torstai 13. maaliskuuta 2014

Nimbyilyä

Otsikon oudolta kalskahtava ’nimby’ tulee tietystikin sanoista ”Not In My Back Yard” (”Ei minun takapihalleni”).

Nimbyilyllä tarkoitetaan kansalaisvastustusta hankkeissa, jotka koskettavat ihmisten omaa elämää, vaikkapa elinympäristö.

Kaikkein tavallisinta nimbyily tuntuu olevan naapurustoon sijoittuvan rakennushankkeen; esimerkiksi syrjäytyneiden, vammaisten tai erityisnuorten asuntola- tai hoitolaitoshankkeiden yhteydessä.
  

Tämmöisestä tarjoaa tuoreehkon esimerkin muuan erityishuoltopiiri, joka halusi majoittaa kehitysvammaisia erään kunnan yhdelle asuinalueelle. Perusteena olivat mm. alueella jo valmiiksi olevat palvelut.

Erityishuoltopiirin toimi olisi tukenut sitä valtioneuvoston kaunista periaatepäätöstä, jossa on haluttu kannustaa kehitysvammaisia itsenäiseen asumiseen.

Voiko oveaan enää auki pitää?

Kuinka ollakaan, yksi alueen asukkaista aloitti äänekkään nimbyilyn. Hän vastusti hanketta kiivaasti muun muassa siksi, että alueen ”lapsiturvallinen idylli” turmeltuisi lisääntyvän taksitrafiikin myötä.

Ei siinä kaikki. Myös alueen muiden asuntojen hinnat laskisivat. Edelleen, asukas toi esille, kuinka kehitysvammaisten käyttäytyminen poikkeaa liiaksi käytöksestä, johon ihmiset ovat alueella tottuneet.


Tämä puolestaan voisi aiheuttaa muissa asukkaissa pelkoa. Nimbyilevä asukas epäili, voisiko hän enää itsekään pitää oviaan auki, kun samalla alueella asuisi myös kehitysvammaisia. Ei ehkä voisi.

Kerroin esimerkin siksi, että aina välillä putkahtaa julkisuuteen tapauksia, jotka panevat pohtimaan, mihin me olemmekaan menossa.

Mekö suvaitsevaisia?

Onko tämä yhteiskunta lainkaan niin suvaitsevainen kuin se koettaa virallisesti olla?

Minusta tuntuu, että me kyllä näennäisesti vakuuttelemme haluamme sietää keskuudessamme vaikkapa ”monenlaisia ihmisiä”, mutta todellisuudessa olemme kyllä melkoisen kuppikuntainen kansa.

Tätä epäilyäni tukee sekin, että yhteiskunnassamme on edelleen toimintoja ja "rakenteita", jotka toimivat juuri toisin päin.


Nämä rakenteet kitkevät erilaisuutta, ne pyrkivät samankaltaistamaan yhteiskuntaamme.

Otetaanpa vaikka koulu. Kun minä menin vuonna 1969 kouluun, en osannut lukea. Olisinko osannut nimeäni kirjoittaa? Kovin vilkaskin olin varhaisina vuosinani.

Tuonaikainen peruskoulu ei kuitenkaan luokitellut minua ”erilaiseksi”. Olin normioppilas ja sulauduin joukkoon.

Mitenkähän olisi käynyt nykykoulussa? Ennen kuin olisin kissaa ehtinyt sanoa, olisin noine valmiuksineni ja taipumuksieni saanut otsaani näkyvän leiman, diagnoosin.

Kaksinaismoralismia ilmassa

Ei tästä tämän enempää, mutta haluan sanoa, että yhdenlaista kaksinaismoralismia on kyllä ilmassa. On virallinen puhe ja sitten tämä, mikä näkyy toimintoina, ihmisten ja organisaatioiden.

Tutkijat ovat puhuneet jopa erilaisuuden medikalisoinnista. Se tarkoittaa ajatusta, jonka mukaan erilaisuus olisi ikään kuin lääketieteellisesti kuntoon saatettava sairaus, vähintään lievä vamma.


En väitä, etteikö tässä ”erityistä tukea” tarvitsevien lasten ja nuorten etsinnässä olisi hyvä tarkoitus. Toki on hyvä, että ongelmat löydetään ja, että ­lapsista pidetään kaikinpuolista huolta heidän koulupolullaan.

Teen kuitenkin pienen rajauksen: kunhan pysytään kohtuudessa. Ja kunhan on resursseja tukea.

Näkyy se töissäkin

Tarkoitan rakkaita työyhteisöjämme: kun erilaisuutta ilmenee, työyhteisöillämme on taipumus kurtata otsaansa lukuisille poimuille. Kuulitko, mitä se sanoi? Eihän noin sovi ajatella!

Erilaisuuden sietämistä käsitteli aikanaan yhdysvaltalainen talousmaantieteilijä, professori Richard Florida muutamissa teoksissaan.

Florida oli tutkinut mm. sitä, miksi jotkut Amerikan mantereen kaupunkialueet näyttivät menestyvän, kun taas jotkut toiset alueet tuntuivat vain kurjistumistaan kurjistuvan.


Tutkijan väite oli: ero oli kyvyssä sietää erilaisuutta!

Floridan mukaan parhaiten erilaisissa taloudellisissa kurimuksissa olivat selvinneet juuri ne kaupungit, jotka olivat toivottaneet tervetulleiksi kaikenlaisia ihmisiä — sellaisia, jotka olivat valmiita rakentamaan itselleen ja läheisilleen värikkään tulevaisuuden.

Voidaksemme täysin hyötyä ympärillämme vallitsevien ajatusten säihkeestä, meidän pitäisi sietää paremmin ihmisten erilaisuutta!

Mitä jos unohdettaisiin tällainen nimbyily,...Ydinvoimalat yms. ovat asia erikseen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti