torstai 28. elokuuta 2014

Akateemiset työttömät otsikoissa - taas

Eilen törmäsin jälleen uutiseen akateemisten työttömyyden uudesta noususta. Akavan mukaan korkeakoulutuksen saaneita on työttömänä nyt jo yli 50 000.

Luku on suuri ja nousukulma on ollut, toden totta, huima. Vuoden takainen luku oli 40 000, ja vielä kesälläkin vain muutamia tuhansia suurempi.


Näitä puntaroidessa palautui mieleeni takavuosieni työ Maisterihautomossa. Kysehän oli opiskelijoista, joiden gradu oli syystä tai toisesta viivästynyt.

Kohtasin vuosien aikana jos jonkinlaista akateemista elämänkohtaloa. Monet opiskelijat avautuivat gradun teon ohessa enemmänkin elämästään — myös taistelusta työmarkkinoilla.

Olenpa saanut sittemminkin terveisiä näiltä loistavilta tyypeiltä. He ovat muistelleet jotenkin kaihon sekaisesti ”onnellista maisterihautomoaikaa”.

Jokin aika sitten

Sain muutaman piiitkän viestin eräältä hyvin lahjakkaalta kielten opiskelijalta, joka hänkin onnistui lopulta tutkintonsa saamaan.

Meilissään tämä maisteriksi valmistunut ilmaisi turhautumisensa (akateemisen) koulutuksen tarjoamaan tukeen työmarkkinoilla.

Kas näin hän kirjoittaa (olen saanut häneltä lainausluvan, joskin koetan käyttää tekstiä siten, ettei kukaan vain tunnista henkilöä):


”Pääsin gradun jälkeen vakuutusyhtiön frankkariyrittäjälle duuniin muka vakituiseksi, mutta tyyppi jätti konttorin vastuulleni vielä oppivaiheessa ja lopulta laisti kaikista velvollisuuksistaan kuten palkanmaksusta.

Emoyhtiö ei paljoa jeesannut, yritti vaan manipuloida mua jatkamaan erikoisilla järjestelyillä.

Vaikka kaikkensa antaa ja enemmän, mitään ei käteen jää

Akatemian piirissä maailmalla olisi ehkä sittenkin ollut omalla tavallaan turvallisempaa kuin tuppukylä-[kotikaupungissani], mutta olin sulkenut [...] oven takanani kiinni, tyyliin "takana loistava tulevaisuus".

Kun ei ollut sitten kuitenkaan minkäänlaista kutsumusta siihen apurahojen metsästelyyn ja munkkiluostarimaiseen tutkimustyöhön tehden tikusta asiaa.


Halusin olla oikeiden ihmisten kanssa ja tehdä oikeita töitä. Kevättalvella pääsin takaisin [piip]toimistoon ensin työllistettynä ja sen jälkeen taas palkollisena.

Nyt on kuudes pätkä pötkössä ja kaksi uutta burnoutia takana. Tämänhetkinen työsuhde on kirjoitettu vuoden loppuun.

En ole aikeissa palata kouluun lähiaikoina

Valmistuin vihdoin ammattiinkin tässä, viime vuoden elokuussa. Olen siis höpötieteiden maisterin lisäksi kunniallisesti [piip]virkailija. Perustutkinto.

Kyllä se 33 vuoden opiskelu saisi hetkeksi riittää, mutta tiedä mitä taas joutuu tekemään 1.1. alkaen.


Siivoojille kai aina on töitä ja sitäkin olen harjoitellut aikoinaan au-pairina.

Tulotasokin pysyisi samana eikä kai koko ajan tarvitsisi pelätä pätkän loppumista, kun siivouspalvelut on enimmäkseen jo ulkoistettu ja siivousta tarvitaan aina.

Hyvinvointivaltio oli mahdoton unelma, johon ei enää ole varaa, kun kaikki ulkoistettiin muualle, sellutehtaat, kännykät ja likapyykit.”

Kirje oli paljon pidempi ja vivahteikkaampi, mutta lainasin siitä joitakin ydinkohtia. Täytyy myöntää, että mietteliääksi veti. Vetää vieläkin.

Sitäkin olen miettinyt

Että, minkähän verran itse koulutuksella lie yhteyttä noihin nopeasti kasvaneisiin työttömyyslukuihin? Entä jos koulutus etääntyy yhä enemmän työelämän todellisuudesta?

Kuulin nimittäin juuri, että esimerkiksi tradenomiopiskelijat olivat jossakin nousseet protestoimaan omaa koulutustaan, koska kaikki kauppa uhkaa nykyään karata verkkoon ja silti opiskelijoille ”opetetaan lähikauppaa”.


Miksi kukaan ei koulussa puhu verkkokaupan massiivisesta kasvusta, tivasivat opiskelijat.

Toisaalta, on harhaa ajatella juuri minkään koulutuksen tarjoavan 1:1 nykyisen työelämän vaatimia taitoja.

On muuten väitetty, että opimme jopa noin 70 % kaikesta oppimastamme muualla kuin koulussa (tai korkeakoulussa).

Uskon itse, ettei arvio kauaksi heitä. Hyvä koulutus lienee sellainen, joka antaa riittävän hyvän pohjan työelämän vaatimien erityistaitojen oppimiselle.

Ratkaisevasti tärkeämpää kuin osaaminen (valmistumisen jälkeen) on oikea asenne. Voimia teille, jotka etsitte työtä! Koettakaa jaksaa pitää lippua korkealla.

4 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus ajankohtaisesta aiheesta. On huolestuttavaa ja surullista, että niin moni jää ilman töitä, vaikka kuinka haluaisi päästä työelämään käyttämään taitojaan ja samalla oppia uutta. Vielä pahempaa kun aina on kerrottu, että jos panostaa opiskeluun ja hankkii koulutuksen, niin työ löytyy kyllä valmistumisen jälkeen.
    Pettymys onkin sitten suuri valmistumisen jälkeen, kun tuntuu niin vaikealta saada jalka oven väliin.

    Työllistymistä vaikeuttaa varmaan myös sekin seikka, että niin monella tässä maassa on korkeakoulutus. Voidaan ehkä sanoa, että on tapahtunut korkeakoulutuksen inflaatio, mikä on taas tehnyt työllistymisestä vaikeampaa. Työnantaja elää hyviä aikoja kun voi valita suuresta hakijamäärastä. Valitettavasti vastavalmistuneet, joilla ei välttämättä vielä ole niin paljon työkokemusta, joutuvat sitten taistelemaan entistä kovemmin työpaikoista.

    Toivottavasti ihmiset ymmärtävät, että työttömyys ei ole ns. itsevalittua. Eletään vaikeita aikoja. Toivon mukaan tilanne paranee kohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tommy kommentistasi! On varmasti totta sekin, ettei koulutus vastaa työvoimatarvetta - myöskään akateemisten osalta. Tuntuu hurjalta, että 2000-luvun alussa hallituksen koulutuspoliittinen tavoite oli, että ikäluokasta noin 2/3 pitäisi korkeakouluttaa. No, se huomattiin jo aika pian ja tuon jälkeen tavoitetta pudotettiin. Nykyisin taidetaan tähdätä siihen, että noin 45 prosenttia ikäluokasta saisi korkeakoulutuksen (joko AMK tai yliopisto siis). Sekin on totta, että työnantajilla on nyt, mistä valita.

      Poista
  2. Tämä onkin mielenkiintoinen aihe, josta haluan jakaa muutaman oman näkemykseni.

    Ensimmäinen työpaikkani oli kesätyöpaikka maitokaupassa, sellainen kuusitoistavuotiaan unelma työ. Puheliaana tyttönä olen tehnyt kaikenlaista "pätkätyötä" siitä alkaen, koska minulle on ollut luontevaa avata oma suu ja sanoa että hei minä voisin kyllä tehdä sen ja sen.. Työ on siis aina löytänyt minut.

    Nyt olen 48v, ja ensimmäinen gradu tekeillä, vaikka olen elättänyt itseni luokanopettajana ja taiteen freelancer töillä tähän asti. Minulla on kolme lasta, velaton asunto ja ihana mökkikin. Miltei joka vuosi on jaksoja jolloin en saa "palkaa". Mutta jo varhain kaksikymppisenä opin miten rahan kanssa eletään. Se ei kasva puussa.

    Mutta mikä tärkeintä kaikki työ joka maistuu on yhtä tärkeää, maksetaan siitä sitä mitä tahansa. Kasvattaa luonnetta huomata että joskus tekee mielestään puoli ilmaiseksi jonkun itselleen tärkeän työn..ja sitten taas kuten nyt perjantaina tuli tilille 1.600 euroa työn palkkana 4-6 rinnakkaisluokan luokanopettajan työstä.
    Hullu ajattelin..ehkä pitäisi kasvaa aikuiseksi eikä aina kuunnella sydäntään? Eli palkka nousee kohta gradun tehtyä...mutta ei se sen akateemisemmaksi siitä muutu. Ei paperi muuta työtä eikä työntekijää. Kornia edes ajatella että akateemisesti koulutettuja on paljon tyttömänä..sillä akateemisesti koulutettu ei ole ammatti mielestäni vaan jopa maanviljelijä voi mielestäni olla älykäs ja jos hänellä olisi aikaa voisi jonkun akateemisen paperin itselleen hankkia ja kuitenkin traktoriansa ja peltoansa huoltaa rakkaudella.

    Mutta siis akateeminen työ ja työttömyys. Työtä on kaikenlaista, ja siivoustyötäkin voi varmaan leikkisästä sanottuna tehdä akateemisesti:) Olen itse siivoillut enkä sitä häpeä, oikeastaan nyky ihminen kun on aika valikoiva niin olen siitä ylpeä.

    Suomi on täynnä työtä, yhteisvastuullisia hankkeita, vapaaehtoistyötä yms. Freelancerina ilman vielä edes gradua ei vaan päähäni mahdu miten viitseliäät ihmiset eivät itse "luo" työtä itselleen josta saavat sekä henkistä hyvää että myös elantonsa.

    Mielestäni tietynlainen reippaus on rappeutunut ihmisistä, koska he olettavat että työtä joko on tai ei. Itse en ajattele niin. Ajattelen että joko työtä on valmiina tai sitten se luodaan itse. Jokaisella on vahvuuksia joita voi jalostaa työksi. Tämä vaatii vaan asian oivaltamista, jos ei yksin niin prukassa.

    Harva vaan suomalaisista osaa katsella itseään ja osaamistaan peilistä, ilman kaikenlaisia "papereita". Luonne on se mikä mielestäni edelleen on keskeisintä työnhakemisessa kuin saamisessa sekä sen hoitamisessa.

    Lopuksi blogikirjoitus antoi hyvän kuvan siitä mitä työelämässä tosiaan tapahtuu tällähetkellä. Minkäänlaista selkärankaa ei osalla työntekijöistä ole, vaan hommat kaatuvat osaavien syliin.
    Mutta ammattitaitoa on myös osata kieltäytyä tällaisesta kunniasta.

    Kaikkea hyvää toivotan minäkin hänelle joka rehtinä vielä jaksaa.
    Työttömyys on oikeastaan ihan hyvä asia pohtia mitä työ itselle merkitsee. Onko se vaan rahaa, vai muutakin? Tai jopa jotain joka lähtee sydämestä vaikka siitä ei maksettaisi euron euroa?

    VastaaPoista
  3. Blogisti sanoi taikasanan 'asenne', jota taas ylläoleva kommentoja aivan loistavasti ja monipuolisesti avaa.

    Työnantajan ja -hakijan yhteistyön lähtöviivalla ratkaissee vanha viisaus: taito (paperit) tekee vaikutuksen, asenne tuloksen.

    VastaaPoista