keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Mieli, käyttöliittymä elämään

Lueskelin englantilaisen matematiikan professori G.H. Hardyn kirjaa Matemaatikon apologia. Kirja on jollakin lailla tunnettu muidenkin kuin matemaatikoiden keskuudessa.

Se ei oikeastaan ole ihme. Se on kiinnostava ja niin helppotajuinen, että minäkin ymmärrän melkein kaiken.

Toinen syy kirjan suosioon on ehkä se, että Hardy pohtii siinä nöyrästi suhdetta työhönsä.


Melko pidäkkeettömästi elämänsä ehtoopuolelle ehtinyt alansa huippu toteaa, ettei ole ehkä koskaan elämässään tullut tehneeksi mitään ”oikein todella hyödyllistä”.

Yksikään hänen (matemaattisista) löydöksistään ei ole vaikuttanut edes epäsuorasti maailman mukavuuteen. ”Kaikkien käytännön standardien mukaan matemaattisen elämäni arvo on nolla.”

Ajatelkaapa tuota

Kirja ilmestyi jo vuonna 1940, mutta sen sanoma on kyllä ajaton.

Siinä nimittäin pohditaan yhtä merkittävimmistä modernin työelämän pulmista: merkityksettömyyden tunnetta.

Merkityksen puute, tarkoituksettomuus, voi johtua työttömyydestä - siitä, että ei ole työtä. Mutta, on myös paljon niitä, joilla on työtä, mutta he uupuvat sen painosta.


Edelleen, on lukemattomia ihmisiä, jotka urakoivat päivästä toiseen saamatta työn tarjoamia palkkiokokemuksia, onnistumisen hetkiä.

Tällaista työtä tuntevat tekevänsä monet meistä, jotka tuijottelevat työkseen tietokoneen ruutua. ”Hyödyllisiä”, saati ”ihania” hetkiä saa toisinaan odotella.

Aikansa tietotyöläinen, Hardy

Mutta, ajatelkaapa entisaikojen käsityöläistä, vaikkapa kutojaa, tai muuraria. Vähintään kerran päivässä käsityön tekijä koki saaneeksi aikaan jotakin palkitsevaa, jopa kaunista.

Työn synnyttämä jykevä pätkä seinää oli selvä vastaus kysymykseen: miksi nähdä vaivaa.

Jos luulitte, että tässä tuli tiiviisti kuvattua kaikki modernin työelämän ongelmat, erehdytte.


Työn tutkijat ovat panneet merkille, että joukossamme on entistä enemmän niitä, jotka ovat alkaneet epäillä, ettei heidän työtään tarvitse kukaan. Sitä ei tarvitse edes byrokratia.

Hoksaavimmat ovatkin kysyneet, miten voi kunnioittaa itseään työssä, jos puolet ajasta uskoo, ettei koko työtä pitäisi olla olemassakaan ja loppuajat pelkää, että joku asiasta päättävä huomaa sen?

Dostojevski pakkotyössä

Ongelma on hyvin samantyyppinen kuin se, jota pohtia venäläiskirjailija Fjodor Dostojevski palattuaan vuosien pakkotyöleiriltä.

Hän oli oivaltanut, että jos ihminen halutaan murtaa täysin, on varminta määrätä hänet työhön, joka on täysin hyödytöntä, vailla mieltä.


”Jos vanki pantaisiin lapioimaan vettä saavista toiseen ja takaisin, hän varmaan riistäisi itsensä hengiltä.”

Totta. Ihminen on lähtökohtaisesti tarkoitusta, mieltä etsivä olento. Edes työttömyyden aiheuttama syrjäytymisen kokemus tai köyhyys eivät ole kaikkein ahdistavimpia kokemuksia.

Pahinta on merkityksen puutteen aiheuttama ihmisarvon katoaminen.

lauantai 16. tammikuuta 2016

Kuka vastaa kotouttamisesta

On kulunut pari viikkoa Kölnin levottomuuksista, joissa alun toistakymmentä ihmistä loukkaantui.

Tilanne pääsi kärjistymään, kun 4 000 äärioikeistolaisten järjestöjen edustajaa ja jalkapallofanaatikkoa kokoontui fundamentalistisen islamin kannattajien vastaiseen mielenosoitukseen.

Syntyi epälukuisa määrä tappeluita, joiden taltuttamiseksi poliisi käytti pamppuja, vesitykkejä ja kyynelkaasua.

Vastaavasti poliisit saivat niskaansa kiviä ja pulloja. Mielenosoittajat kaatoivat poliisiautoja ja yrittivätpä vallata rynnäköimällä rautatieasemankin.

           Ryan Pohanic
Kuulin pätkän saksalaisen poliisipäällikön haastattelusta melko pian tapahtumien jälkeen. Pollarin pääviesti oli se, että ”nyt on keskityttävä kotouttamiseen”. Kotouttaminen on epäonnistunut.

Tutun kuuloista puhetta varsinkin Euroopassa viime aikoina.

Samansuuntainen kritiikki on noussut esille yleensä silloin kuin jossakin on ilmennyt levottomuuksia – siis sellaisia, joissa maahanmuuttajat ovat olleet tavalla tai toisella osallisina.

Mitä kotouttaminen on?

Useimmille meistä sana kotouttaminen on jo jokseenkin tuttu. Siinähän on kyse maahanmuuttajien sopeuttamisesta elämään uudessa kotimaassaan.

Kotouttamisella pyritään luomaan maahanmuuttajalle mahdollisimman nopeasti itsenäisen ja tasavertaisen kansalaisuuden vaatimat taidot ja valmiudet.

           Gabriel Santiago
Yleensä kotouttamisen ajatellaan tarkoittavan lähinnä valtiovallan "virallisia" toimia, kuten vaikkapa suomen kielen opettamista maamme kouluissa tai työvoimaviranomaisen aktiivisia työllistämistoimia.

Toki tunnemme myös kotouttamistyötä tekeviä järjestöjä, kuten vaikkapa Punaisen Ristin, jolla on ollut suuri rooli esimerkiksi vastaanottokeskusten toiminnassa.

Meillä on jopa laki, joka säätelee kotoutumisen edistämistä.

Aktiivisuutta lisää

Bongasin netistä haastattelun, joka oli tehty reilu vuosi sitten YLE Puheella.

Studiossa olivat Työ- ja elinkeinoministeriön Sylvia-hankkeen hankepäällikkö Jaana Suokonautio sekä Suomen pakolaisavun kotimaan toiminnan päällikkö Pia Lindfors.

Molemmat haastateltavat vaativat lisää aktiivisuutta kotouttamiseen – tietämättä, että vuoden kuluttua haastattelusta maassamme olisi pikkukaupungin verran (noin 32 000) enemmän maahanmuuttajia.

           Paul Itkin
"Kuntien pitäisi olla nykyistä aktiivisempia pakolaisten vastaanottamisessa ja kotouttamisessa", vaati Lindfors.

"Kotoutuminen on kahdensuuntainen prosessi, jossa sekä Suomeen saapuvalla pakolaisella että suomalaisella yhteiskunnalla ja ihmisten asenteilla on molemmilla suuri merkitys", säesti Suokonautio.

Matikan ope opettaa matematiikan kieltä

”Aivan, mutta kun tämäkään ei oikein vielä riitä”, tokaisi hyvin tuntemani valmistavan luokan opettaja käydessämme asiasta lounaspöytäkeskustelua.

”Kyllä kotouttaminen on meidän kaikkien tehtävä! Esimerkiksi koulussa se on joka ainoa koulun aikuisen tehtävä; ei vain kielen opettajalle tai valmistavan luokan opettajalle kuuluva asia.”

Totta. Enpä ollut ajatellut itsekään asiaa noin. Otetaanpa vaikka matikan opettajaa. Hänhän on myös opettamansa aineen "kielen", matematiikan käsitteiden opettaja.

           Natasha Vasiljeva
"Jos vaikkapa 1/3 matematiikan opetukseen osallistuvista oppilaista on maahanmuuttajataustaisi, niin täytyyhän sen tarkoittaa jotakin myös matematiikan opetuksessa”, pohti tämä opettaja.

Monet näistä sanoista ovat vaikeita ihan syntyperäisille suomalaisillekin.

Oikeassa hän oli. Ellemme me ihan jokainen – muutkin kuin opettajat – kanna osaltamme vastuuta tästä asiasta, saamme melkoisella varmuudella nähdä vastakin hämmennystä, häiriöitä ja jopa todellisia levottomuuksia, joissa maahamme tulleet ovat osallisina.

Ilokseni huomasin, että tähän näyttää kyllä tähtäävän myös Työ- ja elinkeinoministeriökin kotouttamisajatuksillaan.

Toivottavasti ajatus menestyy.

torstai 7. tammikuuta 2016

Avuton mies ja pyörivä liike

Lienevätköhän muut panneet merkille ilmiön, jonka minä olin huomaavinani eräänä lauantaipäivänä marketissa?

Havaintoni oli siinä määrin pysäyttävä, että ajattelin siinä olevan jotakin suorastaan, hmm... luonnonlainomaista.

Ai, että mikä tämä Suuri Havaintoni sitten oli?

Kas tämä: lauantaisin suurissa marketeissa on muita viikonpäiviä enemmän ympäriinsä pyöriviä, suorastaan pallohukkaisia perheenisiä.


Vaikutelma oli niin voimakas, että piti oikein miettiä sen taustalla olevaa selitystä. Miten kävisi tällainen: Mies (usein: perheenisä) on ruokaostoksilla varmimmin juuri lauantaisin.

Koska mies käy marketissa edelleenkin selvästi harvemmin kuin nainen (lue: vaimonsa), ei hänellä yksinkertaisesti riitä asiantuntemusta tehdä hommaa suoraviivaisen tarkoituksenmukaisesti.

Käytännössä hän lykkii ostoskärryään aavistuksen tuskaantuneena koettaen samalla saada selvän kauppalistasta, joka on joko lappusella tai – varmemmin – puhelimen näytöllä.

Syntyy mielikuva pyöriskelystä

Tämä kaikki on jossain määrin hellyttävää katseltavaa. ”Missähän ne viherpippurit nyt ovatkaan?” ”Äh, mitä ihmettä tässä lapussa lukee?!”

No. Kun näitä tämmöisiä ympyröitä miettii, tulee tietysti muidenkin hassujen mielleyhtymien äärelle.


Voisiko tällä ”pyörivällä” liikkeellä olla jotakin yhteyttä siihen tutkimustulokseen, jonka mukaan ihmisellä on suorastaan luontainen taipumus kävellä ympyrää?

Nimittäin, tuossa joulun alla tulin törmänneeksi Jani Kaaron kirjoittamaan artikkeliin, jonka mukaan ihmisten taipumus kävellä ympyrää on jonkinlainen neurotieteellinen mysteeri.

Tätä ihmisten taipumusta kävellä ympyrää on kuulemma ehditty selvittää monissa tutkimuksissa eri puolilla maailmaa.

Harva osaa kävellä suoraan

Esimerkiksi vuonna 2009 saksalaistutkijat kävelyttivät sokkoja vapaaehtoisia öisessä metsässä, mutta myös Saharan autiomaassa. Kävelijöiden reitit piirrettiin kartalle.
Tulokset osoittivat, että jos näkyvillä ei ole mitään maamerkkiä, tahi auringon tai kuun valoa, ihminen alkaa kuin alkaakin kävellä ympyrää.
Eikä tämä tähän jää. Jokaisen ihmisen tukasta löytyy vähintään yksi voimakas pyörre, väitti vaimoni kampaaja. Sanokaa, mistä sekin johtuu? Mikä järki siinä voi olla?


Entä pyörivä liike muualla luonnossa? Metsässä kulkijoita ja erityisesti lapissa samoilleita on aina viehättänyt tieto pystyyn kuivuneen männyn eli kelon kiertymisestä.

Mutta, miksi kelo vääntyy lähestulkoon aina vasemmalta oikealle? Miksi kaikki kelot ovat osanneet tehdä sen samalla tavoin?

Tutkijat muistuttavat, että kelohan ei enää kuoltuaan kierry, vaan mänty on jo kiertymisensä kiertynyt – siis kasvaessaan.

Filosofejakin kiinnostanut ilmiö

Jo Aristoteles ajatteli aikanaan, että maailma jakautuu kahteen erilliseen osaan, kuunaliseen ja kuunyliseen maailmaan.

Kuun liike oli Aristoteleelle läheisin ympyräliikkeessä olevasta taivaankappaleesta. Hänen mukaansa tämä liike oli erityistä, koska sen etäisyys meihin säilyi koko ajan samana.


Toisin oli asia maanpäällisten kappaleiden suhteen, jotka esimerkiksi kasvavat, kuihtuvat tai vaihtavat etäisyyttään meihin jatkuvasti.

Koska taivaankannella mikään ei muutu, yhdisti Aristoteles ympyräliikkeen ja ikuisen olemisen toisiinsa. Lisäksi Aristoteles päätteli taivaankappaleet olevan ”täydellisen pallon muotoisia”.

Pari tuhatta vuotta hänen jälkeensä innostui myös Isaac Newton monenmoisista ympyräliikkeeseen liittyvistä kokeiluista.


Mieleeni on jäänyt juttu, jossa hän täytti ämpärin vedellä, sitoi sen sankaan köyden ja kiinnitti köyden kattoon.

Newton kiersi ämpäriä niin paljon kuin köysi antoi myöten ja päästi ämpärin pyörimään. Aluksi ämpäri pyöri ja veden pinta oli tasainen, mutta sitten…

No joo, kauas ajauduin aiheestani. Ja voihan olla, ettei näillä nyt sanottavaa yhteyttä ole toisiinsa. Sanokaa te, onko?

PS. Kuvat eilispäivältä Kokkolan Hellskäristä (-26 C)