keskiviikko 12. elokuuta 2015

Asenne ratkaisee - aina

Näin kouluvuoden alkaessa pujahti mieleeni muuan kokemus vuosikymmenen vuoden takaa. Se opetti minulle, mikä merkitys oikealla asenteella voi todella olla.

Pidin vastaanottoa yliopistolla. Vuoron perään puheilleni saapui opinnoissaan tavalla tai toisella viipyneitä, suorastaan jumittuneita opiskelijoita.


Puolen tunnin keskustelun aikana koetimme yhdessä selvittää, mikä opiskelua jumitti. Aamupäivän aikana olin ehtinyt tavata jo puolen tusinaa opiskelijaa.

Lounastauon jälkeen sisään astui kolmikymppinen mies. Hän oli tullut vuosia sitten Suomeen opiskellakseen kemiaa. Alkuun opinnot olivat sujuneet ongelmitta ja kaikki oli näyttänyt auvoiselta.

Sitten kuvaan oli soluttautunut Elämä

Vähin erin opinnot olivat hiipuneet. Nyt ne olivat olleet seisokissa jo muutamia vuosia.

Erinäisten vaiheiden jälkeen yliopisto oli löytänyt kaverin, ja nyt hän oli siis tullut vastaanotolleni. Mies kätteli, esitteli itsensä ja lysähti tuolille eteeni.


Oikein näin, kuinka ilma valui hänen keuhkoistaan. En tarvinnut kuin silmäyksen todetakseni, että mies oli murheen murtama.

”Mä en tiedä, miten tää vois ikinä onnistua! Kaikki, ihan kaikki on muuttunut niin paljon”, hän puuskahti.

Epätoivo tarttui

Niin kävi, etten minäkään kyennyt kaivautumaan toivottomuuden panssarin lävitse. Voi olla, että jopa pahensin tilannetta, sillä jokainen kysymykseni tuntui vain lisäävän miehen ahdistusta.


Hän ei muistanut ”kemian jutuista enää mitään”, hän ei tuntenut omalta laitokseltaan ”ketään”, eikä kirjojenkaan avaaminen tuntunut houkuttelevalta.

Miehen epätoivo oli kuin kärpäspaperi, niin hanakasti se tarttui minuun. Ennen kuin seuraavan opiskelijan vuoro tuli, minäkin olin ehtinyt vakavasti epäillä koko klinikan järkevyyttä.

Sitten tapahtui jotakin kummallista

Ovi tempautui auki ja sisään harppoi mies, joka oli kuin suoraan hammastahnamainoksesta.

Pikaisesti arvioiden hän oli edellisen kaverin maanmiehiä. Kädessään mies kantoi tekonahkaista, messinkiheloilla somistettua salkkua. Kaveri vatkasi kättäni ja kertoi nimensä.


Olin nähnyt papereista, että hänen syynsä tulla Suomeen oli teoreettinen fysiikka. Aivan samoin kuin äskeinen miekkonen, hänkin oli ollut vuosia ravintola-alalla – ja siirtänyt opintonsa sivuraiteelle.

Nyt näkymät olivat kuitenkin tyystin toiset. Mies puhui ”ihanasta opiskeluhommasta”: ”Ma olen niin odottanu, etta joku sano, mita ma voin tehda!”

Kysyin, millaisiksi hän itse arvioi mahdollisuutensa suorittaa opintonsa loppuun. Juuri tätä kysymystä opiskelija näytti odottaneen.

”Iha helppo! Pita vain luke nama!”

Kaveri paljasti loputkin valkeasta hammasrivistöstään ja heilautti salkkunsa polviensa päälle. Salkusta nousi pöydälle eteeni neljä 500–600-sivuista englanninkielistä kirjaa.

Mikäli otsikoita yhtään ymmärsin, jokainen niistä oli ahdettu täyteen teoreettista fysiikkaa, täydellistä munkkilatinaa minulle.


Mies läimäytti ahavoituneen kätensä kirjapinon päälle ja hihkaisi: "Iha helppo! Pita vain luke nama!"

Asenne on tapa, jolla suhtaudut asioihin, vaikkapa tuleviin haasteisiin. Olitpa siis varttuneempi tai vaikkapa opintielle juuri lähtenyt: muista oikean asenteen merkitys!

Kun uskoo itseensä, voi selvitä todella pahoista kaulakiikuista.

PS. Tästä ja muista teemoista olen kertonut keväällä ilmestyneessä kirjassani Pääsykoeopas (Talentum, 2015). Katso myös Lukuneuvojan blogipostaus aiheesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti