Kuuntelin viikko takaperin yrittäjänä toimivaa tohtoria. Hänen puheestaan ymmärsin, että yrittäjyys ei
sittenkään ollut hänelle se kaikkein luonnollisin valinta.
Pikemminkin hän oli ikään kuin ajautunut tilanteeseen. Näin siis tulkitsin tilanteen.
Vielä kymmenkunta vuotta sitten hän oli ollut terveydenhuollon ammattilainen, joka oli ollut lasten ja perheen yhteisen hyvän takia useita vuosia poissa ansiotyöstä.
Pikemminkin hän oli ikään kuin ajautunut tilanteeseen. Näin siis tulkitsin tilanteen.
Vielä kymmenkunta vuotta sitten hän oli ollut terveydenhuollon ammattilainen, joka oli ollut lasten ja perheen yhteisen hyvän takia useita vuosia poissa ansiotyöstä.
Kun tilanne oli sallinut, hän oli alkanut valmistella siirtymistään takaisin kodin ulkopuolelle töihin. Työnhakutilanteet olisivat pian edessä.
Ollakseen
varma osaamisestaan, hän oli päättänyt päivittää osaamistaan, opiskella hieman lisää. Uutteroinnin tuloksena
syntyi maisterin tutkinto.
Ystävämme
pani yllättyneenä merkille, että työelämä ei vielä tuollakaan tutkinnolla
suorastaan imaissut sisäänsä. Maisteria jotenkin arasteltiin.
Eipä
hätää
Opiskelu oli synnyttänyt kroonisemman tiedon janon. Itsensä kehittäminen
oli luonnistanut niin hyvin, että tuore maisteri oli päättänyt jatkaa puuhiaan
kirjojen parissa. Ei lisäopista haittaa liene.
Usean
vuoden ahkerointi palkittiin. Lopulta taskussa oli tohtorin tutkinto. "Tämä on taatusti ansio
työnhaussa" oli toivorikas tohtori onnesta mykkyrällä ajatellut.
Kuinka väärässä hän olikaan ollut. Nyt hän sai kuulla työhaastatteluissa kulkiessaan "olevansa valitettavasti ylikoulutettu" tehtäviin, joita haki. Säännöllisesti.
”Jos nyt valitsemme
sinut, et pitkään täällä viivy. Tähyät kuitenkin parempiin tehtäviin.”
Tämä on valitettavan
tuttua monelle tuoreelle tohtorille, mutta sanokaa, miten tähän on tultu?
Kohtaanto-ongelma
Opetus-
ja kulttuuriministeriössä puhutaan (toki myös tutkijat siitä
puhuvat) kohtaanto-ongelmasta. Se tarkoittaa sitä, että työmarkkinoille hakeutuvien
ihmisten koulutus ei kohtaa työelämän aitoa tarvetta.
Vuoden
2015 vaihteessa erityisesti tohtorien kasvaneesta työttömyydestä puhuttiin
voimistuneeseen sävyyn. Tohtoreita on liikaa suhteessa työelämän tarpeisiin,
varoiteltiin.
Aivan
ilmeisesti näin on, sillä loppuvuodesta 2014 meillä oli liki 1000 työtöntä
tohtoria tässä maassa. Se on pitkä jono äärimmäisen koulutettua väkeä.
Kasvua tuossa työtä vailla olevien tohtorien määrässä oli edellisvuoteen verrattuna yli kolmannes. Kahden viime vuoden aikana työttömien tohtoreiden määrä on kaksinkertaistunut.
Tämän
ongelman erityispiirre on se, että näin korkeasti koulutetut ovat työttöminä
pitkään.
Miksi eivät sitten ala yrittäjiksi?!
Akavan tilastojen mukaan tutkijakoulutuksen saaneilla yli vuoden mittaiset
työttömyysjaksot ovat yleisempiä kuin minkään muun koulutuksen saaneilla.
Mitä
ihmettä! Miksi ei näitä tohtoreita kannusteta perustamaan omia yrityksiä,
kysyvät nokkelimmat. Näinhän tässä esimerkkitapauksessanikin oli käynyt.
Ei se niin helppoa ole. Ongelma on siinä, että tohtorin koulutus tarjoaa yleensä
äärimmäisen kapea-alaista, mutta toki syvällistä osaamista.
Kun hallitsee asioita kapeasti ja syvältä, osaaminen ei välttämättä muodosta mitään sellaista (kokonaista) sovellusaluetta, joka vastaisi johonkin arkisen elämän tarpeeseen.
Tai, tarve voi olla vaikkapa Japanissa.
Kokonaan
toinen ongelma kiteytyy yrittäjyyden muista vaatimuksista. Yrityksen
perustaminen vaatii (varsinkin soveltavilla aloilla) silkkaa rahaa. Sitä ei aina
ole varsinkaan silloin, kun on oltu koko siihenastinen elämä opiskelijan
statuksella.
Muutakin vaaditaan
Se, että kykenee tekemään kelvollisen väitöskirjan, ei valitettavasti tarkoita,
että kyseinen osaaja olisi taipumuksiltaan henkilö, joka selväisi yrittäjän
arjesta.
Sosiaalista
lahjakkuutta tarvitaan, itseluottamusta, uskoa ja annos apinan raivoa.
Osaamistaan
olisi kyettävä tuotteistamaan, myymään ja kehittämään. Olisi pystyttävä
verkostoitumaan, löytämään sopivia tahoja, olemaan oikeassa paikassa oikealla
hetkellä.
Mihin päädyttiin? Ei tämän helppo yhtälö ole. Kansantaloudellista tuhlausta
koulutukseen liittyy paljonkin. Yhden tohtorin kouluttaminen on halvimmillaankin
satojen tuhansien satsaus.
Yliopistoillekin
voidaan julmistella. Ne ovat lyhytnäköisesti tuijotelleet tilastojaan; tohtoreista
näet maksetaan silkkaa tulospalkkiota.
Ei yliopistojen päällimmäisenä huolena
ole se, työllistyvätkö meidän tohtorit.
Niitä
kiinnostaa se, kuinka monta tohtoria meidän putkesta valmistuu vuonna 2015.
Kantakoon muut vastuun siitä eteenpäin, esimerkiksi siitä työllistämisestä.