Miksi kaikki taas muuttuu, koulutuskin?!

Miksi kaikkea pitää aina muuttaa, kysyy koulumaailman ankeilija. Miksi taas tarvitaan uutta opetussuunnitelmaa? Miksi muka vanha ei olisi riittänyt?

Jaa’a, sanoisin tähän, kuten muuan espoolaisrehtori: ”Se on nyt vaan niin, että sitä 1970-luvulla valmistettua Corollaa ei enää kannattanut korjata. Ei se enää näissä oloissa toimi. Tarvitaan kokonaan uusi.”

Tarkoitan tietysti peruskoulussa 1.8.2016 käyttöönotettavaa opetussuunnitelmaa ja monia muita koulutuksen uusia järjestelyä ja toimintatapoja luonnehtivia papereita — muuallakin kuin peruskoulussa.

Asioita joudutaan miettimään perin pohjin uusiksi, koska maailma muuttuu. Myös työelämä muuttuu. Työelämän suhteen haluttaisi puhua suorastaan kokonaisen kulttuurin muutoksesta.

Teollisen maailman ”virheettömistä tuotantoprosesseista” on siirrytty kokeiluihin, joustavuuteen ja epämuodollisuuteen.

Vaikka emme haluaisi, emme voi mitään myöskään sille, että ennustamattomuus ja yllätyksellisyys näyttävät leimaavan nykyisyyttä. Tämä on osa aikaa, jota elämme.

Yllätys, yllätys

Informaation kasvu näkyy kyllä edelleen kaikissa koulutussuunnittelun (koulutussuunnittelijan ammattikuntaa en muuten kadehdi!) taustalla olevissa ennusteissa.

Se ei näy siellä kuitenkaan aivan samoin kuin ennen. Nykyennusteissa informaation määrän lisääntymisen sijaan korostetaan enemmän informaatiota välittävän teknologian hallintaa:

On korostettu: ”Menestyjiä ovat jatkossa ne, joilla on kyky ja mahdollisuus hyödyntää teknologiaa.”

Tämä minua hiukan kavahduttaa. Se kätkee sisäänsä koulutuksellisen eriarvoisuuden siemenen. Sanokaa, miten käy niiden, joilla tätä mahdollisuutta ei (ilman omaa syytään) ole?

Taustalla oleva oletus on sekin, että osaaminen hankitaan eri tavalla kuin ennen. On väitetty, että jopa 70 prosenttia oppimisesta tapahtuu ”muualla” kuin muodollisessa koulutuksessa.

Mihin moinen väite perustuu?

Jälleen informaation määrään, mutta myös sen ”kaikkiallisuuteen”. Maailmaan mahtuu tietoa, sitä todellakin on ihan joka paikassa. Ja lisää tulee.

Tässä välissä sanoisin, että meidän opettajien olisi kyllä hyvä muistaa, että kaikkea ei myöskään voi, eikä pidä hallita. Jossakin vaiheessa on syytä lopettaa tiedon keruu. Se meni jo.

Uuden tiedon ominaispiirre on sekin, että tietoon yhdistyy yhä enemmän sosiaalisesti muodostuneita merkityksiä. Syntyy merkityksellisiä verkostoja.

Verkostot ovat tärkeä osa uutta työtä. Kun vaikkapa uutta työntekijää palkataan, yhä useammin kysytään, keitä kaikkia tämä henkilö tuntee ja keiden kanssa hän haluaisi tehdä töitä. 

Töihin siis haetaan ”hyvää tyyppiä”, joka tuo mukanaan, paitsi itsensä, myös verkostot.

Uusia käsitteitä

Yhtenä itseäni kovasti kiinnostavana mahdollisena ulottuvuutena esimerkiksi sosiaalisen median kehityksessä on pidetty ”sattumallisuutta” (serendipity).

”Löysin verkko-opiskelun sattumalta, kun etsin ilmaisia audiokirjoja lenkkeillessä kuunneltavaksi.”

Sattumallisuudesta on puhuttu jo pitempään tieteessä (siis, että joku ”löysi” sattumalta penisilliinin), mutta nyt tämä sama sattuman idea on hoksattu tärkeäksi erityisesti sosiaalisessa mediassa.

Tässäkin muuten näkyy informaation rooli.  Koska tietoa on kaikkialla, siihen tai sen haltijaan voi törmätä ihan odottamattomalla hetkellä.

Ja siitä kehkeytyy mielleyhtymä, joka voi olla äärettömän arvokas.

Ei oikeastaan ihme, että uudenlaiset oppimisen tavat rakentuvatkin oletukselle ihmisestä tietoa ”hypertekstuaalisesti ja monikanavaisesti” käsittelevänä olentona.

Kun vaan pysyisi rattaiden kyydissä.

PS. Kukat löytyivät "sattumalta" pihaltamme. :)