tiistai 26. toukokuuta 2015

Tiedän, ei kun luulen…

Journalistiikan professori Raimo Salokangasta haastateltiin radiossa. Hän tivasi hyvältä toimittajalta laajaa yleissivistystä ja riittävää menneisyyden (historiatiedon) tuntemusta.

Toimittajan työ tulee professorin mukaan paljon helpommaksi, jos toimittaja tuntee edes jotensakin ikään kuin valmiiksi aihepiiriä, josta on juttuaan rustaamassa.


Ellei ole mitään käsitystä suomalaisen ydinvoimarakentamisen menneisyydestä, on vaikea lähteä tekemään laajaa ja syvälle luotaavaa juttua vaikkapa Pyhäjoen ydinvoimalahankkeesta.

”Kas, kun se varsinainen artikkelin kirjoittaja sairastui ja juttu pitäisi kuitenkin perjantaiksi tehdä!”

Ilmiöt ovat harvoin uusia

Ellei tunne poliittisen historian lähimenneisyyttä, voi myös olla vaikea sanoa juuta tai jaata juuri perustetun hallituksen voimasuhteista – saati ennustaa sen todennäköisiä vaikeuksia suhteessa oppositioon.

Toinen Salokankaan esille ottama asia oli sattumoisin täsmälleen sama, johon itse olin omassa blogissani vastikään viitannut. Tämäkin sivuaa osittain samaa teemaa, eli pohjatiedon puutetta.


Professoria oli ärsyttänyt se, että ikään kuin aivan uusina ja ainutkertaisina ilmiöinä ”löydetään” asioita, jotka on kyllä keksitty joskus, mutta joista ei tiedetä mitään, kun ei tunneta menneisyyttä.

Voisiko tästä vetää sen johtopäätöksen, että laaja-alaisesti sivistynyt ihminen törmää äärimmäisen harvoin ilmiöihin, jotka on oikeasti uusia?

Ja mihin sitä kautta päädytään?

Vaikkapa niiden kummallisten vaatimusten äärelle, joita on esitetty historia-nimisen oppiaineen poistamiseksi ”turhana” koulusta.

Onpa päädytty jopa yleissivistävän lukiokoulutuksen laajamittaiseen väheksymiseen.


Sehän ei ole oikein. Ei lukioon kaikkien pidä tietenkään mennä, mutta kyllä minäkin olen sitä mieltä, että sivistys on kyllä itseisarvo, tärkeä osa ihmisyyttä.

On hullunkurinen tilanne – kuten professori Jouni Välijärvi totesi jossakin yhteydessä – että joudutaan ikään kuin uudelleen ja uudelleen perustelemaan (yleissivistävän) koulutuksen merkitystä, vaikka päättäjät ovat itse koulutetumpia kuin koskaan.

Pinnallisen tiedon haltijat

Mistä tulikaan mieleen se takavuosien spekulaatio, jossa pohdittiin filosofian opetuksen lopettamista Itä-Suomen yliopistossa – yleissivistyksestähän siinäkin on mitä suurimmassa määrin kyse, ja jälleen: historiatiedosta.

Oma juttunsa on ohut asiantuntemus ikään kuin sivusuunnassa (horisontaalisesti). Tämä ongelma koskettaa kyllä muutakin kuin median kenttää.


Sen oheisilmiö on vaikkapa tämä nopeasti yleistynyt googlelääketiede eli se, että jokainen luulee nykyään olevansa mitä erilaisimpien sairauksien erityisasiantuntija.

Todellisuudessa hallussamme on kuitenkin vain ohutta pintaa lukemattomista asioista. Ja kun tämä tosiasia yhdistyy lyhytnäköisyydellä silattuun itsepäisyyteen, syntyy huonoa jälkeä.

Muuallakin kuin terveyskeskusten vastaanottohuoneissa.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Sata tuntia lisää työtä?!

Taloudenpidon mallioppilaana pitkään tunnettu Suomi putosi mennä viikolla mutasarjaan EU-komission talousennusteen vahvistettua Suomen rikkoneen kahtakin tärkeää taloussääntöä. 

EU:ssa on näet joskus sovittu, että minkään jäsenmaan budjettivaje ei saisi nousta yli kolmen prosentin. Julkisen velan osuus ei saisi nousta yli 60 prosentin rajan.


            Crusifix Jean-Luc

Talouden kiemuroita pohtiessaan hallitusneuvottelija Juha Sipilä tuli esittäneeksi kahden ja puolen viikon eli 100 tunnin vastikkeetonta lisäystä vuosityöaikaan. 

Myönnän olleeni aavistuksen yllättynyt kuultuani moisen ajatuksen. Voisiko yhtälö todella olla noin yksinkertainen?

Enpä oikein usko.

Jos talous noilla konstein oikenisi, laitettaisiinko kerta heitolla 200 tuntia?

Täytyy tunnustaa, että itse olen jo jonkin aikaa pohtinut aivan päinvastaista keinoa: eikö työaikaa voitaisi venyttämisen sijaan lyhentää?

Näin saataisiin työttömyyslukuja laskuun. Siitä seurauksena työttömyyskustannukset laskisivat ja kotimainen kysyntä kasvaisi ostovoiman myötä.

            Todd Quackenbuch

Työajan lyhentäminen lisäisi taatusti myös tehokkuutta työpaikoilla. Nimittäin: lyhentynyt työaika parantaisi työssä käyvien jaksamista, tarkkaavaisuutta, motivaatiota eli juuri sitä tuottavuutta.

Myös työn äärelle uupuneiden (ja sairauskulujen!) määrä laskisi. Ihan varmasti.

Osaamista menetetään

Ja on tässä sekin (ja tämä on tärkeää!), että samalla kun osa meistä on yhä pidempiä aikoja poissa työn ääreltä, me menetämme elintärkeää osaamista.

Taidot rapistuvat, tekniikka kehittyy ja siitä alkaa syrjäytyminen oikein toden teolla – näin pelkään. Lyhyemmällä työajalla määrällisesti useampia olisi työn äärellä ylläpitämässä ammattitaitoaan.

            Jonas Nilsson Lee

En ole ajatuksineni aivan yksin. Nelipäiväiseen työviikkoon siirtymistä ehdottivat taannoin ainakin Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Guy Ahonen ja johtaja Harri Vainio.

Ja onhan tästä maailmalla myös kokemusta – pienemmässä mittakaavassa ja pakotettuna Suomessakin.

Olepa skarppina kahdeksan tuntia!
  
Väitän, että moni meistä tekee jo nyt melko tehottomasti työnsä, eli 80 % tuloksesta tahtoo syntyä 20 % työajalla (ns. Pareton periaatetta noudattaen).

Samoin väitän, että esimerkiksi kaksi työntekijää tekee vaikkapa neljässä tunnissa selvästi enemmän töitä kuin yksi henkilö koko työpäivässä.

            Todd Quackenbuch

Tehoa syövät keskeytykset ja loputon multitaskaaminen. Huonosti organisoitu kokoustaminenkin on yksi työelämän tehokkuuden syöpäläinen.

Some voitaisiin laittaa kiellettyjen listalle (työssä)…Ainakin siellä, missä se ei ole firman menestykselle välttämätöntä.

Mihin tultiin: minulle ihanne olisi kuusi tuntia päivässä. Tai, neljä päivää, miten vain.

Perusteena on se empiirinen mutu-tuntuma, että suurin osa tämän maan työllisistä ehtii kyllä tehdä kaiken järkevän (työnantajansa asiaa edistävän!) tässä ajassa - kunhan siis jätetään turha pois.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Turha nivel?

Nyt se on todistettu. Istuminen ei ainoastaan tapa meitä, vaan se nakertaa meistä (sitä ennen) myös luovuuden ja tehokkuuden.

"Istuminen on uusi tupakointi", väittää tohtori James Levine Arizonan valtion yliopistosta. Levine on kirjoittanut kirjan ”Nouse ylös! Miksi tuolisi tappaa sinut ja mitä voit tehdä asialle.

Itse asiassa Levine toteaa istumisen olevan jopa tupakointia vaarallisempaa. 


Istuminen tappaa enemmän ihmisiä kuin HIV ja se on petollisempaa kuin laskuvarjohyppy, ryöpyttää hän.

Eikä Levine ole ainoa istumistyön dissaaja. Hänen ja hänen kaltaistensa työn tuloksena Yhdysvalloissa on ehditty kehittää jos jonkinlaisia vippaskonsteja istumistyön vaarojen eliminoimiseksi.

On povattu jopa työelämän vallankumousta

Mullistavaan ajatukseen kuuluu, että kaikkein viileimmät pomot eivät enää köröttele Bemareilla. Ei, uuden ajan huippujohtajilla on työpaikoillaan juoksumattopöydät.

He ovat kehittäneet itselleen taidon lukea ja käyttää tietokonetta juostessaan. Tämä huikea hybridityötapa kuulemma lisää luovuutta, mutta pitää samalla painon kurissa.


Eikä siinä kaikki. Työelämän uusi, entistä terveempi suunta alkaa näkyä myös yritysten brändeissä ja tuottavuusennusteissa.

Firmat tekevät entistä enemmän rahaa, jos ne onnistuvat saamaan työvoimansa ylös pöytiensä takaa, vieläpä liikkeelle. Näin unelmoidaan.

Älkää unohtako kouluja!

Eipä tietenkään. Koululaiset tulevat saamaan parempia arvosanoja, jos he vain nousevat pulpeteistaan ja innostuvat liikkumaan.

Texasissa julkaistiin aivan vastikään tutkimus, joka – toden totta — näyttäisi tukevan juoksumattotohtori Levinen väitteitä: sen mukaan työpöytiensä ääressä seisovat opiskelijat menestyvät selvästi paremmin opinnoissaan kuin istuma-asennossa ahertavat toverinsa.


Myös keskittyminen kuuluu olevan parempaa. Seisovat opiskelijat jaksavat olla noin seitsemän minuuttia pidempään jokaista tuntia kohtaan sitoutuneempia ja keskittyneempiä kuin istuvat toverinsa.

Jaa'a, onko tässä sitten jotakin todella uutta?

Ei kai. Johan muinaiset kreikkalaiset ymmärsivät liikkeen yhteyden kognitiivisiin toimintoihin.

Itse asiassa juuri tähän yhteyteen syntyi aikanaan myös kuulu haukahdus: ”Terve sielu terveessä ruumiissa.”

Myös Steve Jobsilla oli jämppinsä

Yksi niistä oli suorastaan päähänpinttymäinen tapa pitää tärkeitä yrityskokouksia kävellen. Jobs tiesi, että parhaat ajatukset tarvitsevat syntyäkseen liikettä.

Yhteen vetäen: jotenkin tuntuu, ettei enää ole sellaista asiaa, etteikö sen parissa olisi joku jo jossakin puuhaillut ja etteikö se menisi överiksi. 


Vaikka aavistan istumisen haitat, olen tehnyt sitä varmasti kymmeniä vuosia elämästäni.

Se tuntuu kaikesta huolimatta melko luontevalta tavalta olla ja jopa edistää töitään. Olisi jotenkin vaikea ajatella itseään kirjoittamassa tätä esimerkiksi juosten, tai maaten.

Sitä paitsi: melkein epäilen, ettei Luoja olisi järjestänyt keskivartaloomme ylimääräistä niveltä, saranaa (ymmärtäkää miten haluatte) ja pehmusteita (takamus), ellei hän olisi tarkoittanut, että tällä ruumiinosalla istutaan.

PS. Vuokot kuvattuna kotipihalta viime viikolla.