maanantai 14. huhtikuuta 2014

Mikä ajaa nuoria sairaanhoitajia alalta?

Nuoren sairaanhoitajan lähtöaikeet eivät ole aivan äkkinäinen päähänpisto, selvisi Mervi Flinkmanin viimeviikkoisessa väitöstutkimuksessa.

Hieman yli neljännes (26 %) työnsä vastikään aloittaneista hoitajista harkitsee kuulemma vähintään muutaman kerran kuussa jättävänsä ammatin ja hankkivansa toisenlaisen työn.


Uupumus ja tyytymättömyys työhön, mutta myös tyytymättömyys siihen, miten työ vaikuttaa omaan hyvinvointiin vaikuttavat nuoren hoiturin lähtöaikeisiin

Kiire ja korkeat määrälliset vaatimukset tuntuvat rasittavan työssä, eikä johtamistakaan aina kiitellä. Vaatimuksia, byrokratiaa ja raportoitavaa on paljon.

Ei alun perinkään ykkösvaihtoehto?

Niin ikään nuoret sairaanhoitajat ovat tyytymättömiä huonoon hoitotyön toimintaympäristöön, viihtyvyyteen ja heikkoihin kehittymismahdollisuuksiin työssä.

Viimeksi mainitusta minullakin on kokemuksia. Jokin aika sitten törmäsin osastonhoitajaan, joka kertoi alaisistaan peräti seitsemän opiskelevan työn ohessa terveydenhuollon maisteritutkintoa.


Kun osastonhoitaja oli kysellyt, mihin he tähtäävät, kun työ osastolla ei kuitenkaan vaadi sitä maisterin tutkintoa. Vastaus oli: ”Haluan asiantuntijan ja konsultin tehtäviin.”

Opiskelu sinällään on arvokasta, mutta se ei tunnu kestävältä tavalta ratkoa hoitotyön ongelmia. Kuka tekee sitä arjen hoitotyön, jos kaikki tähyävät konsultiksi?

Yksi selitys hoitajaongelmaan on Flinkmanin mukaan se, että monella nuorella hoitajalla juuri tämä ammatti ei ole alun perinkään ollut ykkössijalla ammatinvalinnassa.

Tarjoaako koulutus väärän kuvaa?

Kyllähän hoitajapulasta johtuvaa ongelmaa aika ajoin käsitellään julkisuudessa. Maaliskuun lopulla Ylen aikainen haastatteli samasta aiheesta Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Merja Merastoa.

Meraston mukaan on jo muutaman vuoden ajan ollut tiedossa, että suomalaissairaanhoitajat ajattelevat työpaikan, ammatin ja alan vaihtoa eurooppalaisia virkasisariaan useammin.

Mikä meikäläisessä sosiaali- ja terveydenhuollossa on vikana, kun hyvin koulutetut nuoremme haluavat alalta pois, kyselee Merasto – ja esittää kyllä vastauksiakin.


Olen joskus itsekseni tuuminut sitä, että voisiko sairaanhoitajien koulutus olla suurempikin osaselitys tähän ongelmaan. Hieman samantyyppistä pohdintaa olen tehnyt poliisialan suhteen.

Nähkääs, poliisiala on kovasti haluttu ammatillinen ala: lyhyt koulutus ja ainakin aiemmin koulutus tarjosi jokseenkin varman työpaikan. Ala miellettiin siistiksi sisätyöksi, jossa firma (lue: valtio) tarjosi virkapuvun ja jännitystä tihkuvaa rikostutkintaa.

Yllättäen poliisin arki olikin sitten monelle nuoremmalle konstaapelille aivan muuta: päihtyneiden hyydyttävää putkaan kuskaamista ja oluthuuruisten rauhoittelua räntäsateisessa iltayössä.

Nopeita ratkaisuja tarvittaisiin

Olisiko hoitaja-alalla samoja piirteitä? Alaa ovat salavihkaa markkinoineet nuorten mielikuvat ja vaikkapa kansainväliset sairaalasarjat, jotka eivät työtä tuntevien mukaan ole ”aivan realistisia”.

Myös oppilaitokset joutuvat tekemään näyttävää markkinointia saadakseen opiskelijoita…

Koulutusasiaa pohtii Mervi Merastokin: onko käynyt niin, että koulutuksen aikana olisi päässyt syntymään epärealistinen kuva hoitotyöstä?


Eikö opiskeluaikana ole sittenkään oikeasti saatu kokea sairaanhoitajan työn vastuullisuutta ja toisaalta myös sitä ihanaa onnistumisen tunnetta – mikä hoitajan työhön myös liittyy?

Ymmärrän nuoria sairaanhoitajia, joilla on elämä edessään, mutta ymmärrän hyvin myös sairaaloita ja oppilaitoksia. Jotakin olisi tehtävä, jotta nuori, jaksava työvoima ei katoaisi alalta.

Tämä kysymys on akuutti, sillä työvoima (myös vaativalla hoitoalalla) on hyvää vauhtia ikääntymässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti