perjantai 24. huhtikuuta 2015

Pitäisikö huolestua kielen muuttumisesta?

Tuijotan äimissäni puhelinta. Joku perheen teineistä ottaa osaa perheen WhatsApp –keskusteluun selittämättömällä merkkijonolla, jossa ei ole montaakaan tuntemaani, minulle tuttua, ja ah niin turvallista kirjainta.

Se on hymiöiden jono, jolle kuulen 14-vuotiaan tirskahtelevan. Tuntuu suorastaan petturuudelta, että hän jopa vastaa viestiin! En ymmärrä sitäkään.

Minäkin haluaisin hymyillä moisille viesteille, mutta eihän se onnistu, koska olen ulkona kuin kaivukone. En tiedä yhtään, mistä on kyse.

Oikein arvattu

Koetan johtaa tällä kannanotollani keskustelun kielen muuttumiseen.

            Jeff Sheldon

Siinä on paljon ymmärtämistä. Eri kielet ja niiden lukuisat murteet on vielä helppo ymmärtää, mutta entä tilanne, jonka kuvasin. 

Miten pitäisi suhtautua kieleen, jota omat nuoremme viljelevät somessa?

Meidän silmiimmehän se on tyrmistyttävää kielen pahoinpitelyä, huonosti opittuja sanoja ja kummallisia merkkejä, hymiöitä.

Otetaanpa vauhtia

Filosofiassa on melko vähän harrastettu tutkimusalue nimeltä semiotiikka.

Semiotiikka tutkii merkkejä ja merkkijärjestelmiä. Semiotiikassa merkki voi olla sanoin ilmaistu ajatus, hymiö tai vaikkapa taideteos.

            Jeff Sheldon

Semiotiikka hyväksyy ajatuksen siitä, että elämämme todellisuus on alituisessa muutoksessa. Vanhat merkit muuttavat jatkuvasti merkitystään tai katoavat kokonaan antaen tilaa uusille merkeille.

Pitkässä historian virrassa nykyinen kielemme ja sen merkkijärjestelmä on vain yksi hitaasti pois liukuva välivaihe.

Tarinat nuotion hämyssä

Harpataanpa historiaan: joskus ammoin ihmiseltä meni piiitkiä, piiitkiä aikoja puhutun kielen keksimiseen. Tätä systeemiä (suullisia tarinoita) esivanhempamme käyttivät iltanuotioilla välittäen tietoa jälkipolville.

Kului kymmeniä tuhansia vuosia, kunnes onnistuttiin kehittämään ensimmäinen yhteisesti sovittu kirjoitetun kielen merkkijärjestelmä. Sitten kului taas taas tuhansia vuosia kirjapainotaidon hoksaamiseen.

            Jeff Sheldon

Mihin tulimmekaan: nykyiset oudot raapustuksemme paperilla tai näyttöruudulla (kirjaimet) ovat vain yksi välivaihe! Niitä on hyödyntänyt kirjapaino (monistaminen) vasta kämmenen leveyden verran, vajaan 600 vuoden ajan.

On puhuttu jo jonkin aikaa digitaalisesta vallankumouksesta. Se on ollut muutos monella tapaa. Ensinnäkin, se on lisännyt saatavilla olevan informaation määrään suorastaan ahdistavan nopeasti.

Kaikkeen kuitenkin tottuu

Uskon, että muutaman sukupolven jälkeen ihminen ei enää ahdistu informaation tulvasta. Tämäkin muuten on vain välivaihe - johonkin.

Toiseksi, juuri internet (erityisesti some) on tuonut mukanaan myös hymiöt. Ne ovat semiootikoille mielenkiintoisia, koska ne eivät merkitse mitään niin täsmällistä kuin teksti.

            Jeff Sheldon

On siis hyvinkin mahdollista, että viattomilta vaikuttavien hymiöiden aloittaman kehityksen seuraavassa kielen muutoksen vaiheessa me kommunikoimme pelkkien hymiöiden varassa! Siis, ilman tekstiä.

Kuka sanoo, onko se maailma oikeasti huonompi kuin tämä? Olisihan se universaali kieli, vähän kuin nuotit. Mieti.

5 kommenttia:

  1. Onhan noita tullut mietittyä, kielemme murrosta ja hymiöitä. Niiden hymiöiden merkityksiäkin. Iso muutos mielestäni on myös se, että nykyteinit viestailevat ääniviestein, eivätkä lähellekään aina kirjoittaen. Jos vaikka perjantai illan kyläpaikasta juttelevat, on nopeampaa puhella asiansa, kuin kirjoitella. Mielestäni ääniviesteily on jollakin tapaa enemmän keskustelua, kuin mikään kirjoitettu, oli se sitten hymiöin tai ilman. Minä ostin ensimmäisen puhelimeni vasta 18-vuotiaana lukiolaisena, vaikka olin jo vuoden asunut omillani. Silti olen oppinut hymiöiden voiman. Ja mielestäni on hienoa, kuinka helposti erilaisilla hymiöillä voi tunteita ilmaista :-).
    Olen myös aistivinani vamhemman sukupolven kankeuden merkkien käytössä. Onkohan se arkuutta pistää niin paljoa peliin? Että näyttäisi jonkin asian harmittavan, itkettävän, naurattavan? Kun ei niitä tunteita ole ennenkään ollut tapana näyttää. Olen iloinen siitä, kuinka näen vanhemman sukupolven oppivan tunteiden näyttämistä hymiöin. Kun huomaan (jurohkon) läheiseni lmaisevan avointa iloa, ihastusta, harmia. Koen, että se on voitto! Voitto sodan jälkeisen tunnelukkosukupolven tunteiden ilmaisun vapautimiseen :-)! !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnon suomen kieltä eivät liene nuo kirjoitusvirheeni, mutta eiköhän tekstin sisältö kuitenkin tule selväksi.

      Poista
  2. Hienoa, kiiitos Sari! Ääniviestit todella ovat yksi iso muutos, kuten myös se, ettei soiteta "perinteisesti", vaan laitetaan joko ääniviesti tai jokin nopeasti räpytetty merkkiletka jollakin somen keinolla - kun tiedetään, että toinen on reaaliaikaisesti läsnä ja avstaa salamana. Myös olen huomannut tuon saman ikääntyneiden arkuuden hymiöiden käytössä ja selityksesi siihen voi olla aivan oikeaan suuntaan. Kun ei niitä tunteita muutoinkaan järin paljon viljellä, niin miksi sitten tässä?! Ainakin teoriasi on mielenkiintoinen, ehkä jopa pienen tutkimuksen arvoinen: "Suurten ikäluokkien asenteet hymiöitä kohtaan." :)

    VastaaPoista
  3. Tunteiden ja asioiden viestittämisen erostahan kai lienee sukupolvien välisessä kuilussa kyse? Eli asioista voidaan puhua, mutta mielellään ilman tunteita.

    Suomalaiset ovat hyvin kömpelöitä muutenkin mielestäni käyttämään adjektiiveja...siis niitä ei sillai "viljellä" kuin esimerkiksi ruotsissa tai venäjällä. Ollaan jotenkin varovaisia ilmaisemaan kirjoitetussa muodossa tunteita.

    Näin ajattelen asiasta minä, mutta artikkeli itsessään mielenkiintoinen, kuten aina. Joten kiitos Juha.

    VastaaPoista
  4. Vai, onko kyse siitä, että esimerkiksi hymiöt ovat oiva keino viestiä tunteita, joista on vaikea "suoraan" kirjoittaa tai puhua? Eli, että lapsemme ja nuoremme ovat jonkinlaista välittäjäsukupolvea meidän ja lastenlastemme välillä. Ajatukseeni siis liittyy se, että jokainen sukupolvi kantaa (tahtomattaan) mukanan jotakin edellisestä sukupolvesta. Meidän pidättyväisyydestämme siirtyy jotakin lapsiimme, mutta paljon vähemmän heidän lapsiinsa... No, tämä nyt oli aivan spontaania, joka kimposi kommentistasi - kiitos siitä!

    VastaaPoista