torstai 19. helmikuuta 2015

Eksyksissä oman kodin keittiössä

Autoilijoiden puhelimen käyttö alkaa karata käsistä — ainakin, mitä on uskominen viime päivien uutisia. Joka toinen alle 25-vuotias somettaa ja tekstailee ajaessaan, väittää Liikenneturva.

Tämä ei vielä riitä. Heistä joka kolmas näpsii vielä valokuviakin tai videoi.
  

Toki tämä on ongelma muuallakin, ei vain Suomessa. Esimerkiksi amerikkalaiset ovat rinnastaneet moisen näpelöinnin riskeiltään humalatilaan.

Tässä tuli nyt oikeastaan parikin asiaa. En ollenkaan kiistä, etteivätkö kännykät olisi riski liikenteessä. Kyllä ne ovat ja tähän asiaan pitäisi ilman muuta saada muutos.

Mutta, mistä uutinen yleisemmin kertoo?

Eikö se ole taaskin vain yksi osoitus siitä, että levolliset hetket, jopa tauot, ovat yksi kerrallaan luikkimassa jonnekin elämämme takamaastoon, unholaan?

Rauhattomuus näkyy vähän kaikkialla. Kadulla kävellessä näpytämme kuumeisesti viestejä someen, lounaalla vieritämme facea ja kassajonossa tarkistamme vähintään ne sähköpostit.


Kokous on mitä mainioin paikka siivoilla outlookia ja vastailla viesteihin, joita on kyllä jonoksi asti. Jauhelihan ruskistumista odottaessa syntyy vaikka ostoslista puhelimeen (kuulokkeet korvilla).

Muistatteko vielä ajan, jolloin oli sentään jokin raja työn ja ei-työn välillä?


En taida sittenkään ehtiä

Minusta tuntuu, että ihmiskunnan kollektiivisessa tajunnassa ei ole ollut vielä koskaan näin kouriintuntuvaa epävarmuutta siitä, pitäisiköhän minun sittenkin olla mukana tuossa, ja ehtiä kenties sohaista vielä tuotakin.

Ilmeisesti tästä johtuen monet meistä ovat hilanneet kapulansa ihan kaikkialle, jopa wc:hen.

Surkuteltavinta on, että tämä asenteellisen illuusion kaulakiikku on vain kiristynyt.


Uskottelemme yhä kiivaammin tekevämme yhä useampia asioita yhtä aikaa ja tehokkaasti.

Tosiasiassa emme ole tehneet pitkiin aikoihin mitään keskittyneesti ja kunnolla. Läsnä lakkasimme olemasta jo kauan sitten.

Epätoivoinen jonglööri päämme sisässä

Aivojemme kognitiivista kurottelua voisi havainnollistaa mielikuvalla päämme sisällä asustelevasta epätoivoisesta jonglööristä.

Tämä raukkaparka koettaa pitää ilmassa yhtä aikaa useita palloja tuntien vahvasti, että muutama niistä kuitenkin putoaa, taas.


Kyse ole vain tuntemuksesta, vaan faktasta, kivahtavat aivotutkijat. Aivomme jaksavat kyllä hetken, mutta pian ne hyytyvät.

Nimittäin, jatkuva moniajo vaatii monin verroin enemmän polttoainetta kuin yhteen asiaan keskittyminen.

Huonon pallottelun seuraus on sekin, että alitamme todellisen tasomme, tunnemme itsemme tyhmäksi.

Niinpä. Tuijottaessani kadoksissa ollutta puhelintani jääkaapin ylähyllyllä koen vahvasti olevani eksyksissä oman kotini keittiössä.

1 kommentti:

  1. Olisiko aina ollut niin, että ihminen pyrkii katsomaan tulevaisuuteen ja juoksemaan sen viivoittamaa tietä, ja tämä teknologian kehitys on vaan kuitenkin vielä niin uusi asia, että moni on tosiaan kadottanut puhtaan talonpoikasjärjen siinä juoksussa?

    Lohdullista mielestäni asiassa on se, että jo nyt on nähtävissä kahtiajakoa asiassa. Kirjoitat "me" muodossa, mutta asiasta jossa itse piirrät omaa hahmoasi olevan tuon rajan toisella puolella, kuten minä ainakin olen.

    En mitenkään ole tulevaisuutta vastaan, päin vastoin! Mutta tulevaisuuteen haluan rakentaa elementtejä, jotka myös tuottavat ihmiselle aitoa hyvyyttä, hyvää oloa.

    Kuten monet, monet muut tekniset vempaimet ovat tuottaneet ihmiselle vain hyvin tilapäisen pinnallisenkin "onnen", pyrin puhumaan aidon kohtaamisen puolesta.

    Tämä aika huutaa seinillään filosofista pohdintaa, jota onneksi sinä viljelet tontillasi, mutta TEITÄ pitäisi olla huomattavan paljon enemmän. Tai ainakin teistä pitäisi lähteä ääntä.

    Toisaalta uskon renesanssiin - aikaan joka nostaa asiat taas tästä pirskaloituneesta ajasta edes jonkinlaiseen järjestykseen.
    Ihminen on aikaisemminkin kadottanut itsensä - mutta hän ei kestä pitkään sellaista sisäistä tyhjyyttä mitä tämä aika meille tarjoaa.

    Toisaalta vastavoima on hyväksikin, että tietoisesti tiedostaa toisenlaiset valintansa. Tällöin monet asiat jalostuvat ja jopa kirkastuvat.

    Kiitos, että kirjoitat blogiasi.

    VastaaPoista