perjantai 5. syyskuuta 2014

Haluatko olla luova? Kävele!

Ihmisten arkipäivän käsitykset luovuudesta ovat usein pahasti virheellisiä. Luovat ihmiset (vaikkapa taiteilijat) eivät suinkaan ole keskuuteemme eksyneitä outoja kummajaisia.

Heidän mielikuvituksensa ei ole silkkaa säkenöintiä, eikä heidän luovuutensa lepää pelkkien Ahaa-elämysten varassa.

Myöskään inspiraatiot eivät ole säännöllisiä vieraita luovan ihmisen arjessa.
  

Amerikkalainen kuvataiteilija Chuck Close on sanonut asian jotenkin näin: ”Amatöörit ne täällä istuvat odottelemassa inspiraatiota. Me muut ilmestymme paikalle ja alamme töihin.”

Luovat ihmiset ovat toki itse tienneet aina tämän.

He ovat omasta mielestään tavallisia ihmisiä, joilla on ehkä himpun verran parempi kyky hyödyntää tajuntansa vastaanottamaa ärsyketulvaa.

Rytmityksen mestareita

Tuore luovuustutkimus on tarttunut kiinni luovien ihmisten tavalliseen arkeen.

On alettu epäillä, että luovat ihmiset osaavat hyödyntää keskimääräistä paremmin päivittäisiä rutiinejaan. He ovat sittenkin ehkä jonkinlaisia arjen rytmityksen mestareita.

Tällaisen epäilyn äärelle on tultu, kun on paneuduttu todella luovien ihmisten elämään ja siihen, miten he ovat työskennelleet.


Tietoa on löydetty esimerkiksi taiteilijoiden elämäkerroista.

Yksi tutkijoita kiinnostanut henkilö on ollut säveltäjä Ludwig van Beethoven. Kun hänen rutiineihinsa on perehdytty, on pantu merkille, että mies oli todella ahkera kävelijä.

Sävelmestarin retket Wienin ympäristön metsäisiin laaksoihin eivät kuitenkaan olleet mitä tahansa astelua, vaan vissillä tarkoituksella siivitettyjä ajatuksensyventämisretkiä.

Kynä ja pala paperia

Polkuja tallatessaan Beethoven antoi ajatusten viilettää aamupäivällä syntyneiden nuotinnosten läpi. Taskun pohjalla miehellä oli kynä ja pala paperia.

Kun ideoita alkoi pulputa – ja niitähän tunnetusti pulppusi —, mies seisahtui, etsi kelvollisen alustan ja raapusti ne muistiin.


Ei Beethoven luovana kävelijänä toki poikkeus ollut.

Esimerkiksi brittisäveltäjä Benjamin Britten väitti aikanaan, että lounaan jälkeen hänen oli ihan pakko päästä kävelylle "jos ylipäänsä aikoo tietää, minkä ääressä loppupäivänsä viettää."

Taiteilijoiden ohella myös käsityöläisten ja arkkitehtien tiedetään hienosäätäneen töitään nimenomaan kävelemällä.

Kävely luo elintärkeän kuilun

Stanfordilaisten tutkijoiden mukaan kävelyssä on itua. He ovat alkaneet puhua leikillisesti jopa kävelystä luovuuden ainesosana.

Juju on siinä, että ihminen pystyy tuottamaan merkittävästi enemmän uusia ideoita liikkeen - vaikkapa juuri kävelyn — aikana kuin paikalla istuen.

Kävely rytmittää työn. Se kiskoo luovan työn tekijän irti työpöytänsä materiaalista. Samalla se luo selvän rajan kahden hyvin erilaisen toimintaympäristön välille.


Vaikka kävelijä aistii reittinsä varrelta uusia ärsykkeitä, nämä ovat erilaisia kuin ne, joiden ääressä pääasiallinen työ tapahtuu.

Uudet ärsykkeet synnyttävät mielleyhtymiä tuoden myös luovaan työhön uusia, usein ennakoimattomia ulottuvuuksia.

Tutkijat tähdentävät, etteivät Beethoven ja muut luovat ihmiset suinkaan olleet aamukävelijöitä. He sijoittivat kävelyn (tauon) keskelle päivän tiiveintä työrupeamaa.

Näin he pakottivat itsensä katselemaan uudesta kulmasta jotakin, jonka olivat juuri hetki sitten saaneet aikaiseksi. Kävely muutti tuotosta joskus hyvinkin paljon!

Siispä kävelylle!

2 kommenttia:

  1. Taas lämmin kiitos että kirjoitit.

    Aihe liippaa niin läheltä ja oli yksinkertaisuudessaan niin täydellinen ja yksinkertaisuudessaan kaunis kuin tyyni järven pinta...mitä siihen lisäämään?

    Luovat ideat tosiaan syntyvät harvoin "metsästämällä tai miettimällä". Jonkinlaisessa "flow" tilanteessa ne syntyvät pakottamatta putkahdellen, ja silloin on syytä ne tosiaan napata muistiin.

    Mutta toisaalta on myös totta että "ryhtymälläkin" syntyy jotakin. Jos jokin asia on nimenomaan meille suomalaisille vierasta tässä luovuuden kentässä, niin se on kyllä heittäytyminen"! En ymmärrä mitä me pelkäämme? Monenlaisissa kansainvälisissä workshopeissa osallisena olen pannut merkille muutamat muutkin kansallisuudet, joilla tuntuu olevan hirmun vaikea nauraa itselleen...se riski kun "heittäytymisessä" tietysti on että menee metsään. Mutta kun siitäkin oppii niin valtavasti!

    Kummitätini oli ainut kun ymmärsi ja kannusti minua nuorena kun omasta mielestäni sain parhaimmat koreografia ideani aina kylvyssä! Hän sepitti varmaan ihan satua minulle kun sanoi, että japanissa tai kiinassa taitelijat saavat "Heurekoita" samalla tavalla. Nyt naurattaa ihan itseänikin, mutta kun rentouduin niin johan lähti koreografia ideat ja ihan konkreettiset oivallukset päässäni liikkeelle. Sitten vaan kirjasin ne ylös...

    Olen koira ihminen joten kävelen paljon ja juoksen. Vaikka en gradua ehtisi tekemään niin juoksua en voi jättää väliin, se on jonkinlainen portti luovuuteeni.

    Tuosta kävelemisestä kirjoittaa ja puhuu myös minulle tärkeä luovuuden opettaja Julia Cameron, jonka kirjat luovuudesta ovat vahvistaneet tietoisuuttani asiasta valtavasti. Hän on viisas nainen tässä asiassa. Suosittelen lukemaan...

    Yksi asia jonka itse liitän myös luovuuden virtaan ja ylläpitämiseen on riittävän paljon aikaan "itsekseen" olemiselle. Tämä maailma on niin täynnä melua, turhia sanoja ja tekoja ja kohtaamisia ja velvoitteitakin, että sellainen oman sisustan puhtaana pito vaatii sitä ainakin minun osaltani.

    Olen hirmu sosiaalinen, mutta sisimpäni kaipaa välillä paljonkin tilaa hengittää ja olla avoinna kaikkineen aisteineen ja ihan vaan kuunnella mitä luonto ja ilmassa virtaava aika kuiskaa korvaan tai kirjoittaa sydämeeni.

    Taiteilijat joita olen tuntenut läpi elämäni ovat olleet hyvin kaksijakoisia ihmisiä...kuten ehkä minäkin? Hirmu herkkiä ja osuvat sanoillaan asioiden ytimeen kirkkaasti, ja toisaalta tuntuvat jollakin asteella maksavan tästä herkkyydestä aikaimoisen hinnan. Totuudet jotka heidän suustaan putkahtelee eivät aina miellytä kuulijaa. Monet kokevat siksi sosiaalisten suhteiden elämässä olevan haasteellsia.

    Mutta siellä missä on luovuutta, on myös iloa ja oikean suuntaista toimintaa! Uskon jokaisella olevan luova puoli, se pitää vaan houkutella esille. Luova tekeminen, vaikka puutarhanhoito antaa sisäistä nautintoa ihmiselle, josta hän voi ammentaa voimaa myös muuhun.

    Oli taas ilo saada jakaa ajatuksia näin poreilevasta aiheesta.
    Ja siis kiitos Hakalalle, että jaksaa ilahduttaa kirjoituksillaan...

    VastaaPoista
  2. Kas siinäpä hyvää jatkoa postaukselleni. Eihän toki kävely "vain", vaan myös juokseminen, soutaminen tai vaikkapa se puutarhanhoito. Olen parhaillaan tekemässä kiviaitaa tontin reunaan. Homma on jatkunut jo reilun kuukauden ja ehkä toisen mokoman vielä. Olen huomannut, että se vasta hienoa puuhaa on! Kädet tekevät työtä, lihakset voimistuvat, mutta mieli saa askarrella aika vapaasti, ideoitakin pulpahtelee aina silloin tällöin. Ja mikä tärkeintä: kiire ei ole mihinkään. Ollaan tavallaan tekemisissä ajattomuuden kanssa muullakin tavoin. Kun aita on valmis, se on siinä vielä pitkään senkin jälkeen kun minä olen poissa. Näin ajattelen.

    VastaaPoista