perjantai 24. huhtikuuta 2015

Pitäisikö huolestua kielen muuttumisesta?

Tuijotan äimissäni puhelinta. Joku perheen teineistä ottaa osaa perheen WhatsApp –keskusteluun selittämättömällä merkkijonolla, jossa ei ole montaakaan tuntemaani, minulle tuttua, ja ah niin turvallista kirjainta.

Se on hymiöiden jono, jolle kuulen 14-vuotiaan tirskahtelevan. Tuntuu suorastaan petturuudelta, että hän jopa vastaa viestiin! En ymmärrä sitäkään.

Minäkin haluaisin hymyillä moisille viesteille, mutta eihän se onnistu, koska olen ulkona kuin kaivukone. En tiedä yhtään, mistä on kyse.

Oikein arvattu

Koetan johtaa tällä kannanotollani keskustelun kielen muuttumiseen.

            Jeff Sheldon

Siinä on paljon ymmärtämistä. Eri kielet ja niiden lukuisat murteet on vielä helppo ymmärtää, mutta entä tilanne, jonka kuvasin. 

Miten pitäisi suhtautua kieleen, jota omat nuoremme viljelevät somessa?

Meidän silmiimmehän se on tyrmistyttävää kielen pahoinpitelyä, huonosti opittuja sanoja ja kummallisia merkkejä, hymiöitä.

Otetaanpa vauhtia

Filosofiassa on melko vähän harrastettu tutkimusalue nimeltä semiotiikka.

Semiotiikka tutkii merkkejä ja merkkijärjestelmiä. Semiotiikassa merkki voi olla sanoin ilmaistu ajatus, hymiö tai vaikkapa taideteos.

            Jeff Sheldon

Semiotiikka hyväksyy ajatuksen siitä, että elämämme todellisuus on alituisessa muutoksessa. Vanhat merkit muuttavat jatkuvasti merkitystään tai katoavat kokonaan antaen tilaa uusille merkeille.

Pitkässä historian virrassa nykyinen kielemme ja sen merkkijärjestelmä on vain yksi hitaasti pois liukuva välivaihe.

Tarinat nuotion hämyssä

Harpataanpa historiaan: joskus ammoin ihmiseltä meni piiitkiä, piiitkiä aikoja puhutun kielen keksimiseen. Tätä systeemiä (suullisia tarinoita) esivanhempamme käyttivät iltanuotioilla välittäen tietoa jälkipolville.

Kului kymmeniä tuhansia vuosia, kunnes onnistuttiin kehittämään ensimmäinen yhteisesti sovittu kirjoitetun kielen merkkijärjestelmä. Sitten kului taas taas tuhansia vuosia kirjapainotaidon hoksaamiseen.

            Jeff Sheldon

Mihin tulimmekaan: nykyiset oudot raapustuksemme paperilla tai näyttöruudulla (kirjaimet) ovat vain yksi välivaihe! Niitä on hyödyntänyt kirjapaino (monistaminen) vasta kämmenen leveyden verran, vajaan 600 vuoden ajan.

On puhuttu jo jonkin aikaa digitaalisesta vallankumouksesta. Se on ollut muutos monella tapaa. Ensinnäkin, se on lisännyt saatavilla olevan informaation määrään suorastaan ahdistavan nopeasti.

Kaikkeen kuitenkin tottuu

Uskon, että muutaman sukupolven jälkeen ihminen ei enää ahdistu informaation tulvasta. Tämäkin muuten on vain välivaihe - johonkin.

Toiseksi, juuri internet (erityisesti some) on tuonut mukanaan myös hymiöt. Ne ovat semiootikoille mielenkiintoisia, koska ne eivät merkitse mitään niin täsmällistä kuin teksti.

            Jeff Sheldon

On siis hyvinkin mahdollista, että viattomilta vaikuttavien hymiöiden aloittaman kehityksen seuraavassa kielen muutoksen vaiheessa me kommunikoimme pelkkien hymiöiden varassa! Siis, ilman tekstiä.

Kuka sanoo, onko se maailma oikeasti huonompi kuin tämä? Olisihan se universaali kieli, vähän kuin nuotit. Mieti.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Miten pidän hyvän puheen

Törmäsin tuoreessa Psychology Today –lehdessä opastavaan juttuun siitä, kuinka kiireinen puheenpitäjä voi tehostaa valmistautumista tehtäväänsä.

Mikäpä sen käytännöllisempää ohjeistoa vaikkapa näille tuleville parlamentaarikoille!

On toki monia muitakin, jotka joutuvat puhumaan usein julkisesti. Tilaisuuksia saattaa olla paljon ja aikaa valmistautumiseen aivan liian vähän.

            Paul Jarvis

Saattaapa vastaan tulla yllättäen myös tilanne, joka on ”todella tärkeä”. Miten se pääsikin luiskahtamaan?! Tilaisuus on jo ylihuomenna, eikä puheesta tietoakaan.

Poimin alle joitakin mainitussa lehdessä (hiukan kieli poskessa) kirjoittaneen Judy Carterin ohjeista, jotka tähtäävät ”suureen puheeseen lyhyessä ajassa”. Osa ohjeista on hänen, loput omiani:

Luo yhteys yleisöön

Puheen alku on tosi tärkeä. Puheenpitäjien pahimpia (myös: käytetyimpiä) mokia on aloittaa puheensa, "Aluksi kerron muutamalla sanalla itsestäni."

Tämä ei toimi, yleensä. Hyödyllisempää sen sijaan on selvittää, ketä ja millaisia ihmisiä tilaisuuteen on tulossa. Soita yhteyshenkilölle. Koeta hankkia sisäpiirin tietoa kuulijoille tärkeistä aiheista.

            Siyan Ren

Kaikki rakastavat tarinoita, joilla on elävää kosketuspintaa heihin itseensä. Se synnyttää automaattisesti myös tunteen, että olet valmistautunut tehtävääsi. Tunnet aiheen, olet oikea henkilö!

Sisällytä puheeseen lupaus

Pienikin lupaus riittää, kunhan se takaa kuulijoiden oppivan jotakin uutta.

Tämän lupauksen (keino) avulla he voivat kenties jättää jonkin pahan tavan, voivat ehkä elää jatkossa terveellisemmin tai ymmärtää paremmin yhteiskuntaa, puolisoaan tai lapsiaan.

            Steven Kamenar

Periaatteessa aivan sama mitä, kunhan syntyy aito tunne: ”Olipas hyvä vinkki. Tuon painan mieleeni ja alan noudattaa sitä omassa elämässäni!”

Uskottavuutta saat, kun kerrot vielä todellisen tarinan siitä, miten juuri kertomasi on aivan oikeasti auttanut jotakuta hänen elämässään.

Ole sekä nöyrä että vakuuttava

Älä erottaudu taitamattomasti. Ylpeys ja ylemmyydentunne ovat puheenpitäjän pahimpia mokia.

Älä vain anna kuulijoiden luulla, että esimerkiksi oma mahdollinen menestyksesi johtuu jotenkin omasta erinomaisuudestasi, Pikemminkin se johtuu hyvistä ihmisistä ympärilläsi jne.

            Peduli Konseling

Älä myöskään haaroita puhettasi liiaksi. Jos haluat painottaa jotakin, tee se esimerkiksi kolmen vinkin tai pointin kautta, kuten esimerkiksi A Stubbilla näyttää olevan säännöllisesti tapana:

Elämäni ajalle on mahtunut kolme suurta talouskriisiä, joista viimeisin on vielä meneillään. Mutta yhtä kaikki, olen koko elämäni ajan saanut elää turvassa ja keskittyä rauhan töihin.

Paljasta itsestäsi jotakin

Se voi olla jotakin herkkää. Vaikka puhuisit miten kovista asioista (talous, teknologia, tiede jne.), kerro elämästäsi jotakin, joka osoittaa sinun olevan tunteva, haavoittuvainen ja erehtyvä.

Hienointa tietysti on, että sait tämän (tietoturvaan liittyvän) idean kompastuessasi portaissa tai nukuttaessasi kolmivuotiastasi iltana, jolloin tunsit itsesi ”niin perin juurin väsyneeksi”.

            Roma

Jätä jotakin ilmaan. Hyvässä, mieleen jäävässä puheessa on yllätyksellisyyttä ja rosoa.

Tämä ei välttämättä päde poliittiseen puheeseen, mutta se pätee vaikkapa asiantuntijaluentoon ja erityisesti puheeseen, jonka tehtävä on opettaa.

Mikään ei ole tehokkaampaa kuin keikauttaa jokin ”vuorenvarma uskomus” nurin niskoin ja vieläpä kertoa todellinen tarina siitä, kuinka tämä täysin uusi ajattelutapa ”toden totta toimii!”

PS. Pitänee lisätä, etten ole poliittinen henkilö, eikä minulla ole yhdenkään puolueen jäsenkirjaa. Äänestämässä olen käynyt. A. Stubb on tässä esimerkkinä ainoastaan ja vain noiden viljelemiensä "pointtien" takia.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

En taaskaan saanut mitään aikaan!

Mistä johtuu, että en tunnu saavan mitään aikaan? Tunne vain pahenee, kun näen ympärilläni todellisia tehopakkauksia, ihmisiä, jotka ovat niiiin tehokkaita, niin energisiä, että!

Työelämässä puhutaan tuottavuudesta. Se on tietysti yhteisön piirre, mutta toki myös yksilön ominaisuus.

Joskus on sanottu, että aikaan saamisen taustalta löytyy monenlaisia tekijöitä jonkinlaisessa salaperäisessä, selittämättömässä suhteessa. Mitä ne mahtavat olla?


Tarvitaan tietysti motivaatiota (innostusta) ja osaamista, ehkä rippunen lahjakkuutta, sopivat työolosuhteet, ehkäpä tukea kavereilta, ajanhallintaa ja joskus myös annos onnea.

Mutta kun: eivät nämäkään tunnu selittävän kaikkea. Jotkut ihmiset kerta kaikkiaan vain ovat luonnostaan jonkinlaisia supertuottajia. Mikä heidät erottaa meistä taavi tavallisista tallaajista?

Intohimoinen viimeistelijä?

Olen sitä mieltä, että yksi tärkeä selittävä tekijä (nykyisin) on työn laatu. Otin laadun esille siksi, että aihe on ikään kuin lähellä itseäni.

Minä nimittäin en lukeudu intohimoisten viimeistelijöiden joukkoon.

Olenkin ajatellut, että ehkä juuri tästä johtuu, että tunnen (siis: jopa itse tunnen!) saavani ajoittain paljon aikaan. Katsokaas: kun teen jotakin, en tähtää härkäpäisesti ja aina kympin suoritukseen – mutta homman saan kyllä tehtyä.


Miksi en sitten tähtää? Ehkä vähempikin riittää. Tai, ehkä se johtuu siitä, että jo hyvissä ajoin ennen kiitettävän laadun rajaa joku pieni ääni sisälläni alkaa piipittää: eiköhän nyt tämä taso jo riittäisi?

”Kyllä vain. Tämä alkaa selvästikin riittää,” kuuluu sisältäni hento vastaus. Olen siis tullut siihen tulokseen, että tämä asenne on auttanut minua saamaan joitakin asioita reippaasti tehtyä.

Nyt joku tivaa laadun perään: eikö moisesta asenteesta koidu haittaa? Koituu toisinaan, mutta ei hetikään niin usein kuin luulisi. Esimerkkejä löytyy. Mutta se on toisen blogin aihe.

Aikasaamattomuuteen on toki muitakin syitä

Yksi niistä on työn kaihtaminen sen takia, ettei se satu ikään kuin mukavuusalueellemme. Tästä johtuen lykkäämme työtä edellämme keksien kaikenkarvaisia muita hommia, joita pitää juuri nyt alkaa tehdä.

Aina, kun teemme eleitä tarttuaksemme tähän Tärkeään Työhön, jokin merkillinen haluttomuus alkaa imeä meistä voimaa. Ja niin alamme näpelöidä nettiä tai somea tai mitä nyt milloinkin.

Tällaisessa tilanteessa voi olla avuksi, jos jokin ”ulkopuolinen voima” auttaa meitä tarttumaan toimeen: tarvitaan ehkä joku, joka sanoo jämerästi, että ”Tuo tuossa on saatava valmiiksi tuohon mennessä.”


Meissä on niitäkin, jotka eivät osaa toimia ilman aikataulua. Ellei kalenterissa seiso permanent –tussilla kirjattuna valmistumisen deadline, projektia lykätään.

Opiskelijoiden kanssa olen huomannut, että esimerkiksi opinnäytetöitä siivittää mukavasti se, että sovitaan keskeneräisten projektien esittelypäiviä.

”Eihän työni ole valmis esitettäväksi”, sanoo opiskelija. ”Mitä sitten? Esittelet sen kuitenkin huhtikuun 15 päivä.”

Tämä saa aikaan maanisen työpuuskan 1-2 päivää ennen esityspäivää, koska eihän monikaan halua julkisesti tunnustaa laiskotelleensa. Julkisen häpeän pelko on hyvä kannustin.

Tuntuuko urakka liian suurelta?

On taito pilkkoa työ osiin. Pilko se niin pieniksi osiksi, ettei yhdenkään osan hotkaiseminen tunnu liian suurelta. Isoissa projekteissa jokaiselle lohkopalalle on järkevää asettaa deadline.

Kun rutiinia karttuu, alkaa tekijän silmä kehittyä myös muunlaiseen arvioimiseen: kuinka kiireellinen on asia? Tärkeys? Miten paljon aikaa se ottaa? Vaatiko se kenties muidenkin työpanosta?


Saadaksesi eniten irti jokaisesta päivästäsi, aloita asioista, jotka ovat tärkeimpiä, kiireisempiä, eniten aikaa vieviä.

Kun selviät niistä, jousisto sisälläsi oikenee. Loppuajalla – jos sitä on — voit tarttua helpompiin, pienempiin ja mitättömämpiin.

Senkin olen usein huomannut, että jäljelle jääneet pikkuhommat saavat olla. Ei niitä edes tarvitse tehdä. Se on vain mielemme, jolla on kyltymätön taipumus laatia ”työlistoja”.