lauantai 28. helmikuuta 2015

Sinnikkyys — tärkeämpää kuin lahjakkuus?

Levyhyllyssämme on sävellyskummajainen: vasemman käden pianokonsertto, jonka soittaa Arthur Rubinstein.

Häh, vasemman käden konsertto?! Teokselle on aivan luonnollinen selitys. Sen on säveltänyt ranskalainen Maurice Ravel itävaltalaissyntyiselle pianistille Paul Wittgensteinille.


Wittgenstein, huomaa joku: onko tässä nyt kenties jokin  yhteys kuuluisaan filosofi Ludvig Wittgensteiniin? Kyllä vain. Herrat olivat veljeksiä.

Poikien koti oli Itävallassa. Paul syntyi vuonna 1887 ja Ludvig pari vuotta hänen peräänsä. Veljekset kasvoivat Karl ja Leopoldine Wittgensteinin varakkaassa ja lapsirikkaassa perheessä.

Lahjakkaita poikia

Perhe osallistui tiiviisti senaikaisen Wienin kulttuurielämään. Wittgensteinien luona vierailivat muiden muassa Jonannes Brahms, Gustav Mahler, Pablo Casals ja Richard Strauss.

Paul oli se, joka innostui pianonsoitosta eniten. Hänen kerrotaan musisoineen jo hyvin nuorena kotona vierailevien muusikoiden kanssa.


Vuodet kuluivat. Uuden vuosisadan toisella vuosikymmenellä veljekset joutuivat sotaan (ensimmäinen maailmansota).

Paulille, äärimmäisen taitavalle pianistille kävi sodassa huonosti, joskaan ei niin huonosti, että olisi mennyt henkikulta. Hän sai luodin oikeaan käsivarteensa ja käsi jouduttiin amputoimaan. Mies joutui myös vangiksi.

Paul ei lannistu

Punaisen Ristin vankienvaihto-ohjelman ansiosta Paul pääsi vuonna 1915 takaisin Wieniin, jossa hän palveli esikuntatehtävissä sodan loppuun saakka.

Mies ei kuitenkaan lannistunut, vaan jatkoi musiikillisten lahjojensa kehittämistä. Hän esitti, sovitti ja tilasi pianoteoksia. Jotta se olisi ollut mahdollista, hänen täytyi tilata teoksia, joissa tarvittiin vain vasenta kättä!


Maurice Ravel sävelsi hänelle kyseisen pianokonserton vuonna 1929. Muita Paul Wittgentseinile säveltäneitä olivat mm. Benjamin Britten, Paul Hindemith ja Sergei Prokofjev.

Tähän (toivoakseni) opettavaiseen tarinaan kätkeytyy kaksi tärkeää käsitettä: lahjakkuus ja sinnikkyys. Olen sitä mieltä, että on tärkeää olla sekoittamasta asennetta lahjakkuuteen.

Lahjakkuudesta ei toki ole haittaa

Mutta Paulin kohtalo osoittaa, että sinnikkyys ja keskittyvä halu saavuttaa jotakin ovat vieläkin tärkeämpiä asioita kuin lahjakkuus tai vaikkapa hyvin korkea ÄO.

Kieltämättä, joskus on tuntunut, että lahjakkuus on ollut jollekin toisinaan jopa ansa.


Nimittäin, mitä lahjakkaampi ihminen on, sitä todennäköisempää on, että hän alkaa vihellellen nojailla lahjakkuuteensa.

Tämä on tietysti virhe, sillä näin tehdessämme unohdamme tärkeimmän, unohdamme työn.

Lahjat ovat vasta pohja, perusta, josta ponnistetaan. Sinun on puurrettava lahjakkuutesi kehittämiseksi. Näin  olen sanonut myös nuorille, jotka tähyävät elämässään eteenpäin.

PS. Tilhet tulivat joukolla putsaamaan pihamme pihlajia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti