Toimittaja
Tiina Suomalainen soitti. Hän oli kirjoittamassa juttua tohkeisuudesta.
Luit
oikein. Tohkeisuus on termi, joka on
synnytetty kuvaamaan yhtä aikamme vallitsevaa tunnetilaa. Tohkeisuudesta puhutaan
siis jo työelämässäkin.
Tohkeisuus
tarkoittaa yletöntä innostumista asioista, kohkaamista ja touhuamista.
William Iven
Joku on
hoksannut kysyä, onko tohkeisuudessa kaikki hyvää. Parhaimmillaanhan se
synnyttää hillittömän me-hengen ja saa isojakin asioita aikaan.
Mutta: pahimmillaan
se uuvuttaa. Professori Eeva Jokinen on sanonut, että nyt olisi kyllä yhteiskuntakritiikin paikka, koska kaikilta
laitaa lukien tunnutaan edellyttävän tohkeisuutta.
Se ei ole vaihtoehto
Ei siis
kysytä, haluaisitko innostua kovasti. On ilman muuta selvää, että innostut, ainakin,
jos olet vakavasti tulossa meille (töihin)!
Toisaalta tohkeisuuteen sisältyy myös vastarinnan mahdollisuus, koska tunnetusti tohkeinen
ihminen on peloton. Ainakin pelko ensireaktiona on työnnetty hänen tunneluettelossaan taka-alalle.
Padurariu Alexandru
Ok, joku
nyt huomauttaa, että ei innostus ole sama asia kuin tohkeisuus.
Jos
saivarrella halutaan, niin innostus on himpun verran jalostuneempaa
tohkeisuutta, pitkäjänteisempää ja ehkä keskittyneempääkin.
Tohkeisuus edellyttää aikuisuutta
Itse
laittaisin nämä samaan laariin. Innostus on hieno juttu ja jopa ajoittainen tohkeisuus,
mutta ne molemmat edellyttävät sitä, että olemme valppaina oman jaksamisemme
suhteen.
Nimittäin,
on paljon ihmisiä, jotka innostuvat ylivertaisesti ja unohtavat rajansa. Ja
sitten: uupuvat.
Sergei Zolkin
Mikään ei
ole parempaa esimerkiksi työssä jaksamiselle kuin intomieli, mutta minä olen kohtuuden
ystävä. Olen aina ollut.
Jo
Aristoteles puhui kultaisesta keskitiestä, jolla hän tarkoitti sitä, että
kaikki ilmiöt (mukaan luettuna elämäntavan eri muodot) äärimmilleen vietynä
vievät lopulta turmioon.
Kohti ääriyhteiskuntaa
Kyllä se
näkyy vähän kaikkialla, ei vain työssä. Kun laihdutetaan, se menee överiksi.
Kun kuntoillaan, se menee yli suorastaan kypsymättömällä tavalla, taloudessa se
näkyy ja vaikkapa poliittisissa ilmiöissä jne..
Edes
työpaikkaa ei saa enää nuori, asiansa riittävän hyvin osaava henkilö, jonka
silmistä ei loista kiiluva halu uhrata itseään ja kaikkia voimavarojaan tohkeisesti
organisaationsa edestä.
Padurariu Alexandru
Tämä on
surullista ja on se myös väärin – siis, ettei sinulla muilla ansioilla ole
paikkaa.
Tässä on
vähän samaa kuin siinä kritiikissä, jonka taannoin esitti professori Liisa
Keltikangas-Järvinen kritisoidessaan sitä, että ihmisiltä vaaditaan nykyisin tiettyjä
ominaisuuksia hänen temperamentistaan huolimatta.
Eivät
kaikki veny tohkeisuuteen, eivät kaikki kohkaa, vaikka kuinka yrittäisivät. Silti he
voivat täyttää paikkansa.
Ja olla täysin
tyytyväisiä, myös itseensä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti