maanantai 15. syyskuuta 2014

Rakenna kiviaita, saa kavereita!

Britannian yleisradioyhtiö BBC etsi jokin aika sitten maailman kaikkien aikojen parasta formulakuskia. Jokaiselta F1-tiimin jäseneltä pyydettiin ehdotuksia.

Myös Suomen Mika Häkkinen pääsi ehdolle.

BBC:n oma formulatoimittaja Andrew Benson kuvaili Häkkistä vaiteliaaksi hemmoksi, josta media ei tahtonut saada nyhtämälläkään mitään järjellistä irti.

”Häkkinen piti pitkiä taukoja, ja sanoi sitten erittäin vähän mitään merkityksellistä antaen itsestään hieman hölmön kuvan.”


Ei kai tuo aivan yllättävää ollut. Onhan näitä tämmöisiä kuvauksia kuultu. ”Suomalaiset vaikenevat kahdella kielellä” totesi kirjailija Bertolt Brecht’kin käväistessään Suomessa joskus 1940-luvulla.

Kirjassa Toisten Suomi eli mitä meistä kerrotaan maailmalla käy ilmi, kuinka kansainvälinen kirjallisuus on jo vuosisatoja väsymättä kelannut samaa suomalaisuutta: väkivahvuutta, pelottomuutta, julmuutta, kykyä tulla toimeen vähällä ja - niin tietysti — vaiteliaisuutta.

Kyllä kotimainenkin kirjallisuus...

Vai, mitähän meidän pitäisi sanoa siitä, että muuan Tuntemattoman sotilaan keskeisistä päähenkilöistä on Ville Vaiteliaana tunnettu, luutnantti Koskela?

Tai, mitä pitäisi sanoa siitä lehtikuningas Aatos Erkon elämää kartoittavan kirjan tarjoamasta kuvasta, jossa Sanoma Osakeyhtiön omistaja, vaikuttaja ja kansainvälisiä verkostoja laajasti hyödyntänyt mies kuvattiin yhdeksi Suomen vaikutusvaltaisimmista ja vaiteliaimmista miehistä?


Miksi päähäni ylipäätään pälkähti kirjoittaa postaus tuppisuisista suomalaisista?

Siksi, että minulla on tuoreita toisenlaisia kokemuksia. Ne tulivat aivan yllättäen esille kasaillessani perinteistä kiviaitaa maantien kupeeseen tonttimme etukulmalla.

Kiviaita hymyilyttää, puhututtaa

Tämä kiviaitahomma on edelleen kesken. Työ on ollut monella tapaa sykähdyttävää, mutta myös hidasta vieden jo yli kuukauden illat.

Silti se on ollut mukavaa, suorastaan rentouttavan hauskaa. Tätä väitettä on ehkä vaikea uskoa (kivet ovat painavia, yleensä aivan väärän mallisia jne.), mutta niin se vain on.

Mutta, takaisin asiaan: voitteko uskoa, että näiden muutaman viikon aikana tämän keskentekoisen aidan äärellä minua on seisahtunut jututtamaan kymmenittäin ihmisiä!


Se on kosolti suurempi määrä tontin kupeella, tien reunalla jututettuja ihmisiä kuin asumamme neljännesvuosisadan aikana yhteensä.

”Hieno aita! Mutta on siinä vaan kamala työ, vai onko?” Ja siitä se on lähtenyt. Juttelu.

Pälähti mieleeni, että tässähän on kyse kokonaan uudesta yhteisöllisyyden muodosta: kiviaidasta! Tee kiviaita, saat seuraa ja rupattelukavereita.

Laukaisevia tekijöitä tarvitaan

Tämä urakointi osoitti, ettei puhumattomuusväitteissä perää ole. Kyllä me suomalaiset puhumme, mutta laukaisevat tekijät tuntuvat olevan erilaisia! Koiraharrastajilla lienee samoja kokemuksia.

Ei tämä puhumattomuus toki helppo asia ole. Törmäsin vastikään Väestöliiton näkemykseen, jonka mukaan juuri puhumattomuus purkaa parisuhteita meillä Suomessa. Ongelma on kuulemma vain lisääntymään päin.


Ongelmallisista asioista ei voida – vai, eikö ehditä? — vapaasti ja toisia kuunnellen keskustella ja niin sitten päädytään siihen lohduttomaan tilanteeseen, jossa tiet lähtevät eri suuntiin. 

Tuli mieleeni, että ehkä meillä pitäisi olla enemmän ”kiviaitoja” ja muita laukaisevia tekijöitä. Kyllä joissakin tilanteissa olisi vaan saatava suu auki ja kyettävä sanomaan, mikä mielen päällä kaihertaa.

Kaikilla asioilla on kaksi puolta: jotenkin ymmärränkin meitä suomalaisia.

Voihan se olla raskasta puhua paljon, jos lausuttavana on sellaisia sanahirviöitä kuin 38 kirjaimen mittainen sana määräenemmistöpäätöksentekojärjestelmä?

PS. Kuvat kiviaitani kupeelta. Valmista on jo 30 metriä, tekemättä 15 metriä.

3 kommenttia:

  1. "...tien reunalla jututettuja ihmisiä kuin asumamme neljännesvuosisadan aikana yhteensä..."

    En ollut tiennyt kiviaidan yhteisöllisyyttä edistävästä vaikutuksesta. Olin kuvitellut, että siihen pystyy vain kriisi. Hätätilanne jossa valtaosa ihmisistä viskaa kulissit sivuun, riisuu univormunsa ja on aito lähimmäinen ilman väliseiniå.

    Totta ihmeessä kiviaita hakkaa hätätilanteen sata-nolla yhteisöllisyyden edistäjänä.

    Minun kiviaitani voisi olla vaikka...? Ei tämä niin helppo rasti ollutkaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Arnold! Joo, en minäkään tiennyt vielä työhön alkaessani kiviadan tätä ominaisuutta, totta puhuakseni. Ja sitten ovat lisäksi vielä ne lenkkeilijät ja autolla ajajat, jotka virnistellen katsovat, mutta eivät puhu. Tulkitsen, että heilläkin olisi jotakin sanottavaa, mutta ehkä toisella kertaa, kun on vähän kiire tässä. Jotakin siinä selvästi on nimenomaan tuossa kiviaidassa. Ei niin yleensä tapahdu, kun joku leikkaa nurmea tontillaan tai haravoi lehtiä.

    Tässä käy ilmi myös oman alueemme erikoisuus, eli osa kommentoijista on ruotsinkielisiä. He saattavat sanoa, että "Det är fin!" ja siihen voi aivan hyvin vastata suomeksi "Mukava kuulla." Täällä tämmöinen on aika yleistä, että kukin puhuu äidinkieltään, mutta kaikki ymmärtävät suurin piirtein, mitä sanotaan.

    VastaaPoista
  3. Ihana aito tarina! Ja ihanaa kun vielä aidot kuvat päälle!

    Mikä pysähdytti... miehen mittaisen työn näky, ihminen hartaana työn ääressä, että joku viitsii ja jaksaa tehdä omin käsin, hullu miehen täytyy olla kun tuota hommaa on ryhtynyt tekemään, kaunis näky, kadehdittava näky, sielukas näky.

    ..näky jota ei enää kohtaa on AINUTLAATUINEN :)!

    Siis aivan verraton juttu. Nostaa suun pieliä Vantaalla asti:)

    VastaaPoista