perjantai 1. marraskuuta 2013

Uusavuttomuuden ilmentymiä

Kuulin, että Ruotsin televisiossa oli esitetty tosi-TV -ohjelmaa ”pilalle hemmotelluista” lapsista ja nuorista.

Ohjelmassa 19-vuotiaan Karolinan isä oli kertonut avoimesti, kuinka hänen tyttärensä saa ostaa ”mitä ikinä haluaa”. Isä kyllä välillä tunsi itsensä käveleväksi luottokortiksi, mutta ei hän osannut osaansa suuremmin valittaa. Ehkä asiat ovat nykyään noin.

Isä kertoi hoitavansa myös tyttärensä perushuoltoa. Hän kokkasi ruoan, tarjoili sen tytölle, siivosi tämän jäljet ja huoneen, toimii autonkuljettajana ja hoiti myös tyttärensä vaatehuollon.


Passaamiselle ei ollut mikään este edes se, että Karolina oli muuttanut jo kotoa – tietysti vanhempiensa hankkimaan asuntoon.

”Jos vanhemmat sanoisivat ”ei”, olisin varmaan… aika vihainen,” Karolina pohti Ruotsin television sarjassa Nuori ja pilalle hemmoteltu.

Sarja käsitteli kärjistettyjä ääritapauksia; parikymppisiä nuoria, jotka olivat saaneet käytännössä kaiken elämässään hopeavadilla - ja yleensä heti.

Haravoinko väärin?

Juttu Karoliinasta kaivautui mieleeni, kun työkaverini Pekka kertoi bonganneensa jonkin iltapäivälehden sivuilta otsikon ”Oletko aina haravoinut väärin? Tarkista tästä oikea tekniikka!”

Minun piti tarkistaa, oliko se totta, vai laittoiko Pekka omiaan. Totta se oli. Juttu osoitti, että nykymaailmassa pitää näemmä tuommoisiakin asioita opettaa.


Jengi kuulemma haravoi nykyään pihojaan miten sattuu. On niitäkin jotka pyörittelevät lehtikasoja pihallaan edestakaisin ilman, että valmista tulee koskaan.

Tätä kun mietin, muistui mieleeni juttutuokio kerrallisen Puolustusvoimien koulutusupseerin kanssa. Kapitulentti antoi ymmärtää, että meno alkaa olla ajoittain vaarallistakin siellä armeijan harmaissa.

Mies kehui vastikään pelastaneensa yhdenkin nousevan toivon kädet aivan viime hetkellä. Tilanne oli ollut se, että nuori mies oli pitänyt halkoa pystyssä, kun toinen oli hujauttamassa kirveellä.

Perimätieto ei kulkenut

Monelle keski-ikäiselle ja vanhemmalle se on jäänyt mieleen Neuvostoliiton hajoaminen. Vauhdikkaasti edenneen tapahtumasarjan tuloksena ”suuri ja mahtava” vain lakkasi olemasta.

Ihmisten mieliä järisyttävä muutos ei tietenkään ollut pelkkä ilmoitusasia. Valtavan maan eri kolkissa koettiin nopeasti suuren mittaluokan hämmennyksen hetkiä, myös arjesta selviämisen ongelmia.

Taustalla oli se, että syntyneen valtion talous joutui totaalisen sekaisin pitkiksi ajoiksi. Sekaisin olon seurauksen entiset neuvostokansalaiset eivät saaneet palkkarahojaan.


Nälkä pani ihmiset uuden eteen. Se ajoi kansaa suurin joukoin metsiin ja järvien jäille.

Ja kuinka kävi: eri puolilla maata satoja venäläisiä menetti henkensä popsittuaan myrkkysieniä. Ihmiset luulivat, että sieni kuin sieni kelpaa ravinnoksi, kunhan sitä hiukan kiehauttaa.

Samoin, satoja ihmisiä uhkasi hukkua heidän jäätyään valtavalle, kevätahavan erkaannuttamalle jäälautalle.

Perimätiedon katkeaminen aiheutti sen, ettei sienestämisestä sen paremmin kuin kevätjäiden vaarallisuudesta ollut syntynyt näppituntumaa.

Meidän lapsiahan nämä ovat

Näiden äärellä tulin pähkylöineeksi, millaisia taitoja lastemme olisi syytä osata selvitäkseen elämästä.

Nyky-yhteiskunnassa ei ehkä ole kaikkein tärkeintä erottaa syötävä sieni myrkkysienestä, mutta kyllä arjen taitoihin kytkeytyvällä toistaitoisuudella jokin raja on.

Jokaisen vanhemman olisi opittava näkemään, missä tuo raja on. Milloin perillistemme osaamattomuus muuttuu avuttomuudeksi, ja jos sellaista omien lastemme ja nuortemme keskuudessa tapaamme, olisi hyvä kysyä: miten ihmeessä tähän on tultu?


Yhdeksi uusavuttomuuden selittäjäksi on tarjoiltu nuorten vapaa-ajan viettotapojen muuttumista. Eikä se liene kaukaa haettua.

Jos notkuu valtaosan valveillaoloajastaan netissä, harjaantuu kovin harvoihin muihin arjen rutiineihin – siihenkään halon hakkuuseen.

Kasvatuksen näkökulmasta on tärkeää huomata, että lapset ja nuoret eivät ole – pääasiallisesti — itse syyllisiä uusavuttomuuteensa.

Niin karulta kuin se tuntuukin, uusavuton lapsi on omien vanhempiensa, meidän aikaansaannoksemme. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että oikeasti uusavuttoman lapsen tai nuoren vanhemmat ovat laiminlyöneet jotakin kasvatustehtävässään.

Vaikka auttaminen on huolenpitoa, liiallisesta auttamisesta on haittaa. Miltä tämä teistä kuulostaa? Kokemuksia?

PS. Puukot ovat oman pajani tuotteita - tosin, eivät terät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti