä meille tai lapsillemme ylipäätään on hyväksi tai pahaksi.

”Eihän nyt noin sovi ajatella!”

Jatketaanpa vielä. Olemme myös suuren osan muusta valveillaoloajastamme hyvin samansuuntaisten vaikuttamisyritysten kohteina, — oikeastaan elämämme kaikkinensa, vuorokausirytmeineen, rutiineineen, puheenaiheineen päivällispöydissä jne. on muotoutunut hyvin samansisältöiseksi.

Tästä kaikesta johtuu, että esimerkiksi me eurooppalaiset olemme lähtökohtaisesti valmiita hyväksymään tai hylkäämään hyvin samanlaisia ajatuksia, aatteita ja ideoita.

Oletteko huomanneet, todella erilaiseen ajatteluun törmää melkoisen harvoin.

Entäpä sitten, jos ja kun joku onistuu ponnistamaan ilmoille uuden, jopa villin luovan, huiman idean, sellaisen, joka poikkeaa valtavirrasta hyyyyvin paljon?

Koska se näyttää jotenkin liian poikkeavalta, liian erilaiselta, äänestämme sen varmuuden vuoksi nurin ennen kuin se irtoaa lähtötelineistään. "Ei. Eihän nyt noin voi kukaan järkevä ihminen ajatella!"

Meissä on siis joukkovoimaa, myös negatiivisessa merkityksessä.

Tunnemme olomme suorastaan leppoisan turvalliseksi, kun vierellä on kaveri, joka hohotellen nyökyttelee päänsä irti: "Olet täysin oikeassa. Niin ei tietenkään voi ajatella. Ei ole koskaan voinut."

Tietokin latistaa, joskus

Ei siinä kaikki. Jotenkin tuntuu kuin putkinäköisyyttämme tukisi myös tieto.

Ai, mitä tarkoitan? Mitä enemmän tietoa omaamme, mitä suurempia asiantuntijoita tunnemme olevamme, sitä rajoittuneemmiksi ajattelijoiksi muutumme. Aina näin ei ole, mutta valitettavan usein siltä tuntuu.

Koska aistejamme ruokkiva reaalimaailma on tietyllä tavalla muotoutunut, myös tietoisuutemme alkaa vähin erin muovautua samoihin äärellisiin, varsin sovinnaisiin mittoihin.

Ehkäpä tässä on muuan selitys siihen, miksi nimenomaan lapsia sanotaan luoviksi, ennakkoluuloista vapaiksi. Hehän ovat olleet täällä niin vähän aikaa...

Kyse on tavallaan siis ajasta, ajan aikaansaamasta kangistumasta ihmismielessä. Iän karttuessa psykologiset silmälappumme vahvistuvat.

Kunnes meistäkin on tullut osa sitä joukkoa, joka esiintyy ”viisaan pidättyväisesti”. Toimimme, kuten alalla on ollut tapana ja kuten muutkin ”järkevät ihmiset” näkyvät toimivan.

”Kalle. Tuo oli hyvä ehdotus, mutta eiköhän tämä näin mene vielä jonkin aikaa. Kirjataan mielenkiintoinen ehdotuksesi kuitenkin muistiin!”

Tämän takia olemme pönottäjiä.