lauantai 26. syyskuuta 2015

Kunnon työpaikkaa etsimässä

Viime viikolla minuun otti yhteyttä toimittaja Sari Okko. Hän oli kirjoittamassa juttua Kunnon työn päivän merkeissä (7.10.2015).

En ollut suinkaan hänen ainoa haastateltavansa, mutta yhtenä monista pääsin oikein luvan jälkeen miettimään, miltä kunnon työ näyttää.


Tokihan meillä kaikilla on jokin kuva siitä, millaisista aineksista hyvä työ syntyy, mutta jotenkin näin koetin asiani muotoilla.

Asiat oikeassa suhteessa toisiinsa

Ensinnäkin kerroin, että työ on kunnon työtä silloin, kun työtä ei ole aivan toivottoman paljon suhteessa käytössäni olevaan aikaan.

Kunnon työ on sopusoinnussa oman osaamiseni kanssa. Ellen heti osaa, opin sen ilman pitkäaikaista stressiä ja öistä lakanoiden myttäämistä.


Työvälineiden – olivatpa ne mitä laatua tahansa – on oltava saapusalla ja kunnossa, työyhteisön tulisi pelata yhteen ja huumorin soisin kukkivan.

Kaiken kuorrutuksena: jospa vielä kokisin oman työni merkitykselliseksi, eli saisin määräajoin lämpimän läikähtäviä onnistumisen kokemuksia tekemisistäni!

Millaista töissä mielestäni pitäisi olla?

Tämä oli toinen kysymys, jonka sai vastattavakseni. Jatketaanpas unelmointia: ensinnäkin, töihin on mukava, joskus suorastaan hauska tulla.

Tämä ei tietenkään riitä. Tuon hauskuuden lisäksi tunnen, että minä ja me muut olemme vahvasti sitoutuneita siihen, minkä edestä ponnistelemme. Meillä on selvästikin visio, joka on tiedossamme.


Unelmien työpaikka sallii erilaisuutta, se sallii erilaisia ihmisiä ja erilaisia tapoja tehdä työtä – jopa erilaisia tapoja ajatella.

Jotenkin ajattelen, että tästä seuraa iloisuutta ja luontevuutta kaikkeen yhteistoimintaan. Ketään ei tietenkään kiusata.

Huumoria viljellään ahkerasti, mutta se ei ole alatyylistä, eikä loukkaavaa.

Pelisilmää, puolin ja toisin

Unelmien työssä suhteet esimiehiin ovat kunnossa ja myös toisinpäin: esimieheni kunnioittavat alaisiaan. Heillä on pelisilmää, he peluuttavat joukkojaan oikein ymmärtäen, kuinka vallan erinomaisia osaajia me, heidän alaisensa ovat.

Tässä unelmien työpaikassa saan kuulla erinomaisesta osaamisestani päivittäin – mutta niin kyllä saavat muutkin.

Paitsi, että työmääräni on kohtuullinen, työnjako on kauttaaltaan myös oikeudenmukainen. Saan koulutusta ammattitaitoni kehittämiseen.


Koska nämä asiat ovat kunnossa, siitä seuraa, että poissaoloja on vähän, eikä väkikään tahdo vaihtua.

Huomaatteko: eiväthän ole kovin ihmeellisiä asioita?!

Sanokaapa sitten, miksi niin monessa työpaikassa haikaillaan jatkuvasti tämän kaiken perään?

Miksi kunnon työn vaatimukset jäävät silti niin monella työpaikalla toteutumatta?

torstai 17. syyskuuta 2015

Jos et ole epäonnistunut, et ole yrittänytkään

Törmäsin netissä lyhyeen videon pätkään ”kuuluisista epäonnistumisista.”

Videolla kerrotaan, kuinka pudottuaan koulunsa koripallojoukkueesta, Michael Jordan -niminen lukiolainen marssi kotiinsa, sulkeutui huoneeseensa ja raivosi.

Siinä kerrotaan myös Walt Disney-nimisestä kaverista, joka irtisanottiin työpaikastaan, sanomalehdestä.

          Genta Mochizawa
Irtisanomisen syynä oli miehen täydellinen "mielikuvituksettomuus" ja "omaperäisten ideoiden puute".

Samoin, kerrotaan tyypistä nimeltä Steve Jobs, joka sai kolmikymppisenä näyttävät potkut yrityksestä, jonka oli itse perustanut.

Harva asia on lopullinen

Ja muutamia muitakin epäonnistumiskokemuksia videolla kuvataan. Pätkän ideana on valottaa sitä, kuinka vain harvat asiat - tässä tapauksessa vastoinkäymiset - ovat lopullisia.

          Crusifix Jean-Luc
Voit kiihdyttää vauhdilla seinään, mutta jos olet vielä törmäyksen jälkeen jokseenkin koossa, olet oppinut jotakin arvokasta.

Motivaatiotutkijat tuntevat niin sanotun ”minä näytän niille” -ilmiön.

Ei ole kauaakaan siitä, kun kuuntelin radiosta vuonna 1992 Suomeen pakolaisena tulleen Fatbardhe Hetemaj’n haastattelua.

”Mä näytän sille!”

Hetemaj kertoi intonsa suomen kielen opiskeluun kasvaneen suorastaan huippuunsa saatuaan opettajalta kirjoitelmansa takaisin runsain punakynämerkinnöin somistettuina.

”Mä näytän sille!” oli Fatbardhe puhissut. Ja hän oli yksinkertaisesti vain päättänyt oppia.

Aivan samasta ilmiöstä lienee kyse fyysikkonero Albert Einsteinin kohdalla – josta muuten tuossa videossakin kerrotaan.

          Roma
Varhaislapsuudessaan Albert-poikaa pidettiin järjenjuoksultaan suorastaan toivottaman hitaana.

Vielä kymmenvuotiaanakin Einstein sai opettajaltaan koruttoman viestin: ”Poikani, sinusta ei tule koskaan mitään.”

Mikä yhdistää näitä epäonnistujia?

Heillä kaikilla on ollut vahvuutensa, eikä vähiten päättäväisyyttä!

Olenkin sanonut: kun tavoittelet jotakin, päättäväisyys on kaikkein tärkein luonteenpiirre. Se on paljon tärkeämpää kuin vaikkapa lahjakkuus.

Ei epäonnistuminen muuta ole kuin yksi askel muiden joukossa matkalla tavoitteeseen.

          Jean Lakosnuk
Kun epäonnistut, koeta ensin selvitä ongelmasta. Sen jälkeen pohdi perinpohjaisesti, mitä oikein tapahtui.

Facebookin perustaja Marc Zuckerberg on sanonut: "Suurin riski on se, ettei ota minkäänlaista riskiä ... Maailmassa, joka muuttuu näin nopeasti, ainoa epäonnistuva strategia on olla ottamatta riskejä."

Toisaalta: vaikka vahingosta viisastuu, viisastuu myös siitä, että tekee jotakin kerralla oikein.

Tätäkään ei pidä väheksyä – eikä unohtaa.

tiistai 8. syyskuuta 2015

Tabletti aamiaispöydässä?

Aina toisinaan sitä joutuu yöpymään hotellissa – ja silloin tietysti tulee käytyä myös hotellin aamiaisella.

Yhden uuden piirteen olen ollut huomaavinani näissä aamiaistilanteissa. Aamupalapöydissä on yhä enemmän ihmisiä, jotka näpelöivät puhelimiaan syödessään.

Yhä vähemmän on perinteisen lehden lukijoita.

           Thom
No, tämä nyt ei niin yllättävää ollut, eihän.

Aivan uusinta uutta on se, että vaikkapa keski-ikäisellä, tai jopa ikääntyneemmällä, pariskunnalla on mukana tabletit. 

Ellei sitä ole mukana molemmilla, ainakin toinen tuijottelee tabletin näyttöä samalla, kun pureskelee tomaattilohkoa.

Mitä tästä voisi (tai pitäisi) päätellä?

Aivan aluksi tulee mieleen se, että näinköhän on muutos tapahtunut myös siellä kotona kahvipöydässä? Tai lounaspöydässä.

Eipähän tarvitse jutella sen (kanssani asuvan) ikävän ihmisen kanssa, kun voi näpelöidä ruutua. Voi käyttää aikansa ikään kuin jotenkin...eh, hyödyksi!

           Sylwia Bertyzel
Näitä kun miettii, en yhtään ihmettele, että on puhuttu ajasta ennen älypuhelimia ja ajasta niiden jälkeen.

Ajatelkaa, miten erilainen maailma oli ennen niitä!

Käyttäytymisen muutos — vain yksi esimerkki

Oma lukunsa ovat tietysti ne mahdollisuudet, joita langaton teknologia on kaikkinensa tuonut ulottuvillemme.

           James Tarbotten
Moniko meistä olisi uskonut - sanotaan vaikkapa vuonna 2003 - että reilun kymmenen vuoden kuluttua jo jokaisen alakoululaisen taskussa on laite, jonka ruudulta avautuu käytännössä koko ihmiskunnan kulttuurihistoria?

En löytänyt tähän hätään tuoreempaa tietoa, mutta jo keväällä 2012 lähes puolet matkapuhelinoperaattori Soneran trendikyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että olisi kyllä helpompi olla päivä ilman perheenjäseniä ja ystäviä kuin matkapuhelinta.

Mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle?

Matkapuhelin oli 46 prosentille tuohon kyselyyn vastanneista se vaihtoehto, jota ilman olisi kaikkein vaikeinta elää yhden päivän ajan.

Vasta seuraavaksi vaikeinta olisi elää päivä ilman perhettä ja ystäviä (20 %), avaimia (16 %) ja — kappas vain, tietokonetta (6 %).

           Glen Carrie
Päiväkin oli vastaajille suorastaan sietämättömän pitkä aika ilman puhelinta.

Jopa 42 prosentilla vastaajista olo ilman puhelinta kävisi epämukavaksi jo neljän tunnin kuluessa. Naisvastaajilla osuus oli jopa 50 prosenttia.

Kyllä, mobiili teknologia on kuin onkin muuttaneet käyttäytymistämme. Ja jos nyt saa ennustaa: se tulee muuttamaan sitä lähivuosina yhä enemmän.

Vaikeampaa sen sijaan on sanoa, mihin suuntaan kehitys menee ja mikä on se seuraava yllätys, jonka ääressä hieron silmiäni hotellin aamiaispöydässä?