tiistai 17. marraskuuta 2015

Kadonnut koulun merkitys

Viime viikolla julkistettiin Suomen Akatemian rahoittaman tutkimushankkeen tiedote, jonka mukaan puolet "suomalaisista alakoululaisista" näyttäisi kadottaneen koulun merkityksen.

Eikä siinä kaikki. Tutkijoiden mukaan lähes puolet 12-vuotiaista suhtautuu kyynisesti koulunkäyntiin. Nämä lapset kuulemma kokevat "merkityskatoa" suhteessa laajemminkin koulunkäyntiin.

Tutkijoiden mukaan varhaisteinit esimerkiksi kokevat, että heidän tapansa hyödyntää digitalisaatiota ja uutta tekniikkaa ei vastaa koulujen käytäntöä.

           Roger Burkhard

Ja koskapa näin on, on syntymässä "merkityskuilu" koulun ja nuorten välille. Kun merkitys hämärtyy, nuoret suuntaavat koulun sijaan energiansa muualle.

Merkityskatoa kokevista nuorista joka neljäs on kyllästynyt kouluun ja kokee, ettei koulunkäynti voisi vähempää kiinnostaa.

Mutta, onko tämä totta?

En nyt ota esille kaikkia tähän tutkimustiedotteeseen koottuja väittämiä, mutta tartun ylle esitettyihin, koska jo ne riittivät pysähdyttämään. Ovatpahan vakavia väitteitä, jos ovat totta.

Ensinnäkin: luulen, että melko moni opettaja päätyi alapaulalle tavailtuaan tuota uutista aamukahvipöydässä.

Tiedotteessahan nimittäin melkoisen suoraan todetaan se, että koulu ei ole onnistunut ja kouluissa työskentelevät opettajat saisivat kyllä tuijotella peiliin.


Se, mikä minua opettajankouluttajana (ja filosofinakin) häiritsi tässä tiedotteessa, oli mutkien oikominen – maailma nähdään siinä kyllä jotenkin yksinkertaisempana kuin se kenties onkaan.

On niin tavattoman muodikasta väittää, että "merkityskato" hoituu kuntoon riittävän pitkällä digiloikalla. On olemassa vahva sosiaalinen tilaus moiselle ajattelulle. Mediakin siitä tykkää.

Mutta, niinkö se on: että kouluun vemputtimia kärräämällä ja uusia appseja latailemalla saataisiin aikaan peräti uusi mieli ja merkitys tälle kaikelle?!

Tutkijaa tässä jokin häiritsee

Uskon, että kyllä uusi teknologia varmasti helpottaisi koulutyötä monessa kunnassa. Myönnän senkin, että kyllähän uudet välineet ja uudet toimintatavat varmasti valmistavat lapsia siihen yhteiskuntaan, johon he koulun jälkeen ovat siirtymässä. Kannatan sitä.

Mutta eivät ne ole ratkaisu lasten kokemaan merkityskatoon, kyynistymiseen tahi kyllästymiseen. Jos näin olisi, niin johan tähän kannattaisi satsata heti paikalla muutama miljardi!

           Jon Ottosson

Ei. Kyllä näiden ongelmien taustat ovat paljon, paljon syvemmällä elämäntavassamme – kaikessa siinä, mitä ympärillämme on, ja mitä koetamme kovin vajavaisesti itsellemme ja lapsukaisillemme jäsentää.

Eikä ollenkaan kaikkein merkityksettömintä ole se, kuinka suhtaudumme toisiimme.

Koulu ei myöskään ole vakuumi. Pitää muistaa, että lapset sentään viettävät 75 prosenttia vuorokaudestaan koulun seinien ulkopuolella (arkipäivisinkin, saati viikonloppuisin).

Onko Helsinki yhtä kuin Suomi?

On jotenkin kornia ajatella, että koululaiset tulisivat kouluihinsa tyhjinä tauluina, kauniisti kammattuina ja puettuina mallinuorisokansalaisina, jossa he sitten alkavat (maailman parhaan opettajankoulutuksen saaneiden (!) opettajiensa johdolla) kyynistymään ja kokemaan syvenevää merkityksen puutetta.

Ja lopuksi, eikä vähimpänä: tämä tutkimus tehtiin Helsingissä. Siihen osallistui 759 helsinkiläislasta.

Jotenkin en voi ajatella sitäkään, että 759 helsinkiläislasta vastauksineen on yhtä kuin ”kaikki Suomen 6 -luokkalaiset”.


Olen ehtinyt vaihtaa ajatuksia tässä tutkimuksessa tehdyistä yleistyksistä muutamien opettajien kanssa.

Eivät he sitä kiellä, etteikö tällaistakin voisi jossakin olla. Mutta: kukaan heistä ei ainakaan vielä ole kohdannut moista ”merkityskatoa” tai totaalista kiinnostuksen puutetta omissa alakouluissaan.

Ehkä tutkijat voisivatkin ensikädessä korjata sanan ”suomalaisista” tilalle sanan ”pääkaupunkiseudun” tai peräti ”helsinkiläisistä”, sillä en ole varma, hyväksyvätkö edes espoolaiset tai vantaalaisetkaan moista yleistystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti