maanantai 8. kesäkuuta 2015

Et voi komentaa ajatuksen perhosta!

Olen tässä jo hyvän tovin opetellut mielentilaa, jota voisi kutsua luovaksi laiskuudeksi. Onpa siitä tullut hiukan tunnustellen jo muillekin puhuttua.

Asia putkahti jälleen mieleen bongattuani eilisestä Hesarista toimittaja Hanna Hyvärisen artikkelin luovuudesta. Jutussa siteerattiin mm. professori Kari Uusikylää, joka totesi:

"On suorastaan surkuhupaisaa, miten paljon luovuudesta puhutaan, kun samaan aikaan koko yhteiskunta on kuin suoraan luovuuden tappamisen oppikirjasta."



Oikein. Ajastahan Uusikyläkin puhuu. Se meiltä tuntuu puuttuvan. Minä itse haluaisin aikaa oikein joutilaisuuteen saakka. Sitä luovuuskin kaipaa.

Tiedän kyllä

On paheksuttavaa puhua joutilaisuudesta, saati laiskuudesta.


Erityisesti pomot kohottelevat kulmiaan. Olen myös kuullut sanottavan: jos kaikki alkaisivat ajatella, kuten tuo hullu professori (ilmeisesti viitaten kirjaani Luova laiskuus), joutuisimme taatusti perikatoon.

Emme joutuisi, väitän minä. Pitää huomata, että minä en ole missään vaiheessa puhunut tehottomuudesta, saati kädet taskussa seisoskelusta.


Olen puheellani tarkoittanut lähinnä toisenlaista tekemisen tapaa: sellaista leppoisaa, oikean rytmin maustamaa tarkoituksenmukaisuutta.


Uskon esimerkiksi, että vain oikeanlainen rentous on tie elinkelpoisten ideoiden alkujuurille.


Ajatuksiini olen päätynyt kokemuksen kautta. Tasaisesti kiihtyvä, tuoton puurtaminen on tehnyt niin monista meistä itseensä tyytymättömiä tylsiä ihmisiä, jonkinlaisia kiiluvakatseisia pandoja.

Hyvä ajatukset ovat kaikonneet

Koska näin on, mielistämme ovat kaikonneet jo kauan sitten hyvät, säkenöivät ajatukset - varsinkin ne kaikkein omintakeisimmat.

Haluaisin, että tämä uusi tulokulma otettaisiin puheeksi myös työpaikoilla. Aivan aluksi keskityttäisiin pääasioihin.

Niihin päästään kysymällä, mikä on todella tärkeää. Nimittäin, aivan kaikki ei ole.



Säästyvä aika tarjoaisi mahdollisuuden, paitsi uudenlaiseen rytmiin, myös uusiin ideoihin. 

Pitää muistaa, että ihmiskunnan parhaat oivallukset ovat aina syntyneet rentoudessa, eivät väkipakolla!

Mutta, moniko hallitsee rytminvaihdoksen tekniikan?

Ei moni

A ja O on oikea asenne. Sen hyväksyminen töissä ja kotona, että maailma seisoo, eivätkä työt karkaa.

Asennetta vaatii senkin uskominen, että ajatuksen perhosta ei voi komentaa.

Entä tyyli? Jos olet joskus nähnyt välähdyksen tukin uitosta, sinä voisi olla jotakin.

Luova laiskuus on tukkijätkän letkeän heilahtava askel jokivarren heinikossa: ei yhtään turhaa liikettä; se on puserruksen ja totaalilevon saumatonta vuoropuhelua.


Pidempi tauko. Se on rentouden ylin taso. Se on painovoimainen tila, jossa ajatusten poutapilvet saavat vapaasti liihottaa, kevyesti ja muotoaan muuttaen.

Hmm… Kesä voisi olla oiva aika opetella moista, mutta mitenkäs tähän nyt sopii se terassin kate, joka tuli vaimolle luvattua?! Pyh, rautakaupasta saa köyttä ja kevytpressuja.

Pian opetellaan rentoutumaan!

4 kommenttia:

  1. Tärkeästä asiasta kirjoitit jälleen kerran. Minustakin ympärillä hyörivät ja pyörivät ihmiset näyttävät tehokkailta, mutta jotenkin niin ilman kosketusta oikeaan elämään. Kiire pukee monia meistä päästä varpaisiin ja nukkuminenkin on joillekin vain pakon sanelemaa. Aika kaukana luovasta ja eheästä arjesta ovat monet. Mutta kyllä kaikista enemmän juuri surettaa tämä ihmisten sokeus ajan arvon suhteen. Toki on työllä ja kiireellä elämässä aikansa, mutta niin pitäisi olla aikaa myös pysähtyä ja rentoutua, hoitaa itseään.

    Jos on kadottanut sisäisen äänensä, niin kyllä tässä yhteiskunnan tilassa ja ajassa täytyy olla aika oivaltava heppu, jotta ymmärtää minkälaisessa hamsterinpyörässä moni omaa tyhmyyttään juoksee. Eihän todellisuus meitä siihen pyörään aja?

    Kyllä se on ihan harhaa, jonka itse mediasta ja muusta hörhöilyistä itse omassa päässämme muodostamme itsellemme.
    Suorastaan klownimaisen surullisia olemme..liian moni.

    Oli mukava nähdä viime viikolla sinusta työhuoneessasi vilaus. Jatka valitsemallasi tiellä.

    Kunnioittavin terveisin: Tibu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista ja tärkeistä korostuksista. Kiire on monille meistä ikään kuin osoitusta siitä, että olemme niin perin juurin tärkeitä.

      Poista
  2. Hykerryttävää jälleen!
    Tässä runomietteeni samasta aiheesta:
    "Ei tässä kiirettä minnekään,
    tuuli vain käy ja päällä pään
    on pilvien verkkainen lento."
    Joutilaisuuden luovin terveisin,
    Auni

    VastaaPoista