keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Tottuuko köyhyyteen?

"Eihän se (köyhyys) kivaa ole, mutta jotenkin siihen on tottunut." Näin kirjoitti Paula Larjo Meidän perhe–lehdessä parisen viikkoa sitten.

Otsikossaan toimittaja lainasi muuatta vanhempaa, joka pohti omaa ja perheensä arkea.

Samaan aikaan asiasta - tarkoitan siis köyhyysasiaa - puhuttiin yleisemminkin suomalaisessa mediassa. Keskustelun alkusysäyksenä oli hallituksen taannoinen päätös leikata lapsilisiä.


Se on vain 7 euroa! Näin kuulin pääministerin puolustelevan vaikeata päätöstä YLE:n toimittajalle.

Aivan, niin se on, mutta entäpä jos sekin on liikaa? Entä, jos perheessä on kolme lasta, kuusi lasta tai vaikkapa kahdeksan lasta ja työttömyyttä ja päälle vielä kosolti asuntolainaa?

Tunnen monia perheitä, joille vaikkapa 50 euroa on iso raha, todella merkittävä summa.

Eikä se ole edes mitenkään uskomatonta

Nimittäin, köyhyys. Sitä paitsi lasten köyhyys on lisääntynyt, paitsi Euroopassa, myös Suomessa.

Tämä kaikki liittyy eriarvoisuuskehitykseen, jossa on viime vuosina ollut huolestuttavia piirteitä.


Jokin aika sitten kuulin, kuinka taloudellisen eriarvoisuuden lisääntyminen lapsiperheiden keskuudessa on ollut Suomessa viime vuosina kutakuinkin Euroopan nopeinta.

Eurooppalaisessa mittakaavassa köyhyys ja sosiaalinen syrjäytyminen uhkaavat jo lähes 27 miljoonaa lasta. Tämä selviää Pelastakaa Lapset ry:n raportista, jonka lähteenä ovat olleet EU:n tilastot.

Esimerkiksi Romaniassa ja Bulgariassa yli puolet (52 prosenttia) ja Kreikassa sekä Latviassa 35–41 prosenttia lapsista elää köyhyyden ja syrjäytymisen vaarassa.


Vastaava luku Suomessa on noin 15 prosenttia. Ei yhtä paljon, mutta huolestuttavaa.

Kuten myös se, että tällä hetkellä meillä Suomessa on (absoluuttisesti) kolme kertaa enemmän (!) köyhistä kodeista tulevia lapsia kuin 1990-luvun alun laman aikana.

Miltä köyhyys näyttää?

Kyllä se päällekin näkyy: lapset kulkevat samoissa, hieman rikkinäisissä vaatteissa kesät talvet, kulkuneuvoja tai kännyköitä ei ole kaikille ja ruoka on yksipuolista – ei siis puhettakaan, että lihaa tai kalaa riittäisi jokaiselle päivälle.

Harrastuksiakaan ei ole, ei ainakaan niitä kaikkein kalleimpia. Myös lomamatkat ovat harvinaista herkkua.

Paitsi näkyy, köyhyys myös tuntuu. Se hävettää, se tekee araksi: "Pitää aina miettiä, kehtaako pyytää vanhemmilta."



Pelastakaa lapset ry:n raportista selviää, että lasten köyhyyttä pystytään kaikkein tehokkaimmin vähentämään vanhempien hyvällä työllisyystilanteella ja oikeanlaisilla tulonsiirroilla.

”Lapset, joiden vanhemmat ovat vajaatyöllistettyjä, ovat yli puolet suuremmassa köyhyyden ja syrjäytymisen vaarassa kuin paljon töitä tekevien lapset”, sanoo neuvonantaja Sanna Vesikansa Pelastakaa Lapset ry:stä.

Aivojen arvonalennusmekanismi

Uskon tämän. Köyhyyden kierteen katkaisemisessa on tärkeää, että kaikilla lapsilla olisi tasaveroiset mahdollisuudet kohtuuhintaiseen varhaiskasvatukseen ja ilmaiseen, laadukkaaseen koulutukseen.

Aivan vastikään luin jostakin, että ihmisen aivoissa on erityinen arvonalennusmekanismi. Se on esimerkiksi sitä, että kun ajaa riittävän kauan autolla, jonka tuulilasi on rikki, vikaa ei enää kohta huomaakaan.


Ihmisen aivot on rakennettu siten, että ne rekisteröivät kaiken uuden poikkeavan, koska se voi olla vaaraksi terveydellemme.

Tämä arvonalennusmekanismi synnytti päässäni oudon mielleyhtymän. Ehkä köyhyyskin todella on asia, jota ei kohta enää huomaa: siihen tottuu.

Toivon, että niin ei tarvitsisi olla.

PS. Tämän kevään sinivuokkoja Kokkolan Puntusmäellä kuvattuna pari päivää sitten.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Mikä ajaa nuoria sairaanhoitajia alalta?

Nuoren sairaanhoitajan lähtöaikeet eivät ole aivan äkkinäinen päähänpisto, selvisi Mervi Flinkmanin viimeviikkoisessa väitöstutkimuksessa.

Hieman yli neljännes (26 %) työnsä vastikään aloittaneista hoitajista harkitsee kuulemma vähintään muutaman kerran kuussa jättävänsä ammatin ja hankkivansa toisenlaisen työn.


Uupumus ja tyytymättömyys työhön, mutta myös tyytymättömyys siihen, miten työ vaikuttaa omaan hyvinvointiin vaikuttavat nuoren hoiturin lähtöaikeisiin

Kiire ja korkeat määrälliset vaatimukset tuntuvat rasittavan työssä, eikä johtamistakaan aina kiitellä. Vaatimuksia, byrokratiaa ja raportoitavaa on paljon.

Ei alun perinkään ykkösvaihtoehto?

Niin ikään nuoret sairaanhoitajat ovat tyytymättömiä huonoon hoitotyön toimintaympäristöön, viihtyvyyteen ja heikkoihin kehittymismahdollisuuksiin työssä.

Viimeksi mainitusta minullakin on kokemuksia. Jokin aika sitten törmäsin osastonhoitajaan, joka kertoi alaisistaan peräti seitsemän opiskelevan työn ohessa terveydenhuollon maisteritutkintoa.


Kun osastonhoitaja oli kysellyt, mihin he tähtäävät, kun työ osastolla ei kuitenkaan vaadi sitä maisterin tutkintoa. Vastaus oli: ”Haluan asiantuntijan ja konsultin tehtäviin.”

Opiskelu sinällään on arvokasta, mutta se ei tunnu kestävältä tavalta ratkoa hoitotyön ongelmia. Kuka tekee sitä arjen hoitotyön, jos kaikki tähyävät konsultiksi?

Yksi selitys hoitajaongelmaan on Flinkmanin mukaan se, että monella nuorella hoitajalla juuri tämä ammatti ei ole alun perinkään ollut ykkössijalla ammatinvalinnassa.

Tarjoaako koulutus väärän kuvaa?

Kyllähän hoitajapulasta johtuvaa ongelmaa aika ajoin käsitellään julkisuudessa. Maaliskuun lopulla Ylen aikainen haastatteli samasta aiheesta Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Merja Merastoa.

Meraston mukaan on jo muutaman vuoden ajan ollut tiedossa, että suomalaissairaanhoitajat ajattelevat työpaikan, ammatin ja alan vaihtoa eurooppalaisia virkasisariaan useammin.

Mikä meikäläisessä sosiaali- ja terveydenhuollossa on vikana, kun hyvin koulutetut nuoremme haluavat alalta pois, kyselee Merasto – ja esittää kyllä vastauksiakin.


Olen joskus itsekseni tuuminut sitä, että voisiko sairaanhoitajien koulutus olla suurempikin osaselitys tähän ongelmaan. Hieman samantyyppistä pohdintaa olen tehnyt poliisialan suhteen.

Nähkääs, poliisiala on kovasti haluttu ammatillinen ala: lyhyt koulutus ja ainakin aiemmin koulutus tarjosi jokseenkin varman työpaikan. Ala miellettiin siistiksi sisätyöksi, jossa firma (lue: valtio) tarjosi virkapuvun ja jännitystä tihkuvaa rikostutkintaa.

Yllättäen poliisin arki olikin sitten monelle nuoremmalle konstaapelille aivan muuta: päihtyneiden hyydyttävää putkaan kuskaamista ja oluthuuruisten rauhoittelua räntäsateisessa iltayössä.

Nopeita ratkaisuja tarvittaisiin

Olisiko hoitaja-alalla samoja piirteitä? Alaa ovat salavihkaa markkinoineet nuorten mielikuvat ja vaikkapa kansainväliset sairaalasarjat, jotka eivät työtä tuntevien mukaan ole ”aivan realistisia”.

Myös oppilaitokset joutuvat tekemään näyttävää markkinointia saadakseen opiskelijoita…

Koulutusasiaa pohtii Mervi Merastokin: onko käynyt niin, että koulutuksen aikana olisi päässyt syntymään epärealistinen kuva hoitotyöstä?


Eikö opiskeluaikana ole sittenkään oikeasti saatu kokea sairaanhoitajan työn vastuullisuutta ja toisaalta myös sitä ihanaa onnistumisen tunnetta – mikä hoitajan työhön myös liittyy?

Ymmärrän nuoria sairaanhoitajia, joilla on elämä edessään, mutta ymmärrän hyvin myös sairaaloita ja oppilaitoksia. Jotakin olisi tehtävä, jotta nuori, jaksava työvoima ei katoaisi alalta.

Tämä kysymys on akuutti, sillä työvoima (myös vaativalla hoitoalalla) on hyvää vauhtia ikääntymässä.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Onko ikääntyvä työntekijä pelkkä rasite?

Työntekijöiden ikääntyminen kuuluu olevan nykyisin monen työpaikan suuri ongelma. Jaa’a, miksiköhän?

Onko kenties syynä se, että paljon elämää nähneet työntekijät ovat kuluttaneet voimavaransa, uudistumiskykynsä ja ammoin omanneen kekseliäisyytensä loppuun jo ennen kuin he täyttävät 50 vuotta?


Vai löytyykö selitys raadollisemmista asioista; esimerkiksi siitä, että työpaikalla ei osata tai ei haluta tunnistaa ja hyödyntää ikääntyvän työntekijän piileviä voimavaroja?

Tämmöistä puhetta on ruvettu käymään siksi, että esimerkiksi Euroopan Unionin maissa nuorten (15–19-vuotiaiden) määrä laskee seuraavan vuosikymmenen aikana yli miljoonalla.

Sitä seuraavan, eli 20–29-vuotiaiden määrä laskee peräti 9 miljoonalla, kun taas 50–59-vuotiaiden määrä kasvaa 5,5 miljoonalla ja 60–64-vuotiaiden ikäluokka lisääntyy miljoonalla.

Yhä tärkeämpi kysymys

Onneksi virallinen kanta kaikissa Euroopan maissa tuntuu olevan se, että ikääntyvien työntekijöiden jaksamista työelämässä pitää ehdottomasti edistää. Tämä on tärkeä asia.

Esimerkiksi Valtion Teknillinen Tutkimuskeskus on mukana EU-hankkeessa, jossa koetetaan tunnistaa työssä jaksamista helpottavia tulevaisuuden teknologioita, sovelluksia ja keinoja.


Hankkeen taustalla on se raadollinen tosiasia, että esimerkiksi me suomalaiset siirrymme eläkkeelle keskimäärin 7 vuotta ennen virallista eläkeikäämme!

Ennenaikainen eläköityminen maksaa yhteiskunnalle miljardeja euroja vuodessa.

Idea siis on, että työuria voisi pidentää loppupäästä, kunhan vaan pysähdytään miettimään entistä enemmän erilaisia työn tekemisen tapoja, työn jaksottelua ja työn muuntelua.

Ikääntyvällä on vahvuuksia

Eivätkä ikääntyneet aina ole edes niitä työpaikan tuottamattomia jäseniä. Eivät suinkaan. He ovat erilaisia työntekijöitä.

Fiksussa työpaikassa ikääntyvien työntekijän muuttunut työkyky otetaan huomioon jo töiden suunnittelussa.


Hyvä pomo tietää, että ikääntyneen vahvuus on vaikkapa hiljaisessa tiedossa ja motivaatiossa (lue: esimerkiksi uskollisuudessa työnantajaa kohtaan).

Nämä vahvuuksilla voi kompensoida muistin, havaitsemisen ja vaikkapa uuden omaksumiskyvyn heikkenemistä.

Monessa työpaikassa ikääntyviä onkin käytetty menestyksellisesti tulokkaiden ohjaajina, mentoreina. Mentoroinnin avulla kokemuksen mukanaan tuoma hiljainen tieto saadaan kuin huomaamatta koko työyhteisön voimavaraksi.

Asenne kohdalleen, ellei se jo ole

Mikäli asenne työyhteisössä on ikääntyviä kohtaan kielteinen, seuraa siitä ikävää vastakkainasettelua.

Tämmöisessä tilanteessa kokeneista työntekijöistä ei taatusti saada sitä hyötyä, mihin työyhteisöllä olisi mahdollisuus.

On selvä, että esimiehet ovat jälleen avainasemassa. Koska heillä on mahdollisuus vaikuttaa työoloihin, he tarvitsevat oikeata tietoa ikääntymisen aiheuttamista muutoksista ja ikääntyneistä työntekijöistä.
  

Työpaikan tärkeitä asioita ovat työhönotto, koulutus, kehittäminen, joustavat työtavat ja –ajat, ergonomia, ikääntyvän työnkuva, työpaikan asenteet ja hyvinvointikeskustelut jne.

Kehitteillä on myös uutta teknologiaa, joka mahdollistaa tilannekohtaiset ratkaisut, jolloin vaikkapa käyttöliittymä voi mukautua työympäristössä tapahtuviin muutoksiin reaaliaikaisesti.

Myös telelääketieteestä odotetaan apua. Yksi esimerkki on vaikkapa pahan stressin tunnistaminen ja tätä kautta suoritetun työkuormituksen jakaminen oikea-aikaisesti ja sopivalla tavalla.

Eiköhän aloiteta asenteista: ikääntyminen on meidän kaikkien kohdalle joskus sattuva asia. Paljon kokeneet ihmiset ovat hienoja, viisaita ihmisiä!