keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Mieli, käyttöliittymä elämään

Lueskelin englantilaisen matematiikan professori G.H. Hardyn kirjaa Matemaatikon apologia. Kirja on jollakin lailla tunnettu muidenkin kuin matemaatikoiden keskuudessa.

Se ei oikeastaan ole ihme. Se on kiinnostava ja niin helppotajuinen, että minäkin ymmärrän melkein kaiken.

Toinen syy kirjan suosioon on ehkä se, että Hardy pohtii siinä nöyrästi suhdetta työhönsä.


Melko pidäkkeettömästi elämänsä ehtoopuolelle ehtinyt alansa huippu toteaa, ettei ole ehkä koskaan elämässään tullut tehneeksi mitään ”oikein todella hyödyllistä”.

Yksikään hänen (matemaattisista) löydöksistään ei ole vaikuttanut edes epäsuorasti maailman mukavuuteen. ”Kaikkien käytännön standardien mukaan matemaattisen elämäni arvo on nolla.”

Ajatelkaapa tuota

Kirja ilmestyi jo vuonna 1940, mutta sen sanoma on kyllä ajaton.

Siinä nimittäin pohditaan yhtä merkittävimmistä modernin työelämän pulmista: merkityksettömyyden tunnetta.

Merkityksen puute, tarkoituksettomuus, voi johtua työttömyydestä - siitä, että ei ole työtä. Mutta, on myös paljon niitä, joilla on työtä, mutta he uupuvat sen painosta.


Edelleen, on lukemattomia ihmisiä, jotka urakoivat päivästä toiseen saamatta työn tarjoamia palkkiokokemuksia, onnistumisen hetkiä.

Tällaista työtä tuntevat tekevänsä monet meistä, jotka tuijottelevat työkseen tietokoneen ruutua. ”Hyödyllisiä”, saati ”ihania” hetkiä saa toisinaan odotella.

Aikansa tietotyöläinen, Hardy

Mutta, ajatelkaapa entisaikojen käsityöläistä, vaikkapa kutojaa, tai muuraria. Vähintään kerran päivässä käsityön tekijä koki saaneeksi aikaan jotakin palkitsevaa, jopa kaunista.

Työn synnyttämä jykevä pätkä seinää oli selvä vastaus kysymykseen: miksi nähdä vaivaa.

Jos luulitte, että tässä tuli tiiviisti kuvattua kaikki modernin työelämän ongelmat, erehdytte.


Työn tutkijat ovat panneet merkille, että joukossamme on entistä enemmän niitä, jotka ovat alkaneet epäillä, ettei heidän työtään tarvitse kukaan. Sitä ei tarvitse edes byrokratia.

Hoksaavimmat ovatkin kysyneet, miten voi kunnioittaa itseään työssä, jos puolet ajasta uskoo, ettei koko työtä pitäisi olla olemassakaan ja loppuajat pelkää, että joku asiasta päättävä huomaa sen?

Dostojevski pakkotyössä

Ongelma on hyvin samantyyppinen kuin se, jota pohtia venäläiskirjailija Fjodor Dostojevski palattuaan vuosien pakkotyöleiriltä.

Hän oli oivaltanut, että jos ihminen halutaan murtaa täysin, on varminta määrätä hänet työhön, joka on täysin hyödytöntä, vailla mieltä.


”Jos vanki pantaisiin lapioimaan vettä saavista toiseen ja takaisin, hän varmaan riistäisi itsensä hengiltä.”

Totta. Ihminen on lähtökohtaisesti tarkoitusta, mieltä etsivä olento. Edes työttömyyden aiheuttama syrjäytymisen kokemus tai köyhyys eivät ole kaikkein ahdistavimpia kokemuksia.

Pahinta on merkityksen puutteen aiheuttama ihmisarvon katoaminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti