perjantai 12. kesäkuuta 2015

Tekaisenpa kiviaidan!

Keskikesä antaa bloggaajalle jonkin verran enemmän vapauksia - näin koen. Niinpä kirjoitan muutaman sanan itseäni kiinnostavasta aiheesta ”kuinka kiviaita syntyy”.

Nimittäin, pykäsin sellaisen viime syksynä. Ei se ihan pikku juttu toki ollut. Aloitin työn elokuun alkupäivinä ja sain sen valmiiksi juuri ennen ensilumen tuloa, lokakuun lopulla. 



Metrin korkeaa, metrin levyistä aitaa ehti syntyä tuossa ajassa noin 50 metriä.

Paita kastui, vaatteet ryvettyivät, hengästytti ja hanskoja kului (puhki asti ehkä 20 paria), mutta jälkikäteen ajateltuna vaiva kyllä kannatti – ainakin omasta mielestäni!

Kivikasa jäpöstytti

Kaikki alkoi siitä, että meillä oli ollut tonttimme tienpuoleisella rajalla hyvin epämääräinen kasa hyvin epämääräisen muotoisia kiviä (kuva alla on siis urakkaa ennen otettu ja juuri samasta kohdasta - huomatkaa ero yllä olevaan!).


Vuosia sitten olin niitä koettanut asetella jos jonkinlaiseen jonoon, mutta ei niistä aidaksi oikein ollut. Se oli pakko myöntää. Nyt painetta oli kertynyt pääni sisään jo sen verran, että päätin vihdoin ryhtyä toimeen.

Perinteisiä kiviaitoja katselemalla olin saanut selville, että vähintäänkin kuorrutukseksi tarvittaisiin lohkottuja kiviä. Niiden avulla saataisiin aitaan linjakas muoto.


Soittelemalla selvisi, että lohkottuja kiviä löytyy kyllä läheiseltä montulta, mutta saadakseen taatusti haluamiaan kannattaa käydä niitä kuormaa lastaavalle kaivinkonemiehelle viisailemassa.

Näin teinkin. Nyt joku tietysti välikysyy hintaa: kivet sinällään eivät montaa euroa tonnia kohden maksa, mutta kuljetushan tietysti maksaa jonkin verran - ehkä 150 euroa tms..

Päätin, että kaikki hyvät harrastukset maksavat, joten näin nyt toimittiin.

Pohjatöistä se alkoi

Aivan aluksi tilasin yhden autokuorman halkaisijaltaan 30 - 50 cm kiviä – kriteerinä oli, että suoria kulmia löytyy enemmän kuin omista kivistäni (muutaman viikon kuluttua tilasin vielä toisen kuorman ja näillä sitten selvittiinkin).

Kivet kipattiin tulevan aidan vierelle ojan penkalle odottamaan pikkuista kumitelaista kaivuria (noin 6 tn), jonka olin myös tilannut paikalle.

Kaivurin tultua se siirsi ensitöikseen reippailla kauhanvedoilla entiset (siis ne kelvottomat!) aitakiveni samaan ojaan, eli aidan paikalla ei nyt siis ollut enää ainuttakaan kiveä.


Tämän jälkeen pohjaa tasoitettiin (kauhalla) suurimmista epätasaisuuksista.

Sitten alkoi ladonta. Koska aidasta tuli suhteellisen leveä (1 m), sen molemmille reunoille tarvittiin melko suorareunaisia, todella suuria kiviä jonkinlaisiksi runkokiviksi.

Tätä varten kaivurissa oli myös (kivi)koura, joka pyöri kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin. Käsimerkeillä koetin osoitella kuskille ne kivien sivut, jotka halusin kulloinkin näkyville.

Runkokivien päälle keskikokoisia

Kun runkokivet olivat kutakuinkin paikoillaan, kahmaistiin pienempiä (pään kokoisia ja sitä pienempi pyöreitä) kiviä ”täyttöaineeksi” runkokivien väliin, keskelle. Tämä sujui jälleen kauhalla paremmin kuin kouralla.

Seuraavaksi nosteltiin ”keskikokoisia” (noin 40 - 50 cm) kiviä runkokivien päälle.


Tällaisella periaatteella kaivuri ehti noin kolmen tunnin kuluessa saada tuollaiset vajaa 10 metriä sellaista ”raaka-aitaa” aikaan, josta käsipelillä jatkaminen onnistui.

Minun osuuteni alkoi seuraavana päivänä ja se oli käsityötä sanan varsinaisessa merkityksessä – mutta mukavaa se oli kaiken aikaa, kun samalla näin toiveeni mukaista tulosta syntyvän!

Nitkuttelua, nostelua ja sovittelua

Aivan aluksi vääntelin kangella nitkutellen runkokivet oikeaan asentoon (kaivurilla niin tarkkaa työtä on turha yrittää). Huomasin, että isokin kivi siirtyy kangella helpohkosti viisi tai jopa kymmenenkin senttiä.

Kun runkokivet olivat haluamassani linjassa, nakkelin aidan "sisälle" lisää pienempiä kiviä. Kun keskiosa alkoi olla runkokivien yläosan tasolle täytetty, siirtelin aidan päälle kaivurin jo nostamat keskikokoiset kivet oikealle hollille.


Huomasin, että keskikokoisten kivien nostaminen valmiiksi aidan päälle oli tärkeä juttu, sillä puolimetrinen kivi painaa sen verran paljon, etteivät ne käsipelillä sinne siirry – selkäkin on vaarassa.

Tämä onkin tärkeä niksi. Kun kivet ovat jo valmiiksi ylhäällä (joskin hieman väärässä paikassa ja väärässä asennossa), ne kyllä saa hienosäädettyä sijoilleen melkoisen helposti!

Kun ne ovat oikeassa asennossa, laitetaan pienemmistä kivistä sopivia kiiloja väliin ja alle, etteivät enää siirtyile.

Lohkotut kivet kruunaavat lopputuloksen

Kaiken kruununa käytin sitten niitä montulla valikoimiani lohkottuja kiviä, eli pienimpiä kulmikkaita ja särmikkäitä. Ne viimeistelivät komeuden ja tekivät aidasta… Hmmm: aivan säädyllisen näköisen!

Mikään ei tietenkään loksahda kerralla koloonsa, vaan kiviä täytyy arvioiden pyöritellä. Olipa mukana pieni moskakin (raskaampi vasara), jolla saatoin kalauttaa jonkin tiellä olevan nurkan kivestä pois.


Yllätys itselleni oli se, että selkäni kesti vihoittelematta. Ensimmäisen kuukauden ajan käsivarret sen sijaan olivat suorastaan tulessa (ja sen huomasi aina yövuoteelle asettautuessa).

Lihakset kuitenkin tottuivat urakointiin ja kun oppi käytännöllisiä apukeinoja, homma luisti ja lopulta suorastaan imaisi mukaansa.

Ai, että ajan käyttö?

Arki-iltaisin (töiden jälkeen) tein reilun kahden kuukauden ajan ehkä 3-4 tunnin kiviurakoita ja lauantaisin lisää noin yhden työpäivän verran.

Aina kun kaivinkoneen tekemä ”raaka-aita” oli valmis, tilasin koneen noin kolmeksi tunniksi tekemään uuden kymmenmetrisen pätkän.


Taisin käyttää kaivinkonetta yhteensä viitenä iltana.

Mikään ammattimainen aidantekijä en ole vieläkään, mutta jos moinen viehättää, ja jotakin jäi tästä kertomuksesta pimentoon, ota rohkeasti yhteyttä! Mietitään yhdessä.

1 kommentti:

  1. Kaunis - ajaton - kestävä - itsetehdyn arvo - hiki. Voi toivon että moni innostuisi tuosta ja ryhtyisi toimeen. Tulisi enemmän kauneutta kulmillemme matkan varrella.

    VastaaPoista