torstai 5. kesäkuuta 2014

Kun homma jumittaa

Aina toisinaan tulee vastaan todellisia jumitilanteita, siis töissä. Tuo lausunto tai tämä hakemus pitäisi saada tolkulliseen muotoon, mutta kun ei. Ei vaan synny. Nix. Kaput.

Toki näitä kiusallisia jumeja tulee vastaan vapaa-ajallakin. Tuolle pihatien reunukselle pitäisi tehdä jotakin ennen kuin loputkin tiestä menetetään vauhdilla leviäville piharatamoille…

Siis, mitä pitäisi tehdä, jos työ jumittaa, eikä edes tiedä, mistä pitäisi aloittaa?

 
Otan esimerkin. Joudun itse kirjoittamaan paljon. Vaikka oikeastaan tykkään kirjoittamisesta, ei se suinkaan aina suju kuin vettä vain.

Sen verran kuitenkin tunnen itseäni, että olen päässyt jotenkin sinuksi ongelmani kanssa. Ainakin olen oppinut kiertämään täydellisiä black outeja.

Keino on tämä: ellei homma etene yhdestä suunnasta, koukkaan ja kokeilen toista rintamalinjaa.

Ehkä sekään ei toimi.

Nii'in. Aika usein se kuitenkin toimii. Nyrkkisääntö on, että urakan selätystä kannattaa lähestyä sieltä, mistä ideoita tuntuu irtoavan. Hyviä tai huonoja. Mennään tilanteen ehdoilla!

Tästä saatiinkin ohje (vaikkapa tutkielman kirjoittajalle): työskentele kaikkialla; alussa, lopussa, sivuilla, keskellä ja missä vaan, mistä vähänkin inspiroidut! Kaikki on kotiin päin.


Koska asiat ovat usein suuria ja monisäikeisiä, koetan pitää mielessäni pääasiat. Ajattelen eteeni sen paljon puhutun kymmenen litran sinkkiämpärin.

Ensin ladon ämpäriin ne muutamat suuret kivet. Ne, jotka tahtovat tulla uniin.

Kun ne ovat siellä, ladon sinne kymmenen pienempää kiveä ja kas kummaa: myös sora ja jopa hienon hienoa hiekkaa on mahtunut mukaan!

Entäpä jos mieli vain vaeltaa?

Entäpä, jos en edelleenkään pysty keskittymään?

Olen huomannut, että varsinkin virastoelämässä keskeytyksiä (ja keskittymistä vaikeuttavia asioita) tulee eteen aivan pyytämättä ja solkenaan.

Olen huomannut, että yksikin tietynlainen meili (ja niitähän päivään mahtuu!) voi olla ratkaisevalla tavalla liikaa.


Nämä häiriköt ovat kuin kärpäsiä. Kärpäsiäkin voidaan hätistellä ja nitistää - miksi ei näitä?!

Sulje sähköposti muutamaksi tunniksi. Virta pois puhelimesta. Äärimmäisessä tilanteessa, lukitse ovi ja laita ovelle Älä häiritse! –lappu.

Joskus on vain ihan pakko olla epäsosiaalinen ja vaikeasti tavoitettavissa.

Jatkuva tietotulva rassaa

Totta sekin on, kaikki eivät tunnu ikinä tottuvan sähköisen tiedon tulvaan. Tätä teemaa on käsitelty aika tavalla. Olen nähnyt väitettävän, että Y-sukupolvi hallitsee tiedon tulvan.

Niinkin on sanottu, että muita luovempien ihmisten erityisominaisuus on hyvä kaaoksen sietokyky.


Se, mikä hämmentää meitä tavallisia kuolevaisia, on vain positiivinen erityisärsyke todella luovalle ihmisille. Haa, Pena, sano se uudestaan!

Aina ei kuitenkaan auta se, että tietää, mitä tutkijat tai psykologit Tiede-lehdessä sanovat. Pitäisi osata toimia, sovittaa tuo tieto omaan arkeen.

Luota ”riittävän hyvään” tietoon

Jos edelleen tuntuu vaikealta, kokeile jälleen samaa, eli patoa lisää aistinkanavia.

Luota siihen, että Todella Tärkeä Tieto saavuttaa sinut jollakin tavalla kuitenkin. Vaikka pahalta tuntuu ja epäilyttää, et oikeasti putoa kohtalokkaaseen tietämättömyyden kuiluun!

Luota myös siihen postmodernin maailman omituisuuteen, että informaatiolle kasautumiselle ei tule olemaan loppua.


Uskalla luottaa siihen realiteettiin, että jossakin vaiheessa on pakko lopettaa tiedon keruu.

Tämä on seurausta siitä tosiasiasta, että valtaosan päivän ja viikon töistä joudumme kerta kaikkiaan tekemään puutteellisen tiedon varassa.

Oleellista onkin nähdä, mikä on riittävän hyvä tieto, eli juuri se tieto, jonka varaan voit tämänkertaisen työsi rakentaa!

Pitää muistaa, että maailma on (ihmisineen) oikeastaan hyvin epätäydellinen. Jotenkin se lohduttaa.

1 kommentti:

  1. Viimeinen lauseeesi naulii koko tekstisi, sillä tosiaan se jos mikään lohduttaa.

    Ja ehkä juri sen takia on hyvä kääntää kasvot aurinkoa kohti, jos
    sydämessä silti on aurinko. Kaikkiin ongelmiin ei tule edes ajatuksen tasolla kajota, sillä sisin kestää ruostumatta vain osansa...

    Olen pienestä pitäen enemmän tykännyt tiedonjyväsistä jotka haastavat. Mutta olen viime vuoden aikana saanut opetella uuden asenteen elämään. En käännä kasvojani, jos joku pyytää apuani tai itse näen sellaist johon koen halua puuttua..mutta jos tartun kaikkeen arvolataukseltaan arvelluttavaan voin jäädä sänkyyni..
    Ristiä käteni ja vain olla siinä.

    Ei, kyllä on taisteltava hyvien asioiden puolesta. Mutta ei menemällä joka sotaan.

    Tiedon tulvan saa hyvin helposti pois... :) On onni olla mökki jossa patteriradio eikä sähköä. Järven rannalla takkoineen ja luonnon syleilyssä. Ei kaikkia varten, mutta minua jo 17 vuotta.

    Luonto on kuin kirkko, minä vuodenaikana tahansa. Hyviä päätöksiä ei päällä eikä sydämellä tehdä ilman tunnetta. Ja jos ei ole aikaa hiljentyä, puhdistautua kaikesta tiedontulvasta, niin ei ne päätöksetkään sitten parhaita ehkä ole..

    VastaaPoista