keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Tottuuko köyhyyteen?

"Eihän se (köyhyys) kivaa ole, mutta jotenkin siihen on tottunut." Näin kirjoitti Paula Larjo Meidän perhe–lehdessä parisen viikkoa sitten.

Otsikossaan toimittaja lainasi muuatta vanhempaa, joka pohti omaa ja perheensä arkea.

Samaan aikaan asiasta - tarkoitan siis köyhyysasiaa - puhuttiin yleisemminkin suomalaisessa mediassa. Keskustelun alkusysäyksenä oli hallituksen taannoinen päätös leikata lapsilisiä.


Se on vain 7 euroa! Näin kuulin pääministerin puolustelevan vaikeata päätöstä YLE:n toimittajalle.

Aivan, niin se on, mutta entäpä jos sekin on liikaa? Entä, jos perheessä on kolme lasta, kuusi lasta tai vaikkapa kahdeksan lasta ja työttömyyttä ja päälle vielä kosolti asuntolainaa?

Tunnen monia perheitä, joille vaikkapa 50 euroa on iso raha, todella merkittävä summa.

Eikä se ole edes mitenkään uskomatonta

Nimittäin, köyhyys. Sitä paitsi lasten köyhyys on lisääntynyt, paitsi Euroopassa, myös Suomessa.

Tämä kaikki liittyy eriarvoisuuskehitykseen, jossa on viime vuosina ollut huolestuttavia piirteitä.


Jokin aika sitten kuulin, kuinka taloudellisen eriarvoisuuden lisääntyminen lapsiperheiden keskuudessa on ollut Suomessa viime vuosina kutakuinkin Euroopan nopeinta.

Eurooppalaisessa mittakaavassa köyhyys ja sosiaalinen syrjäytyminen uhkaavat jo lähes 27 miljoonaa lasta. Tämä selviää Pelastakaa Lapset ry:n raportista, jonka lähteenä ovat olleet EU:n tilastot.

Esimerkiksi Romaniassa ja Bulgariassa yli puolet (52 prosenttia) ja Kreikassa sekä Latviassa 35–41 prosenttia lapsista elää köyhyyden ja syrjäytymisen vaarassa.


Vastaava luku Suomessa on noin 15 prosenttia. Ei yhtä paljon, mutta huolestuttavaa.

Kuten myös se, että tällä hetkellä meillä Suomessa on (absoluuttisesti) kolme kertaa enemmän (!) köyhistä kodeista tulevia lapsia kuin 1990-luvun alun laman aikana.

Miltä köyhyys näyttää?

Kyllä se päällekin näkyy: lapset kulkevat samoissa, hieman rikkinäisissä vaatteissa kesät talvet, kulkuneuvoja tai kännyköitä ei ole kaikille ja ruoka on yksipuolista – ei siis puhettakaan, että lihaa tai kalaa riittäisi jokaiselle päivälle.

Harrastuksiakaan ei ole, ei ainakaan niitä kaikkein kalleimpia. Myös lomamatkat ovat harvinaista herkkua.

Paitsi näkyy, köyhyys myös tuntuu. Se hävettää, se tekee araksi: "Pitää aina miettiä, kehtaako pyytää vanhemmilta."



Pelastakaa lapset ry:n raportista selviää, että lasten köyhyyttä pystytään kaikkein tehokkaimmin vähentämään vanhempien hyvällä työllisyystilanteella ja oikeanlaisilla tulonsiirroilla.

”Lapset, joiden vanhemmat ovat vajaatyöllistettyjä, ovat yli puolet suuremmassa köyhyyden ja syrjäytymisen vaarassa kuin paljon töitä tekevien lapset”, sanoo neuvonantaja Sanna Vesikansa Pelastakaa Lapset ry:stä.

Aivojen arvonalennusmekanismi

Uskon tämän. Köyhyyden kierteen katkaisemisessa on tärkeää, että kaikilla lapsilla olisi tasaveroiset mahdollisuudet kohtuuhintaiseen varhaiskasvatukseen ja ilmaiseen, laadukkaaseen koulutukseen.

Aivan vastikään luin jostakin, että ihmisen aivoissa on erityinen arvonalennusmekanismi. Se on esimerkiksi sitä, että kun ajaa riittävän kauan autolla, jonka tuulilasi on rikki, vikaa ei enää kohta huomaakaan.


Ihmisen aivot on rakennettu siten, että ne rekisteröivät kaiken uuden poikkeavan, koska se voi olla vaaraksi terveydellemme.

Tämä arvonalennusmekanismi synnytti päässäni oudon mielleyhtymän. Ehkä köyhyyskin todella on asia, jota ei kohta enää huomaa: siihen tottuu.

Toivon, että niin ei tarvitsisi olla.

PS. Tämän kevään sinivuokkoja Kokkolan Puntusmäellä kuvattuna pari päivää sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti