Miksi kaikkea pitää aina muuttaa, kysyy koulumaailman ankeilija. Miksi taas tarvitaan uutta
opetussuunnitelmaa? Miksi muka vanha ei olisi riittänyt?
Jaa’a, sanoisin tähän,
kuten muuan espoolaisrehtori: ”Se on nyt
vaan niin, että sitä 1970-luvulla valmistettua Corollaa ei enää kannattanut korjata. Ei se enää näissä oloissa toimi. Tarvitaan kokonaan uusi.”
Tarkoitan tietysti
peruskoulussa 1.8.2016 käyttöönotettavaa opetussuunnitelmaa ja monia muita
koulutuksen uusia järjestelyä ja toimintatapoja luonnehtivia papereita —
muuallakin kuin peruskoulussa.
Asioita joudutaan miettimään
perin pohjin uusiksi, koska maailma muuttuu. Myös työelämä muuttuu. Työelämän
suhteen haluttaisi puhua suorastaan kokonaisen kulttuurin muutoksesta.
Teollisen maailman ”virheettömistä
tuotantoprosesseista” on siirrytty kokeiluihin, joustavuuteen ja
epämuodollisuuteen.
Vaikka emme haluaisi, emme
voi mitään myöskään sille, että ennustamattomuus ja yllätyksellisyys näyttävät leimaavan
nykyisyyttä. Tämä on osa aikaa, jota elämme.
Yllätys,
yllätys
Informaation kasvu näkyy
kyllä edelleen kaikissa koulutussuunnittelun (koulutussuunnittelijan
ammattikuntaa en muuten kadehdi!) taustalla olevissa ennusteissa.
Se ei näy siellä kuitenkaan
aivan samoin kuin ennen. Nykyennusteissa informaation määrän lisääntymisen
sijaan korostetaan enemmän informaatiota välittävän teknologian hallintaa:
On
korostettu: ”Menestyjiä ovat jatkossa ne, joilla on kyky ja mahdollisuus
hyödyntää teknologiaa.”
Tämä minua hiukan
kavahduttaa. Se kätkee sisäänsä koulutuksellisen eriarvoisuuden siemenen. Sanokaa,
miten käy niiden, joilla tätä mahdollisuutta ei (ilman omaa syytään) ole?
Taustalla oleva oletus
on sekin, että osaaminen hankitaan eri tavalla kuin ennen. On väitetty, että jopa
70 prosenttia oppimisesta tapahtuu ”muualla” kuin muodollisessa koulutuksessa.
Mihin
moinen väite perustuu?
Jälleen informaation
määrään, mutta myös sen ”kaikkiallisuuteen”. Maailmaan mahtuu tietoa, sitä
todellakin on ihan joka paikassa. Ja lisää tulee.
Tässä välissä sanoisin,
että meidän opettajien olisi kyllä hyvä muistaa, että kaikkea ei myöskään voi,
eikä pidä hallita. Jossakin vaiheessa on syytä lopettaa tiedon keruu. Se meni
jo.
Uuden tiedon
ominaispiirre on sekin, että tietoon yhdistyy yhä enemmän sosiaalisesti
muodostuneita merkityksiä. Syntyy merkityksellisiä verkostoja.
Verkostot ovat tärkeä
osa uutta työtä. Kun vaikkapa uutta työntekijää palkataan, yhä useammin
kysytään, keitä kaikkia tämä henkilö tuntee ja keiden kanssa hän haluaisi tehdä
töitä.
Töihin siis haetaan
”hyvää tyyppiä”, joka tuo mukanaan, paitsi itsensä, myös verkostot.
Uusia
käsitteitä
Yhtenä itseäni kovasti
kiinnostavana mahdollisena ulottuvuutena esimerkiksi sosiaalisen median
kehityksessä on pidetty ”sattumallisuutta” (serendipity).
”Löysin
verkko-opiskelun sattumalta, kun etsin ilmaisia audiokirjoja lenkkeillessä
kuunneltavaksi.”
Sattumallisuudesta on
puhuttu jo pitempään tieteessä (siis, että joku ”löysi” sattumalta
penisilliinin), mutta nyt tämä sama sattuman idea on hoksattu tärkeäksi erityisesti
sosiaalisessa mediassa.
Tässäkin muuten näkyy
informaation rooli. Koska tietoa on
kaikkialla, siihen tai sen haltijaan voi törmätä ihan odottamattomalla
hetkellä.
Ja siitä kehkeytyy
mielleyhtymä, joka voi olla äärettömän arvokas.
Ei oikeastaan ihme, että
uudenlaiset oppimisen tavat rakentuvatkin oletukselle ihmisestä tietoa
”hypertekstuaalisesti ja monikanavaisesti” käsittelevänä olentona.
PS. Kukat löytyivät "sattumalta" pihaltamme. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti