"Eihän se (köyhyys)
kivaa ole, mutta jotenkin siihen on tottunut." Näin kirjoitti Paula Larjo Meidän perhe–lehdessä parisen viikkoa sitten.
Otsikossaan toimittaja lainasi muuatta vanhempaa, joka pohti omaa ja perheensä arkea.
Samaan aikaan asiasta - tarkoitan
siis köyhyysasiaa - puhuttiin yleisemminkin suomalaisessa mediassa. Keskustelun
alkusysäyksenä oli hallituksen taannoinen päätös leikata lapsilisiä.
Aivan, niin se on, mutta
entäpä jos sekin on liikaa? Entä, jos perheessä on kolme lasta, kuusi lasta tai
vaikkapa kahdeksan lasta ja työttömyyttä ja päälle vielä kosolti asuntolainaa?
Tunnen monia perheitä,
joille vaikkapa 50 euroa on iso raha, todella merkittävä summa.
Eikä
se ole edes mitenkään uskomatonta
Nimittäin, köyhyys. Sitä
paitsi lasten köyhyys on lisääntynyt, paitsi Euroopassa, myös Suomessa.
Tämä kaikki liittyy
eriarvoisuuskehitykseen, jossa on viime vuosina ollut huolestuttavia piirteitä.
Jokin aika sitten kuulin, kuinka taloudellisen eriarvoisuuden lisääntyminen lapsiperheiden keskuudessa on ollut Suomessa viime vuosina kutakuinkin Euroopan nopeinta.
Eurooppalaisessa
mittakaavassa köyhyys ja sosiaalinen syrjäytyminen uhkaavat jo lähes 27 miljoonaa
lasta. Tämä selviää Pelastakaa Lapset ry:n raportista, jonka lähteenä ovat olleet
EU:n tilastot.
Esimerkiksi Romaniassa
ja Bulgariassa yli puolet (52 prosenttia) ja Kreikassa sekä Latviassa 35–41
prosenttia lapsista elää köyhyyden ja syrjäytymisen vaarassa.
Kuten myös se, että tällä
hetkellä meillä Suomessa on (absoluuttisesti) kolme kertaa enemmän (!) köyhistä
kodeista tulevia lapsia kuin 1990-luvun alun laman aikana.
Miltä
köyhyys näyttää?
Kyllä se päällekin näkyy:
lapset kulkevat samoissa, hieman rikkinäisissä vaatteissa kesät talvet, kulkuneuvoja
tai kännyköitä ei ole kaikille ja ruoka on yksipuolista – ei siis puhettakaan,
että lihaa tai kalaa riittäisi jokaiselle päivälle.
Harrastuksiakaan ei ole, ei ainakaan niitä kaikkein kalleimpia. Myös lomamatkat ovat harvinaista
herkkua.
Paitsi näkyy, köyhyys myös
tuntuu. Se hävettää, se tekee araksi: "Pitää aina miettiä, kehtaako pyytää
vanhemmilta."
Pelastakaa lapset ry:n
raportista selviää, että lasten köyhyyttä pystytään kaikkein tehokkaimmin
vähentämään vanhempien hyvällä työllisyystilanteella ja oikeanlaisilla tulonsiirroilla.
”Lapset, joiden
vanhemmat ovat vajaatyöllistettyjä, ovat yli puolet suuremmassa köyhyyden ja
syrjäytymisen vaarassa kuin paljon töitä tekevien lapset”, sanoo neuvonantaja Sanna
Vesikansa Pelastakaa Lapset ry:stä.
Aivojen
arvonalennusmekanismi
Uskon tämän. Köyhyyden
kierteen katkaisemisessa on tärkeää, että kaikilla lapsilla olisi tasaveroiset
mahdollisuudet kohtuuhintaiseen varhaiskasvatukseen ja ilmaiseen, laadukkaaseen
koulutukseen.
Aivan vastikään luin
jostakin, että ihmisen aivoissa on erityinen arvonalennusmekanismi. Se on esimerkiksi
sitä, että kun ajaa riittävän kauan autolla, jonka tuulilasi on rikki, vikaa ei
enää kohta huomaakaan.
Ihmisen aivot on
rakennettu siten, että ne rekisteröivät kaiken uuden poikkeavan, koska se voi
olla vaaraksi terveydellemme.
Tämä arvonalennusmekanismi
synnytti päässäni oudon mielleyhtymän. Ehkä köyhyyskin todella on asia, jota ei
kohta enää huomaa: siihen tottuu.
Toivon, että niin ei
tarvitsisi olla.
PS. Tämän kevään sinivuokkoja Kokkolan Puntusmäellä kuvattuna pari päivää sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti